maanantai 29. syyskuuta 2008

Kultainen nuoruus

Virossa nuoret ihmiset ovat aivan toisella tavoin julkisuudessa ja vallan kahvassa kuin Suomessa. Kiinnitin tähän huomiota varsin pian tänne muuton jälkeen, kun lehtien syntymäpäivähaastatteluissa alkoi tulla vastaan kolmekymppisiä. Suomalaisessa sanomalehdessähän synttärihaastattelut alkavat yleensä viidestäkymmenestä, ja vaikka Suomen Kuvalehtikin kelpuuttaa pönötyskuvagalleriaansa nykyään jo junioritkin, niin eipä heitä siellä paljon näy.

Toisin on täällä. Lehtien synttärijutut, listat siitä, keillä julkkiksilla on minäkin päivänä syntymäpäivä ja ylipäänsä sanoma- ja aikakauslehtien henkilöhaastattelut vilisevät nuoria julkimoita.

Ostin syyskuun Anne-naistenlehden, jota lukiessa meinasin nielaista kieleni. Lehdessä oli pitkä juttu hieman päälle kolmekymppisistä naisista, jotka olivat 30 ikävuoden rajapyykin ohittaessaan päättäneet alkaa tarkastella elämäänsä ja työuraansa ja tehdä elämänmuutoksen. Joku ryhtyi opettajasta puutarhuriksi, joku muutti kaupungista maalle, kuka mitäkin.

Kun suomalainen lehti tekee vastaavan jutun, siinä haastatellaan hieman yli 40-vuotiaita naisia. Suomalainen kolmekymppinen nainenhan kun on hetki sitten valmistunut, ollut ehkä pari vuotta töissä ja miettii, pitäisikö perhettä perustaa. Ei siinä vielä pähkäillä suurten elämänmuutosten tekemistä, vaan vasta koetetaan johonkin raiteelle asettua (hmm, miten tämä kuulostaa niin tutulta...?)

En tosiaankaan vielä tunne tilastoja, mutta perstuntumani mukaan Virossa valmistutaan opinnoista rivakammin, saadaan lapsia aiemmin ja ylipäänsä halutaan työelämään huomattavasti nopeammin (esimerkiksi siksi, että täkäläisellä opintorahalla, 51 euroa kuussa, ei elä) kuin Suomessa. Näin ollen onkin mahdollista kolmekymppisenä pohtia lujaa rilluvuosiputkeaan ja tuumata, voisiko tehdä jotain muuta.

Virolaisesta elämänmenosta kiinnostuneet voivat tutustua Taloussanomien Baltia-blogiin, josta härskisti nappasin tuon em. opintorahan suuruuden = eli en tarkistanut sen oikeutta mistään.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Päivän ovi ja sunnuntaikävelyllä

Aamulla piiskaava kaatosade ja sitten aurinkoa. Sunnuntaikävely vei J:n, minut ja koiran taas uusille kaupunginosamme kaduille. Pusikoituneella jalkapallokentällä otti mies aurinkoa pelkissä sortseissa. Pikkupoika kiskoi narun perässä jotakin, jonka luulin olevan jotakin elävää, koska poika niin tiiviisti sille jutteli. Tuijotin pitkään, mutta ei narun päässä tainnut mitään elollista olla. Synkänharmaan, huonokuntoisen talon katutasossa keskellä ei niin minkäänlaista bisnesaluetta oli aivan käsittämättömän kalliin näköinen sisustusliike. Siellä luultavasti asioivat vain ne, jotka tosiaan tietävät, mitä haluavat eivätkä kysy hintaa.

Sisustusliikkeen vierestä nappasin myös tämänkertaisen Tallinnan oven. Se kuuluu suojeluskunnalle, Kaitseliitille. Tämä ovi edustaa tällaista jyhkeää, raudoitettua ja vähemmän herttaista Tallinnaa. Kalteroituja ikkunoitahan täällä näkee muutenkin paljon. Stalinin auringot paistavat edelleen monen neuvostoaikaisen kerrostalon alimpien kerrosten ikkunoissa.

Alempi kuva on lähileipomostamme. Ei nyt suoranaisesti maailman kutsuvin rakennus, mutta viis siitä, kun sisältä saa hassuja piirakoita erilaisin täyttein ja aina lämpöisinä. Olen käynyt siellä ehkä viisi kertaa ja nyt alan kai kuulua kanta-asiakkaisiin, sillä myyjärouva vähitellen hymyilee.

- - Niin, siis tähän kuuluisi nuo kaksi kuvaa, mutta Blogger ei nyt suostu lataamaan niitä. Yritän myöhemmin uudestaan. - -

lauantai 27. syyskuuta 2008

Markkinoilla






Kaupunginosassamme ja samalla lähipuistossamme järjestettiin sügislaat eli syysmarkkinat. Oli oikein mainio toritunnelma. Aurinko paistoi, juontaja lausui sukkelia, viihdyttämään tuotu bändi soitti kepeästi tyhjänpäiväistä iskelmää ja myyntipöydät notkuivat omenoita, sipulia, hunajaa, villasukkia, katajatuotteita, lampaantaljoja, syyskukkia sekä marjapensaiden ja hedelmäpuiden taimia.

Yhdellä kojulla kaupan oli hunajaolutta, meeõlu, jota toki lasin maistoimme. Väri oli kuten jonkin verran käyneessä sahdissa, happamuutta ei yhtään, makeutta jonkin verran. Minä kuvailisin laihaksi sahdiksi, johon oli lisätty makeutusta (lukija, jos et tiedä, mitä on sahti tai et ole sitä maistanut - käväise Itä-Hämeessä, älä Alkon sahtitynnyreillä).

Eräässä torikojussa myytiin erittäin hyvää käsintehtyä suklaata, jota piti ostaa rasiallinen. Nyt se rasia on tyhjä. Suklaata kaupitteli Kõlleste Kommimeistrid.

Meillä oli koira mukana ja jostakin syystä I jaksaa kiinnittää ihmisten huomion, vaikka onhan täällä isoja koiria vaikka kuinka. Vanhat rouvat tulivat taivastelemaan ja rapsuttamaan elukkaamme ja pikkulapset hihkuivat innoissaan. Koiraan liittyviä kommentteja ja kysymyksiä sateli: "Onpa se iso ja karvainen", "Asuuko se teillä sisällä?", "Eikö siitä tule kamalasti roskaa?", "Eikö se tee lapselle mitään?", "Minkä rotuinen se on?" (Oikeat vastaukset: Niin on, Kyllä, Kyllä, Ei, Mustaterrieri)

Eläimistä tulikin mieleen torstai ja musiikkileikkikoulu. Totesin siellä, että lastenmusiikin parista voi bongata hauskoja kulttuurieroja. Kuten vaikkapa sen, että Virossa on paljon haikara-aiheisia lastenlauluja. Suomessa ei taida olla yhtäkään.

Kuvat:

- Erittäin herkullinen rasiallinen konvehteja, jossa oli vain yksi huono suklaa, se kahvinmakuinen.
- Yksityiskohta eräältä toripöydältä. Kivoja vanhoja vaakoja käyttivät monet myyjät. Kuvassa näkyy myös tuoretta valkosipulia, kurpitsaa ja omppujen lisäksi myös omenamehua.
- Hunajaolutlasi
- Hunajaoluttynnyri
- Viihdytyksestä vastannut Rein Laaneorg ja ansambel President.

perjantai 26. syyskuuta 2008

Reipas työmies


Katsokaa nyt, kuinka pontevasti virolainen tietyömies tekee liikennemerkissä hommia! Tuossa on ihan eri lailla voimaa ja vauhtia kuin pikkusievästi lapioon nojailevassa suomalaisessa kollegassaan.

torstai 25. syyskuuta 2008

Synkeä Suomi

Suomalaisena Virossa on nyt omituinen olla. Paikallisten kanssa en ole viime päivien tapahtumista päässyt puhumaan, mutta kovin synkkänä kotomaamme tällä hetkellä näyttäytyy.

Kauhajoen tapahtumat ovat olleet ykkösuutinen täälläkin. Eesti Päevaleht nosti sen sekä eilen että tänään pääkirjoituksen aiheekseen ja kertoo tapahtumasta muutenkin laajasti. Lehdellä on paikan päällä oma toimittajansa ja kuvaajansa, mikä sekin kertoo -kamala sanoa- kiinnostavuudesta täällä. Virolaisia uutisessa koskettaa myös se, että Kauhajoella opiskelee ammattikoulussa useampi kymmenen virolaista nuorta. Heidän tuntojaan on tietenkin lehdissä käsitelty.

Toinen virolaisia ihmettävä asia on hihhuli-dosentti Johan Bäckmanin muutama päivä sitten Virossa julkaistu teos Pronssisoturi, jossa hän väittää, että Viro ei ole koskaan ollutkaan neuvostomiehityksen alla. Bäckmanin touhut ovat niin ihmeellisiä, että sanattomaksi vetää.

Minä olen seurannut Kauhajoki-uutisointia Suomen tiedotusvälineistä ja täytyy sanoa, että jos olisin Hesarin tilaaja, tilaus varmaankin loppuisi nyt. Eritoten tänään Hesarin nettiuutisointi Kauhajoesta on alkanut osoittaa oksettavia, lopullisesti iltapäivälehtimäisiä piirteitä. Lehden eilinen valinta poistaa paperilehden etusivulta mainokset ja laittaa Kauhajoki-uutinen tilalle sai minut kihisemään kiukusta. Siinä onnistui ampuja-Matti saamaan juuri sen mitä halusikin.

Tällä hetkellä olen nettiuutisoinnissa tyytyväisin Yleen, joka on mielestäni onnistunut välttämään mauttomimmat otsikoinnit ja sosiaalipornot ja malttoi tänään jopa siirtää Kauhajoen pois ykkösuutisen paikalta, tosin ei kovin pitkäksi aikaa.

Ehkä lehdet ovat jotakin Jokelasta oppineet, sillä näyttäisi siltä, että aivan samanlaista paniikinomaista minuutti minuutilta -uutisointia ei ole ollut ja mielestäni esimerkiksi koulun oppilaiden, surmansa saaneiden tuttujen ja paikkakuntalaisten haastatteluja on ollut paljon Jokelaa vähemmän. Eipä ole kuulunut myöskään kauhajokelaisten kritiikkiä tiedotusvälineitä kohtaan. Tai ehkä aikaa on kulunut vielä liian vähän.

Voi kunpa ei koskaan enää.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Yhä ylös yrittää

Meillä kävi väsynyt ja stressaantunut nuohooja. Illalla puolen kahdeksan jälkeen hän tohotti meille viimeisenä rivitaloyhtiömme asunnoista, puhkui, puhisi ja taivasteli. Koetin olla myötätuntoinen ja totesin, että taitaa olla aika paljon hommia ja pitkää päivää. "Ehei, tänään pääsen varhain kotiin", tokaisi mustanenäinen nokisutari.

Takkaamme putsatessa nuohoojan kännykkä soi. Työn raskaan raataja koetti saada ääneensä ystävällisen sävyn. Puhelun päätyttyä puhina jatkui. "Kanta-asiakas taas soitteli. Virolaiset heräävät nuohoushommiin syyskuussa ja töitä on vaikka kuinka. Puhelin soi jopa yhdeltätoista illalla."

Nokikolari sai takan siivouksen kuntoon, imuroi töistä tulleet roskat ja huokaisi, että nyt pääsisi kotiin. Ei huolinut tarjoamaani juomaa.

Vaan uljas on näky, kun musta mies seisoo savupiipun päällä kirkkaansinistä taivasta vasten. Ja tietysti hänellä oli komea vyö ja takissa kaksi riviä nappeja, jotka periaatteessa voisivat olla kiiltäviä. Minä seurasin sydän syrjälläni ikkunasta, kun mies tasapainotteli katon harjalla savupiipulta toiselle.

Mutta onko pakko laittaa ne siniset suojatossut jalkoihin sisällä? Se pilaa vaikutelman. Nokipojan kuuluu olla kokomusta.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Ah ihana hapukoor

Vielä pieni lisäjuonne tuohon edelliseen valokuvaajapostaukseen liittyen kahvilaan, jossa oltiin.

Otin päiväkahvini kera kaksi pientä letturullaa, joiden sisällä oli juustoa ja kinkkua. Tarjoilija lämmitti rullat mikrossa. Kun hän otti ne pois uunista, näin, että hän alkoi lisätä annokseen jotakin. Ajattelin, että kenties lautaselle ilmestyy salaatinlehti tai muuta vihertävää koristetta.

Mutta ei toki! Tarjoilija peitti letturullat hapukooriin eli smetanaan. Viro näytti juuri sillä hetkellä minulle parhaimmat puolensa. Mihin ei voi hapukooria laittaa, sitä ei tarvita.


****

Kaikkinainen hilpeily tuntuu kyllä nyt todella mauttomalta, kun tietää, mitä Pohjanmaalla tapahtuu. Kauhajoen tragedia on tällä hetkellä tiedotusvälineiden ykkösuutisena täälläkin.

Unohtumaton kohtaaminen valokuvaajamestarin kanssa

Joskus tapahtuu asioita, jotka ovat kuin elokuvasta. Eilen kaupunkireissulla pistäydyin kahvilaan, jossa en ollut ennen käynyt. Oli sopivan rauhallinen hetki, J nukkui kantoliinassa.

Sisälle tullessa huomasin kulmapöydässä vanhan sedän, jonka edessä pöydällä oli kirjoja ja kädessä kamera. Kun istuin oman pöytäni ääressä syömässä, huomasin, että setä otti meistä valokuvia.

Hetken päästä setä nousi pöydästään ja tuli luoksemme kirja kädessään. Hän ilmoitti ottaneensa meistä kuvia, kun J näytti niin hauskalta nukkuessaan liinassa. Lisäksi hän halusi antaa minulle lahjaksi kirjan, joka on koottu hänen ottamistaan valokuvistaan.

Olin ihan mykistynyt tästä eleestä ja kiittelin, minkä osasin. Mies otti vielä hieman lähempää meistä muutaman kuvan ties kuinka vanhalla Canonillaan, mikä ei tietenkään ollut digikamera.

Valokuvaaja palasi pöytäänsä ja aloin selailla saamaani kirjaa. Saatoin todeta, että kuvat ovat todellisen ammattilaisen ottamia. Kirjassa olleesta esittelytekstistä selvisi, että meitä kuvannut mies oli yksi Viron tunnetuimmista valokuvaajista, arvostettu kameramestari, vuonna 1928 syntynyt Kalju-Hillar Suur. Hänellä on ollut 140 omaa valokuvanäyttelyä 15 eri maassa ja hän on julkaissut 21 kirjaa.

1988 - 1991 Suur oli, jo eläkeikäisenä, Viron laulavan vallankumouksen ajan vapaaehtoisena valokuvaajana. Tänä aikana otetuista kuvista syntyi kahdeksan näyttelyä. Suur on saanut lukuisia palkintoja elämäntyöstään.

Kotona etsin netistä Suuresta lisää tietoa. Selvisi, että Suur on hyvin usein kahvilassa, jossa hänet eilen tapasin. Hän kuulemma pitää ikkunan ääressä istumisesta ja ihmisten katselusta. Lisäksi valokuvaajamestarin liikkuminen on jo sen verran vaivalloista, että hän käy kahvilassa, johon on huonojalkaisemmankin helppo tulla.

Minä kysyin kahvilasta lähtiessäni Suurelta, onko mahdollista nähdä kuvia, joita hän J:stä ja minusta otti. Vanha mestari sanoi, että tule joskus (tai tietenkin hän teititteli minua) tänne kahvilaan, niin hänellä saattavat olla kuvat mukana. Menen varmasti.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Sumon MM lähestyy

Virossa järjestettävät sumopainin MM-kisat lähestyvät, kisakuume nousee! Me olemme laittaneet tapahtuman kalenteriimme ja aiomme olla joko 11. tai 12. lokakuuta Rakveressa katsomassa, kun isot äijät ottavat yhteen.

Rakveren kaupungin tunnus, jättimäinen härkäpatsas, sai jo tällä viikolla ylleen mawashin eli sumopainijan vyö. Kansa kyllä vitsaili, että vyö näytti enemmän vaippamainokselta tai siltä, että härälle täytyi kylmällä ilmalla laittaa villahousut. Katsokaapa itse kuvat sumohärästä tästä linkistä. Hyvä meininki joka tapauksessa.

Tallinnan oma JFK

Tallinnan lentokenttä tulee jatkossa olemaan nimeltään Tallinnan kansainvälinen Lennart Meren lentokenttä. Asia julkistettiin perjantaina, mutta virallisesti lentokentän nimi muuttuu ensi maaliskuun 29. päivä, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta edesmenneen presidentin syntymästä.

Nyt voi maailmassa lentää vaikka JFK:lta CDG:n kautta Lennart Merelle. Mutta jos Suomessa pitäisi nimetä lentokenttä jonkun mukaan, niin kuka se joku olisi?

lauantai 20. syyskuuta 2008

Hapukapsashooaeg



Se on hapankaalisesonki ny! Tallinnan keskustorin vihannespuolelle olivat ilmestyneet hapankaali- eli hapukapsastynnyrit. Kyseisen herkun sesonki, hooaeg, on alkanut.

Tynnyreitä oli monen myyjän tiskillä ja tynnyrin reunalla oli hapankaalihaarukka, josta saattoi sormin napata maistiaisia. Minä testasin. Oli tosi pehmeän ja tuoreen makuista, ei vielä juuri lainkaan hapanta, vaan enemmänkin tuoretta, kosteaa kaaliraastetta.

Samoin tiskeillä näkyi tyrniä, sekä poimittuina marjoina että tyrnipensaan oksina. Kanttarellilaarit olivat kukkuroillaan ja muitakin sieniä jonkin verran. Perusvihanneksia, perunoita, porkkanaa, sipulia, tomaatteja yms. oli tietysti huimat määrät.

T seikkailee jatkossa kylmillä säillä Nikita-hengessä, sillä torilta tarttui mukaan komea nutriankarvainen talvihattu. Minä hieman vääntelin käsiäni ostoksesta, mutta onhan se varmasti tosi lämmin. Eipä muuta kuin ulsteri päälle ja vilkuttamaan jäykästi ohiajavalle armeijan paraatille :) Kai minunkin on kohta se lasisilmäinen kettupuuhka hankittava...

Vierailulla olleiden ganaalikaupungin vieraiden kanssa (kiitos, E, P ja S loistavasta seurasta!) matka vei torireissun jälkeen syömään azerbaidzanilaisravintola Ses-Besiin. Paikka osui täysin vahingossa silmään, mutta voimme suositella sitä lämpimästi. Tavallisen, hienostelemattoman ravintolasalin reunalla oli avoin hiiligrilli, jonka päällä paistuivat aivan erinomaisen maukkaat saslik-vartaat. Grillin johdosta ravintolassa oli melkoinen savun ja rasvan käry, joten paikka ei ehkå ole allergikon unelma. Oheisesta kuvasta voi napata Ses-Besin osoitetiedot.

torstai 18. syyskuuta 2008

Kivakivajee

J:llä ja minulla oli tänään erityisen onnistunut aamupäivä, sillä pääsimme ensimmäistä kertaa musiikkileikkikouluun. Sitä järjestää paikallinen musiikkikoulu Meero, jossa on muskariryhmä jopa niin pienille kuin 6 - 12 kuukauden ikäisille. Tästä tiedosta saan kiittää naapurin rouvaa, joka alkuviikosta mainitsi käyneensä puolitoistavuotiaansa kanssa Meeron muskarissa. Minä syöksyin saman tien firman nettisivuille ja jes, tänään jo oltiin paikan päällä.

Meero osoittautui todella mukavaksi paikaksi, jossa oli aivan äärimmäisen miellyttävä henkilökunta. Varsinainen muskarihetki kesti puoli tuntia, minkä aikana laulettiin ja leikittiin ja J sai hakata tamburiinia. J:n silmien säihkeestä ja riemunkiljahduksista päätellen kaikki oli aivan huippua. Oli kyllä hieman epätodellinen olo laulaa lapselleen lastenlauluja viroksi.

Erityispisteet Meerolle mummosta, joka vaikutti olevan paikan päällä töissä vain ollakseen mummo. Hän kävi lepertelemässä lapsille, auttoi pukemisessa ja laittoi vanhempien päällysvaatteita naulakkoon. Jännä nähdä, onko hän jatkossakin siellä.

Kyllä vanhemmuus on ihmeellinen asia. Aiemmin minua on lähinnä huvittanut aikuisten ja lasten yhteiset lallatus- ja hyppelyhetket (niiden tärkeyttä en ole epäillyt!), mutta nyt oma tenava sylissä tuntui ihan luontevalta koikkelehtia piirissä muiden äitien ja lasten kanssa.

Hyvää meininkiä lisää tieto siitä, että huomenna tulee kavereita Suomesta kylään. Kivakivajee!

tiistai 16. syyskuuta 2008

Kirjasuositus

Olen viimeiset pari päivää ollut aivan pönttö sekaisin - kirjan takia. Sain vihdoinkin käsiini Sofi Oksasen uusimman romaanin Puhdistus (äiti, olen sulle vielä velkaa...). Luin sen eilisen ja tämän päivän aikana. J välillä hermostui, kun olin vain nenä kirjassa, mutta ei voinut lopettaa. Kyseessä on kuulkaas ihmiset aivan loistava opus, joka todella kannattaa lukea. Siinä ei ole mitään nättiä, kivaa tai herkkää, vaan se on aivan kamala, ahdistava ja inhottava, mutta silti nerokkaasti kirjoitettu. Oksanen on armoitettu sanankäyttäjä, miten joku osaakin. Tämä oli kirja, jota lukiessa minulla sattui mahaan ja itketti koko ajan eikä aina tehnyt mieli kääntää sivua, mutta silti vain oli pakko lukea.

Kirja tapahtuu Virossa ja sen päähenkilöt ovat virolaisia, joten senkin puolesta sitä oli nyt erityisen mielenkiintoista lukea. Luulen, että minulla menee nyt useampi päivä niin, että katson erityisesti vanhempia vastaan tulevia virolaisnaisia jotenkin eri tavalla. Niin, arvelen, että tämä kirja osuu naislukijoihin paremmin, mutta ehkä juuri siksi myös miesten pitäisi tämä lukea.

Kuka ei tunne Sofi Oksasta, voipi vilkaista vaikkapa tältä sivulta.


(Pahoittelen ylitsepursuavaa hehkutustani, huomenna tämä jo nolottaa, mutta kun se kirja vain oli niin hyvä.)

Tallinna-lukemia


Taas seuraa lainauksia Eesti Päevalehdestä, jossa tänään oli kiintoisia tilastoja Tallinnan 2007 "aastaraamatusta" eli vuosikirjasta (mikä voinee tarkoittaa kaupungin toimintakertomusta, en tiedä).

Tallinnassa on 401 372 asukasta, mikä on 29,9 % Viron asukasmäärästä. Tallinnalaisista virolaisia on 52,3 %, venäläisiä 38,5%, ukrainalaisia 3,9 %, valkovenäläisiä 2,1 % ja loput muita.

Viime vuonna Tallinnassa yöpyi 474 540 suomalaista, mikä lukema tekee meikäläisistä ylivoimaisesti suurimman ulkomaisten yöpyjien joukon. Seuraavaksi eniten kävi ruotsalaisia, n. 63 000 yöpymistä, sitten mm. saksalaisia, isobritannialaisia ja norjalaisia. Tuon listan muuten voi todella uskoa todeksi kävelemällä kesäisenä viikonloppuna vanhassakaupungissa. Esimerkiksi brittiläiset miesten polttariseurueet olivat kesällä täällä todella tavallinen näky.

Tallinnalaisen keskimääräinen kuukausipalkka oli viime vuonna 13 068 kruunua, eli 835,05 euroa. Määrä on noussut tasaisesti koko 2000-luvun. Vuonna 2003 keskipalkka oli 8 281 kruunua. Mutta eihän tuo vieläkään -totisesti- päätä huimaa.

Kun palkat nousevat, näyttävät nousevan myös autojen määrät. Viime vuonna Tallinnassa oli 481 autoa tuhatta asukasta kohti. Neljä vuotta sitten lukema oli 366. Eikö tuo ole prosentuaalisesti aika reipas nousu?

Poliisin rekisteröimiä rikoksia tapahtui viime vuonna 18 761, mikä on 10,9 % vähemmän kuin edellisvuonna. Tilastojen valossa näytettäisiin siis olevan parempaan menossa. Tappoja ja murhia rikoksista oli 32. Suurin osa rikoksista oli varkauksia, joita oli 10 761.

****

T ja minä kävimme tänään hammaslääkärissä. Itselläni on niin kevyt olo leukapielissä, kun suusta poistui noin kilo hammaskiveä. Muuta ei onneksi tarvinnut tehdä. Mutta sen vain sanon, että hammaslääkärissä on aina yhtä kamalaa, vaikka nytkin porien ja kaapimien takana oli mitä miellyttävin, luultavasti itseäni muutaman vuoden nuorempi naishammaslääkäri.

Perheelliset lukijat: miten saadaan puolivuotiaan lapsen suu auki, jotta siellä olevaa kahta hammasta voisi harjata? Parin ekan hampaidenharjauspäivän jälkeen J on päättänyt, että harjakset suussa eivät ole hänen juttunsa. Aikuinen on aika voimaton, kun tenava nipistää suun kiinni ja tuo vielä kädet kasvoille, että ei varmasti tarvitse tulla yrittämään.

Oheinen kuva on vielä sunnuntaiselta kirpparireissultani. Otoksessa näkyy Tallinnaa tyypillisimmillään. Vanhan puutalonalueen rinnalla voi aivan mainiosti kohota moderni bisneslasipalatsi.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Päivän ovi


Vauhdikkaasti kahdella postauksella joskus taannoin alkanut Tallinnan ovet -sarja saa vihdoinkin jatkoa. Tämä ovi löytyi Paide-kadulta, jossa eilinen kirpputori oli. Puisen parikerroksisen vanhan asuintalon ovessa oli mukavan persoonallinen ovi. Tämä kuva kyllä voisi olla Suomen ensimmäisestä pääkaupungista ja vaikkapa sen Port Arthurin kaupunginosasta.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Kirbuturg ja Sophia Lorenin ajohanskat





Sunnuntaiohjelmana suuntasimme J:n kanssa Uuskasutuskeskuksen eli kierrätyskeskuksen järjestämälle kirpputorille.

Löysin tiedon kirpparista Tallinnan kaupungin nettisivujen menovinkeistä. Oli kiintoisa lukea tapahtuman esittelytekstiä, jossa mainittiin, että "kirpputorit ovat muualla maailmassa erittäin suosittuja". Tiedote kertoi myös, että tänä viikonloppuna kyseinen kierrätyskeskus juhlisti sitä, että ensimmäisestä heidän järjestämästään kirppiksestä oli kulunut peräti vuosi. Kirpputoreissa on siis täällä vielä hieman eksotiikkaa.

Taitaapa olla niin, että yhteiskunnassa on täytynyt olla jo varsin pitkään jatkunut taloudellisen hyvinvoinnin tila, jotta kirpputorille olisi kysyntää. Kun virolaiset ovat viimeiset reilut 15 vuotta saaneet talouskasvun myötä mahdollisuudet tienata ja ostaa uutta, ei käytetty kirpparitavara ole paljon kiinnostanut. Nyt vähitellen alkaa aika olla kypsä siihen, että voi harkita hankkivansa vanhaa. Suomessahan taisi käydä vähän samoin. 1980-luvun pulleiden vuosien aikana ei kirppareista tiedetty. Sitten tuli lama ja kirpputorit tulivat jäädäkseen.

Tämänpäiväisellä kirpputorilla oli paljon hyvää ja hauskaa tavaraa, paljon väkeä, leppoisa tunnelma ja halvat hinnat. Minä tein kaksi ostosta. J sai sukkahousut ja minä itse ostin -naurakaa vain ihan vapaasti- nahkaiset, todella räyhäkkäät ajohanskat (n. 3,2 euroa). Nyt voin kuvitella olevani Sophia Loren, joka ajaa avo-Bugatilla mutkaisia italialaisteitä silkkihuivi hulmuten tautisen makeissa aurinkolaseissa ja istuvissa ajohanskoissa. Sääli, ettei ole Bugattia enkä asu Italiassa enkä näytä Sophia Lorenilta (jota muuten eräs T taloudessamme palvoo...).

Kuvat:
- Viileät ajohanskani
- "Kirpputori, tässä se on", ilmoitti kyltti
- Pari yleiskuvaa. Kirppari oli varsinaisen kierrätyskeskuksen pihalla. Onneksi ei satanut.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Pieniä kulttuurikohtaamisia lenkkipolun varrella

Aamuisella koiranlenkityskierroksella huvitti erääseen piha-aitaan spraymaalilla ruiskutettu teksti "PACTA", eli kyrilisin kirjaimin "rasta". Onkohan lähiseudullamme kovastikin venäjänkielistä reggae-väkeä?

Saman tien varrella, toisessa piha-aidassa puolestaan oli A4-kokoinen mainos Hyvinkäällä pidettävistä vanhojen työkoneiden markkinoista tai messuista, mitkä lie. Kyseisen talon pihalla olikin vanhaa traktoria ja muuta rompetta.

Kaikenlaista sakkia kaupunkiin mahtuu.

Lehtimarkkinointiasiaa

Koetan olla luomatta liian ruusuisia kuvia virolaisten kulttuuri- ja sivistyshenkisyydestä, mutta jos koulun aloitukseen liittyvät juhlallisuudet tekivät vaikutuksen, sen on tehnyt myös sanomalehti Eesti Päevalehden markkinointikampanjat.

Meidän tänne muuttaessamme EP:llä oli meneillään kampanja, johon kuului se, että lehti julkaisi romaanin joka viikko. Viikottaisista romaaneista muodostui kesän mittaan kirjasarja, jonka teema oli jotakin tyyliin "Nämä kirjat muuttivat maailmaa". Uusista kirjoista ei siis ollut kyse, vaan EP julkaisi yhtenäisessä asussa maailmankirjallisuuden klassikoita, joita lehden tilaajat ja irtonumeron ostajat saivat edukkaaseen hintaan ostaa.

Tuskin oli tämä sarja loppunut, kun lehdessä alkoi näkyä ennakkomainontaa uudesta kirjasarjasta nimeltä Eesti lugu. Sarja käsittää 50 virolaista teosta eri aikakausilta. Ennakkoon postissa tuli varsin tyylikäs vihkonen, joka esitteli kirjasarjan idean sekä lyhyesti kaikki siinä ilmestyvät kirjat. Tämäkin sarja etenee niin, että joka lauantai 20. syyskuuta alkaen ilmestyy uusi sarjan osa.

Lehden tilaajat saavat halutessaan ilmaiseksi kirjasarjan ensimmäisen kirjan, joka on Lennart Meren "Hõbevalge". Sen tilasimme, vaikka romaanin lukeminen viroksi voi olla vielä vähän liian suuri urakka.

Minusta on aikamoista, että lehti käyttää saman vuoden aikana markkinointibudjetistaan epäilemättä huomattavan suuren summan kaunokirjallisuuden julkaisemiseen. Rahat kun voisivat mennä esimerkiksi valomainoksiin kaupungilla, urheilutapahtumien sponsorointiin ja asiakastilaisuuksiin. Toki kirjasarjan julkaisussa on toinenkin rahoittaja takana, tässä tapauksessa tuttu Fazer, mutta markkinoinnissa päällimäisenä näkyy EP. Taloudellista tukijaa kyllä tarvitaankin, sillä EP:n levikki on 35 500. Esimerkiksi Hesarin kokonaislevikki on tällä hetkellä hieman päälle 419 000.

En tiedä muista, mutta minuun tällainen markkinointi uppoaa. Mielummin näen, että tilausmaksustani käytetään kruunuja kirjojen julkaisuun kuin vaikkapa iänikuiseen jalkapallojoukkueen tukemiseen.

torstai 11. syyskuuta 2008

Pussitettu

Tämä maa vielä hukkuu muovipusseihin. Muutaman kuukauden omatoimisen havainnoinnin jälkeen olemme tulleet toteamaan, että Tallinnassa kaikki pitää pussittaa.

Ilmiö kiteytyy ruokakaupan kassalla. Esimerkki eiliseltä: ostin tavallisten ruokatarpeiden lisäksi lapselle nokkamukin ja itselleni kasvorasvaa. Muki oli omassa pahvipaketissaan ja rasva omassaan. Mitä tekee kassarouva? Laittaa kyseiset tuotteet erilliseen muovipussiin. Olin liikkeestä niin hämmästynyt, että en tajunnut sanoa kassalle moisen olevan täysin tarpeetonta.

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kasöörit haluavat välttämättä laittaa muovipusseihin tavaroita, jotka meidän mielestämme ovat jo aivan hyvin pakattuja. Kun näin tapahtuu jokaisen asiakkaan kohdalla jopa useita kertoja, on seurauksena se, että kassajonot vetävät hitaasti.

Pienten muovipussien lisäksi maan täyttävät isommat muovikassit. Tallinnalainen ei näköjään halua tuoda kauppaan mukanaan omaa kauppakassia tai -koria. Kassajonossa voi nähdä, että vain aniharvalla on oma kantoväline mukanaan. Pöhköä.

****

Kuten nokkamukista saattoi päätellä, J:n kanssa on siirrytty ruokailutavoissa vaiheeseen kaksi. Toissapäivänä poika sai elämänsä ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa, perunamössöä. Toissapäivänä ja eilen touhu herätti lähinnä ihmetystä, mutta tänään lounasta syödessä tuntui, että J oli saanut oivalluksen. Pieni pottumuusiannos katosi lautaselta ja suu aukesi välillä komeasti lusikkaa odottamaan. Ruuan päätteeksi J sai vesihörpyt nokkamukista, mikä oli pojasta aivan hulvattoman hauskaa.

Ja ihme - Tallinnassa paistaa tänään aurinko! Täällä on viikkotolkulla vain satanut.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Karhunpoika sairastaa ja maahanmuuttajaa ottaa päähän

Ei, J on ihan terve ja iloinen itsensä (viime viikon nuha taisi liittyvä hampaan tuloon). Kipeänä on karvainen jäsen I, jota käytin tänään eläinlääkärissä. Silmissä on tulehdus ja kaulassa märkivä ihotulehdus, ns. hot spot. Näitä nyt sitten hoidellaan erilaisin salvoin. Märkä koira haisee pahalle, mutta mädälle haiseva märkä koira vielä pahemmalle...

Lääkärikäynti oli kuin suoraan maahanmuuttajan kulttuurishokkia ja sen ilmenemismuotoja esittelevästä opaskirjasta. Ongelma oli se perinteinen: kielitaito ei riitä. Itsensä tuntee kerta kaikkiaan invalidiksi ja älyn tasoltaan korkeintaan ameebaksi, kun koettaa saada asioita selväksi kömpelöllä viron kielellä, joka menee sitä huonommaksi, mitä hämmentyneemmäksi itsensä tilanteessa tuntee. Ja sitähän tuntee. Lääkäristä tulin ulos punaisena kiukusta ja noloudesta.

Koetan lohduttautua sillä, että tässä vaiheessa kielen opiskelua lemmikin terveyteen ja lääketieteeseen liittyvä sanasto ei ehkä voikaan olla vielä hanskassa, mutta silti jurppii. Onneksi eläinlääkäri oli pitkämielinen.

Mainostaja iski

Sähköpostiin oli putkahtanut postia yritykseltä, joka tarjoaa mahdollisuutta seurata Suomen televisiokanavia internetin välityksellä. Tarjous ei kiinnosta, mutta olin yllättynyt siitä, että Lahden takana -blogikin oli päätynyt mainostajan kohteeksi. Olen huomannut, että blogimaailmassa keskustellaan nyt kovasti siitä, pitäisikö bloggaajien ottaa sivuilleen mainoksia. Tässähän ei nyt ollut ihan suoraan kyse siitä (vaikka yritys toki toivoi, että heidän linkkinsä voisi laittaa blogiin näkyville), mutta vähän sinne päin kuitenkin.

Yleisin mielipide blogistaniassa tuntuu olevan se, että kyllä blogiinsa voi mainoksen korvausta vastaan ottaa, kunhan mainos ei ole silmille hyppivä ja ääntä pitävä hilavitkutin. Eihän sivun laidassa olevaa pientä linkkiä tarvitse kenenkään klikata. Samoin bloggaajat tuntuvat olevan sitä mieltä, että mainoksen olisi hyvä liittyä jotenkin blogin aihemaailmaan. Olen aika lailla näillä linjoilla minäkin. Vai onko tämä sielunsa myymistä kapitalismin vanhalle vihtahousulle?

Tämän blogin tapauksessa sopivia mainostajia voisivat olla esimerkiksi laivayhtiöt, joita hanakasti käytämme. Vink, vink :) No, tuskinpa tarjouksia alkaa sadella. Joka tapauksessa tämä mainoshomma on kiinnostava nykymaailman ilmiö. Blogosfääri ja siellä liikkuvat massat ovat jo niin suuria, että yritykset eivät voi niitä enää millään ohittaa.

****

Tuonne sivupalkkiin aloin tehdä lupaamaani listaa kohteista, joissa Virossa olisi kiva käydä. Kovin on lyhykäinen vielä, mutta eiköhän se siitä silloin tällöin täydenny. Samoin palkissa näkyvät nyt listana käyttämämme postausten tunnisteet.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Hammaspeikko lannistuu

Lahden takana ollaan jälleen kotona. J ja minä olemme palanneet sukulointikierrokselta, johon kuului onnistuneesti J:n lähes kaikkien isovanhempien, tätien, setien, enojen ja serkkujen tapaaminen. Olen myös päässyt tutustumaan Singstar-pelin ihmeelliseen maailmaan todeten, että olen autuaasti pudonnut nykyisten hittibiisien kartalta.

Syksyn tulo näkyy Tallinnan lauttaliikenteessä. Matkustimme Suomeen ja takaisin Nordic Jet Linella, jossa oli kummallakin reissulla todella hiljaista. Tänään vajaata tuntia ennen lautan lähtöä Helsingistä terminaalissa oli tasan kaksi asiakaspalvelijaa lipputiskin takana ja minä imettämässä J:tä. Terminaalin kahvilakin oli kiinni, joten tunnelma oli lähes aavemainen.

Tähän aamupäivään kuului kahden tunnin pikavisiitti neuvolakaupunkiimme. Kuuden kuukauden ikäinen J on 70 senttiä pitkä ja painaa 8,6 kiloa. Neuvolan täti oli edelleen autuaan tyytyväinen, sillä lapsen kasvu edistyy täydellisesti käyrien mukaan.

Neuvolasta mukaan tarttui J:n ensimmäinen hammasharja ja ohjeet aloittaa harjaamisen opettelu saman tien. Annoin hammasharjan J:n käteen tutustuttavaksi lautan lähtöä odotellessa. Oli hauska katsoa, kuinka pienen ihmisen kasvoilla näkyi ensin täydellinen hämmästys ja sitten epäusko, kun hammasharjan harjakset koskettivat huulia ja ikeniä. J työnsi harjan monta kertaa pontevasti suuhun, mutta veti sitten sen kiireesti ulos ja tuijotti kummastuneena hassulta tuntuvaa vierasta esinettä. Iltatoimien aikaan kotona harjasin J:n hampaan ja ikenet, mikä taisikin tuntua pojasta aika mukavalta, sillä hän makasi rentona suu auki eikä pullikoinut vastaan lainkaan.

Huomenna on suuri päivä, sillä aiomme aloittaa J:n tutustuttamisen kiinteään ruokaan. Kenties siinä hommassa ovat avuksi Suvivirsi ja Partasieni-valssi, joita T pojalleen illalla lauloi.

Sitten vielä lyhyt pikavisa osastoon "Kielitieteilijän halvat huvit". Jos sanotaan runollisesti, että joku halajaa jonkin asian perään, niin mikä on tämän yksikön kolmannen persoonan halajaa-predikaatin verbin perusmuoto? Entä miten ko. verbi taipuu imperfektissä? Tätä pohdittiin erään kaverin kanssa, enkä silloin osannut vastata. Tänä iltana vaippaa vaihtaessa perusmuoto ja imperfekti ilmestyivät päähäni, mutta haluaisin kuulla, miten muut sanaa taivuttelisivat.

Keihäänheittäjä Andrus Värnik on Viron Matti Nykänen! Mutta siitä lisää myöhemmin, tämä sillisalaatti saa luvan tälle päivälle riittää. Kiitos ja anteeksi.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Terveisiä mummolasta

J ja S ovat tällä hetkellä mummolan notkuvien ruokapatojen äärellä, joten täällä Lahden takana on vähän hiljaisempaa.

J nukkuu päiväunia vuodelta 1966 peräisin olevissa vaunuissa ja minä virkkaan sekä syön itseni sairaaksi karviaisista ja luumuista. Kävelyllä metsätiellä koetan estää hirvikärpäsiä syömästä poikaamme.

Ja tadaa, kuinka ollakaan, valkovenäläisurheilijoita epäillään dopingista! Sehän tarkoittaa sitä, että sankari-Koji on nousemassa mitaleille.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Kõige-kõige Eesti



Jälleen jatkuu sarjamme "kopioi suoraan virolaisten sanomalehtien juttuja, niin ei tarvitse miettiä omaa sanottavaa". Otsikon mukainen juttu oli viikonlopun Eesti Ekspressissä. Suomeksi otsikko on "Kaikkein-kaikkein Viro", eli jutussa käsiteltiin asioita, jotka ovat täällä kaikkein suurimpia, pienimpiä, eteläisimpiä yms. Siitä oli hauska bongata kiinnostavia yksityiskohtia.

Tässä muutama poiminta jutusta.

Viron kaikkein vanhin majakka on Hiiumaan saarella, sijaitseva Kõpun majakka. Se valmistui vuonna 1531. Menee ehdottomasti Viron pakko käydä -kohteiden listalle (Itse asiassa, taidanpa tehdä tuonne palkkiin listan paikoista, joissa haluaisin Virossa käydä. Ei niitä muuten muista.)

Viron kaikkein läntisin kolkka on Saarenmaan saaren länsipuolella oleva pikkuinen Nootamaan saari. Siellä ei käsittääkseni ole asutusta.

Viron kaikkein korkein kohta on Suur Munamägi eli Suuri Munamäki, joka on 318 korkea ja sijaitsee kaakkoisvirolaisessa Haanjassa.

Kaikkein paksuin puu Virossa on tammi-Laurin tammi koillisessa Urvasten kunnassa. Tammi-Laurin tammen ympärysmitta on rinnankorkeudelta mitattuna kahdeksan metriä ja sen myös arvellaan olevan viron vanhin puu, noin 700 vuotta.

Manner-Viron keskipiste löytyy Tallinnan ja Tarton välisen maantien varrelta Adaverestä.

Kaikkien Virossa rengastettujen lintujen tunnusrenkaissa lukee "Estonia Matsalu". Matsalun kansanpuistossa Viron länsirannikolla on tutkittu ja rengastettu lintuja yli 50 vuotta.

Kaikkein suurin todennäköisyys kuulla Virossa latvian kieltä on Viron ja Latvian rajalla sijaitsevassa Valgan kaupungissa eli latviaksi Valkassa.


Kuvassa on Kõpun majakka. Kuva on napattu täältä.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Koulutielle

Koulut alkoivat Virossa eilen 1.9. Olen ollut varsin vaikuttunut siitä, miten koulujen alkaminen täällä huomioidaan.

Kuten pari postausta sitten mainitsin, koulujen alkamispäivä oli liputuspäivä. Kun eilen käveli kotikulmilla ja kaupungilla, lippuja näkyi koulujen lisäksi myös hyvin monen kodin lipputangossa (jotka täällä ovat yleensä sellaisia talon seinästä törröttäviä lyhyitä salkoja).

Tien päällä vastaan tuli paljon siististi pukeutuneita lapsia ja nuoria. Pikkulapsia koulupuvuissaan, teinityttöjä hameissa ja korkokengissään hajuvedeltä tuoksuen ja nuoria miehiä siisteissä puvuissa. Kouluun oltiin menossa tai sieltä tulossa. Koulupukuja näköjään joissakin kouluissa käytetään. Tästä olisi kiinnostava tietää lisää, samoin kuin koulujen omista päähineistä, vähän ylioppilaslakin mallisista, joita tulee vastaan.

Sekä T että minä olimme huomioineet päivän mittaan kukkakimppu kädessä kulkeneet lapset ja aikuiset. Tänään Pealinn-lehteä lukiessa meille selvisi, että tässä maassa todella on tapana viedä ainakin ensimmäisenä koulupäivänä kukkia opettajalle.

Lisäksi lehdissä on viimeisen viikon ajan käsitelty hyvin paljon koulun alkuun liittyviä asioita. Näin toki on Suomessakin, mutta jotenkin on tuntunut, että aiheesta on ollut erityisen runsaasti juttua. Kaupat tietysti ovat tykittäneet reppu- ja penaalimainontaansa jo viikkotolkulla.

Minulle kaikki tämä antaa sen vaikutelman, että koulutusta tässä maassa arvostetaan ja tapakulttuurissa on vielä rahtunen sellaista juhlallisuutta, jota soisi esimerkiksi Suomessakin olevan.

Lehdet kirjoittivat myös siitä, miten Viron venäläisissä kouluissa on koetettu nyt vuoden ajan saada opetusohjelmaan Viron kirjallisuutta, mutta kellään, ei edes opetusministeriöllä, ei oikein ole varmuutta siitä, puhutaanko luokkahuoneen oven takana Nekrasovista vai Krossista. Eesti Päevalehden pääkirjoituksessa myös ilmaistiin eräänä päivänä vakava huoli siitä, että venäläisten koulujen opettajakunnassa on edelleen kansankynttilöitä, joiden ajatusmaailma on kovasti neuvostohenkinen.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Shokkiuutinen!

Päivän kärkiuutinen on nyt selvillä. J:lle on puhjennut hammas. Olin asian huomattuani niin hämmästynyt, että meinasin pudota penkiltä, vaikka asia, öööö, taitaa kuulua ihmislapsen luonnolliseen kehityskaareen... Miten se nyt jo? Hammas näkyy ja tuntuu alhaalla edessä oikealla. Ehkä tosiaan alkaa olla aika siirtyä kiinteään ruokaan.

J:n nuha on paranemaan päin. Viime yönä sängyn päässä roikkui sipulia (kiitos, Väikeproua!) ja unet olivat oikein rauhalliset.

Eikä sitten viedä niitä tuliaseita kisakatsomoon







Kieltotauluja maailmassa piisaa, mutta Kadriorgin stadionin kupeessa oleva kokoelma on jo melko näyttävä.

Rohkenimme kuitenkin ihan turvallisin mielin eilen stadionin katsomoon. Kadriorgissa kisattiin Viron Kuldliigan (kuten Suomen Eliittikisa-sarja) kesän viimeinen osakilpailu, ja oli pakko lähteä bongaamaan olympiavoittaja Kanter. Hän heitti siellä ekan kilpailunsa voiton jälkeen.

Kanter olikin kova sälli. Hänelle oli luvattu jokin erityisbonuspalkinto, jos hän kiskaisee paremman tuloksen kuin mikä oli Pekingin voittoheitto. Viimeisellä mies sitten heitti 69,91 ja teki muutenkin todella tiukan sarjan.

Jos eivät Suomessa yleisurheilukatsomot pullistele, niin aika hiljaista oli Tallinnassakin. Radallakaan ei ruuhkaa ollut. Esimerkiksi naisten 100 aitoihin osallistui kaksi juoksijaa. Tämän päivän Eesti Päevalehdessä myös Kanter ihmettelee asiaa. Hän kummastelee vähäistä osallistujamäärää ja toteaa, että ei pelkällä harjoittelulla kehity, kisatakin pitää. "Harjoittelun maailmanmestareita kyllä riittää", hän toteaa.

Myös kaksi suomalaista oli kisaamassa. Keihäässä oli mukana Heiko Gross (kuka lienee?) ja 1 500 metriä juoksi Matti Viren. Eikös se ole sen partasuisen kaatuilijan poika?

Yleisöä ja kilpailijoita saattoi kyllä karkottaa järkyttävän kylmä ilma. Kuten stadionin taulusta näkee, asteita oli vaivaiset kymmenen. J oli kiedottu monin kerroin villaan ja hän viihtyi matkassa hyvin nukkuen välillä vaunussa ja välillä katsoen kisoja sylistä. Meillä oli kahvia termarissa, ja lähikahvilasta napattiin eväspullat. Päästiinpähän tänä kesänä koko perheen voimin edes yhteen tapahtumaan!

Kesästä siirryttiin sujuvasti syksyyn. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä kokonaista 12 astetta, ja tänään alkavat Virossa koulut. Jälkimmäisen kunniaksi valtion virastot muuten liputtavat ja suosittavat sitä muillekin.

Kuvat ylhäältä:

- Stadionin portti kisapäivänä
- Mykistävä kieltotaulu
- Stadionin pääkatsomo
- Huomaa, että ei olla Suomessa, kun miesten keihään mittamiehet seisovat 65 metrissä!
- Lämpötila toi kesäisen urheilujuhlan tunnelmaa
- Olympiavoittja astuu kehään ja valokuvaaja etsii kuvakulmaa
Related Posts with Thumbnails