Aurinkoa ja kuumetta

Kuten kaiketi Suomessakin, myös täällä kaksi viime päivää ovat olleet upeita hellepäiviä. Aivan täysillä emme ole niistä päässeet nauttimaan, sillä J on ollut perjantaiaamusta saakka kunnon kuumeessa. Mitään muuta oiretta ei ole ollut, vain kuume. Tänä aamuna poika nukkui yöunia ennätyksellisesti varttia vaille kahteentoista. Sitten hän oli hereillä pari tuntia ja nukahti päiväunille, joilta heräsi puoli kuuden maissa.

Nähtävästi heppu nukkui kuumetta pois, sillä alkuillasta kuume oli lopulta taittunut selvästi alle 37 asteen oltuaan kolme päivää 39:n tietämissä. Mieli oli toki vielä hieman nuupallaan eikä äidin sylistä oikein halunnut pois, mutta parempaan päin kuitenkin. Nyt jännätään, miltä olo huomenaamuna vaikuttaa.

Illalla huomasimme, että J:lle oli puhjennut oikea yläkulmahammas. Ehkäpä hampaan tulo on voinut kuumetta tehdä, mutta ei uskoisi, että ihan niin korkeita lukemia, mitä viime päivät on ollut.

Viikonlopun aikana saimme kuitenkin grillikauden käyntiin. Pallogrillistä pyyhittiin pölyt ja kärvennettiin pihviä, eilen runsaammilla karsinogeeneillä kuin tänään. Hieman oli talviterässä tuo grillaustuntuma. Kokeilevan keittiön alasta meidän perheessäämme huolehtiva T grillasi myös ananassiivuja ja laittoi niiden päälle palan savujuustoa. Epätodennäköinen yhdistelmä maistui nautavainaan kanssa todella hyvältä.

T myös askarteli kaksi riippukeinua takapihamme puihin kiinni. Riippukeinussa lojuminen on jokseenkin parasta, mitä kesällä voi tehdä.

Kesä siis on aluillaan, samoin kesälomareissut ja kesävieraiden käynnit täällä meillä. Siksipä bloggaustahti on alkanut hidastua, enkä uskalla sen kesän aikana hurjaan lentoon lähtevänkään. Kirjoitellaan taas enemmän sitten, kun tulee loskaa.

Sossun luukulla

En ehkä olisi arvannut, että asioin joskus elämässäni Tallinnan sossussa, mutta niin vain eilen tein. Lopultakin tajusin, että voin hakea täkäläisiä sosiaalietuuksia, kun Suomen Kela ei niitä meille enää suo.

Käynnin ansiosta alamme saada lapsilisää, lapsetoetus, joka on 300 kruunua (19 euroa) kuussa. Lisäksi saamme rahaa lapsen kotona hoitamisesta, lapsehooldustasu, joka on 600 kruunua (38 e) kuussa. Sossun täti sai vielä hoidettua meille myös vanhempainpäivärahaa, vanemahüvitis. Saamme sitä jopa takautuvasti, sillä Kelan tuet loppuivat joulukuun alusta alkaen. Vanhempainpäivärahaa maksetaan siihen saakka, kun J on puolitoistavuotias.

Vanhempainpäivärahaan asti olin asiointitiskillä ymmärtänyt kaiken vaivatta, mutta lopulta menin sekaisin, enkä enää tajunnut, minkä kokoinen summa vanhempainpäiväraha on. Se selvinnee tiliotetta katsomalla.

Sossukäynnin ansiosta meidät J:n kanssa liitetään lopulta myös Viron Haigekassaan eli täkäläiseen Kelaan. Se tahtoo sanoa, että perusterveydenhuolto on silloin maksutonta ja meille järjestyy oma perearst eli perhelääkäri.

Sossun kunniaksi on sanottava, että sain erinomaisen miellyttävää ja asiallista palvelua selkeäsanaiselta rouvalta. Samoin Viron sossun nettisivuja on kehuttava siitä, että jotenkin perhe-etuudet on kerrottu siellä varsin selvästi. Suomen Kelan tietoja lukiessa tuntuu välillä, että pitäisi olla jokin kryptaamisohjelma, jotta tajuaisi, miten mikäkin etuus lasketaan.

Mutta kyllä sossun eteisessä hieman slaavilaistunnelmaa sentään oli, kun väistelin kyynärpäillä tökkiviä baabushkoja jonotusnumerokoneen ääressä. Juttu on niin, että suomalainen arkailu on täällä kerta kaikkiaan unohdettava, jos joskus meinaa missään jonossa edetä yhtään mihinkään.

Vaan nyt täytyy siirtyä toiseen paikkaan istumaan. Etupihan laatoitus polttaa jalkapohjia ja nahka palaa naamasta. Se on kesä ny!

Absoluuttista parhautta

Jokin aika sitten hehkutin löytäneeni Kalevin suklaamyymälästä aivan mahtavan hienon jutun ja lupasin lisätä kuvan, kunhan saan aikaiseksi.

Tässä se lopulta on. Kyllä ihminen hiljenee ja nöyrtyy tällaisen näyn edessä. Voin kertoa, että oli vielä parempaa kuin miltä näyttää.

Ajelulla Venäjän ihmeellä

Taloyhtiömme leikkitelineet seisovat pienellä nurmikonpläntillä. Tänään olimme naapurin rouvan ja lapsostemme kanssa ulkona, kun totesimme, että täytyisi nurmikkoa joskus leikatakin. Naapureiden muruniiduk eli ruohonleikkuri on sähköistä mallia, jota varten olisi tarvittu pitkä piuha. Meidän leikkurimme puolestaan on mallia miekka ja sandaali eli sellainen ilman moottoria oleva härpätin, jossa terät pyörivät silleen hassusti, niinkus tiedätte. Oliko sen nimi nyt telaleikkuri vai mikä?

Hain vehkeen takapihaltamme ja aloin työnnellä yhteispihan nurmikkoa lyhyemmäksi. Naapurin rouva katsoi touhua vähän aikaa ja sanoi sitten, että hänkin haluaa kokeilla. Sitten hän leikkasikin nurmikon aivan innoissaan.

Intoon oli syynä se, että rouva ei ollut voinut uskoa, että moisella vehkeellä olisi niinkin helppo leikata nurmikkoa (sillä oikeasti on, leikkuri kulkee aivan keveästi). Hänen muistikuvissaan kyseisen kaltainen leikkuri kulki nimellä "vene ime" eli Venäjän ihme. Neuvostoaikaan kun nurmikot oli leikattu hiki otsalla juuri tuollaisilla moottorittomilla vehkeillä, paljon huonommilla vain.

Näin tuli jälleen opittua pieni palanen Viron kulttuurihistoriaa, ihan ruohonjuuritasolta.

Älämölöä

Onko joku markkinointivelho vedenpitävästi todennut, että asiakas haluaa tehdä ostoksensa vauhdikkaan, kovaäänisen musiikin saattelemana?

Ehkä on, mutta tämä kuluttaja harkitsee alkavansa jatkossa käyttää korvatulppia, kun asioi ostoskeskuksessa. Shoppailukeitaiden äänimaailma on sellainen, että niissä meinaa hajota pää. Harmillista kyllä, eniten tässä on kunnostautunut lähikeskuksemme Kristiine Keskus.

Ostoskeskuksen yleisissä tiloissa soi jokin mökämusiikki, jota katkovat raivostuttavat mainokset. Tämän lisäksi jokaisessa liikkeessä on tietenkin oma muzakkinsa. Kun seisoo ostoskeskuksen käytävällä, voi korviin pahimmillaan tunkeutua yhtä aikaa viittä, kuutta eri sävelmää. Tähän kun vielä yhdistyy ilmastointilaitteiden humina, yleinen meteli ja vielä alati käynnissä olevat remontin äänet, on kakofonia kaamea.

Eräs Kristiine Keskuksen vaateliikkeistä soittaa musiikkiaan niin kovalla, että en voi mennä liikkeeseen sisälle, jos vaunuissa oleva J nukkuu. Enkä kyllä halua mennä sinne muutenkaan, sillä mökä tuntuu niin rasittavalta. Miten ihmeessä myyjät jaksavat? No, tokihan kuulo ajastaan huononee, kun tarpeeksi kovissa desibeleissä tekee työtä.

Minulle metelissä tulee halu lähteä kiireesti pois, eikä suinkaan niin, että olisi kiva notkua kaupoilla shoppailemassa. En jaksa uskoa, että olisin ainoa maailmassa, joka näin ajattelee. Pitäisköhän perustaa Facebook-ryhmä ja nettiadressi?

Se toimii sittenkin

Ah onnea, oma ihana Mac on jälleen hengissä, kun T tilasi siihen uuden kovalevyn ja tänään sen asensi. Vanhasta täytyisi vielä koettaa tonkia tiedostoja talteen, jos se jotenkin onnistuu. Päiväkirjat pidän kyllä jatkossa visusti paperilla.

Skype-langoilla olen samaten jälleen, ken niitä yhteyksiä kaipaa.

Vanhemmuus on vahingontorjuntaa

Huokaus. Joku oli varmaan juottanut J:lle viime yönä useamman purkillisen energiajuomaa, sillä tänään oli meno varsin liikkuvaa. Liike jatkui maksimivauhdissa koko päivän päättyen hirmuiseen harmiin nukkumaanmenovaiheessa, kun vielä olisi pitänyt yöpaita päällä päästä pihalle juoksemaan eivätkä typerät vanhemmat sitä sallineet.

Eipä silti, ei tämä päivä nyt hurjan paljon muita vauhdikkaampi ollut. J on viime aikoina taas oppinut lisää uusia kujeita, joiden myötä äiti ja isä saavat olla koko ajan tarkempia. Tuntuu, että joka paikkaan pitää rakentaa barrikadeja, nostaa esineitä pojan ulottumattomiin ja vahtia, vahtia ja vahtia.

Pienet sormet tutkivat lattiaviemäriä, vessaharjalla pestään lattiaa, vessanpyttyä vedetään puolen minuutin välein, jauhokaapin tai roskapöntön sisus on lattialla, jos ei muista tehdä ovivirityksiä, kännykkää järsitään, kirjoja revitään ja pöytäliinaa kiskotaan. Lisäksi poika oivalsi, että vaunuissa voi nousta seisomaan. Saan heittää hyvästit sille, että J kauppareissulla rauhaisasti istuen tarkkailisi ympäristöä. Ja voi kunpa joskus voisi vaihtaa vaipan ilman siihen kuuluvaa kiljuntaa ja tolkutonta painiottelua.

Tää on niin tätä.

Isona minusta tulee leijonankesyttäjä

Eilisellä kirjakauppakeikalla oli nimmaria odotellessa aikaa selailla kirjahyllyjä. Lastenkirjaosastolla oli paljon erilaisia Ystäväni-kirjoja. Ne eivät oikeastaan aivan hirmuisesti ole omasta lapsuudestani muuttuneet, mutta jotain uutta sentään oli tullut - ja samalla jotakin varsin virolaista.

Monissa kirjoissa nimittäin kysyttiin perinteisten harrastusten, lempibändien, -ruuan ja -telkkariohjelman lisäksi suosikkinettisivua ja lempitietokonepeliä. Eniten ällistytti ehkä se, että kirjoissa kyseltiin lisäksi, mikä on kaverin käyttäjätunnus Skypessä ja MSN Messengerissä. Voi aikoja, voi tapoja!

Mese-tunnuksen kysymisen voisin hyvin kuvitella olevan myös suomalaisissa Ystäväni-kirjoissa, mutta Skype-käyttiksen kysyminen tuntuisi hieman kaukaiselta. Virossa se on ilmiselvää.

Jos nyt joku ihmettelee, että häh, mistä on kyse, niin muistutan: Skype on virolainen keksintö, ei amerikkalainen tai japanilainen, kuten monet arvelevat. Virolaisomistuksessa se tosin ei enää ole, vaan omistaja on nykyisin eBay, joka puolestaan taitaa olla suurimmaksi osaksi tanskalaisten käsissä. Tai jotain, en muista varmaksi.

Mitä tulee tämä kirjoituksen otsikkoon, niin tuollaisen vastauksen annoin ala-asteikäisenä aika moneen Ystäväni-kirjaan. Ihan sille saralle ei ura urjennut, vaikka onhan minulla tuo kaksijalkainen parrakas kotileijona...

Nimmari saatu!

Siinä se nyt seisoo Puhastuksen kansilehdellä: S:lle 15.5.2009 Tallinnassa Sofi Oksanen. Suuri, paljon joka suuntaan tilaa vievä nimikirjoitus, ei mitään pikkusievää.

Jälleen kaverimme S. seuranamme lähdimme J:n kanssa Viru Keskuksen Rahva Raamatuun notkumaan ja odottelemaan kirjailijan saapumista. Hyvissä ajoin paikalle oli saapunut paljon muitakin, ja Oksanen sai tunnin verran kirjoittaa signeerauksiaan aivan taukoamatta.

Onneksi kirjakaupassa oli lastenkirjaosastolla sohvanurkka, jossa oli paljon kirjoja luettavaksi. J viihtyi siellä auvoisena S:n kanssa, kun äiti lähti kirja kainalossa nimmarijonoon. Suurimmaksi osaksi jonottajat olivat vanhempia rouvia, mutta toki väkeä oli ihan laidasta laitaan.

En ole koskaan aiemmin ollut vastaavassa tilaisuudessa, joten en tiedä, onko kovin yleistä viedä kirjailijalle kukkia. Täällä niin näkyi olevan. Aika monella oli pieni kimppu mukanaan, ja joku vei paketoidun lahjankin.

Vaan mikä ihme siinä on, että aikuista ihmistä jännittää kuin pientä koululaista opettajan pöydän ääressä, kun seisoo jokseenkin saman ikäisen julkisuuden henkilön edessä?

Lähtisikö nimmarijahtiin

Tänään 15.5. vietetään Tallinnan päivää ja sen kunniaksi on kaupungilla tarjolla paljon kaikenlaista ohjelmaa. On konserttia, patsaan paljastusta ja historiallista kulkuetta.

Jos selviän keskustaan katselemaan, saatan mennä samalla Rahva Raamat -kirjakauppaan, jossa kirjailija Sofi Oksanen on tänään vierailulla ja jakamassa signeerauksia. Oksanen on ollut parin viime viikon aikana Virossa todella paljon esillä. Hänen Puhdistus-romaaninsa ilmestyi nyt toukokuussa viroksi. Käännöksen nimi on Puhastus ja ostin sen eilen, koska päätin, että koetan lukea kirjan myös viroksi. Hyvään alkuun olen päässyt. Kiinnostava nähdä, miltä kirja tuntuu vieraalla kielellä. Palaan asiaan!

Yksityisellä museokierroksella

Eilen lähdimme J ja minä uuden kaverimme S:n kanssa ajelulle Viimsin kunnan suuntaan. Viimsihän on Tallinnan itäpuolella niemenkärjessä oleva kunta, jonka moni tuntuu tuntevan ainakin kylpylästään.

Lounastimme ravintola Paatissa, joka sijaitsee joksenkin niin meren rannassa kuin ravintola vain voi sijaita. Sää oli sen verran suosiollinen, että saatiin terassikausi avattua. Paat on nimensä mukainen: ravintolarakennus on malliltaan nurin päin käännetty laiva. Terassilta aukesi aivan upea näkymä merelle, ja kaukana näkyi hienosti Tallinnan silhuetti. Kesävieraat, tänne todennäköisesti kanssamme päädytte!

Aivan Paatin vieressä on Viimsin ulkoilmamuseo, joka on Tallinnan vastaavaan museoon verrattuna vain pieni ruoholäntti, mutta me saimme osaksemme mainion opastuskierroksen. Museoalueen pihalla tuli vastaan mies, jolta kysyimme, pitäisikö paikkaan ostaa lippujakin. Mies osoittautui olevan henkilökuntaa ja hän kierrätti meitä muutamassa alueen rakennuksessa.

Sympaattisesta museosta taisi minulle jäädä parhaiten mieleen merikapteenin asunnossa olleet käherrysraudat, joita kuumennettiin pirtuliekillä. Siinä sai olla kapteenska tarkkana kiharoineen.

Tässä ohessa töllötän Euroviisuja. Kisa on kyllä jo ratkennut, sillä Norjan biisi oli aivan älyttömän hyvä. Mutta tuleekohan valoseinien, tuuli- ja savukoneiden määrässä koskaan rajaa vastaan.

Pussi- ja törähtelypäivitys

Nyt olemme vuorokauden harjoitelleet elämää maitopussien kanssa ja hyvin menee! Avain onneen lienee se mainio kannu, josta edellispostauksessa puhuin. Pussi pysyy siinä jämäkästi eikä ole pelkoa, että se nyypähtää kasaan viimeisiä maitotippoja kaataessa.

Pussien käytössä mietityttää ainoastaan pieni logistinen hankaluus. Koska minä hoidan yleensä perheemme kauppareissut ja koska teen sen kävellen reppu selässä, pelkään, että joku kaunis päivä maitopussi hajoaa reppuun. Siinä sitten kävelisin valkoinen noro perässäni. No, aika tukevaa kamaahan nuo pussit tuntuvat olevan.

Jos olisin täkäläinen, alkaisin kassajonossa askarrella maitopusseja vielä erillisiin muovipusseihin, mutta siihen hulluuteen en ryhdy. Kuten olen aiemminkin tainnut märistä, tämä maa vielä hukkuu pakkausjätteeseen, ja koetan olla omalta osaltani sitä nopeuttamatta. Oh, kylläpä maahanmuuttaja on nyt ylevä...

Sitten lintuasiaa. Kyselin tuossa muutama päivä sitten villejä veikkauksia, mikä lintu Pertti Koskimiehen Suomen lintuoppaan mukaan ääntelee ronkottavasti törähdellen. Tämä verraton onomatopoeettinen kuvaus viittaa tietysti kurkeen. Kurjen poikanen puolestaan piiskuttaa "psiiih, psiiih". Piiskuttaa, mikä hieno verbi!

Koska häröilin todella pahasti muka-älykkäässä Sibelius-viittauksessani, niin eikös se nyt ollut niin, että säveltäjä katseli Ainolan yli lentäviä joutsenia sai niiden laulusta inspiraatiota johonkin teokseensa. Ehkä oli, ehkä ei, so not.

Musiikillista inspiraatiota voi ehkä hakea myös Euroviisuista, joita taidan siirtyä seuraamaan. Minua kyllä hävettää se Waldos people niin paljon, että en tiedä, pystynkö sitä katsomaan. En jaksa uskoa, että lippalakki, pikkutakki ja ysärihumppa jaksavat kovin pitkälle kantaa.

Pussiaikaan

Tänään se lopultakin tapahtui - ostin maitoa pussissa. Virossahan siis myydään maitoa sekä suomalaisille tutuissa pahvipakkauksissa että litran pusseissa. Me olemme tähän asti ostaneet aina tölkkimaitoa, kun ei vain ole tullut tartuttua pusseihin. Niitä varten kun tarvitsee erillisen kannun, johon pussi laitetaan.

Viikonloppuna sattui lehdestä silmään juttu, jossa kerrottiin, kuinka nuori virolaissuunnittelija oli suunnitellut maitopusseille uudenlaisen kannun kyllästyttyään huonosti toimiviin kannuihin, joista pussi aina tipahtaa pois, kun maito alkaa olla lopussa.

Kannuja oli tullut myyntiin Selver-kauppaketjun maitotiskiin, josta tänään sellaisen mukaan nappasin. Samalla myös tajusin karun tosiasian, jota olisi voinut aiemmin ajatella: pussimaitolitra on kolme kruunua halvempi kuin tölkkimaitolitra. Mikäli olisi vaivautunut asiaa pähkäilemään, olisi vuoden mittaan voinut jo säästää pitkän pennin. Mutta jos lehmällä olisi pyörät, niin se olisi maitoauto.

Vielä emme ole maitopussia avanneet ja kannuun laittaneet, mutta kuulette myöhemmin raporttia tästä arjen eksotiikan toimivuudesta.

Äitienpäiväkonsertissa

Suuntasimme eilen nokkamme Tallinnan Rocca al Maren alueella sijaitsevaan Eesti Vabaohumuuseumiin - ohun päällä pitäisi olla kiemura, mutta tämä tyhmä varakone ei anna sitä tehdä, kuten ei sulkeitakaan - eli ulkoilmamuseoon. Siellä pidettiin äitienpäiväkonsertti, jossa esiintyi mm. kahden tallinnalaisen musiikkikoulun lapsiryhmiä.

Kyllähän Suomessakin on paljon taitavia lapsikuoroja, mutta en voinut olla ihailematta konsertissa 4 - 5-vuotiaita tenavia, jotka reippaasti ja empimättä lauloivat suurella lavalla laulujaan. Osassa kappaileista oli mainiot koreografiat taputuksineen ja askelluksineen.

Totesin myös, että kun J kasvaa kouluikään ja tulee erilaisten koulun juhlien aika, joissa lapsi luultavasti esiintyy, täytyy minun todennäköisesti ottaa kekkereihin ämpäri ja viisi paketillista nessuja mukaan. Koska liikutun vieraidenkin pikkulasten laulelusta, ei oman jälkikasvun tarvitse kuin astua lavalle, kun äiti jo parkuu.

Tallinnassa kävijöille voin lämpimästi suositella ulkoilmamuseota. Siellä voi tutustua eri puolilta maata tuotuihin eri aikakausien virolaisrakennuksiin mahdottoman kauniissa maisemissa. Ruokokattotaloja, tuulimyllyjä ja kiviaitaa riittää ihmeteltäväksi. Lapset voivat viettää aikaansa isoissa hienoissa kyläkeinuissa tai ajella hevoskyydillä.

Ravintolasta saa hauskoja virolaisia perinneruokia, joiden nimiä tuijotin listassa, enkä ymmärtänyt yhtään. Kuka muuten tietäisi, millaista puuroa on "mulgipuder". Se tulee joka paikassa vastaan, mutta en ole vielä kertaakaan sitä syönyt.

J:n jekut

Meillä on alkanut kadota mystisesti tavaroita. T etsi eilen aromisuolapurkkia, joka löytyi portaikon alta. Minä puolestani meinasin tänään pudotan naurusta polvilleni, kun selvisi eräs J:n tempaus.

Teimme pojan kanssa lähtöä ulos. Minä säntäilin edestakaisin etsien J:n kenkiä, jotka vielä hetki sitten olivat olleet eteisen lattialla, mutta joita ei sitten ollutkaan missään. Päivittelin tilannetta tietysti myös ääneen.

Pojan kasvoille nousi velmu ilme ja hän lähti tepsuttamaan kohti eteisessä olevaa lipastoa. Ihmettelin, mitä oikein tapahtuu. J ojensi kätensä kohti yhtä ylimmäisen laatikkorivin laatikkoa ja sain sen kiskottua auki. Ja siellähän kengät olivat. Poika ei ylety ottamaan laatikosta mitään, mutta näköjään hän juuri ja juuri ylettyy laittamaan sinne asioita.

Olisittepa nähneet J:n kasvot! Heppu oli niin riemuissaan ja tohkeissaan, kun oli keksinyt tällaisen jäynän ja vielä sen päälle osasi hermostuneelle äidille lopulta asian laidan ilmaista.

Elämä yksivuotiaan kanssa ei totisesti ole tylsää.

Kukkuu kukkuu kaukana kukkuu

Kiitos täällä blogin kommenteissakin vilahtaneen L:n, perheessämme on vihdoinkin kunnollinen lintukirja. Pertti Koskimiehen Lintuoppaan avulla koetan vähitellen laajentaa lintutuntemustani edes hieman talitiaista pidemmälle.

Lintukirja on kiinnostavan tiedon lisäksi myös hulvatonta hupia. On mainiota lukea, miten kirjoittaja on kuvannut 253 linnun ääntelyä. Ruokokerttusen laulu on kiihkeää lavertelua, maakotkalla on haukkuva kaklatus, tyllin soidinääni on hiova vejeto-vejeto ja räyskän lentoääni on käheä karjaisu. Loistavaa suomen kielen käyttöä!

Suosikkiääneni on erään linnun "ronkottava törähdys". Lintuaiheisesti annettakoon papukaijamerkki sille, joka keksii, mikä sibeliaaninen siivekäs on kyseessä.

MUOKKAUS KLO 21.45: Höhöö, havahduin tänään yhtäkkiä siihen, että olen kirjoittanut tässä postauksessa ihan pötyä. Mikäli musiikkihistorian knopeista oikein muistan, tuohon kyselemääni lintuun ei liity säveltäjä-Sibbe yhtään mitenkään. Ainolan yllä lenteli ihan muu lintu.

Kylmää kyytiä

Viron taloustilanteessa ei ole hurraamista. Vai mitä sanotte tästä: huhtikuussa 2008 työttömiä oli 16 684. Huhtikuussa 2009 sama lukema on 60 712. Sekä suhteellisesti että absoluuttisesti lukemat ovat todella karut.

Joillakin työpaikoilla on alennettu palkkoja, ja nyt on alkanut keskustelu siitä, pitäisikö maassa nostaa veroprosenttia. Täällähän on tasavero. Samoin keskustellaan, pitäisikö tasaverotuksesta siirtyä progressiiviseen verotukseen.

Kuten kaiketi Suomessakin, myös Virossa koetetaan kannustaa kansalaisia kuluttamaan ja ostamaan virolaisia tuotteita lamasta huolimatta. Tänään tuli Postimehen välissä markkinoinnin erikoisliite, jossa tätä näkökulmaa hehkutettiin kovasti. Nyt kannattaisi lähteä shoppailemaan, sillä hinnat ovat tulleet kovasti alas, kauppiaat ovat valmiita alennuksiin, kaupoissa ei ole jonoja ja myyjillä on paremmin aikaa palvella asiakasta. Varmasti hyviä pointteja, mutta eivätpä siinä paljon vakuuttelut kuluttamisen tärkeydestä auta, jos perheen palkkatulot ovat nolla kruunua.

Ei niin huonoa, ettei jollakulla toisella menisi vielä huonommin. Naapurimaa Latvia on jokseenkin niin konkurssissa kuin maa voi olla. Eilinen Postimees kertoi, että Latviassa työntekijöiden palkkoja on talouskriisin takia alennettu 78 %. Huh.

Ei tullut takkia, tuli housut

Kuninkaalliset ovat jämptiä väkeä. Oli ilmoitettu, että Espanjan kuningasparin voi nähdä Raekoja-aukiolla klo 12.25. Olimme paikalla 12.30, jolloin torin laidalla näkyi poistumassa vain vellova toimittajien, valokuvaajien ja turvamiesten lauma, jonka keskellä tämän päivän lehtien mukaan olivat Juan Carlos ja Sofia sekä presidentti Ilves puolisoineen.

Julkkisbongauspisteet jäivät saamatta - voi kyynel -, mutta sen sijaan minua haastateltiin ETV:n telkkariuutisiin. Tai no, tuskin se ruutuun asti pääsi, sillä emme ainakaan eilisiltana pätkää osuneet näkemään.

Telkkarikamera nenän alla pääsin änkyttämään viroksi, mitä mieltä olen kuninkaallisten vierailusta ja pitäisikö Virossakin olla presidentin sijaan kuningas. Hih, hassu kokemus.

Kevät etenee kovaa vauhtia. Tänään leikkasin ekaa kertaa takapihan nurmikon ja kohta taidan lähteä läheiselle puutarhalle kesäkukkaostoksille.

Ja odottakaas, kunhan saan kuvia ladattua, niin näytän, mitä löytyi Kalevin suklaapuodista! Se paikka on niin paras!

Bongausretkelle lähdössä

Hoitovapaalla on aikaa keskittyä oleellisiin asioihin, kuten vaikkapa kuninkaallisten bongaukseen. Espanjan kuningaspari on valtiovierailulla Virossa. Huomenna Juan Carlos ja Sofia tulevat kävelylle vanhaan kaupunkiin, jolloin tallinnalaisilla on heidät mahdollisuus nähdä. Katsotaan, pääsenkö sanomaan kunkulle hola!

Blogissa on rauhaisaa, sillä tietokonepuolella ollaan edelleen vaiheessa. Oma kone on vieläkin huoltoa vailla.

Vaan nyt takaisin Kanada-pelin pariin!