Saanko esitellä - teesieni Ante

Teesienestä eli volgansienestä ja siitä tehtävästä juomasta on täällä puhuttu moneen otteeseen, mutta aina ilman kuvaa.

Kiitos blogissa kommentoineen Väikiksen voin nyt julkaista kuvan teesienestä. Väikiksen keittiön hyllyllä asuu Anteksi nimetty sieni, jonka tuottamaa juomaa minullakin oli taannoin ilo maistaa.

Antella on nykyään kuulemma jo siskokin, neliskanttinen Bente, joka asuu neliskanttisessa purkissa.

Tuota purkissa olevaa ruskeaa nestettä siis juodaan ja nesteen päällä lilluu sienikerroksia, joita syntyy vähitellen aina lisää. Hämmentävää.

Tartto tehokkaasti - anna vinkki

Lähdemme ensi viikonloppuna koko perheen voimin yhden yön retkelle Tarttoon. Lauantain seikkailemme kaupungissa kaikki neljä, sunnuntaina minä tutustun kaupunkiin lasten kanssa, kun T on lähistöllä harrastuksensa parissa.

Antakaapa Tartossa käyneet ja sitä tuntevat loistavat sisäpiirin vinkkinne siitä, mitä Tartossa kannattaa nähdä. Perinteiset kohteet olemme suunnilleen jo nähneet. Missä sivukujalla kannattaa hörpätä kahvit? Mistä löytyy hauskin kauppa? Missä kannattaa syödä?

Juhannus oli meillä herttainen

Tulipa vietettyä keskikesän juhlaa kotikonnuilla. Juhannusruusu tiesi kukkia ajallaan, eteiset täyttyivät erikokoisista kesäkengistä, grillillä paahtui mm. halloumia ja tuoretta ananasta ja K otti vaarinsa kanssa yhteiset alkuillan torkut.

 

 

 

 

Lomalla - Puhkusel

Täällä on nyt hiljaista. Meidän perheemme lomailee. Kuulemisiin myöhemmin!

Memento mori

Eilen lähdin autoajelulle lasten kanssa, kun huomasin, että J kaipasi kipeästi päiväunta, mutta kieltäytyi sitä sisätiloissa nukkumasta.

Plärin ennen lähtöä Tallinnan karttaa ja katselin, missä päin en ole ennen käynyt. Selailun jälkeen suuntasin auton nokan kohti Piritaa ja siellä tarkemmin Kloostrimetsan ("luostarin metsä") aluetta.

Miten hieno reissu minulla olikaan! Lapset nukahtivat noin kahdessa minuutissa ja minä sain ajella rauhassa. Kloostrimetsan alue osoittautui todella kauniiksi kumpuilevaksi mäntykangasalueeksi, joka ympäröi Piritan jokea. Luonnonsuojelualuetta paikka suurimmaksi osaksi onkin. Vaikka meidänkin kotilähiömme on aivan vehreä ja kiva, oli sentään toista nähdä kaunista metsää, jossa kielot kukkivat.

Kloostrimetsa tuntui myös olevan täynnä ulkoilureittejä. Monessa paikassa näkyi opastuskylttejä ja lenkkipolun alkuja. Totesin, että Kloostrimetsaan on pakko päästä kävelylle tai edes pienelle eväsretkelle lasten kanssa.

Ajellessa vastaan tuli myös Metsakalmistu-niminen hautausmaa. Monesti olen miettinyt, että pitäisi käydä jollakin Tallinnan hautausmaista katsomassa, miltä niillä näyttää. Lapset nukkuivat edelleen ja parkkipaikka oli aivan hautuumaan sisäänkäynnin edessä, joten päätin pysähtyä pikavisiitille.

Hautausmaan portin takaa aukesi suomalaisten hautausmaiden ulkonäköön tottuneelle vähän erilainen näky. Ei tasaista maata ja jyrkän suoria hautarivejä, vaan edelleen kumpuilevaa männikköä ja hautoja siellä täällä. Kalmisto oli tosiaan nimensä mukaisesti metsässä.

Pääportilta huomasin kyltin "Kuulsuste küngas", eli kuuluisuuksien mäki. Koska edelleen olin aivan lähellä autoa ja nukkuvia lapsiani, päätin tehdä pikavisiitin mäelle.

Ja huh, olihan aika pysähdyttävää. Heti ensimmäisenä mäellä oli presidentti Lennart Meren hauta. Laulaja Georg Ots lepäsi samoin aivan lähellä. Runoilija Lydia Koidulan haudalle oli joku tuonut vaaleanpunaisia neilikoita.

Presidentti Meren hautaa katsellessa ajattelin, että pidän kyllä kovasti vaatimattomasta tasavaltalaisuudesta. Meri oli suuri valtiomies, mutta hänen hautapaatensa ei pröystäillyt. Lemmikit vain kukkivat kauniisti vieressä.

Tässä kohtaa minun oli jo riennettävä autolle. Menkäähän siis ihmiset Kloostrimetsaan ja käykää Metsakalmistulla. Minäkin lähden näihin paikkoihin täysin varmasti uudelleen, ja erityisen hieno olisi mennä polkupyörällä ja kävellä hautausmaalla rauhassa ilman huolta tenavista.

Kuvia Piritanjoen vehreästä laaksosta ja matkan varrella bongatusta Teletornista tulee myöhemmin.

 

Polku kuuluisuuksien mäelle.

 

Presidentti Lennart Meren hautakivi.

 

Meren haudalle johtivat portaat.

 

Georg Otsin hauta ja orvokit, jotka olisin halunnut nyppiä, jos vain olisi ollut aikaa.

Aamun ankka

Tämä kuva on vain pakko laittaa tänne, kun oli niin hauska. Kummityttö jaksoi näpertää muovailuvahasta näin hauskat linnut lammessaan. Lampi on suunnilleen tulitikkurasian kokoinen.

 

Havisevat lehdet

Taannoin kerroin tilanneeni Eesti Naine -aikakauslehden, koska se on hyvä lehti ja sain tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä.

Pari viikkoa sitten piti taas tilata lehti, tällä kertaa Eesti Ekspress. Tilaustarjous oli 13 numeroa 169 kruunulla, siis 10,8 eurolla. Minua oikeasti vääntää vatsasta, kun ajattelen, kuinka halvalla lehtiä myydään. Elävätkö ne toimittajat "av luft og kjärleik", ilmasta ja rakkaudesta, kuten norjalaiset sanovat?

Eesti Ekspress on mainio lehti. Kun arkinen sanomalehti on täällä varsin ohut lärpäke, on kerran viikossa ilmestyvä EE paksu, asioihin syvemmin paneutuva lehti, joka on tyyliltään jostakin sanomalehden ja aikakauslehden väliltä. Kooltaan se taitaa olla eurotabloid, ja koska se on nidottu, sitä on varsin mukava lukea. Minusta lähin vertailukohta voisi olla Hesarin kuukausiliite, mutta EE on jokaviikkoisena vielä enemmän ajankohtaisissa tapahtumissa kiinni.

Sitten vain täytyisi tietää, milloin ehtisin näitä kaikkia lehtiä lukea. Yksi vaihtoehto voisivat olla nämä aamun rauhalliset tunnit, kun K on herättänyt minut suunnilleen puoli kuudelta ja J vielä nukkuu. Vaan näköjään rouva tykkää silloin roikkua netissä.

Lastenmuseossa

Kun kylässä olevien J:n ja K:n serkkujen äiti oli toissapäivänä hoitamassa kauneuttaan, täti otti hoiviinsa nelihenkisen lapsikaartin ja vei heidät Kadriorgissa sijaitsevaan Tallinnan lastenmuseoon, Miia-Milla-Mandaan.

Matka sinne sujui raitiovaunulla, mikä ainakin J:n mielestä taisi olla melkein päivän parasta antia. Vaikka asumme kaupungissa, jossa ratikka kulkee, en ole lasten kanssa tullut sillä matkustaneeksi varmaankaan sitten viime kesän. J istuikin ratikassa hyvin keskittyneesti ja katseli ikkunasta todella kiinnostuneena.

Mutta se museo. Museo on ehkä hieman väärä sana siinä mielessä, että MMM ei ole paikka, jossa katsellaan wanhoja asioita narun takaa. MMM:ssa saa tehdä ja touhuta. Seurueemme ikähaitari oli 2 - 11 vuotta ja tuntui, että kaikenikäiset viihtyivät. Katselkaa vähän museon nettisivua, niin saatte käsitystä paikasta. Jo itse museorakennuskin on kuin karamelli. Museossa on myös kahvila.

Museon edustalla on vielä yksi Tallinnan parhaista leikkipaikoista keinuineen ja liukumäkineen, joten museon kulmille voi lapsiperhe todellakin tehdä monituntisen toivioretken ja kaikilla on kivaa. Piste i:n päällä olivat sähköautot, joilla sai 20 kruunun hintaan hurrutella kierroksen.

Epämääräisessä kännykkäkamerakuvassa J asettelee maitohinkkiin kantta MMM:n somassa vaaleanpunaisessa leikkikeittiössä.

Kesä

Tallinnan Piritan ranta tänään: kuumaa, vähän ihmisiä, (aikuisen mielestä) jääkylmää vettä ja iloisia serkuksia, joista pienin menee sinne, minne isommatkin.

 

 

 

 

Makeaa tiedettä

Tämän viikon vieraidemme kanssa kävimme Tallinnan Vapauden aukion alla sijaitsevassa lasten tiedekeskus Ahhaassa. Sää on tehokkaasti estänyt suunnitellut rannalla lojumiset ja puistopiknikit, mutta onneksi on sisäkohteita.

Tiedekeskuksessa osui silmään lasten ryhmä, jolle henkilökunta opetti dna:n rakennetta. Minusta oli ihan huippua, että asiaa selvitettiin nallekarkkien avulla! Nallekarkkeja kiinnitettiin toisiinsa hammastikkujen avulla ja näin saatiin aivan oikeaoppinen dna-kierre.

Tiedekeskuksessa sai myös muun muassa kokeilla miinanraivaajan uskomattoman painavia varusteita, eksyä peililabyrintissa, synnyttää tornadon ja testata poliisin moottoripyörää.

Tänään luultavasti suuntaamme lastenmuseoon, joten raporttia sieltä myöhemmin.

Väga huvitav

Kaksi vuotta Virossa ja päivittäinen viron kielen puhuminen ei voi olla vaikuttamatta tapaan puhua suomea. Joskus suomea puhuessa lipsahtaa suusta kummia virolaisuuksia.

Edellistä postausta kirjoittaessani täytyi taas pysähtyä miettimään sanan "huvittava" merkitystä. Viron kielen sana "huvitav" tarkoittaa mielenkiintoista. Alkuaikoina kyseistä sanaa käytti koko ajan väärin, sanan suomalaisessa merkityksessä.

Nyt osaan käyttää sanaa oikein, mutta joka kerta kun siihen törmään, oli se sitten suomeksi tai viroksi, joudun silmänräpäyksen miettimään, haluanko nyt puhua mielenkiintoisesta vai hauskasta/huvittavasta asiasta. Välillä huomaan suomeksikin sanovani, kuinka jokin asia on "huvittava", vaikka ei se niin hauska ollutkaan, mielenkiintoinen vain.

Huvittavaa tällainen.

Täydestä meni

On aika huvittavaa, kun joskus minua erehdytään pitämään virolaisena. Odotin eilen satamassa autossa istuen vieraitamme ja ikkunaan tuli koputtamaan mies. Hän puhui viroa vahvalla suomalaisella aksentilla - ja hääti minut pois kielletyltä paikalta, jotta itse parkkilupineen pääsisi siihen. Suomalainen puhui suomalaiselle viroksi, mutta eipä sitä siinä nopeassa tilanteessa jääty ihmettelemään. Itse vain naureskelin jälkikäteen, että olipas taas hassua.

Hassua sen sijaan ei ollut sen älytön pyöriminen, mitä sain satamassa tehdä etsiessäni luvallista pysäköintipaikkaa. Vieraamme tulivat autolla ja tarkoitus oli, että tapaamme D-terminaalin kulmilla ja minä ajan heidän edellään kotiimme, jotta ei mäntäisi öksään (pieni murrepläjäys aamuun!).

D-terminaalin edusta vain on niin uskomaton härdelli, että sieltä ei löydä paikkaa, jossa saisi viisi minuuttia seisahtaa ja odottaa ilman, että joku tulee kyöräämään pois. Samoin terminaalin liikenne- ja risteysjärjestelyt ovat mielestäni vähintäänkin kaoottiset.

Lopulta kävi niin, että opastin vieraamme puhelimitse oikealle reitille ja kotitiellemme asti. Itse jumiuduin sataman ruuhkaan ja tulin kotiin vähän vieraitamme myöhemmin. Ihan näin ei ehkä suunniteltu, mutta haitanneeko tuo mittään.

****

Aamuvirkku neiti K herätti minut kuudelta, muu väki nukkuu, joten tässä on aikaa vaikka bloggailla, kun ei oikein viitsi rymistellä keittiössäkään. Satakieli matkii ulkona taas kerran pelikonsolia ja aurinko paistaa, vaikka viisi minuuttia sitten satoi.

Teesienijuoma-maistiaiset

Niin juu, piti teille kertomani: täällä blogissa kirjoitin teesienestä eli volgansienestä.

Muutaman päivän takaisella Suomen-reissullani pääsin maistamaan elämäni ensimmäisen kerran teesienen avulla tehtyä teejuomaa. Tätä minulle tarjoili täältä blogin kommenteista tuttu Väikis, joka oli blogissa mainitsemani linkin perusteella saanut itselleen sienen alun ja ryhtynyt kaapissaan hauduttelemaan juomaa.

Volgansienijuoman makua on hankala kuvailla. Minusta maku oli aika lähellä kaupoissa myytävää jääteetä, mutta ei ollenkaan niin makeana. Vähän happoista, ehdottomasti raikasta. Sopisi minusta erinomaisesti kuuman kesäpäivän vilvoittavaksi juomaksi.

Sienilöllöt lasipurkissa olivat hilpeän näköisiä, kelluivat kerroksina varsinaisen juoman päällä. En ymmärrä, miksen ottanut kuvaa.

Kaikkeen tällaiseen hauskaan voi bloggailu johtaa!

Testipostaus - tästä ei tarvitse välittää

HDCCGMSF

****

Ja hö, mihin nyt ovat hävinneet LinkWithin-palvelun kuvalliset linkit vanhoihin juttuihin?

Jos joku muuten osaa kertoa, mihin kohtaan blogin koodia voin tällätä Sitemeterin logon, että se myös palkissa näkyisi, niin olisin kiitollinen. Sitemeterin kävijämääräraportteja saan sähköpostiin, mutta ne näyttävät tasaisesti nollaa. Tiedän, että ainakin äiti käy täällä lukemassa :)

Niin se elämä tassii

Silloin villeinä, vapaina ja huolettomina lapsettomina aikoina tuli joskus ajateltua, että surkeuden huipentuma on hiekkalaatikon reunalla istuva äiti, jonka päivän huippuhetki on se, kun räkäinen lapsi suostuu leikin lomassa syömään kuuliaisesti eväsbanaaninsa. Toinen kauhuskenaario oli vapaa-ajan viettäminen ostoskeskuksessa lasten kanssa.

Kuinka ollakaan, näitä(-kin) asenteita on pitänyt tarkistaa.

Nykyään lähden aivan tunnollisesti leikkipuistoon, kehun jälkikasvuani onnistuneesta hiekkakakusta ja lohdutan, kun lapsi tippuu keinusta. Se vain on niin, että perillisten täytyy päästä ulos, ja puistossa näkyy olevan huippuhauskaa. Äiti saa niellä synkeät ajatuksensa.

Kauppakeskus puolestaan on asiointipaikkana lasten kanssa siitä mainio, että siellä pääsee liikkumaan vaunujen kanssa ja vessat ovat lähellä. Esimerkiksi Tallinnan keskustassa asiointi on lasten kanssa työlästä ja vanhassakaupungissa järjetöntä. Tätä kaupunkia ei todellakaan ole suunniteltu rattaiden, saati pyörätuolin kanssa liikkuvalle.

Kauppakeskuksessa voi myös viettää aikaa, minkä osoitti tämänpäiväinen oiva reissu. Olin lapsineni kaverini M:n ja hänen lastensa kanssa Rocca al Maren kauppakeskuksessa olevassa Juku mängumaassa. Se on iso, maksullinen leikkialue, jossa on kiipeilyseiniä, liukumäkiä, leluja ja vaikka mitä aivan loputtomiin. Suomessa HopLopissa käyneet tietävät, mistä suunnilleen on kyse.

Mikäpä siellä on ollessa, kun lapset viihtyvät. Samalla voi turista toisten aikuisten kanssa kuulumisia ilman pelkoa siitä, että lapset karkaavat kovin kauas.

Että näin sitä pehmenee. Ja ei kai voisi olla pehmenemättä, kun katsoo vaikkapa alla olevaa tyyppiä:



Postauksen otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Kotona jälleen

Päivää vain jälleen radiohiljaisuuden jälkeen! Olemme käyneet koko perheen voimin Suomessa sukuloimassa ja T harrastamassa. Nyt olemme jälleen tukevasti Tallinnan kamaralla, paitsi T, joka poistui pariksi viikoksi suurempien lahtien taakse. Tässä saa harrastaa yksinhuoltajaäitiyttä ihan urakalla. Onneksi luvassa on vieraita, kyläilyjä ja kaikenlaista ohjelmaa, joten ei sentään aivan itsekseen tarvitse kärvistellä.

Suomen alkukesä oli mahtavan kaunis, aikaa sai viettää koko ajan a-luokan seurassa, Wilhelm-grillimakkara ja pippurimakrilli olivat aina yhtä maistuvia, Aurajoen ranta viihtyisä ja Suomen ainoa betoniriippusilta oli jo joutunut suurten kaivinkoneiden kynsiin.

J:n reissun huippuhetkiä olivat ajelut ihan oikealla traktorilla tädin miehen kanssa. Traktorin etukauhaakin sai nostaa ja laskea. Kummitädin hoitokoira oli tosi kiinnostava, mutta kuitenkin niin jännä, että ei uskaltanut koskea. Puhetta puudelista riitti silti pitkään. Toisten kummien luona hemmo söi järkälemäisen annoksen grillattua lampaanlihaa.

K oppi viikonloppuna lopullisesti mahalleen kierähtämisen taidon. Hieno homma, mutta asia tarkoittaa sitä, että mahallaan menee varsin pian hermo, kun ei pääse mihinkään. Nyt siis ollaan kierteessä mahalleen-rääkyminen alkaa-äiti kääntää selälleen-uudestaan mahalleen-rääkyminen alkaa...

Tallink yllätti tulomatkalla: lasten leikkipaikalla oli henkilökunnan edustaja koko matkan ajan. Hän järjesteli leluja, piti järjestystä pallomeressä ja muutenkin katseli, että lapsilla olisi hyvä olla. Erityisesti niillä, joiden vanhemmat ilmoittavat, että "odota sinä tässä, äiti/isä käy vähän kaupoilla". En edelleenkään usko, että nippa nappa kävelytaitoisesta lapsesta on kiva, että äiti jättää hänet leikkipaikalle yksin.

Tänä aamuna jo käytiin K:n kanssa neuvolassa, missä selvisi, että kohta viiden kuukauden ikään tuleva tyttäremme on 65 cm pitkä ja paina 6 970 grammaa. Rokotustakin iskettiin kankkuun, joten nyt odotan, nouseeko kuumetta.