Jostain tarttui J:hin talven toinen vatsatauti, mitä tässä nyt kolmatta päivää podetaan. Eilinen oli pienellä miehellä raskas päivä, mutta tänään ollaan jo selvästi toipumassa. Ruoka ja juomakin jo maistuu.
Oksennuspyykin pesemisen lomassa olemme J:n kanssa täyttäneet kukkaruukkuja mullalla ja erilaisilla siemenillä. Minullahan ei todellakaan ole mitään hajua mistään yrttien kasvatuksesta, mutta kokeillaan nyt, nouseeko purkeista mitään vihreää.
Pihatöihin emme ole vielä päässeet, sillä pieni pihamme sijaitsee talon pohjoispuolella ja sitä varjostavat isot puut, mistä johtuen siellä oli vielä hetki sitten lunta. Pohjoispuolen pimeän pihan etu on se, että viherpeukalottoman ei tarvitse stressata, pitäisikö viritellä uljaita kesäkukkapenkkejä. Ei yhtään tarvitse, kun eivät ne menestyisi kuitenkaan (tai niin ainakin uskottelen itselleni).
3 kommenttia:
Ei sellaista pihaa olekaan, joka ei asfaltilla paranisi.
No jaa, en nyt ehkä ihan noin armottomalle linjalle lähtisi!
Joka kevät iskee myös minuun siemenkasvatusvimma. Joka alkukesä, kun kippaan karmeat ohuet ja elinkelvottomat suirot suoraan kompostiin totean, että se oli sitten viimeinen kerta.
Ja seuraavana keväänä sama juttu.
Luulen, että nuo maustekasvit, basilikat ja meiramit etc ovat helpompia kuin kesäkukat. Sitä paitsi ne tuuhenevat sitä mukaan kun niistä syö liikoja pois.
Minulla on respassa minikasvihuone, ja siellä jo pienet krassit levittelevät ankanjalkojaan ja laihat hajuherneet yrittävät tavoittaa valoa.
Vaan rairuoho, se antaa odottaa itseään, taisin laittaa liikaa vettä multaan ja siitä tuli lähinnä kuravelliä, jossa siemenet uiskentelivat. Tänä aamuna, pääsiäisen kunniaksi oli esiin tökännyt sentään muutamainen punertava laiha karva.
Nyt sitten lautanen pöytään ja tiput siihen päälle kellumaan.
Mies ehdottikin että värjään koristeiksi ostamani pienet tiput ruskeiksi pääsiäissorsiksi.
Että sellainen siemenkasvattaja.
Lähetä kommentti