perjantai 30. huhtikuuta 2010

Terve, Pohjolan maa!

Vaikka en yhtään ikävöikään aikaa, jolloin olin kaksikymppinen, koska elämä on kivaa juuri nyt, tulee siltikin hetkiä, jolloin toivoisi olevansa opiskelija, lapseton, aktiivikuorolainen ja Suomen Turussa.

Hauskaa vappua kaikille! Head volbripäeva!

 



Posted by Picasa

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ravintolasuositus lihansyöjille

Kerrotaanpa vaihteeksi hyvästä tallinnalaisesta ravintolasta. Ulkoruokinta on meillä sattuneesta syystä koko perheen voimin varsin harvinaista, mutta viime viikolla kävimme pitkästä aikaa muiden tekemien ruokien parissa, kun J:n ja K:n serkku oli meillä kylässä.

Kohteenamme oli pihviravintola Goodwin, jossa T oli käynyt monesti aiemminkin ja usein sanonut, että siellä pitäisi yhdessä käydä.

Ja kyllä tykkäsimme kaikki! On aina ilo mennä ravintolaan, jossa ensi hetkestä asti kokee saavansa ystävällistä, luontevaa palvelua. Näin on T:n mukaan ollut joka kerta, mikä ei Tallinnassa (niin kuin ei toki muuallakaan) ole suinkaan varmaan asia.

Erityisesti ilahdutti sekin, että lapset huomioitiin yhtä lämpimästi. Hetki saapumisemme jälkeen J:n eteen ilmestyivät piirustuspaperia, kynät ja ovat lasten ruokalista. Mikä tärkeintä, lapselle tilattu annos tuli nopeasti ja oli laadukas.

Goodwin on siis täysin liharuokiin keskittyvä paikka, ja sen huomasi. Ei tarvinnut kaivella pihvistä kalvoja pois. Ihan suurenmoisen murean sisäfileköntin sain syödä.

Goodwinin palvelussa on myös se hilpeä yksityiskohta, että jos ravintolasta varaa etukäteen pöydän, saa itselleen ja seurueelleen maksuttoman Cadillac-kyydin kotoa ravintolaan. Mahtavaa! Lihasta pitävät, meille kylään tulevat kaverit saavat tulevaisuudessa varmasti varautua lähtemään kanssamme Goodwiniin (ja juoksemaan puolet ruokailuajasta riemua kiljuvan kaksivuotiaan perässä ympäri ravintolasalia...).

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kauan on kärsitty vilua ja nälkää

Lähes kokonainen lautasellinen kaurapuuroa.

Järkälemäinen annos kermaista, timjamilla maustettua hapankaali-sipuli-porkkana-jauhelihalaatikkoa.

Puolikas isosta omenasta.

Monta kourallista viljaisia, muron tapaisia naksuja.

Useampi mukillinen maitoa.


Olen ollut lasten kanssa tänään viisi tuntia ulkona. Se näkyi ylläolevassa J:n iltapalassa.

****

Mainittakoon myös, että puuron jäähtymistä odotellessa J halusi minun laulavan virttä "Kiitos sulle Jumalani", jonka loppuun poika kajautti humppapäätöksen "Pumppalens!"

Poissa silmistä, poissa mielestä

Kotitiemme varressa on ollut talonmurju, jossa kuulemma joskus asui spurguja, mutta joka parin viime vuoden aikana on lähinnä ollut silmänrumistuksena. Talon ja tontin omistussuhteista minulla ei ole tietoa.

Tällä viikolla tontilla alkoi kuitenkin tapahtua ja sinne saapui iso siirtolava sekä miehet purkamaan mörskää, mikä on ihan mukava juttu.

Se, mikä olikin kiintoisampaa, oli illankähmässä alkanut trafiikki kotikatumme varren taloista kohti siirtolavaa. Meidänkin tutut naapurimme ovat kärränneet siirtolavalle kaikenlaista romua talleistaan, kun siitä näin näppärästi eroon pääsee ja hykerrelleet, kuinka lavan reunat ovat niin korkeat, että sinne ei kukaan tule katsoneeksi, mitä sinne on laitettu.

Hmm. Pieni kukkahattutäti minussa on hieman pahastunut.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Sosiaalinen suomalainen

Jäyhä, sisäänpäinkääntynyt ja ujo suomalainen muuttuu ulkomaille muuttaessaan ihmeellisen sosiaaliseksi. Jos meinaa hiemankaan hankkia elämäänsä uusia tuttavuuksia, on pakko rohkaistua avaamaan suunsa ja lähestyä ihmisiä. Muutoinhan expatriaattina voi olla vieläkin yksinäisempi kuin mitä Suomessa on mahdollista olla. Näin ainakin täällä pohjoisemmissa maissa. Voi olla, että jossakin etelämmässä sikäläiset ottavat hanakammin tutustumisaloitteen käsiin.

Tämä sosiaalisuus on tullut itse huomattua Virossa asuessa niin omasta puolestani kuin itseeni suuntautuneiden yhteydenottojen perusteella. Kun on muutaman kuukauden kököttänyt neljän seinän sisällä juttelematta kenenkään muun kuin oman perheensä kanssa ja kaupan kassan kanssa, tulee väistämättä olo, että liikkeelle on lähdettävä. Itse olen löytänyt uusia ihmisiä elämääni mm. musiikkileikkikoulun, Tallinnassa elävien suomalaisnaisten yhdistyksen, miehen työ- ja harrastuskavereiden, naapuruston ja tadaa- tämän blogin kautta.

Nettimaailma on tulvillaan huttua ja hömppää, mutta kyllä netistä tottavie on erityisesti ulkosuomalaiselle myös suunnattomasti iloa. Ilman Facebookia ja Skypeä tuntisin itseni taatusti aika paljon ulkopuolisemmaksi Suomesta ja siellä asuvista perheestä ja ystävistä.

Blogi puolestaan on tuonut elämääni entuudestaan vieraita ihmisiä, jotka ovat halunneet tehdä tuttavuutta. Lisäksi monet ovat ottaneet blogissa mainitun sähköpostiosoitteen kautta yhteyttä kysyäkseen neuvoa esimerkiksi jossakin Viroon muuttamiseen liittyvässä asiassa. Kerrottakoon, että tällä viikolla olin lasten kanssa kylässä eräässä suomalais-virolaisessa perheessä, johon yhteys syntyi blogin kautta (terkut vain M:lle, jos satut lukemaan!:))

Kuinka monesti tavallisessa elämässä pysäyttäisi vaikkapa satunnaisen kadunkulkijan ja kutsuisi hänet kahville, ihan vain tutustuakseen? Vähän huonosti osuva vertaus, mutta ymmärrätte varmasti, mitä tarkoitan. Netin kautta sen sijaan saa ihmisestä jonkinlaisen käsityksen, ulkosuomalaisuus itsessään on yhdistävä tekijä ja sitten voikin jo koettaa kepillä jäätä, josko juttu uuden tuttavan kanssa lähtisi luistamaan. Eihän se mitään ota, jos ei annakaan.

Olisi hauska tietää, onko meitä Virosta bloggaavia suomalaisia enemmänkin. Itse en oikeastaan tiedä kuin Suomalaisena Virossa -blogin, mutta taatusti meitä on lukuisia muitakin. Olisi hauska järjestää "blogimiitti" (lainatakseni trendikkäiden muotiblogien käyttämää sanaa) ja morjestaa naamatusten toisia kirjoittajia. Suomessa asuvia virolaisia bloggaajia on ainakin lukuisia. Ehkä pitäisi yhdistää voimat ja järjestää treffit neutraalisti Tallinkilla?

Näiden maailmaasyleilevien sosiaalisten ajatusten myötä toivotan teille mukavaa ja mahdollisimman vähäräntäsateista viikonloppua!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Teesienen lähteille

Bloggaamisen parhaita puolia on se, että kommenttien myötä kuulee itselleen uusista asioista ja sitä myötä oppii uutta.

Teesieni on yksi tällainen asia. Siitä kuulin eka kerran täällä blogissa, ja nyt valistuneet lukijamme ovat osanneet kertoa, mistä sellaisen voisi saada. Kiitokset nimimerkeille OnuKoo ja Lauri! Itse en ole teesientä hankkimassa, mutta sen perään haikailevat voivat nyt käydä Volgansieni-blogissa, jossa OnuKoo on jo tilauksensa tehnyt tai selvittää Laurin vinkin mukaan, saako sientä Tallinnan Biokungla-liikkeestä.

Ja mitä tämä teesieni oikein on? No, en minäkään varsinaisesti tiedä. Kyseessä on jonkunsortin "sieni", itiö tms., jonka avulla käytetään teejuomaa. Tuota Volgansieni-blogia lukemalla asia alkaa valjeta. Kaikkea sitä maailmassa on!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Pitkät piuhat

Kyllä on taas minulla kestänyt turhan kauan tajuta eräs kieli- ja kulttuuriero.

Suomi sijaitsee Itämeren rannalla. Virossa samainen vesialue on nimeltään Läänemeri, siis Länsimeri.

En ollut tullut asiaa ajatelleeksi ennen kuin luin Lennart Meren kirjaa Poliitiline testament (huu, miten älyköltä tuo saa kuulostamaan!). Siinä Meri mainitsi asiasta kertoessaan Itämeren vaikutuksesta sen rantojen asukkaille.

Tietysti sen kuuluu olla Länsimeri, lännessähän tuo vesialue Virosta katsoen suurelta osin on! Ruotsiksi meri on Östersjön, joten lienevätköhän suomalaiset lainanneet meren nimen sieltä? Aika hullua, sillä lännessä Itämeri Suomenkin suunnasta katsottuna on, joten Länsimeri olisi paljon oikeampi nimitys.

Että tällaista syvällistä keittiöetymologia-pohdintaa tällä kertaa.

Tuohon Meren kirjaan pitänee tälläkin foorumilla palata uudestaan. Aloitin sen lukemisen ja hämmästyin kun tajusin, että minähän ymmärrän. Ja sitten innostuin, kun tajusin, että Meri kirjoittaa aivan huiman hienosti ja mielenkiintoisista asioista, joista monet liittyvät aihepiireihin, joita itse tuli aikanaan opiskeltua.

Välikausi


Tää on tää välikausi, kun ei ihminen tiedä, laittaako jalkaan Kuomat vai pistääkö päähänsä kukkainen kesähattu. J valitsi Muumeja katsellessaan molemmat.

(Kuva tuli roiskaistua vauhdissa kännykkäkameralla.)

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Lapselle teetä

Vietimme naapurin rouvan kanssa verrattoman kahvi- ja maailmanparannushetken aurinkoisella etupihalla oltuamme lastemme kanssa pari tuntia ulkoilemassa. Naapuri toi pientä syötävää ja minä keittelin kahvia. Kun tuli puhe lasten juomisista, naapuri sanoi, voisinko tuoda heidän kolmivuotiaalle lapselleen teetä.

Tokihan minä toin, ja siitä ajauduimmekin keskustelemaan jälleen yhdestä pienestä kulttuurierosta Viron ja Suomen välillä. Täällä nimittäin on hyvin tavallista, että pienillekin lapsille annetaan juomaksi teetä. Muistaakseni kerran lääkärikin suositteli flunssaiselle J:lle yrttiteetä. Naapurimme jatkoi vielä, että tietää päiväkoteja, joissa lapset saavat juomaksi myös hieman kahvin kaltaista juomaa, jotakin yrttijuttua kai sekin. Täällä kauppojen lastenruokahyllyissäkin on teevalikoimaa lapsille.

Kuvittelenko vain, mutta en kyllä tiedä Suomessa yhtään sukulaista tai kaveria, jotka pienille lapsille juottaisivat ihan jokapäiväisesti teetä, saati sitten kahvia. Varsinkin kahvia on ainakin minun elinympäristössäni pidetty selkeästi aikuisten juomana ja itsekin olen sitä mieltä, että kofeiiniriippuvuuden ehtii kyllä hankkia myöhemminkin.

Vaan tämäkin oli osoitus siitä, että maailmassa kasvaa terveitä lapsia muunkin kuin suomalaisen neuvoltietouden opeilla..


****

Ja kun tuli puhe teestä, niin kysäistäänpä: tietäisikö joku Virossa asuva tai virolainen lukija, mistä voisi saada teesienen?

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Uusi elintarviketuttavuus

Ulkomailla asumisen parhaita puolia on tietysti se, että pääsee tutustumaan uusiin ruokiin. Virossa suomalainen ei todennäköisesti kohtaa mitään mykistävän ihmeellistä ja eksoottista, mutta aina joitakin pieniä uutuuksia tulee vastaan.

Kuten nyt vaikkapa tämä rjazenka.

 
Posted by Picasa


Pussissa (niin, tämäkin maitotuote on pussissa, kuten täällä ovat mm. maito ja smetana) myytävä rjazenka on pakkauksen esittelytekstin mukaan ukranainalaista alkuperää oleva hapanmaitotuote, jossa on vieno karamellin / toffeen maku.

Tämä Farmi-meijerin tuottama rjazenka on koostumukseltaan hieman suomalaista piimää juoksevampaa ja tosiaan, siinä on pieni makeahko vivahde, jota en varmaan karamelliksi osaisi nimittää, ellen olisi sitä pakkauksesta lukenut. Mutta makeaa tämä ei missään tapauksessa ole, vaan ihan selkeästi hapanmaitotuote pienellä makusäväyksellä. Väriltään juoma taittaa hienoisesti ruskeaan. En väitä, että olisin tästä hullaantunut, mutta voisin kuvitella, että kuumana kesäpäivänä toimisi hyvänä juomana, jos haluaisi jotain muutakin kuin vettä.

Tietääkö joku tästä enemmän? Onko tämä tarkoitettu vain juomaksi vai voisiko käyttää jossakin muussakin? Pieni saksankielinen tietopläjäys aiheesta löytyy Wikipediasta hakusanalla Rjaschenka.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Kelluva vankila


Postimees-lehdessä oli tänään aika komea ilmakuva Tarton vankilasta. Kuva on komea, mutta tilanne aika tukala. Tarton läpi virtaava Emajõgi-joki tulvii tänä keväänä valtavasti. Vesi pärskii jo vankilan porteilla. Tällä hetkellä joen vesi on 329 cm keskimääräistä ylempänä. Melkoista!

****

No voi äh, tuo oheinen kuva (täältä) ei ole yhtään niin hyvä kuin mitä oli paperilehdessä, mutta ehkä siitä jonkinlaisen käsityksen Tarton vesitilanteesta saanee.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Vanha kansa tietää jälleen

Flunssaisten lasten hoitamiseen sain taas paikallisen vinkin voidella lapsi neljä kertaa päivässä hanhenrasvalla. Tämähän oli jo vanha tuttu juttu (jota edelleenkään en ole tosikkona kovaan lääketieteeseen uskovana kokeillut).

Uutena neuvona kuulin tänään, että tukkoisen imeväisen (K on nyt nuhainen) nenään voisi tiputtaa äidinmaitoa. Hoitaa kuulemma tehokkaasti.

Virolaiset vanhan kansan parantamiskeinot ovat loppumattomat!

Hyvää meikitöntä päivää!

Jatketaan edelleen julkisivun kunnossapitotöihin liittyvillä asioilla.

Virolainen naistenlehti Anne & Stiil on julistanut tämän päivän Meikittömäksi päiväksi. Päivä sinänsä on tietysti lehden ja siinä mainostavien tuotteiden markkinointia, mutta toisaalta myös ihan kannatettava ajatus. Lehden huhtikuun numeron kannessa oli ensimmäistä kertaa täysin meikkaamaton nainen eikä kuvaa muutenkaan ollut käsitelty. Sisäsivuilla on useita muitakin virolaisia naisjulkimoita aivan au naturel.

Tänään sitten Viron suurimpien kaupunkien kahviloissa on lehden järjestämiä tapahtumia, joissa meikittömyyden ilosanomaa koetetaan levittää. Lehti nimittäin teki tutkimuksen, jonka mukaan 44 % virolaisnaisista tuntee olonsa epämukavaksi, jos joutuu poistumaan kotoa ilman meikkiä. Aika hyytävä lukema. Olisipa hauska tietää, kuinka suurta osaa suomalaisnaisista ahdistaa lähteä ilman pakkelia ihmisten ilmoille.

Minua huvitti Anne & Stiilin toimituksen blogista löytämäni kysely, jossa tiedustellaan, "onko puolisosi nähnyt sinua ilman meikkiä". Ajatus on niin absurdi, että jäin oikein miettimään. Olisiko mahdollista elää parisuhteessa, jossa puoliso ei koskaan näkisi toista ilman laastikerroksia?

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Maassa maan tavalla

Erään blogikommentin kautta päädyin nettisivulle, jossa vertaillaan virolaisia ja suomalaisia tapoja. Jos ketä kiinnostaa, niin voisi vilkaista sivun ja kommentoida, onko tapavertailujen kanssa samaa mieltä. Minusta sivustolla mainitut suomalaiset tavat ovat varsin oikein.

Mahdolliset virolaiset lukijat tai maata muuten tuntevat, mitä sanotte mainituista virolaistavoista? Kuuluuko virolaisen tuomat tuliaiset avata heti? Onko virolaisilla työpaikoilla ilmoitustaululla työntekijöiden syntymäpäivät näkyvillä? Onko virolaisissa hautajaisissa vainajan arkku aina auki?

Pienet piirit


Suomessa aina päivitellään, miten julkisuuteen mahtuu yksi julkkis kerrallaan ja kaikki tuntevat kaikki.

Voi kuulkaa, Suomi on todellinen metropoli verrattuna siihen, miten pienet piirit 1,3 miljoonan asukkaan Virossa on. Täällä todella isoja julkkisnimiä on oikeasti vain muutama ja he ovat aina lehdissä. Sitten on loputon määrä pikkujulkkiksia, joita tulee ja menee. Oman 15-minuuttisen julkisuusannoksensa saamiseen ei pienessä maassa tarvitse olla kummoinen ruudinkeksijä. Erityisen suosittuja tuntuvat olevan tosi-tv-ohjelmien julkkiset, jotka saavat etunimeensä aina ohjelmaan liittyvän oheisliitteen, kuten Printsess-Maris tai Nõia-Ints. Sama virsi toki Suomessakin, on BB-sitä ja Maajussi-tätä.

Tämä ympyröiden piskuisuus tuli mieleen taas lauantaina, kun huomasimme Postimees-lehden viikonloppuliitteen seltskond- eli seurapiiripalstalla kuvan ihan meidän naapurissamme asuvasta miehestä. Wuhuu, olemme jälleen kerran melkein sukua julkkikselle!

Kuvassa ihan ansiosta julkisuudessa oleva, monesti hehkuttamani laulaja Tanel Padar, joka on aina lehdissä. Mutta Tanel onkin ihqu! (kuva täältä)

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Rumat ne vaatteilla koreilee

Kuten monesti on tullut todettua, tallinnalaisnaiset vaikuttavat olevan keskimäärin suomalaisia huolitellumpia (korostan keskimääräisyyttä, sillä tokihan täälläkin on tyylejä joka lähtöön).

Olikin aika kiintoisaa, kun muutaman päivän sisällä sekä suomalaisessa että virolaisessa lehdessä kirjoitettiin naispoliitikkojen ulkonäöstä. Postimees-lehden Arter-liite jututti Viron europarlamentaarikkoa Kristiina Ojulandia ja Suomen Kuvalehti ympäristöministeri Paula Lehtomäkeä (tosin vain pienenä osana suurempaa juttua). Kaksi korkean tason poliitikkoa naapurimaista ja kaksi osin kovin erilaista näkemystä.



Suomalaiseen makuun Kristiina Ojulandin tyyli on varmasti liian näyttävä (yllä oleva täältä otettu kuva on tosin komeasti kärjistävä. Ei hän sentään ihan noin mepin arjessa pukeudu). Ojuland puolestaan varmaan järkyttyisi Lehtomäen hyvinkin eleettömästä tyylistä.

Ojuland sanoo haastattelussa, että on koko elämänsä käyttänyt näyttäviä vaatteita eikä ajattele muuttavansa tyyliä EU-parlamentissa. Hänestä on päin vastoin käsittämätöntä, että monet naisparlamentaarikot pukeutuvat leväperäisesti ja siivottomasti. "En ymmärrä, mitä he koettavat sillä näyttää. Parlamentaarikon palkka ei ole kovin pieni. Miksi siis kulkea jossakin surkeassa vanhassa takissa? Minusta se on ulkokultaista käytöstä. Minussa ei herätä luottamusta poliitikko, joka kulkee vanhoissa linttaan astutuissa kengissä ja kuluneissa vaatteissa."

Toimittaja jatkoi kysymällä, onko naisellisuuden korostaminen politiikassa edelleen tabu. Ojulandin mukaan naisellisuuden näyttäminen kertoo henkilön vahvuudesta ja sisäisestä voimasta, siitä, että ei alennu turhanpäiväiselle kritiikille, jossa vaaditaan olemaan tietyn poliitikkomuotin mukainen.

Entäpä Lehtomäki? Hän sanoo täysin päinvastoin kuin Ojuland: "Tyyliini ei kuulu korostaa naiseuttani pukeutumisella".

Lehtomäki (alla olevassa kuvassa, joka on täältä) sanoo, kuinka suomalainen naispoliitikko ei saa olla liian ruma mutta ei liian kauniskaan. Jos on liian kaunis, niin uskottavuus kärsii.




Tämä suomalainen näkemys on vain niin hassu! Jos poliitikko käyttää huulipunaa, niin ei se tarkoita, että hänen aivotoimintansa lakkaa. Ja kai sitä saa pitää kauniista asioista ja hankkia kynsilakkaa, vaikka seuraavana hetkenä istuisi hallituksen budjettiriihessä.

"Liian kaunis" on tietysti hyvin kulttuurisidonnainen ja minusta erittäin kiinnostava asia. Jo pelkästään Suomen ja Viron välillä on selvä ero, vaikka kyllä täälläkin osataan taivastella, jos joku poliitikko on turhan koreana. Mutta aika paljon rennommin täällä saavat naispoliitikot olla naisia. Toisaalta ei se itsestään selvä asia ole, kertoohan siitä tuo Ojulandin haastattelu. Kahden aukeaman jutussa hän saa selvittää kolmanneksen juttutilasta ulkonäkökysymyksiä. Ehkä mepillä voisi olla tärkeämpääkin sanottavaa?

Mutta osataan sitä muuallakin! Virossa kävi tällä viikolla valtiovierailulla Azerbaidzanin presidentti puolisoineen. Kieltämättä hätkähdytti, kun näin Postimees-lehdessä kuvan rouvasta virallisessa vastaanottoseremoniassa sotilaallisine pönötyksineen. Rouva Mehriban Alijevalla (alla olevassa kuvassa vasemmalla, oikealla Viron presidentin puoliso Evelin Ilves) oli jalassa ihan uskomattomat stiletto-korot. Näytti aika hilpeältä siinä sotilaiden marssiessa ympärillä!



(Kuva täältä)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Vesi on kiva

J on ollut tiistaista lähtien armottomassa nuhassa, yskässä ja hetkittäin myös kuumeessa. Tänään vaikuttaisi olevan hieman parempi päivä. Ainakin poika jaksoi innostua jostakin muusta kuin kitinästä ja märisemisestä. Ilonaihe löytyi kylpyhuoneesta, jossa hän oivalsi, että pyykkikorin päälle kipuamalla ylettyy laskemaan lavuaariin vettä ja sitten vedessä voikin uittaa leluja.

Lopputuloksena olivat läpimärät vaatteet ja lainehtiva kylppärin lattia, mutta ah, niin tyytyväinen poika. Kuvassa juotetaan Duplo-kalalle vettä sikarin suojakotelosta.

 
Posted by Picasa

Tyhmä ulkomaalainen

Viroon muuttava suomalainen ei koe kovin suurta kulttuurishokkia. Ihmiset, tavat ja vaikkapa ruokakulttuuri ovat aika samanlaisia kuin lähtömaassa.

Silti: ulkomailla olet ja ulkomaalainen olet.

Jos jotakin olen kohta kahden Virossa asutun vuoden aikana oppinut, niin oman tyhmän olon sietämistä. Sillä sitähän maahanmuuttajan elo on. Vaikka viron kieltä arkisissa tilanteissa puhun melko hyvin, en tietenkään osaa ilmaista sillä itseäni niin kuin äidinkielelläni. En tiedä, millaisia sanoja ja sävyjä pitäisi eri tilanteissa käyttää, että se olisi "oikein". Kuulen väärin, ymmärrän väärin, puhun väärin ja sitten taas hämmennytään. Keskustelukumppani joko alkaa hihitellä, kohotella kulmiaan tai töksäyttää sanomansa vähän kovempaa. Ja minua jurppii.

Hyvää kouluahan tämä tällainen omalle mielelle ja erityisesti suomalaisen "mitähän ne minusta ajattelevat" -asenteelle on. On hyväksyttävä se tosiasia, että on jatkuvasti vähän pihalla ja että toiset tietävät sen. Sen jälkeen on totuttava elämään sen kanssa ja opittava olemaan välittämättä siitä.

Huomasin pari päivää sitten, että jotakin tosiaan olen oppinut. Kävin synnytyksen jälkitarkastuksessa. Lääkärille meno on aina vähän jännää, niin tälläkin kertaa. Vastaanottohuoneeseen mennessä kaikki viron kielen sanat katosivat päästäni. Vastasin täysin väärin lääkärin ensimmäiseen kysymykseen. Koko käynti oli jotenkin niin kömpelö kokemus, että lääkäri varmaan pudisteli lähdettyäni päätään Obelixin tavoin: "Hulluja nuo suomalaiset".

Aiemmin elämässäni olisin varmaan vääntelehtinyt monta päivää noloudesta pohtien, miten lääkärit naureskelevat minulle kahvihuoneessa. Nyt otti päähän kävelymatkan autolle ja sitten unohdinkin kokemuksen. Kehitys kehittyy.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Halpaa kuin saippua

Tykkään kovasti kaikenlaisten lehtien lukemisesta ja istuisin plärimässä lehtiä vaikka päivät pitkät. Täällä Virossa olemme toistaiseksi tilanneet vain jompaakumpaa suurista sanomalehdistä (Postimees tai Eesti Päevaleht, nyt vuorossa ensin mainittu). Hyvin usein on kuitenkin tullut napattua lehtihyllystä mukaan jokin aikakauslehti ja mietittyä, pitäisikö joskus joku tilatakin.

Ostin uusimman Eesti Naine -lehden, jossa oli niin hyvä tilaustarjous, että siitä en voi enää kieltäytyä. Vuoden tilaus maksaa 300 kruunua. Se on hieman päälle 19 yleiseurooppalaista valuuttaa. Hinta on kerran kuussa ilmestyvästä kelpo aikakauslehdestä niin vähän, että melkein hävettää.



Eesti Naine on lehti, joka on minusta jossakin Annan, Eevan ja Kotilieden välimaastossa. Se on naistenlehti, jossa on hyviä pitkiä juttuja asiallisista aiheista, mutta jossa annetaan palstatilaa myös esimerkiksi sisustukseen, kauneudenhoitoon ja ruuanlaittoon liittyville asioille.

Eesti Naine ei muuten ole mikään ihan viime aikoina lanseerattu naistenlehti, vaan sillä on kunnioitettava historia. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1924 ja kantoi neuvostoaikana nimeä Nõukogude Naine ("Neuvostonainen"). Uudelleen itsenäisymisen jälkeen neuvostonaisesta tuli jälleen Eesti Naine. Minusta ihan huippu journalistishistoriallinen yksityiskohta tuokin.

Kuvassa Eesti Naisen uusimman numeron kansi. Kuva löytyy yllä olevasta linkistä.

torstai 8. huhtikuuta 2010

Viro - Euroopan Turku


Rivien välistä on lukija voinut päätellä, että olen elänyt jokusen vuoden elämästäni Suomen varsinaisessa pääkaupungissa, siellä missä on romanttisia riippusiltoja.

Aikoinaan muutto sinne oli pieni kulttuurishokki. Ensinnäkin kaikki ihmiset kaduilla näyttivät niin hienoilta, laitetuilta ja tyylikkäiltä. Nuoret naiset oikeasti vaikuttivat olevan jotenkin kauniimpia - eikös Aurajoen varrelta ole tullut yksi jos toinenkin missi.

Toinen järkytyksen aihe oli varsinaissuomalainen ihmisluonne, jota minusta kaikkein parhaiten kuvaa sana "yksitotinen". Asia sanotaan töks, tuosta vain, ja vähän leppoisampaan ilmaisuun tottunut ihmettelee, miksi ollaan niin töykeitä. Vaikka eihän se sitä ole. Ajan oloon tähän piirteeseen tietysti tottui, eivätkä varsinaisen Suomen asukkaat tunnu minusta enää ollenkaan erityisen yksitotisilta.

Ehkä tämä kokemus on helpottanut Viroon sopeutumisessa. Minusta nimittäin tallinnalaiset ovat samalla tavoin yksitotisia töksäyttelijöitä kuin varsinaissuomalaiset. Ja naiset, he ovat huoliteltuja.

T:n kanssa on ollut silloin tällöin aiheesta puhe ja hän on töissään kokenut samaa. Virolainen ei kokoukseen tulleessa todellakaan käytä aikaansa pikkupuheeseen ja kuulumisten vaihtoon. Asia, hyvä tai huono, isketään pöydälle saman tien ilman pehmennyksiä.

Mutta niin Turussa kuin Tallinnassakin ihmisiin tutustuminen kannattaa ja voi huomata, että töksäyttelyn alla on yleensä aivan mukavia, sympaattisia ihmisiä. Kun yksitotisuuteen tottuu ja lopettaa ottamasta siitä itseensä, on elämä paljon helpompaa. Niin narsisti kun ei sentään tarvitse olla, että kuvittelisi kaikkien ympärillä olevien ihmisten olevan loukkaantuneita juuri minuun.

(Kuva ei liity aiheeseen mitenkään ja totesin sen vielä jo tähän laitettuani olevan epätarkka, mutta kuvitelkaa, että kehno kuvaaminen tuo otokseen mystistä tunnelmaa.)

Tallinnan kevät

Sulavesiä, routakuoppia ja lumen alta paljastuvaa roinaa. Siinäpä Tallinnan kevätmaisemia.

Ylimmässä kovassa on leikkikenttä, joka on joutunut veden valtaan. Kuvaajan ja kuvauskohteen välissä ollut verkkoaita estää näkemästä tarkemmin. Leikkikentällä uiskentelivat kuvaushetkellä sorsat.


 


 


 


Posted by Picasa

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Pientä säätöä

Toisten blogeja lukiessa olen törmännyt widgetiin (mikähän se olisi suomeksi?), joka näyttää joka postauksen perässä linkkinä / kuvalinkkinä muutaman vanhemman vähän samaa aihepiiriä sivuavan kirjoituksen. Ajatuksena on, että vanhat kirjoitukset eivät näin jäisi täysin arkiston uumeniin, vaan jokaisen uuden postauksen perässä muistutettaisiin kirjoittajan aiemmista samoja aiheita käsittelevistä postauksista.

Asensinpa nyt minäkin tänne saman härpättimen. Asiasta kiinnostuneet voivat napata sovelluksen osoitteesta www.linkwithin.com. Jopa minun kaltaiseni konetumpula suoriutui asiasta minuutissa.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Lampaansyöjät

Kyllä nyt on pääsiäistä vietetty! Suomesta tulleiden ystävien kanssa parannettiin maailmaa ja siinä samassa syötiin varsin tukevasti. Yläkuvassa näkyy herkullinen eilispäivän possuateria. Alemmissa kuvissa on käsittelyssä lammas. Lampaankoivet uivat yön yli vadissa punaviinimarinadissa ja kypsyivät seuraavan yön uunissa. Tuloksena oli ei-lainkaan-lapasen-makuinen lammasateria.

Seurueen herrat huolehtivat täysin pääruokapuolesta ja minä puolestani askartelin elämäni ensimmäisen pashan, joka onnistui mielestäni hyvin. Kuvittelin pashan teon jotenkin järkälemäisen vaikeaksi, mutta eihän se sitä ollut.

Vauhtia pääsiäisjuhlinnassa piti neljä lasta, joista vanhin oli kolmevuotias. Tänään maalattiinkin pääsiäismunia koko porukka, ja olipa pääsiäispupu piilottanut pienimmille suklaisia herkkuja, joita antaumuksella etsittiin.

Haaveissa oli, että vieraiden kanssa olisi voitu nauttia kaupungilla kauniista kevätpäivistä, mutta Tallinnassa satoi koko viikonlopun. Mutta haitanneeko tuo mittään, kun sen sijaan voi keskittyä rauhassa ruumiin ja mielen ravintoon.

 


 




 
Posted by Picasa

torstai 1. huhtikuuta 2010

Muutama kuvanen

Viime aikojen tunnelmista muutama kuvatodistekin:

Meillä asuu nuori taiteilija, joka käyttää erityisesti puuväri- ja akvarellitekniikoita. Menossa on vimmaisen luova kausi ja näyttelyt vaihtuvat alituiseen.


 



K:n ristiäisissä näytti tältä. Lähikaupan yhteydessä ollut kukkakauppa teki aivan sievät kukka-asetelmat valkoisista tulppaaneista ja freesioista. Nämä olivat ne kukat, joita olisin aikanaan halunnut hääkimppuuni, kunnes kälyni, kukka-alan ammattilainen, pudotti minut maan pinnalle morsiuslehtien haavemaailmasta: "S, heinäkuussa ei saa tulppaaneja". Mutta freesioita oli ja niitä sai nyt juhlaansa myös K.

 


 


Ristiäispäivä päättyi juhlaseurueen lihaisaan ateriointiin ravintola Argentinassa. Hiiligrillillä oli tungosta.

 




Posted by Picasa

Miks' leivo lennät Suomehen - niin, miksi ihmeessä?

Oi kevät! Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmemmalta tuntuu, että ihmisen pitäisi elää jossakin, jossa aurinkoa näkisi vähän enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa. Aurinkoiset kevätpäivät ja pitkät ulkoilut jälkikasvun kanssa ovat suorastaan riemastuttavia. No, T:n kanssa meillä on suunnitelmissa muuttaa eläkkeellä Kreikkaan vuokraamaan skoottereita, joten silloin viimeistään nautitaan auringosta. Kavereille edulliset vuokrahinnat!

Pääsiäinen, viroksi esimerkiksi lihavõtted, ülestõusmispühad tai munapühad, lähestyy täälläkin. Pitkäperjantai, suur reede, on sentään vapaapäivä täälläkin, mutta toisena pääsiäispäivänä on jo arki. Neljäpäiväiseen pääsiäiseen on niin tottunut, että olin vähän hölmistynyt, kun T varasi meille hammaslääkäriaikoja ja ilmoitti lääkärikeikan olevan maanantaiaamuna.

Koska ei tämän kummempaa asiaa tälläkään kertaa ole, lopetan täältä tähän ja lähden pohtimaan, tekisinkö pashaa.
Related Posts with Thumbnails