sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vuosipäivä

Tajusin, että juuri tänään taitaa olla tarkalleen neljä vuotta siitä, kun muutimme koko perhe Tallinnaan.

Liekö alitajunta ohjannut minua nostalgisille reiteille, mutta vietin tenavien kanssa useamman tunnin Kadriorgin puistossa ja merenrannassa. Asuimme Viroon muuttaessamme hetken aikaa Kadriorgin suunnalla ennen nykyisille kotikonnuillemme asettumista.

Hassua, miten tietyistä risteyksistä ja talonnurkista tulee huiman tarkasti mieleen ensimmäiset viikot Virossa ja siihen aikaan liittyvät tuntemukset. Muistan hyvin, kuinka jännää oli käydä ensimmäisiä kertoja lähikaupassa ja ihmetellä kaupan valikoimaa ja korvissa kaikuvia viron ja venäjän kieliä. Samoin raitiovaunun kolina juuri Kadriorgissa tuo minulle mieleen Viron-elon alkuvaiheet.

Kadriorgissa huomasin myös, että upea Villa Mon Repos olisi myytävänä. Jospa keräisimme Lahden takana -blogin yhteiskolehdin: vain 980 000 euroa, halpaa kuin saippua! Tämän tehtyämme voimme laajentaa asuntoimperiumiamme ja ostaa Poska-kadulla olevan Sitku-taloni, josta monesti onkin ollut puhetta. Nyt sen omin silmin todistin: taloa tosiaan remontoidaan. Hurraa!

Kadriorg on mainio paikka haaveilulle, ja sieltä on mukava palata puhtoiseen lähiöömme ja todeta, että tämäkin on ihan hyvä.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Kuningas lähtee Ranskaan

Tässä välillä tapahtunutta:

- K, 2 vuotta ja 3 kuukautta, on oppinut pyöräilemään tavallisella polkupyörällä (okei, apupyörät sentään on, aivan niin ihmelapsi tenavamme ei sentään ole). Näyttää hullunkuriselta, kun pieni ihminen painaa täysillä isompien lasten perässä.

- Käväisin lyhyesti Helsingissä todetakseni, että onpa se iso. Vanha kaveri kierrätti uudessa Musiikkitalossa, joka oli komea.

- Teimme koko perheen voimin päiväretken Tarttoon, jossa kohtasimme entuudestaan tuntemattoman aarteen: Tarton yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli keväisessä harmaudessaankin vallan hurmaava. Sinne pitää ilman muuta mennä kesällä piknik-korin kanssa. Lapset voivat riehua puutarhan leikkipaikalla.

- Olemme syöneet talven jälkeen ekan kerran päivällistä ulkona, kotipihalla. Takit tiukasti päällä, fleeceä takapuolen alla ja lievästi hampaat irvessä. Ei mikään suuri terassinautinto, mutta otetaan keikkuvasta keväästä kaikki irti.

- Sähköpostilaatikossani polttelevat lentoliput Pariisiin. Ikuna aiemmin en ole Ranskassa käynyt. Lukioranskan preppaus alkaa nyt. Je suis tres heureuse! (juujuu, pitäisi olla joku grave tai circonflexe tuolla tresin päällä, mutta en muista kuinka päin se on ja vaikka muistaisin, en löydä sitä näppikseltä)


tiistai 17. huhtikuuta 2012

Viron rautateiden raideleveys

Ahkera blogin lukija Suomesta kyseli, voisinko selvittää, mikä on Viron rautateiden raideleveys. Postausidea ei ollut aivan helpoimmasta päästä, sillä itselläni ei ollut aiheesta juurikaan pohjatietoa.

Mutta mitäpä ei miniä tekisi lukijoiden palvelemiseksi :)

Googlailun ja wikittelyn sekä erilaisten lähteiden vertailun jälkeen voinen antaa suunnilleen oikeaa tietoa.

Ensinnä vertailun vuoksi totean, että Suomessa junat kulkevat 1 524 millimetrin levyisillä raiteilla. Tällainen leveys luokitellaan leveäraiteiseksi. Historian tunneilta monen mieleen onkin varmaan jäänyt, että Suomen raideleveys on Venäjän tsaarinaikaisia peruja.

Minusta on tosin hassua, että kyseinen mitta oli aikanaan napattu Yhdysvaltojen etelävaltioiden raideleveysstandardista. 1 524 mm on tarkalleen viisi jalkaa. Olisin jotenkin olettanut, että tsaari ei Amerikan suuntaan katsele, vaan vetäisi hatusta jonkin juuri häntä ja senhetkistä parranasentoa miellyttävän raideleveyslukeman.

Venäjällä raideleveys on nykyisin 4 millimetriä vähemmän, 1 520 mm, sillä Neuvostoliitossa raideleveys päätettiin 1950-luvulla standardoida SI-järjestelmän mukaisiin tasakymmeniin.

Muutaman millin ero Suomen ja Venäjän raiteiden välillä ei silti ole liikenteelle ongelma, vaan Allegro ja Tolstoi voivat puksutella kompastelematta rajan kummallakin puolella.

Maailman rautatieliikenteessä normaalilevyiseksi rautatieksi sanotaan 1 435 mm:n levyisiä raiteita.

Vaan entäs se Viro?

Virossa on käytössä useampi raidelevys. Junat ajelevat 1 520 ja 1 524 millimetrin sekä hyvin kapeilla 750 millimetrin raiteilla. Leveät raiteet ovat siis "Venäjä-kelpoiset", ja sama leveys on käytössä lähteiden mukaan aika lailla kaikissa entisissä Neuvostoliiton tasavalloissa, myös Latviassa ja Liettuassa.

Tuosta kapeammasta raideleveydestä Virossa en oikein osaa sanoa mitään.

Mainitaan vielä se, että Länsi-Euroopassa on yleisesti käytössä normaalilevyinen rautatie, ja huomasin tietoja etsiessä, että Virossakin on silloin tällöin noussut esille ajatus raideleveyden muuttamisesta. Tässäkin asiassa osa virolaisia varmaan kaipailee länsimaiden joukkoon, mutta taitaa olla niin, että niin kauan kuin naapurimaana on Venäjä, olisi aika järjetöntä ja epäkäytännöllistä vaihtaa leveyttä muuksi.

Jos lukijoiden joukossa on joku rautatieharrastajaguru, niin mahdollisia virheitäni ja vääriä painotuksiani saa kernaasti korjata.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Terveisiä lastenhuoneesta, suora lähetys

Toimelias kaksivuotias ehtii pimeässä huoneessa nukahtamista odotellessa - tai oikeastaan sitä vastustellessaan - tehdä kaikenlaista:

- unisukat pois ja takasin jalkaan noin 5 kertaa
- vaatimus vaihtaa Pikku Myy -sukat villasukkiin ja pörrösukkiin. Vaatimukseen ei suostuttu.
- vaippa pois kerran
- pyjaman housut pois ja päälle lukuisia kertoja
- vesimukin tunkeminen pyjaman housujen sisälle
- potalla käyminen
- unilelujen vaihtaminen noin 5 kertaa
- yritys ottaa unileluksi kovaääninen helistin. Tähänkään tylsä aikuinen ei suostunut.
- keskustelu vauvanuken kanssa: "sä menet vankilaan, koska vauva oli tuhma"
- roikkuminen pää alaspäin kerrossängyn yläsängystä ja huutelu alhaalla jo pitkän aikaa nukkuneelle isoveljelle: "J, mitä teet?!" Ja sitten kysymys: "Äiti, miksi J nukkuu? Äiti, miksi mä koko ajan tipun? Ei voi olla tot-ta!!"
- Kalifornian-ajan muistelu itsekseen höpötellen: "siellä oli kivaa siellä kauan sitten, isällä oli siellä hommia, työhommia, paperia ja kahvilassa ja hotellissa ja ostettiin unisieppari ja, ja, ja..."

Yllä onkin lueteltuna syitä, miksi lasten nukuttaminen on meillä T:n heiniä. Äidin kanssa homma on yhtä sirkusta. Vaikka onhan tässä tavallaan viihdyttäväkin puolensa.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Lisäys listaan

Kiitos Väikiksen edelliseen kirjoitukseeni jättämän kommentin, on pakko heti lisätä mitä hyvää Virosta tulee -listaan eräs tunnettu virolainen.

Haapsalussa syntynyt ja kasvanut Ilon Wikland on Astrid Lindgrenin kirjojen kuvittaja. Wiklandin nimi ei välttämättä sano mitään, mutta Katto-Kassisen, Veljeni Leijonamielen ja Ronja Ryövärintyttären kirjojen kuvitukset ovat monilla täysin selvänä mielessä.

Haapsalun kaupungissa on ollut muutaman vuoden Iloni imedemaa -niminen keskus, jossa on esillä Wiklandin Viron valtiolle lahjoittamia töitä. Ymmärtääkseni keskuksessa on myös lapsille kaikenlaista tehtävää, jonkinlainen teemapuisto on siis kyseessä. Enempää en osaa sanoa, sillä en ole paikassa vielä käynyt, eikä imedemaan nettisivu minusta kovin selkeästi kerro, mitä paikan päällä voi puuhata. Onko joku käynyt?

Kun joskus pari vuotta sitten tajusin tämän Wikland-Lindgren-yhteistyön, minulla meni Lindrenin kirjojen kuvituksen katselu aivan uusiksi. Olin aina ajatellut, että kuvituksen taustalla ovat ruotsalaiset maisemat, mutta Wikland itse on kertonut, että hänen töihinsä ovat vahvasti vaikuttaneet Haapsalussa vietetyt lapsuuden päivät. Somat puutalot ja mansikkapellot eivät olekaan idyllistä Ruotsia, vaan kesäistä Länsi-Viroa.

Ja jos Wiklandin kuvissa näkyy huippuhieno rautatieasema, se on tietenkin Haapsalun käsittämättömän komea ja mielikuvitusta ruokkiva tsaarinaikainen asema.

Mitä hyvää Virosta tulee?

Sain pysäköintimaksun maksamiskäytäntöjä käsitelleeseen postaukseeni kommentin, jossa ihmeteltiin, mitä muuta hyvää Virosta tulee. Lupasin vastakommentissani tehdä listan niistä asioista, jotka ovat minun mielestäni Virossa hyviä ja huonoja.

Aloitetaan hyvistä. Ja nyt tosiaan koetan vastata kysymykseen "mitä Virosta tulee", eli koetan nimetä asioita ja henkilöitä, joista voi iloita ja hyötyä, vaikkei Virossa olisikaan.

- Skype. Nykyisin Microsoftin omistuksessa olevan firman keksintö on laittanut puhelimella soittamisen kulttuuria uusiksi. Ilmaiset nettipuhelut ja videopuhelut ovat ainakin meidän ulkosuomalaiselle perheellemme täysin välttämättömiä. Ja todella - Skype on virolainen keksintö. Putiikin suurin konttori on edelleen Tallinnan Mustamäellä. Virolaiset itse viittaavat usein Skypeen "Viron Nokiana" ja pohtivat, mikä on Viron seuraava Skype.

- Arvo Pärtin musiikki. Pärt on kiistatta yksi tämän hetken tunnetuimpia virolaisia maailmassa. Sitä vain ei meinaa aina huomata, sillä Pärt itse pidättäytyy kaikesta julkisuudesta. Musiikki puhuu puolestaan.

- Hauska kieli. Suomen puhujia ei maailmassa kovin paljon ole. Viron puhujia on vielä vähemmän. Silti viroksi voi saada korkeakoulutuksen, viroksi julkaistaan kirjoja ja lehtiä ja se on tämän kansan virallinen kieli. Kahden pienen sukukielen puhujat voivat kannustaa toisiaan englannin jyrätessä joka suunnasta.

- Kaia Kanepi. Viron tenniksen ykkönen on tällä hetkellä yksi Pohjoismaiden kovimmista urheilijoista. ATP-listan sijoitus 34 ei tule amatöörien puuhastelulla. Ja tuolla parin korttelin päässä kodistamme Kaia välillä palloa iskee. Kilpa-autoilua seuraavat jännittävät, pääseekö Kevin Korjus tulevaisuudessa formuloiden rattiin. Japanissa virolainen Kaido Höövelsön eli sumopainija Baruto alkaa olla jo puolijumalan asemassa.

- Asenne. Viro oli osa Neuvostoliittoa, mutta pääsi siitä suosta jaloilleen paremmin kuin moni muu entinen neuvostotasavalta. Nyky-Virossa on totisesti paljon parannettavaa ja esimerkiksi varallisuuserot ja maaseudun tyhjentyminen ovat täällä vakavia ongelmia. Mutta siltikin - en ole tavannut ketään, joka sanoisi, että "ennen kaikki oli paremmin".

- Kalevin valkosuklaa-mustikkarouhesuklaa. Pitääkö tätä selittää?

- Sakun alkoholiton olut. Raskausaikoinani testasin jokseenkin kaikki Suomen ja Viron markkinoilla olevat alkoholittomat oluet. Sakun holiton on ylivoimainen voittaja. (Sitä en kyllä ymmärrä, miksi raskaana ollessa hinkusin olutta, kun en sitä normaalisti juo koskaan.)

- Ja lopun öhö-öhö-huumorina: hyvää on sekin, että Virosta tulee Suomeen monta laiva- ja lentoyhteyttä päivässä.

Minä sain kasaan tällaisen listan. On tietysti helppo sanoa, että lista ei ole järin pitkä. Ei ole ei. Mutta kuinka monta maailmaa mullistavaa keksintöä tai nobelistia 1,3-miljoonainen kansa pystyy tarjoamaan?

Kunhan pääsen käymään juuri avatussa Teletornissa, voin kertoa, ketkä ihmiset ja mitkä asiat sinne pystytettyyn Eesti tippude tipud (Viron huippujen huiput) -näyttelyyn on listattu. Hauska katsoa, onko yhtään samaa asiaa kuin tässä listassa.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Sananen Viron väestölaskennasta

Lupasin taannoin kirjoittaa siitä, miten meidän perheemme on osallistunut Viron väestölaskentaan.

Laskenta päättyi maaliskuun lopussa. Alkuvuodesta oli vaihe, jolloin ihmiset saattoivat netin ja sähköisen henkilötunnistuksen kautta käydä itse antamassa väestölaskentaan tarvittavat tiedot.

Meiltä tämä jäi paluumuuttohässäköissä tekemättä, joten jäimme odottelemaan ovelle tulevaa väestölaskijaa.

Pari viikkoa sitten ovellamme kolkutteli väestölaskija, jonka toki päästimme sisään. Kaikki eivät ole päästäneet. On ollut hieman hämmentävää lukea ja kuulla tarinoita siitä, kuinka joissakin kodeissa näitä Viron tilastokeskuksen värväämiä työntekijöitä ei päästetä tekemään työtään. Syitä siihen en tiedä. Ehkä joillakuilla vain on pelkona se, että kyseessä on valtion salaliittoteoria, jolla henkilötietomme myydään parhaiten tarjoaville. No, sieltähän ne netistä jo voisi onkia muutenkin.

Meillä kävi oikein ystävällinen nuori nainen, joka vuorotellen haastatteli sekä T:n että minut ja näpytteli saamansa tiedot kannettavaan tietokoneeseen. Koko hommaan meni puolisen tuntia.

Meiltä kysyttiin mm. kansallisuutta, vanhempiemme kansallisuutta ja heidän äidinkieltään, syntymämaatamme, osaamiamme kieliä, koulutustamme ja sitä, onko meillä jotakin elämäämme hankaloittavaa sairautta (tämä kysymys oli minusta yllättävä). Samat tiedot kyseltiin tietysti myös J:n ja K:n suhteen.

Me emme ehtineet väestölaskijalle edes kahveja tarjota, kun hän jo kiisi eteenpäin. Lehdistä olen lukenut, että erityisesti maaseudulla väestölaskijan käynti on ollut monille yksineläville vanhuksille juhlahetki. Väestölaskija eli rahvaloendaja on saanut mummojen ja vaarien keittiönpöytien ääressä kuulla huolellisesti kerrottuja elämäntarinoita.

Väestölaskennan nettisivujen mukaan ensimmäisiä yhteenvetoja laskennasta on luvassa jo toukokuussa, mutta tuleviin vuosiin asti pitää odotella tilastonikkareiden tekemiä syvempiä yhteenvetoja Viron maaperällä asuvasta väestöstä.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Sitku-talossa tapahtuu

Marraskuussa 2009 kirjoitin ihanasta, mutta kovasti ränsistyneestä puutalosta Tallinnan Kadriorgin kaupunginosassa.

Jokin aika sitten sain postauksen kommentteihin tiedon, että taloa ollaan remontoimassa. Jee! Kunpa kunnostajana nyt olisi joku, joka tietää, mitä tekee eikä pykäisi talon kylkeen mitään avaruusajan lasikuutiota.

Kun taivaasta yhtäkkiä tipahtaa käsiini määrätön läjä rahaa, ostan talon itselleni :) Ilmoittelen sitten, kun pääsette puutarhajuhliin.


Tällä viikolla kirjakaupassa sattui silmääni kuvassa oleva opus, josta sain hieman lisävalaisua siihen, millainen talon historia on.

Talo on rakennettu todennäköisesti vuonna 1887. Tontin ensimmäinen omistaja oli leipomoyrittäjä Georg Stude, jonka perheen omistuksessa rakennus oli vuoteen 1940 asti. Taloa oli ensimmäisen kerran laajennettu 1902 ja vielä uudestaan vuonna 1923.

Näin siis kertoi Jalutaja teejuht (Kävelijän opas) -kirjasarjan osa Kadriorg, joka kädessä pitäisi joskus lähteä ko. kaupunginosan katuja tallailemaan.

Sitku-taloni ihailemisen lisäksi kävisin tunnelmoimassa mm. Koidula-kadulla, jossa sijaitsee talo, jossa on aikoinaan ollut aatelisnaisten turvakoti (Adelige Marienstift). Rakennuksessa asui leskeksi jääneitä aatelisnaisia, mutta se oli myös koti ja kasvatuspaikka orvoille ja/tai vähävaraisille aatelisneidoille, jotka eivät pystyneet palkkaamaan itselleen kotiopettajaa. Turvakodissa he saivat opetella aatelisnaiselle tarpeellisia taitoja.

Tällaisia ja monia muita kiinnostavia tarinoita löytyy Kadriorg-kirjasta. Jalutaja teejuht -sarjasta voi lukea lisätietoa kustantajan nettisivuilta.
Related Posts with Thumbnails