torstai 30. lokakuuta 2008

Lapsiperhe matkustaa

Tallink vie huomenna pesueemme kohti Suomea, ja minä olen tämän päivän säntäillyt kassien ja vaatekaappien väliä miettien, mitä tavaraa kannattaa ottaa mukaan. Oman tenavan myötä pakkaaminen on alkanut kestää ja kestää, kun jatkuvasti on sellainen olo, että ehkä tuotakin J tarvitsee, ja tuota ja tuota.

Tämä on myös eka kertamme reissussa, kun J syö kiinteää ruokaa. Muutaman purkin valmismuonaa pakkasin laukkuun, vaikka saahan sitä evästä Suomestakin. Kuulin juttua, että purkkiruuat olisivat Suomessa halvempia kuin täällä. Pitänee tarkistaa.

Lahden taus siis vaikenee taas joksikin aikaa. Kuulemisiin!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Pakkaustietoa ja georgialaisvitsi

Virossa maitoa ja useita muitakin maitotuotteita (kuten yleismaustettamme smetanaa) myydään edelleen muovipusseissa, kuten Suomessa oli vielä joskus 1980-luvulla. Me emme ole osanneet maitomuovipusseihin tarttua lainkaan, vaan ostamme maidot aina tölkeissä.

Tänään naapurin isäntä valaisi pakkauksiin liittyvistä tilastoista. Virossa 70 % maidosta myydään muovipusseissa. Määrä kuulemma kasvaa koko ajan. Pussiin pakattu maito on halvempaa kuin tölkkiin pakattu ja pakkausjätteen määrä on pienempi. Hapukoorista eli smetanasta 90 % myydään pusseissa.

Muovipussimaidon käyttö edellyttää kannua, jossa pussi pysyy pystyssä. Täytynee hankkia sellainen, sillä jos pussimaito on parikin kruunua halvempaa kuin tölkkimaito, kertyy säästöä vuoden mittaan sievoinen summa. Lisäksi kun pussimaitoa säilyttää jääkaapissa posliinisessa kannussa, maito pysyy pöytään nostettaessa paremmin viileänä, kun ympärillä "cooler".

Kuulin myös elämäni ensimmäisen georgialaisvitsin, joka kuvaa georgialaisten väitettyä tulisieluisuutta:

Georgialaismies käveli tiellä kantaen kummassakin kainalossaan isoa vesimelonia. Vastaan tuli nainen, joka kysyi mieheltä, missä on lähin tori. Mies pyysi naista ottamaan melonit ja levitti sitten kätensä vauhdikkaaseen viuhdontaan päivitellen, mistä hän voisi torin sijaintia tietää. Sitten hän pyysi melonit takaisin ja jatkoi matkaansa.

****

J:n ryömintäharjoitukset jatkuvat. Kun vain on tarpeeksi kiinnostava esine edessä, poika lähtee ryömimään. Äiti tai isä ei ole tarpeeksi kiinnostava, mutta esimerkiksi sanomalehti, valokuva-albumi tai tietokoneen ruutu on.

Ääh, nyt lapsi syö irrallaan olevaa lattialistaa, poistun...

maanantai 27. lokakuuta 2008

Lihansyöntiä ja ryömimisuutisia


Tänään tapahtui jo kauan odoteltu asia: J otti ensimmäiset eteenpäin vievät ryömimisvedot. Kovin pitkää matkaa ei taittunut, mutta uusi tekniikka tuli kokeilluksi. Ikää pojalla siis viikkoa vaille kahdeksan kuukautta.

Viime aikojen iso uusi juttu J:n elämässä on ollut lihan ilmestyminen ruokalautaselle. Viikon päivät sitä on harjoiteltu. Parina ekana päivänä kummalliset murenat soseen joukossa aiheuttivat hämmennystä, mutta nyt nauta uppoaa ongelmitta.

Minä puolestaan sain kokea tänään ihmeellisen tunteen, kun meillä kävi kylässä viisi kuukautta vanha vauva. Miten pieni, hoikka ja kevyt! Oma pikkuruinen lapsi tuntui yhtäkkiä isolta jermulta. Kummaa.

Kuvassa J yhdessä lempihommistaan, tyhjentämässä paperinkeräyskassia. Lehteä kohti poika tänään ryömimisenkin aloitti. Päätoimittaja tai mediamoguli siitä tulee, sanokaa minun sanoneen!

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Päivystävä dosentti ja katkennut lyijykynä

Vaaleja valvotaan myös lahden takana. Mutta mitä siitä tulee, kun ei ole enää Tarmo Ropposta? Missä kohtaa vaalistudion herroilta lähtevät pikkutakit? Kuinka ylös paitojen hihat kääritään? Katkeaako lyijykyniä?

Sami Borg sanoo, että "kyä näyttää siltä, että..." ja Matti Rönkä muistuttaa "että nämä ovat vasta alustavat tulokset, muistetaan, että suurten vaalipiirien äänet ovat vielä laskematta".

On hyvä, että maailmassa on vielä tuttua, turvallista ja ennustettavaa. Uurnille, hus, ken ei ole vielä käynyt!

perjantai 24. lokakuuta 2008

E-Eesti

Virossa on syömistä ja vessassakäyntiä lukuun ottamatta mahdollista tehdä lähes kaikki tietokoneella ja internetin avulla. Eikä vain ole mahdollista, vaan sitä oikeastaan edellytetään. Kaikissa ohjeistuksissa, ilmoittautumisissa, rekisteröitymisissä yms. ohjeena on "mine meie koduleheküljele" eli mene kotisivullemme. Ainakin Tallinnassa lähes joka paikassa kaupungilla on langaton verkko, joten netissä voi surffata vaikka bussipysäkillä tai kassajonossa. Näissä asioissa Viro on Suomea piiitkästi edellä.

Kun nyt edellisessä postauksessa tuli puhe, krhm, parkkisakosta (480 kruunua, muuten), niin siinäkin tietotekniikka jyrää. Sakkolappu ikkunassa on tulostettu, ei käsin kirjoitettu, kuten muistan Suomessa olleen. Parkkipirkoilla on siis pelit ja pensselit mukanaan kierroksella. Lienee erittäin todennäköistä, että heidän pikku koneiltaan sakkotiedot menevät suoraan pysäköinninvalvonnan isompiin järjestelmiin, mikä toki on järkevää, ettei tarvitse tietoja enää erikseen hakata mihinkään koneelle.

Lisäksi pysäköinninvalvonta-instanssilla on todellinen jumalan käsi: jos maksua ei maksa ajoissa eikä karhujenkaan jälkeen, isoveljellä on oikeus mennä kyselemättä auton omistajan pankkitilille lunastamaan saatavat.

Se, miten tämän kaiken tietoteknisen edistyksen kokee maalaiskylän vaari, onkin toinen juttu. Toivottavasti valtio ei teknologiakouhotuksessaan täysin unohda niitä, jotka eivät ole tietokonetta nähneetkään.

Loppuun aihetta sivuava mietelause, josta en enää muista, mistä sen kuulin tai luin, mutta lapsen sanomaa se on.

"Mulla on tietskari, videot ja känny, mutta parasta on mummo, joka kysyy, miten on männy."

torstai 23. lokakuuta 2008

Voisko ihanammin päivä enää alkaa

Olipahan aamupäivä. Ensin parkkisakko. Sitten huomaan kaupan kassalla, että lompakko on jossakin muualla kuin käsilaukussa. Samaan aikaan T viestii kysyen, mihin olen jemmannut postilaatikon avaimen.

Lompakko löytyi kotoa, samoin avain. Kurvailin takaisin kauppaan maksamaan ostokset, jotka kassarouva (onneksi vironkielinen!) ystävällisesti otti jemmaan siksi aikaa, kun seikkailin kadonneiden tavaroiden perässä.

Tää on niin hienoa ja ylellistä tämä pikkurouvana ulkomailla asuminen.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Aku Ankka onkin Mikki Hiiri


Kielen opiskelun pitää olla mukavaa. Oppikirjojen tankkaamisen lisäksi luemme huolellisesti mm. sanomalehtien sarjakuvat, joista oppii mainioita sanontoja ja kielikuvia (jos ne vain muistaisi).

Yksi aivan ilmeinen unohdus oli päässyt käymään, jonka tajusin tänään ja jonka myös saman tien kaupunkireissulla korjasin. Tietysti pitää lukea Aku Ankkaa vieraalla kielellä!

Kaupan lehtihyllyllä ehdin jo hieman huolestuneena etsiä jotakin Aku Ankka -nimistä lehteä, mutta en ollut löytää. Lopulta silmä osui Miki Hiir -nimiseen lehteen, joka osoittautuikin olevan Aku Ankka. Siis Akkari onkin Mikkari. Lehti näyttää ilmestyvän vain kerran kuussa, sillä ostamani lehden kannessa lukee "oktoober".

Lukiessa selvisi, että Aku Ankka on viroksi Piilupart Donald. Tämä nimi hämmensi ja hämmentää edelleen. Piilu tarkoittaa sanakirjan mukaan sorsaa ja ankkaa, kuten myös sana part. Nimi on siis tavallaan "Donald, sorsa-ankka". Onko blogin viron taitoisilla lukijoilla tästä parempaa käännöstä tahi tietoa?

Neiti Näpsä on Preili Nobenäpp, Roope-setä on Onu Robert tai Robert McPart ja Ankkalinna Pardilinn.

Kielen opiskelussa pääsin myös toisen uuden aihepiirin maailmaan, kun ensimmäistä kertaa J:n syntymän jälkeen kävin jumpassa läheisessä liikuntakeskuksessa. Opin, että jumppaohjaajan kuuluu huutaa kannustukseksi "tubli töö", "väga vahva" ja "veel üks kord, väga aeglaselt".

Takaisin kotiin jumpasta miesväen luokse palasi iloinen äiti ja vaimo, josta hikoilutunti oli tuntunut aivan lois-ta-val-ta, vaikka lähipäivinä tuskin on toiveita normaalista kävelystä tai siitä, että lautanen pysyisi tärisemättä kädessä. Mutta joko huomenna saisi mennä uudestaan? Ja ylihuomenna?

Ohessa surkea salamaroiskaisuvalokuva sarjakuvasta. Piti taas olla useampi kuva, mutta Blogger alkoi jumittaa ja minulta meni hermo.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Turvallista matkaa

Kaikkea sitä nykyään autokoulussa opetetaan. Aamulenkillä liikennevaloissa seisoessa näin, kun tiellä ajoi autokoulun auto. Pelkääjän paikalla istuva opettaja piti ajoharjoittelijan korvalla kännykkää.

Niin, ehkä se ei ole sitä kiellettyä matkapuhelimeen puhumista autolla ajon aikana, jos puhelinta pitää joku muu?

maanantai 20. lokakuuta 2008

Tantsud tähtedega

Eilisiltana seurasin tarkasti kelloa, etten vain missaisi viikon tähtihetkeä: Viron Tanssii tähtien kanssa. Jei! Eilinen oli uuden kauden toinen jakso, joten loppusyksyn sunnuntai-iltojen ohjelma onkin selvillä.

Hauska oli katsella sarjaa, joka näytti ihan tutulta (tunnustan, että olen Ttt-fani, olen Suomessa katsonut lähes kaikki jaksot), mutta tanssivia julkkiksia ei vielä tuntenut kuin muutaman. Kilpailijoiden joukossa on mm. pyöräilyn olympiavoittaja ja nykyinen poliitikko Erika Salumäe ja Euroviisuissakin edustanut laulaja Maarja-Liis Ilus.

Kisaa juontaa Mart Sander, joka joskus takavuosina oli muistaakseni aika paljon Suomessakin ja mielestäni oli mukana jossain elokuvassa. Mies on todella sujuva ja tyylikäs ja mikä mukavinta, myös selkeäsanainen, joten viihdeohjelman avulla voin hyvin harjoitella kuullunymmärtämistä. Kakkosjuontajana täälläkin on nainen, Gerli Padar, joka on, ööö, joku.

Ttt on täällä huippusuosittu ja mikäs siinä. Leppoisa, hyväntuulinen ohjelma, jossa ei nöyryytetä ketään ja kilpailijat laittavat itsensä täysillä likoon. Tästä osoitteesta voi käydä katselemassa vaikka kisaan liittyviä kuvia, jos ei kieltä ymmärrä.

Täällä pyörii muuten myös sarja Laulud tähtedega. Siinä tanssimisen sijaan kisaajat opettelevat laulamaan ammattilaisten kanssa. Sitä en ole vielä katsonut, mutta pitänee joskus vilkaista.

****

Lukijapalautteessa on toivottu lisää juttua J:stä. Sehän toki onnistuu. Pojalle kuuluu oikein hyvää. Kiinteän ruuan syömisen opettelu sujuu mainiosti. Kaikki, mitä on tarjonnut, on kelvannut. Lempiruokaa taitavat olla hedelmäsoseet, joita J söisi varmaan niin paljon kuin uskaltaisi suinkin antaa. Lihaa ei ole vielä annettu, mutta eiköhän tällä viikolla jo testata. Nokkamukista juominen J:lle ei valjennut, joten kerran vain kokeilin antaa vettä suoraan mukin reunasta. Kuinka ollakaan, se sujui, ja nyt J juokin vain siitä.

J liikkuu koko ajan enemmän, mutta edelleenkin vain kierien ja pakittaen. Konttausasennossa hän saattaa huojua pitkiäkin aikoja, mutta eteenpäin ei vain pääse. Liikkumisessa on päästy siihen pisteeseen, että vanhemmat ovat jo saaneet hätistää poikaa sähköjohdoista ja muista vaaran paikoista.

Karvainen kaveri I on J:n mielestä mahdottoman hauska ja kiinnostava. I puolestaan ei kiinnitä lapseen mitään huomiota. Se on hyvä asia sikäli, että mitään vihaisuuden merkkejä lasta kohtaa elukka ei ole osoittanut. Huonoa se on siinä mielessä, että kun I ei huomioi lasta, se voisi ehkä kävellä sen yli. Näin ei ole tapahtunut, mutta tarkkana olemme tietysti koko ajan. Sen I on kuitenkin tajunnut, että kun lattialla on J:n leikkipeitto, se ei astu sille, vaan kiertää kauniisti ympäri, oli poika peitolla tai ei.

Yöunet J:llä ovat olleet viime viikkoina todella katkonaisia. Neljä herätystä ja syöttöä on ihan tavallinen määrä, kuusikaan ei ihmeellinen. Viime viikolla aloimme antaa pojalle iltapuuroa, mutta ainakaan vielä sillä ei ole ollut tainnuttavaa vaikutusta. Odotamme aikoja parempia...

lauantai 18. lokakuuta 2008

Virolaisten yhteinen suru ja valokuvan teho

Suunnilleen viikko sitten Tallinnassa muuttui erään pienen tytön elämän kulku karmealla tavalla. Vajaa kaksivuotias lapsi oli hylätty lastenvaunuissa joutomaalle. Tyttö on elossa.

Aiheesta on kirjoitettu Virossa tavattomasti, ja Suomenkin lehdissä kammottavasta tapauksesta on ollut juttua. Tänään Postimees-lehti julkaisi jutun "Laps, kes avas südamed ja silmad" eli lapsi, joka avasi sydämet ja silmät. Tekstissä pohdittiin, kuinka kyseinen uutinen on koskettanut ennen näkemättömällä tavalla kaikkia virolaisia ja herättänyt keskustelua lasten ja perheiden hyvin- / pahoinvoinnista. Tallinnan lastensairaalan puhelin on soinut punaisena, kun ihmiset kyselevät lapsen vointia ja haluavat tarjota hänelle vaatteita, ruokaa ja leluja. Adoptiotarjouksia on sadellut sekä Virosta että myös Suomesta ja Saksasta.

Kamalan uutisen yhteydessä en voinut olla miettimättä valokuvan tehoa. Usean päivän ajan lööpeissä ja lehtien sivuilla oli kuva löydetystä tytöstä. Kiharatukkainen, itkuinen pikkutyttö katsoi suoraan kameraan ja aiheutti välittömän pahan mielen. Ensireaktionani ihmettelin, miksi tytön kuva piti julkaista. Oliko sillä merkitystä? Eikö tyttö olisi vain saanut olla rauhassa? Tytöllä oli tarpeeksi paha olla ilman ympärillä räiskyvää salamaakin.

Nyt ajattelen, että vaikka kuvaa oli vatsaavääntävän paha katsoa, sillä oli vaikutusta. Jos tapauksesta olisi kerrottu vain sanoin, kukaan ei puhuisi siitä. Kaltoin kohdeltujen lasten tilanteesta ei olisi keskusteltu eikä lastensuojelun merkityksestä puhuttu. Kyynelsilmäisen pikkutytön suora katse oli kaikkien mielessä. Sitä eivät suurinkaan otsikko eivätkä isoimmatkaan jutut olisi voineet päihittää.

Postimees-lehden jutussa todetaan, että muutaman päivän kuluessa tämäkin tapahtuma taas unohtuu. Lehti arvelee, että hylätty lapsi saa itselleen luultavasti paljon paremman kodin kuin mikä hänellä oli, mutta tuhansien huonosti kohdeltujen virolaislasten elämä jatkuu entisellään. Niin se taitaa valitettavasti olla. Mutta toivotaan kovasti, että jotakin vaikutusta parempaan tällä uutisoinnilla oli.

torstai 16. lokakuuta 2008

Telakalle

Laivayhtiöitä häviää Suomen ja Viron väliltä vauhdilla. Jokunen viikko sitten pillit löi pussiin Nordic Jet Line, toissapäivänä Super Seacat, jolla vielä viime viikolla matkasin. Pikkuruinen katamaraani Linda Linekin varmaan talvikuukausiksi lopettaa liikennöintinsä, joten jäljelle jäävät Tallink, Eckerö Line ja Viking XPRS.

Tähän asti lahden ylityksessä onkin ollut suorastaan runsauden pula. Suomenlahdella on ollut kesäaikaan ruuhkaa kuin valtatiellä, kun pika-alukset ovat pärskyttäneet monta vuoroa päivässä edestakaisin. Kieltämättä välillä lähes tyhjässä aluksessa reissatessa on tullut mieleen, onko homma ihan kannattavaa. Ei näköjään ole.

No, Viroon tuleminen ei laivayhtiöiden lopettamisesta huolimatta ole ongelma. Tallinkilla, EL:lla ja Vikingillä vuoroja riittää, ja isot alukset antavat tasaista kyytiä talvimyrskyissäkin. Me tosin emme käytä Eckerötä, sillä meillä ei ole matkalla tarvista istua neljää tuntia bingossa, vaan siirtyä sujuvasti paikasta A paikkaan B.

Ehkä joskus parin vuosikymmenen päästä voi Tallinnaan karauttaa vedenalaista tunnelia pitkin, kuten Helsingin ja Tallinnan kaupunkien välisissä yhteistyösuunnitelmissa on kaiketi ihan vakavissaan pohdittu. Sepä vasta olisikin.

Jalkapallointoisille tiedoksi, että Viro teki pienen jymy-yllätyksen pelaamalla eilen MM-karsinnassa tasapelin 0 - 0 Turkkia vastaan. Parempi tuokin kuin kaksi omaa maalia, niin kuin taisi joku sinivalkoinen maa onnistua...

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Futishuumaa ja peleistä muutenkin

Tallinnan kaduilla oli tänään suuren maailman meininki, kun turkkilaiset jalkapallofanit kulkivat pelipaidoissaan ja Turkin lippujen kera. MM-karsintapeli Viro-Turkki alkaa parin tunnin päästä. Olisi varmasti pieni ihme, jos Viro voittaisi, mutta katsellaan.

Lautapelien ystävät huomio: osoitteeseen Tartu maantee 67 on pari viikkoa sitten avattu lautapelikauppa Ludo. Pienessä kaupassa on yli 250 erilaista lautapeliä. Lisäksi on pokeritarpeita ja muuta pientä sälää. Nuori myyjämiekkonen oli oikein palvelualtis. Koska minulle Kimble alkaa jo olla ylihaastava lautapeli, en tiedä, onko liikkeessä esimerkiksi strategiapelien suurkuluttajille mitään, mutta ainahan voi käydä katsomassa. Lisäksi kauppa järjestää peli-iltoja, joissa voi käydä opettelemassa uusia pelejä. Minun pitänee mennä sinne viime jouluksi ostamamme Thurn und Taxis -pelin kanssa, jonka ohjeiden lukemiseen sen kummemmin T:llä kuin minullakaan ei riittänyt kärsivällisyyttä.

Ludo-liikkeellä ei ole vielä nettisivua, mutta tulossa kuulemma on. Ludosta on ollut keskustelua myös Viron fantasia- ja roolipeliharrastajien nettisivulla, dragon.ee:ssä.

Suomessa asuessamme järjestimme kavereile pari pokeri-iltamaa, mikä oli varsin lystiä. Kerätkäähän lukijat joku porukka ja tulkaa viikonlopuksi viettämään Texas Hold'em-iltamia! Panoksena edelleen kunkin pelaajan valitsema kirja. Talo tarjoaa turnauksen jälkilöyly-saunan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Joku kuoli - miten autolle kävi?

Olen ehkä päivitellyt aiemminkin, mutta vaikuttaa siltä, että monille virolaisille auto, ja mieluusti iso ja kallis sellainen, on elämän tärkeimpiä statussymboleita. Kotitalo voi olla ränsistynyt, piha repsottaa, mutta talon edessä seisoo kiiltelevä city-maasturi.

Jörg Haiderin kuolemasta kertovassa lehtiuutisessa ei ollut Haiderin kuvaa, vaan kuva romuttuneesta autosta. Kuvatekstissä kerrottiin auton menneen täysin päreiksi ja mikä tärkeintä - muistettiin mainita auton merkki.

Tanner tömisee ja aitaa kaatuu



Kisabanderolli Rakveren urheiluhallin seinässä



Isoja setiä



Vielä isompia setiä



Tuosta saat! Ja tuosta! Ja tuosta!



Rumpali pisteli hienosti



Avajaisseremonioissa kantoivat Rakveren naiset maannimikylttejä kansallispuvuissaan.





Koululaiset olivat tehneet liikuntahalliin hienoja sumo-piirustuksia ja savitöitä.



Nyt on erittäin viihdytetty olo. Olimme eilen Rakveressä amatöörien sumopainin MM-kisoissa ja kylläpäs olikin hyvä reissu.

Emme kumpikaan olleet koskaan aiemmin nähneet sumoa livenä. Siksi oli melkoinen elämys, kun liikuntahallin käytävällä käveli vastaan noin 150-kiloinen unkarilainen pelkässä sumovyössä. Varsin atleettisen kokoiset naispainijat olivat myös sellainen näky, joka ei ihan heti verkkokalvoilta katoa. Mainittakoon heti, että nais-sumotoreilla on yllään muutakin kuin mawashi eli sumovyö. Vyön alla heillä on yleensä polvipituiset trikoot ja yläkroppaa peitti napakka t-paita.

Liikuntahalliin oli rakennettu tietenkin aivan virallinen sumon kilpailualusta, savinen dohyo, ja sen päällä roikkui katos, tsuriyane, kuten asiaan kuuluu.

Osallistujia oli kymmenistä eri maista. Kaukaisimmat taisivat olla Uudesta-Seelannista ja Brasiliasta. Suomestakin oli joukkue.

Sumopainijoita ajatellessa useimmille tulevat mieleen järkälemäisen kokoiset Japanin ammattipainijat. Amatööripuolella painijoista suurin osa oli kuitenkin varsin urheilullisen mallisia. Naisten sarjoissa oli myös aivan linnunluisia painijoita. Siitä seurasi aika huvittavia otteluita, kun hentoisen tytön vastustajaksi alkusarjassa asettui joka suuntaan noin kolme kertaa suurempi kilpasisko.

Nämä olivat siitä mukavat urheilukilpailut, että koko ajan tapahtui jotakin vain paria pientä taukoa lukuun ottamatta. Ja yksittäinen painiotteluhan on varsin räjähtävä hetki, jossa ei peesailla ja katsella, vaan väännetään niin paljon kuin kropasta lähtee.

Karvaisin painijan takapuoli -kisan voitto menee Georgiaan! Ei voinut olla ajattelematta painija Pertti Ukkolan legendaarista lausahdusta, kun hän kuuleman mukaan joissain kisoissa oli sanonut vastustajastaan, että "minä en paini, ennen kuin tuo apina puhuu". Vaikka kuinka on totisesta urheilusta kyse, niin onhan se hilpeän näköistä, kun isot miehet marssivat pakarat paljaina :)

Harmi, että ei tullut nähtyä Rakveren omaa sumotoria, Kaido Höövelsonia eli Barutoa. Hänhän on ammattilainen, mutta ihme olisi, jos hän ei olisi paikan päällä ollut.

J oli tietysti matkassamme mukana. Kun päiväunien aika tuli, lähdin poika vaunuissa tutustumaan Rakvereen. Pääsin näkemään ne kohteet, mitä halusinkin. Mukavan kävelyreissun päässä urheiluhallista olivat sekä Rakveren linnanrauniot että sen kupeessa oleva Rakveren tarvas eli kaupungin symboli, härkäpatsas.

Eesti Päevalehden pisteet laskivat, sillä lehdessä ei ollut tänään kisoista sanaakaan, vaikka maanantaisin siinä vielä ilmestyy urheilun erikoisliite. Huono suoritus.

Summa summarum: ihmiset, jos on mahdollisuus mennä katsomaan sumoa, menkää!





Rakveren härkä seisoi linnan vallihaudan reunalla.



Härän jalustan reunaan olivat saaneet nimensä kaikki yksityiset ja yhteisöt, jotka olivat patsaan hankinnassa avustaneet. Näkyy olevan useampikin tuttu suomalaisnimi.



Rakveren linna



Rakveren kaupunginteatteri

lauantai 11. lokakuuta 2008

Virolaista mediaosaamista Suomessa

Sanomalehti Keskisuomalaisessa oli 6.10. juttu Jyväskylän yliopiston uudesta journalistiikan professorista Epp Laukista (Epp on naisen nimi). Hän tuli tehtävään Tarton yliopistosta ja aloitti Jyväskylässä elokuussa.

Kiintoisinta jutussa oli Laukin kommentit siitä, että Virosta puuttuu mediakritiikki. Laukin mukaan median kritisointi täällä on vaikeaa siksi, koska tiedotusvälineiden omistajat pelkäävät, että mediankäyttäjät pitävät tiedotusvälinettä huonona, jos sitä kritisoidaan.

Lauk sanoo, että kritiikittömyys juontaa juurensa neuvostoaikaan, jolloin lehdissä ei tietenkään voinut kirjoittaa mitä tahansa eivätkä tutkijat voineet kriittisesti analysoida oman maansa tiedotusvälineitä. Niinpä journalistiikan tutkimus keskittyi mediahistorian tutkimukseen.

Suomessa median kritisointi on Jokelan ja Kauhajoen jälkeen lähtenyt ihan uusiin sfääreihin, mikä toivottavasti vie tiedotusvälineitä parempaan suuntaan. Viron sisäistä mediakritiikkiä en ole osannut tarkastella, mutta täytyypä tuon Laukin haastattelun myötä jatkossa asiaa katsella.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Mitä ajattelin tänään

Tänään pähkäilin muun muassa,

- miksi väki haluaa välttämättä seisoa paikallisbussissa, vaikka istumapaikkoja olisi yllin kyllin.
- miksi vironvenäläiset nuoret miehet pukeutuvat aina mustiin verkkareihin. Nuorilla naisilla kansallispukuna on tiukemmat mustat verkkarit kultaisin kanttauksin tai kultaisin Adidas-raidoin.
- miten Kaubamajaa tulee ehdottomasti muistaa välttää, kun siellä on alennusmyyntiviikko Osturalli. Sama kaaos kuin Stockmannin Hulluilla Päivillä, joihin niihinkään ei pidä mennä.
- miten hauskan erilainen voi olla pieni ruokakauppa, jossa asiakkaina on enimmäkseen venäjänkielisiä. Pakastealtaassa on lähes pelkästään pelmeneitä, ja erilaisia vihannessäilykkeitä on vaikka kuinka. Lehtihyllyssä on ihmeellisen näköisiä venäläisiä aikakauslehtiä.
- kuinka mahdottoman tyylikkäiltä tummissa puvuissaan näyttävät Eesti Päevalehden kuvissa Espanjan jalkapallomaajoukkueen pelaajat, jotka saapuivat eilen Viroon MM-karsintaotteluaan varten. Virolaiset lienevät pelin suhteen vatsa kuralla, sillä edellisessä karsintapelissä Bosnia-Herzegovinaa vastaan tuli takkiin 0 - 7 ja maansurua oli ilmoilla. Nyt vastassa on Euroopan mestari. Sunnuntaina voi futistähtiä bongata kaupungilla, sillä he viettävät vapaapäivän Tallinnassa ennen lentoaan Belgiaan seuraavaa otteluaan varten.
- miten hilpeää on, kun pöydällä on liput sumon MM-kisoihin.
- miten ilahduttavalta Nobel-palkinto voikaan tuntua. Suomen nobelisteihin minulla on pitkien ja laveiden aasinsiltojen kautta suorastaan läheinen suhde. Lapsena olen hyppinyt AIV-rehun seassa ja edelleenkin ihailen vanhoja hienoja lasisia AIV-liospulloja. Nimeni liittyy vahvasti Sillanpään tuotantoon. Ahtisaarelle puolestaan olen tarjoillut nenän eteen lautasella ruokaa.

Wunderbaum "Estonia"

Aamukävelyllä huomasin erään auton peruutuspeilissä roikkuvan Wunderbaum-hajukuusen tuoksua "Estonia". Kuusi oli tietenkin sinimustavalkoinen.

Milleköhän Estonia-wunderbaum tuoksuu? Kivihiilivoimalalle? Hapankaalille? Räksyttävälle vahti-schäferille, joka on ollut viikon yhtä mittaa pihalla? Raitiovaunulle talviaamuna, kun kaikilla matkustajilla on yllään räntäsateesta märät takit?

Onkohan Suomessa vastaavaa kuusta ja mikähän sen tuoksu olisi?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Mistä tietää, että on Suomessa, osa 2

Tiedän olevani Suomessa, kun jalankulkija lopultakin, pitkän odotuksen jälkeen pääsee tien yli suojatietä pitkin, minä aikana jalankulkija vilkuttaa nöyrästi kiitokset pysähtyneille autoilijoille ja kiihdyttää vielä kävelynsä niska kyyryssä juoksuksi, jotta ei vain suotta odotuttaisi peltilehmillä ajavia.

Todettakoon, että Virossa suojatie on oikeasti SUOJAtie, vaikka liikennekulttuuri muutoin saattaa olla aika vauhdikasta. Jos en täällä auton ratissa ollessani pysähdy suojatien eteen, saan perääni nyrkin heristelyä ja kiroilua. Niinhän sen kuuluu olla.

maanantai 6. lokakuuta 2008

La Karita ja Morticia

Villit unet saavat jatkoa. Jos kesällä ajoin Nicolas Sarkozyn kanssa kilpaa radio-ohjattavilla autoilla (menee kyllä ehdottomasti unieni Top 3:een!), niin tässä yönä muutamana seuranani oli Karita Mattila.

La Karita oli keikalla erään turkulaisen opiskelijakuoron kanssa ja siinä yhteydessä antoi minun kokeilla korkokenkiään, jotka eivät olleetkaan mitkä tahansa korkkarit, vaan suomalaisen Minna Parikan design-luomukset, vaaleanpunaiset Morticiat. Unessa niitä sain testata ja olivat ihan mahtavan hyvät jalassa.

Haa, tästä sain hyvän aasinsillan mainita Minna Parikka, jolla on ihan uskomattomia kenkiä. Morticiat ovat sieltä lievemmästä päästä. Karita Mattilan jalkaan ne voisivat sopiakin. Uskoisin myös, että Tallinnassa parikat voisivat tehdä kauppansa.

Tästä tulikin mieleeni, että olen kerran nähnyt Mattilan livenä kaupungilla. Hän näkyi kilometrin päähän pinkissä nahkatakissaan ja suurissa aurinkolaseissaan. Hän näytti tähdeltä, jolla on pokkaa olla juuri sen näköinen kuin on. Respect!

****

Mummolavierailun aikana J:n suuhun on putkahtanut kolmas hammas ja sen myötä on podettu pientä nuhaa. Maaseudun raittiissa ilmassa poika kiskoo vaunuissa huiman pitkiä päiväunia. Minä teen nostalgia-löytöjä ja olen kaivanut kaappien kätköistä kaksi yläasteaikaista luokkasormusta ja lukiossa ostetun nahkatakin.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Oi kallis kotimaa

Mistä tietää, että on Suomessa?

Siitä, kun automarketin pihalla asiakkaat palauttavat tunnollisesti ostoskärryt niille kuuluvaan katokseen eivätkä jätä niitä levälleen parkkipaikalle. Järkevää, tunnollista, niin suomalaista.



(S ja J ovat parhaillaan lahden pohjoispuolella)

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

J-päivitys

Tajusin, että J:n kuulumisista on kerrottu enemmän reilusti yli kuukausi sitten, joten jälkikasvumme seikkailuista kerrottakoon nyt. Poika täyttää parin päivän päästä seitsemän kuukautta.

Kuukaudessa J:n liikkuminen on lisääntynyt hurjasti. Poika liikkuu ryömien taaksepäin, kierien sekä hassua siksakkia, joka ei vie suoraan eteenpäin, mutta matka taittuu kuitenkin. Mahalta selälleen ja toisin päin kierähtelyt ovat aivan lasten leikkiä. Pistokkeet alkavat saada suojauksia, ompelukori virkkuukoukkuineen on pitänyt nostaa pojan ulottumattomiin ja chilin palat pitää muistaa huolellisesti kerätä lattialta.

Kun J on syönyt ja levännyt, hän viihtyy lattialla touhuillen hyvin pitkiä aikoja. Suosikkihommaa on nuolla metallista lattialistaa, joka erottaa kaakelilattian laminaatista (ah, näin tapahtuu juuri tällä hetkellä!). J myös makoilee selällään ja lukee pehmokirjojaan sekä järsii kaikkien aikojen suosikkileluaan, äitiyspakkauksen punavalkoista helistintä. Lattialla pidämme isoa peittoa leikkimattona, mutta se on aika turhaa hommaa, sillä poika on sillä ehkä viisi sekuntia.

Ryömiminen ei siis suju eteenpäin. J osaa jo jäpittää konttausasennossa, joten saapa nähdä, jääkö eteenpäin ryömimisen vaihe kokonaan pois.

Päiväunia poika nukkuu yleensä kahdet. Aamupäivällä uni tulee koirapuistoreissulla ja iltapäivällä joko äidin syliin tai uudella ulkoilureissulla vaunuihin.

Hampaiden pesu, niiden kahden, on edelleen hieman kimuranttia, mutta sujuu mitenkuten.

Vaatekoko on tällä hetkellä 74 cm. Seitsemänkymppisetkin menevät useimmiten, mutta ei niitä kannata enää hankkia.

Kiinteän ruuan syömisen opettelu alkoi syyskuun alussa. Rääkymistä aiheuttanutta kukkakaalia lukuun ottamatta kaikki on maistunut hyvin ja syöminen sujuu hienosti. Jokin kuitenkin aiheuttaa J:n leukaan ja kaksoisleukaan kuivaa ihottumaa. Vaihtoehtoina ovat enää porkkana ja peruna. Juuri nyt on meneillään vaihe, jossa syötämme vain pottua ja katsotaan, mitä iholle tapahtuu.

Neuvolan täti neuvoi antamaan pojalle vettä nokkamukista ruokailujen päätteeksi. Näin on toimittu, mutta J ei vielä käsitä nokkamukista juomista alkuunkaan. Helistimen jälkeen muki on kyllä paras lelu.

Kiinteän syömisen myötä J alkoi tahtoa öisin enemmän ruokaa. Kun koko kesä mentiin kahden yöherätyksen taktiikalla, nyt on ihan tavallista, että saan syöttää poikaa neljästi. Ehkä tämä on kosto siitä, että J on tähän asti ollut varsin hyväuninen.

On jännä huomata, että J on vähitellen alkanut osoittaa, milloin jokin on tyhmää. Jos joudun ottamaan kielletyn esineen kädestä, parku alkaa. Kukkakaalinvastustushuuto oli myös ilmeinen. Pääosin J kuitenkin on tosi aurinkoinen.


****

Meillä käyneet muistavat ehkä, että olohuoneessamme ovat roikkuneet tummanruskeat, mahtavalaskoksiset Äiti Venäjä -verhot (asiasta tietämättömät: asumme vuokralla ja vuokra-asunnot Virossa ovat usein kalustettuja ja sisustettuja). Ne ovat vihdoinkin poissa! Nyt vain tarttis keksiä, millaiset verhot olisivat hyvät tilalle, mistä ne hankkisi ja kuka ne ompelisi. Puuh, ehkä mennään ilman verhoja, sanoo laiska ja käsityötaidoton S...
Related Posts with Thumbnails