torstai 4. elokuuta 2011

Ulkosuomalaisuussarja, osa 7: Muuttoon valmistautuminen

Lupasin taannoin kirjoittaa postauksen siitä, miten meidän perheemme on valmistautunut ulkomaille muuttoihin.

Kohdemaahan ja sen kulttuuriin tutustuminen, asunnon etsintä, viisumien hankkiminen, terveydenhuollosta ja vakuutuksista huolehtiminen, järkyttävä pakkausurakka - ne kaikki ovat asioita, jotka ovat valtavan tärkeitä ja jotka pitää saada hoidettua huolellisesti ja hyvin.

Mutta mikään niistä ei ole niin tärkeää kuin se, että koko perhe on henkisesti valmis lähtöön. Niinpä postaukseni keskittyy siihen, miten pääkopan tulee valmistautua muuttoon. Kokemukseni ovat tietenkin vain omiani. Toisten ulkomaille lähtijöiden tuntemuksia kuulisin mieluusti kommenttilootassa.

Yhteinen päätös on avain onneen

Ensinnäkin: muuttopäätöksen pitää olla perheen yhteinen. Meillä päätöksenteko koski vain meitä kahta aikuista, koska lapsemme olivat liian pieniä sanomaan asiaan juuta tai jaata. Jos jompikumpi puolisoista on vähääkään epäilevä lähdön suhteen, niin on parempi olla lähtemättä.

Kun päätös muutosta on tehty, muuttoprosessin aikana mieliala voi silti mennä ylös ja alas ja välillä tulla päiviä, kun tuntuu, että koko ajatus on järjetön ja haluaisi vain juosta karkuun. Se kuuluu asiaan. Omassa mielessä täytyy silloin vain olla varmuus siitä, että tehty päätös on oikea. Sen varassa kestää heikommatkin hetket. Jos alkaa kaduttaa, ei voi kuin todeta, että "itsepähän halusin". Se pätee myös muuton myöhempiin vaiheisiin.

Työnjako ja tavoitteet selviksi

Toiseksi: perheen sisäinen työnjako täytyy olla selvänä. Kummallakin tulee olla selvä käsitys omista hommistaan ja tunne siitä, että toinen arvostaa sitä, mitä tekee. Kummankin puolison on hyvä miettiä tavoitteensa ulkomailla oleskelun ajalle. Matkan varrella sitten yhdessä ratkotaan, miten tavoitteisiin käytännössä päästään. Toinen ei saa tuntea uhrautuvansa toisen vuoksi.

Meillä T on palkkatyössä ja minä toistaiseksi kotiäitinä, kuten blogia vähänkään lukeneet tietävät. T:llä on ammatilliset tavoitteensa. Minun ulkomaan-vuosieni kiistaton päätavoite on pitää lapset tolpillaan (mikä on tietysti myös T:n tavoite!), mutta en suinkaan ajattele ja tee vain kotiasioita - tulisin hulluksi.

Opettele sietämään itseäsi

Yhteinen päätös muutosta, selkeä työnjako ja selkeät tavoitteet ulkomaan-oleskelulle (oli sen kesto sitten viikkoja tai vuosikymmeniä) ovat äärimmäisen tärkeitä siksi, että ulkomaille lähtiessä ei pääse pakoon itseään eikä perhettään. Se on ollut minulle suuri oppi. Ennen kaikkea itseään pitää sietää ja opetella tunnistamaan reaktioitaan muuttuviin tilanteisiin. Jos hätkähtää jokaista mielenliikutustaan, niin päätyy hyvin nopeasti surkeuden kierteeseen.

Erityisesti muuton alkuvaiheessa elämä on varsin yksinäistä. Ystäviä ja perhettä ei ole samassa maassa - tai samalla mantereella, kuten meillä nyt. Voi mennä päiväkausia, että juttelee vain oman puolisonsa ja lastensa kanssa. Jos puoliso on jurppinut aiemmin, niin tässä tilanteessa jurppiminen voi kasvaa sietämättömäksi. Silloin täytyy kunkin pariskunnan keksiä omat tapansa siihen, miten saada puolison jutut kuulostamaan kiinnostavilta.

Sama pätee lapsiin, sillä heistä ei saa helposti lomaa. Kotiäiti on ulkomailla todellakin kotiäiti, päivät läpeensä ilman suvun ja ystävien apuverkostoa. Mikäli alkaa ahdistaa, täytyy hankkia lastenhoitaja tai laittaa piltit päiväkotiin.

Olen joskus muistaakseni kuullut puhuttavan Piilaakso-syndroomasta. Se tarkoittaa sitä, että tänne tullaan tekemään komeaa uraa ja pitkiä työpäiviä - ja vuoden päästä puoliso pakkaakin laukkunsa, kun ei kestä yksinoloa ja toisen varjoon jäämistä. Suomessakin muistan kirjoitetun "Nokia, disconnecting people" -ilmiöstä.

Ei siihen minusta Piilaaksoa tai suuria työkunnianhimoja tarvita. Ihan mihin tahansa ulkomaille muutto voi riittää väsyttämään puolison, jos perhe yhdessä ei ole tosissaan miettinyt muuton syitä ja seurauksia. Eritoten muuton alkuvaiheessa, väsyneenä ja hermostuneena täytyy todella visusti pitää mielessä, että päätöstä on yhdessä haluttu ja että alun harmit kyllä lientyvät, kun aikaa kuluu. Myöhemmin on hieno huomata, että kun on yhdessä selvinnyt aika isoistakin muutoksista, eivät pienemmät kauheasti enää hetkauta.

Jos mahdollista, aloita pienestä

Näin jälkiviisaana voi todeta, että oli hyvä muuttaa ensin Viroon. Sinne on suomalaisen niin helppo mennä, että se toimii kelpo harjoituksena isompaa siirtymistä varten.

Kun keväällä muutimme perheenä toista kertaa vieraaseen maahan, oli paljon helpompaa ennustaa omia ja puolison reaktioita asioihin, kun oli ne kertaalleen kokenut. Kaikki kunnia niille maailmalle lähtijöille, jotka hyppäävät suoraan Suomesta vaikkapa Kiinaan tai johonkin Afrikan maahan. Siinä vasta saa pääkoppaansa valmistaa.

Kahden muuton jälkeen on huimaa huomata se, että mikään tuleva muutto ei tunnu enää hallitsemattoman suurelta asialta (sellaiselta lähtö USA:aan minusta viime talvena tuntui). Ajatus siitä, että muuttaisi täältä vaikkapa johonkin Pohjoismaahan tuntuu lähes leikittelevän helpolta.

Älkää kuulko edellisessä mitään rehentelevää leuhkuutta. Totta kai muutto maasta toiseen olisi edelleen hirveän iso asia ja älytön stressi. Mutta kuten kaikessa muussakin, kokemus tuo varmuutta ja asiat asettuvat mittasuhteisiin. Eritoten paluu eurooppalaiseen kulttuuripiiriin tuntuisi tämän Amerikan-olon jälkeen mukavan vaivattomalta.

Vinkkini muuttajalle ovat tiivistettynä seuraavat:

- Halua muuttoa ihan aikuisten oikeasti.
- Jos ei vielä tiedä, niin viimeistään muuttoa tehdessä on aika selvittää itselleen, millainen on ja mitä itsestään ja muutostaan haluaa.
- Opettele puhumaan. Kun ottaa päähän, se pitää sanoa ääneen. Muut perheenjäsenet eivät ulkomaillakaan muutu ajatustenlukijoiksi.
- Opettele sietämään yksinäisyyttä ja jatkuvia eroamisia.
- Kehtaa ottaa ulkomailla olosta kaikki ilo ja hyöty irti. Mitä todennäköisimmin kyseessä on elämänvaihe, jota myöhemmin kaihoisasti muistelee. Silloin ei viitsisi harmitella tekemättä jääneitä asioita.

Mitä te muut muuttajat, yksin tai perheen kanssa lähteneet, laittaisitte tähän listaan?

3 kommenttia:

madjaarienmailla kirjoitti...

Olipa hyvä kohta tuo, että ota ilo ja hyöty irti ulkomailla olosta! Kai se kuuluu suomalaiseen vaatimattomuuteen, että sitä miettii, tuleeko joku kateelliseksi asioista, joita minulla täällä on mahdollisuus kokea. (Lähinnä hevosen hankinta/pito ja matkustelu.) Ulkomaille muutto on kuitenkin varmasti lähes jokaiselle lähtijälle iso ponnistus, joten miksi siihen kuuluvista kivoista asioista ja "eduista" ei saisi ja voisi nauttia... emmehän me kotimaassakaan vietä koko valveillaoloaikaa työnantajan hyödyksi!

Yksin vs perheen tai puolison kanssa lähteminen on todella erilaista. Yksin lähteminen on logistisesti helppoa, kissalta ei tarvitse kysyä mielipidettä ;) Mutta emotionaalisesti ja sosiaalisesti se on raskasta ja haastavaa. Sanoisin, että yksin lähtevällä pitää olla a) hyviä harrastuksia, b) pää kunnossa ja c) kyky ja halu ylläpitää ihmissuhteita kotimaahan.

Itse lähdin niin nopealla varoitusajalla (lähtöni varmistui 3 vk ennen muuttopäivää), että kaiken saaminen kuntoon ajoissa oli kilpailua aikaa vastaan. Ja sitten nukuin ensimmäiset kolme - neljä kuukautta väsymystä pois! Sekin pitää itselleen sallia, että voi väsyttää enemmän, esim vieraalla kielellä eläminen ja työskentely on toisinaan voimia vievää, vaikka puhuisi sujuvasti.

A kirjoitti...

Hyvää pointistoa täällä!

Itsestään selvää on, että kohdemaan kielen osaaminen helpottaa käytännön asioiden hoitoa, uusiin ystäviin tutustumista ja ihan kaikkea. Osasin hyvin englantia tänne tullessani ja ystäväpiiriin kuuluu paljon ei-suomalaisia, mutta silti yllätyin siitä, miten paljon se on auttanut. Sekin jeesaa, jos määräpaikassa on joskus vieraillut joku muukin ulkkari.

Itselläni ei ole kokemusta kuin tästä yhdestä muutosta, joten vertailukohta puuttuu, mutta veikkaisin muuton olevan helpompaa pariskuntana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että samalla kuin kaikki ympärillä muuttuu, heijastuu se myös suhteeseen.

Ja vaikka muuttoa haluaisi ihan maailman eniten ja kaikki menisi niin kuin elokuvissa, niin hinku selailla Oikotieltä asuntoja ja työpaikkoja saattaa joskus yllättää. Ristiriitaisetkin fiilikset kuuluvat asiaan.

S kirjoitti...

madjaarienmailla ja A, kiitos hyvistä ajatuksista! Tässä meillä onkin koolla ne kolme eri muuttovaihtoehtoa: yksin, puolison kanssa tai koko perheen voimin :)

Tuo alkuajan väsymys on niin totta ja ilmenee varmasti erityisen vahvasti silloin, jos muuttaa maahan, jonka kieltä ei osaa. Tällä kertaa osasin jo varautua väsymyksen tuloon, joten itselläni se ei ollut paha ongelma. Alkuajat kannattaa olla todella armollinen itselleen ja keskittyä vain aivan perusjuttuihin. Suurempia elämyksiä ehtii kyllä myöhemmin vähän pirteämpänä.

Vaatimattomuus ja kehtaaminen ovat asioita, joita monet ekspatriaatit tuntuvat miettivän. Olisi jännä tietää, onko se tosiaan vain meidän suomalaisten häpeilijöiden asia.

Related Posts with Thumbnails