torstai 21. tammikuuta 2010

Beebipakk

Hei vaan hei, nelihenkinen Lahden takana -joukkio on elossa ja voi hyvin. Päivät menevät nyt uusien kuvioiden opettelussa, niin kuin tietysti pitääkin. Pääsimme kotiin sunnuntaina ja nyt otamme rauhallisesti kotona.

Suomessa on ainutlaatuinen äitiyspakkaus, mutta täälläkin on vähän jotain vastaavaa, tai ainakin Tallinnan kaupungilla on. Kaupunki lahjoittaa uusille asukkailleen alla olevissa kuvissa näkyvän "Beebipakkin". Se sisältää lämpöpussin, fleece-haalarin, parit housut, paidat ja bodyn, muutaman vaipan, vanupuikkoja ja muun muassa lapsen navan puhdistukseen tarkoitettua kehäkukka-tinktuuraa, viroksi "saialilletinktuur". Tarvikepakkauksesta on sekä tyttöjen että poikien versio, sillä sairaalassa pakettia tuonut hoitaja vielä varmisti, että tytärhän meille tuli. Oletan, että meidän saamiemme vaaleanpunaisten paitojen ja pitsireunaisen myssyn sijaan pojat saisivat jotakin muuta.

Haalaria ja lämpöpussia saa todellakin pukea, sillä pakkanen kiristyi taas ja oli tänään noin 15 astetta. Suomessa lienee paljon kovempia lukemia, mutta tuokin kylmyys on jo sellainen, että ei tarvitse vielä K:n kanssa vaunukävelylle lähteä. Eipä sillä, että kävelylle pääsisikään, sillä kun teiden auraukset ovat täällä esikaupungissa mitä ovat, ei vaunuja saisi lykittyäkään.

Tänään uskaltauduimme kuitenkin koko joukko käväisemään Rocca al Maren ostoskeskuksessa, joka sijaitsee aivan Saku Suurhallin vieressä, jossa puolestaan parhaillaan luistellaan taitoluistelun EM-kisoja. Kisatunnelmaa saattoi aistia ihan kahvilan pöydässä, sillä suora kisalähetys pyöri televisiossa ja asiakaskunta vaikutti kansainväliseltä ja oli tyyliltään "turkis-iso korvakoru-huoliteltu meikki" -osastoa.

Kaikella kunnioituksella täkäläisiä urheilutoimittajia kohtaan, mutta kotoisessa kisastudiossa minä ikävöin Tapio Suomista ja Anuliisa Uotilaa, joiden ammattitaito kyllä jyrää komeasti virolaisten kollegojensa yli.

Vaan nyt K kainaloon ja nukkumaan. Tyttö tulee kirjaimellisesti kainaloon, sillä nukumme kaikki paremmin, kun olemme vieretysten.


 


 




Posted by Picasa

torstai 14. tammikuuta 2010

Terveisiä sairaalasta

Olen luultavasti maailman kurjin äiti, kun istun tälla lailla tietokoneen ääressä muutama päivä synnytyksen jälkeen enkä vain tuijota ihaillen tytärtämme. No, älkää huoliko, en ole kauaa, sillä en oikein voi istua enkä seistä, joten palaan pian makuuasentoon K:n viereen.

Olemme siis K:n kanssa vielä synnärillä. Pientä terveysseurantaa tuli sen verran matkaan, että olemme täällä vielä muutaman päivän. Syytä huoleen ei terveyden puolesta ole.

Nyt voi jo sanoa, että erot suomalaisessa ja virolaisessa synnytyssairaalatoiminnassa ovat hyvin vähäiset ja nekin ovat enemmän sellaisia tyyli- ja tapaeroja. Noin lääketieteelliseltä kannalta vaikuttaisi, että täällä tarkastellaan kaikki ihan samat jutut kuin Suomessakin.

Mutta onhan tässä kieltämättä omaa eksotiikkaansa! Jännittyneenä odotan, millaista ruokaa laitoshuoltaja syöntiaikoina eteeni kantaa. On ollut riisivelliä, keitettyä tattaria, perunamuusia ja epäilyttävän näköisiä makkaransiivuja. Haarukat, veitset ja lusikat pitää itse tiskata eikä ruoka-annosten kanssa tule aina juomaa. Viimeinen ruokailu on klo 17 - 18, mikä tarkoittaa, että T on saanut raahata minulle iltapalaa. Imettäjän ruokahalu tuntuu olevan roima heti alusta lähtien, enkä millään selviäisi ilman evästä seuraavan aamun aamupalaan.

Kieliasia on suurin keskittymisen aihe. Hoitajissa tuntuisi olevan enemmistö venäjänkielisiä - toki kaikki puhuvat viroa. Eilen onnistuin aiheuttamaan pienen häkellyksen erään vahvasti venäläisittäin murtaen viroa puhuvan hoitajan kanssa. Olimme hississä matkalla osastollemme ja hän sanoi minulle melko pitkän lauseen jotakin asiaa. Sanoin hänelle, että muistattehan, että en osaa venäjää, toistatteko uudestaan viroksi. Tähän hoitaja vastasi: "Mutta minähän puhuin viroa!" Onneksi väsyneenä ja hormonihuuruissa ei edes tajua hävetä...:)

Vaan nyt petiin ja ihmettelemään pientä ihmettä. Kiitokset minun puolestani edellisen postauksen kaikille onnittelijoille!

maanantai 11. tammikuuta 2010

Riemuitse, maisterin morsian!


No nyt! 53 senttiä pitkänä ja 3830 gramman painoisena on hän syntynyt meille ja lapsi annettu on. Lähdettiin ennen iltakuutta sünnitusmajja ja vähän kuuden jälkeen hän oli jo täällä. Kerkisin vielä kivasti kotia J:tä petiin panemaan.

Ihmeen kivasti pikkuinen otti viestin, että äiti ei nyt tule sillä äiti on siellä vauvaa hakemassa. Ja huomenna äiti tulee vauvan kanssa kotia, ja vauva on tässä kuvassa, ja hänen nimensä on K ja hänestä pitää pitää kovasti huolta.

Sünnitustuba nr. 3:ssa kuultua: "Tommonen sieltä tuli, saadaaks me pitää se?"

Kiss and cry

Taitoluistelun EM-kisat liu'utaan Tallinnan Saku Suurhallissa 19. - 24.1. ja minua jurppii. Sattuneesta syystä en istu kisoja paikan päällä katsomassa, vaan joudun tyytymään kotoiseen kisastudioon. Eipä voisi olla helpompaa päästä kerrankin seuraamaan arvokisoja vaivattoman etäisyyden päässä, mutta näin kävi tällä kertaa.

T:n kanssa mäkiviikkoa katsellessa pohdittiin, että joskus tulevaisuudessa, kun jälkikasvu on hieman vanhempi, me lähdemme kiertämään mäkiviikon. Toinen haaveeni on päästä seuraamaan jotakin tenniksen grand slam -turnausta, lähinnä Wimbledonia. Ja tietysti johonkin (kesä-)olympialaisiin pitää vielä joskus selvitä.

Eesti Päevaleht tiesi muuten kertoa, kuka on keksinyt taitoluistelukisojen kiss and cry -kulmauksen nimen (se on se paikka, johon luistelijat tulevat suorituksensa jälkeen kuulemaan pisteitä). Termin takana on kuulemma suomalainen Jane Erkko, joka keksi nimen Helsingissä 1983 pidettyjen taitoluistelun EM-kisojen yhteydessä. Erkko oli kisojen järjestelykomitean jäsen. Nykyisin termi on ihan virallisesti kansainvälisen taitoluisteluliiton käytössä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Epäreiluja oletuksia

Välillä täytyy muistuttaa itseään siitä, että asuu Viro- eikä Tallinna-nimisessa maassa. Jos ovat Suomessa monet asiat keskittyneet kehä III:n sisäpuolelle, niin täällä pääkaupunkikeskeisyys on vielä monin verroin ilmeisempää.

Tämä on tullut taas mieleeni viime aikojen sanoma- ja aikakauslehtiä lukiessa. Valtakunnallisten lehtien, Eesti Päevalehden ja Postimehen uutisointia tutkaillessa tuntuu välillä, että ne ovat Tallinnan omia kaupunkilehtiä. Ihan kätevää täällä asuvalle, mutta aika vähän niistä on iloa toisaalla Virossa eläville.

Aikakauslehtien juttuja lukiessa täytyy välillä oikein pysähtyä ja tutustua tarkemmin, onko jutussa käsitelty asia/ihminen/ilmiö tallinnalainen vai jostakin muualta. Useimmiten ollaan Tallinnassa. Sitä vain ei ole kirjoitettu näkyviin. Jutussa voidaan mainita esimerkiksi, että jokin uusi ravintola on Kalamajan kaupunginosassa, mutta ei ole kerrottu, mistä kaupungista on kyse. Nähtävästi tallinnalaistoimittajilla on turhan usein päässään harhaluulo siitä, että kaikille lukijoille ovat ilman muuta selvänä vaikkapa pääkaupungin kaupunginosat.

Pääkaupunkikeskeisyys näkyy tietysti ihan silkassa asukasmäärässä. Virossa on 1,3 miljoonaa asukasta, joista 1.1.2010 asui Tallinnassa 406 000 ihmistä - suunnilleen kolmannes valtion asukkaista. Kyllähän se väistämättä aiheuttaa uutisoinnin painotuksen pääkaupunkiseutuun, mutta harmillista on, jos jonkin ilmiön ensimmäiseksi oletetaan olevan täällä. Vaikka maaseutu hiljenee, on siellä sentään vielä elämää.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Aina auki

Virossa eläessä tottuu siihen, että kaupat ja ravintolat tuntuvat olevan aina auki. Kaikenlaisia palveluja on tarjolla riippumatta kellonajasta tai siitä, onko kalenterin päivämäärä merkitty mustalla vai punaisella .

Tänään aamulla totesin, että voisin vielä koettaa lähteä kampaajalle. Soitin ja sain ajan täksi illaksi klo 18:ksi. T kysyi hämmästellen, onko se mahdollista. On se, sillä kampaamoni käyntikortti kertoo, että he ovat auki joka viikonpäivä klo 9 - 21.

Kyseinen kampaamo ei tosiaankaan ole mikään ihmeellinen poikkeus. Virossa ainakin kaupanteon maailmassa arjen ja pyhän ero on kovasti pienempi kuin Suomessa. Kyllä suomalainen lauantai-illan ja sunnuntaipäivän rauha saunomisineen, Valioliigan peleineen, Napakymppeineen ja Kahden keikkoineen on itselläni sen verran selkärangassa, että tuntui vähän ihmeelliseltä asioida Kaubamajassa lauantaina klo 19. Siellä oli ihan tavallinen arkinen ostosmeininki.

Onko tällainen 7/24-elämä sitten oikein, en tiedä. Minulla tämä virolaispiirre jo kerran Suomessa käydessä aiheutti sen, että menin lauantai-iltana Prismaan ajattelematta, että se voisi mennä kiinni. Hämmästyin aidosti, kun rauhassa ostoksia kerätessä tuli kuulutus, että kauppa suljetaan viiden minuutin päästä.

Hmpf, huomenna sunnuntaina saan mennä ihmettelemään kaupunkielämää uudestaan, sillä kun klo 18 saavuin kampaamoon, minulle kerrottiin, että aikani oli jo klo 16. Pöh. Joko varauksen vastaanottanut tai minä olin sekoillut. Nyt sitten vaihteeksi toivon, että en jakautuisi ennen huomisiltaa, jotta saisin lettini kuntoon. Kukas sitä nyt huonossa kampauksessa synnyttämään!

perjantai 8. tammikuuta 2010

Hermoilua horoskoopeista

Asia, mihin en meinaa Virossa tottua, on monien täkäläisten tavaton into horoskooppeihin. Kaikissa lehdissä on aina horoskoopit, naistenlehtien henkilöhaastatteluissa kerrotaan haastateltavan horoskooppimerkki ja saatetaan muutenkin kirjoittaa paljonkin henkilön suhteesta tähdenasentoihin. Näin vuodenvaihteessa kirjakaupat tursuavat kaikenlaisten "maagien" kirjoittamia vuosihoroskooppiopuksia. Lehtien vuoden ensimmäisessä numerossa on tietenkin vuosihoroskooppi. Tässä viikolla luin Viron Marie Claire -lehteä ja selvisi, että sen palstoilla lukijoiden ongelmiin vastaa lääkäreiden, psykologien ja juristien lisäksi myös selvännäkijä Nastja.

Raskauteni aikana useampikin ihminen on sanonut minulle, että niin, lapsestahan tulee sitten horoskoopiltaan - niin, mikä, olen jo unohtanut. Kauris kai? Pitäisikö tämän olla meille odotuksen aikana jotenkin merkityksellinen asia?

Eilen sain kuulla eräältä virolaisrouvalta varsin pitkät jorinat horoskooppiasiaa, kun puhuimme lapsista. Hän kysyi, mikä on J:n horoskooppimerkki ja minä vastasin rehellisesti, että en tiedä. No, hän tiesi, kun kerroin pojan syntymäpäivän. Tästä sitten alkoi pitkä kuvailu siitä, millainen J:stä isona tulee ja mihin hänellä luultavasti on taipumuksia. Minä puolestani kuulemma tulen hyvin juttuun ko. rouvan kanssa, sillä horoskooppimerkkimme tukevat toinen toistaan. Jepjep.

Kaikessa ystävyydessä asiasta juteltiin (tai siis minä kuuntelin tätä tähdenasentotietopakettia), mutta valitettavasti jossakin kohtaa minulla meinaa palaa pinna näihin aiheisiin. Horoskoopit ovat minulle kepeää viihdettä enkä mitenkään halua uhrata asialle sekuntiakaan vakavia ajatuksia. Siksipä alkaa ärsyttää, jos pitää pidempään kuunnella oman pojan tulevaisuutta koskevia ennusteita, jotka perustuvat niinkin huikeaan tosiasiaan kuin tenavan syntymäpäivään. En esimerkiksi usko, että pojan tulevaisuuden koulutuksen määrään tai laatuun vaikuttaa vähääkään se, onko hän kalat vai jousimies.

Mutta mutta, jokainen saa uskoa haluamiinsa horoskooppeihin, jumaliin, joulupukkeihin ja pieniin vihreisiin miehiin ihan miten haluaa. Minä koetan ottaa virolaisten tähtimerkki-intoilun kiintoisana yhteiskunnallisena ilmiönä - mitä se totisesti onkin.

torstai 7. tammikuuta 2010

Tappajajääpuikot ja muita talven riemuja

Talvista on, sano. Lumentulo Tallinnassa ei tunnu loppuvan millään. Kaikkien aikojen lumiennätyksethän täällä paukkuivat jo muutama päivä sitten.

En tiedä virallisia lukemia Tallinnan kaupungin aurauskaluston määrästä, mutta kyynisesti veikkaisin, että aura-autoja on ehkä kaksi ja kuorma-autoja yksi. Isoimpia teitä, niitä, joilla kulkee julkista liikennettä, tunnutaan auraavan ainakin joskus, mutta mitään muuta ei.

Kaukaisilta tuntuvat Suomessa helposti suusta tulevat ruikutukset siitä, jos isännöitsijä ei ole käynyt pyörimässä taloyhtiön pihalla bobcatillaan viimeiseen kahteen tuntiin. Täällä vain pusketaan umpihankeen ja toivotaan, että ei jäädä jumiin. Juuri tällaisilla ilmoilla taloutemme nelivetoinen auto saa helliä silityksiä.

Lumen pois kärräämisen suhteen tallinnalaiset ovat jokseenkin luovuttaneet, mutta melkoinen jääpuikkosota täällä on menossa. Iltapäivälehdet (höö, miksi puhun monikossa, ei täällä ole kuin yksi "keltainen" lehti) käyttävät sanaa "tappajajääpuikot". Tallinnalaistalojen räystäissä roikkuukin tällä hetkellä hengenvaaralliset määrät jäätä ja niitä tosiaan koetetaan saada pois. Ajelimme tänään kaupungilla pitkin ja poikin, ja tämä näkyi kaupunkikuvassa selvästi. Emme nähneet reissullamme yhtäkään aura-autoa, mutta sen sijaan useita nostureita, joiden nokassa miehet pudottelivat jääpuikkoja alas. Kaikkiaan erittäin kannatettavaa toimintaa, sillä kolmemetrinen, reidenpaksuinen jääpuikko niskassa ei lupaa hyvää elinajanennusteelle.

Mutta lapsiperheessä lumesta on toki enimmäkseen iloa. J nauttii ulkoilusta täysillä ja tekee omalla lapiolla intona lumitöitä. Huippuhauskaa pojasta on istua lumikolan kyydissä ja kellahtaa lumihankeen, kun isä tai äiti kippaa. Aikuisillakin on kivaa: takapihamme koskemattomaan puuterilumeen kellahti muutama ilta sitten saunahöyryinen T. Oli kuulemma mukavaa.

maanantai 4. tammikuuta 2010

Maanantai ei mittään

Aika tuntuu pysähtyneen. Ei ole kirjoitettavaa, on vain tämä odotus.

Kuullaan taas, kun on jotakin asiaa.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Lumen valo

Tältä näytti kotinurkillamme eilen uudenvuodenaattona. Lunta tulee koko ajan lisää ja ennusteet lupaavat lumisateen jatkuvan vielä lähipäivät. Mulle meeldib!

 

 

 

 
Posted by Picasa
Related Posts with Thumbnails