torstai 21. lokakuuta 2010

Unelmien pysäköintiautomaatti

Hah, hieman oli eilen naurussa pitelemistä erään pysäköintiautomaatin luona. Laitoin ensin koneeseen pari seteliä ja sitten pitikin siirtyä kolikoihin.

Kone kuitenkin sylkäisi saman tien kolikot toisesta reiästä ulos. Jostakin syystä kolikon käynti koneessa kuitenkin lisäsi parkkiaikaa. Tuijotin vehjettä hölmistyneenä, kokeilin uudestaan ja sitten aloin hihitellen käyttää samaa kolikkoa uudestaan ja uudestaan koneessa. Vähänkö olen kriminaali!

Tästä tulee mieleen kohdalleni kerran opiskeluaikoina sattunut onni. Ostin kampuksen kopioautomaatteihin sopivan kopiokortin. Tuolla kertaa ostamani kortti taisi olla muistaakseni 250 kopion läpyskä.

Ällistys oli sitä suurempi, kun ensi kertaa koneen automaattiin laittaessani kone näytti, että kopioita saa kortilla ottaa jotakin 3 000 kappaletta (en muista enää määrää, mutta tuhansia se oli). Tällä ihmekortilla höylättiin sittemmin muun muassa ahkerasti nuotteja eräälle kahdeksanhenkiselle a cappella -lauluyhtyeelle. Luulenpa, että kortti pyörii edelleenkin jossain laatikon pohjalla, sillä ehdin valmistua ennen kuin ehdin koko kortin käyttää.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Lusikka soppaan

Ulkosuomalaisena sitä odottaisi, että suurimmat kulttuurisokit koskisivat uutta kotimaata.

Mutta viime aikojen suurin kulttuurisäikähdys liittyy ilman muuta syntymämaahan Suomeen. Olen ällistyneenä huomannut, että raukoilla rajoilla on asunut kanssani ihmisiä, joiden kanssa minulla on yhteistä luultavasti vain kansallisuus. Kuinka voikin samassa kansassa ja samassa kulttuuriperimässä kasvaneilla ihmisillä olla niin täysin eri planeetoilta olevat maailmankatsomukset?

Se jumala, jonka kanssa minä koetan olla väleissä, ei ole vähääkään kiinnostunut siitä, mitä ihmiset makuuhuoneessaan tekevät. Hän vain toteaa, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat. Eletään ihmisiksi, välitetään toisista, annetaan kanssaihmisten olla ja elää niin kuin haluavat eikä varsinkaan hakata Raamatulla tai millään muullakaan pyhällä kirjalla päähän.

Samainen jumala luultavasti lainaa tällä hetkellä Kekkosta ja takoo otsaansa seinään hokien "s---tanan tunarit", sen verran harmia "kristilliset" "demokraatit" ovat hänen bisneksilleen tehneet.

Mutta eipä meillä taida Räsäsen ja kumppaneiden kanssa sama jumala ollakaan.

****

Minulla on näköjään meneillään jokin käytä-vanhoja-sanontaklassikoita-kausi. Mitäpä sitä pyörää uudestaan keksimään, jos kerran vanhakin hyvin rullaa.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Aikakirjaus

Tänään vastuullisten vanhempien arkiaskareet keskeytyivät eteisestä kuuluvaan säikähtäneeseen huutoon. Säntäsimme katsomaan.

Löysimme neiti K:n kaatuneena portaikosta. Kaatuminen on ihan tavallista, mutta portaissa kaatuminen hänen tapauksessaan ei. Tyttö oli lähtenyt ensimmäistä kertaa kiipeämään itse ylöspäin, isoveljen perässä tietysti. Jossakin kolmannen ja neljännen rapun tietämillä lupaavasti alkanut matkanteko katkesi. Onneksi mitään ei sattunut.

Vähän myöhemmin illalla lähdettiin sitten yhdessä koittamaan, miten niissä portaissa edetään. K nähtävästi tuumasi väinölinnamaisesti, että mennäänpäs tuosta portaista ylös niin että heilahtaa ja kiipesi saman tien yläkertaan asti ilman mainittavia ongelmia. Takana tullut äiti pelasti muutaman horjahduksen, mutta muutoin tytär kiipesi portaat ongelmitta.

Tässä kohtaa isä komennettiin kaivamaan akkuporakone esiin, säätämään pinnasängyn pohja lopultakin matalimpaan asentoon ja kaivamaan autotallista turvaportit portaikon alku- ja loppupäähän.

Onko sen pakko kehittyä ihan noin nopeasti?

Klementiini-tukiryhmä

Hei, olen S ja olen mandariiniriippuvainen.

Se alkoi jo kun olin ihan pieni. Talven tullen meille ostettiin aina paljon mandariineja ja aloin pitää niistä kovasti. Joulun aikaan perheessämme kului keltaisia hedelmiä useita laatikollisia.

Nyt aikuisena ostan itse talvisin hyvin paljon mandariineja. Voin ostaa parin kilon pussin kaupasta ja syödä sen lähes kokonaan yhdeltä istumalta. Kun kerran aloitan, en pysty lopettamaan niiden syömistä. Se vain tuntuu hyvältä ja oikealta. Pitäisikö minun huolestua?

Syön mandariineja niin paljon, että tunnistan laadukkaan tuotteen helposti. Hypistelen hedelmiä kaupassa, tunnustelen kuorta ja tiedän täsmälleen, millaisessa hedelmässä on siemeniä tai mitkä mandariinit ovat ärsyttävän kuivia syötäväksi. En juuri koskaan erehdy. Eikö tämä ole vähän, hmmm, omituista?

Pelkään, että tartutan tämä lapsiini. Esikoinen ei kyllä näistä hedelmistä pidä, mutta nuorempi tuntuu innostuvan niistä kovasti. Tämä hieman arveluttaa, sillä olen huomannut, että tätä samaa riippuvuutta on sukulaisissani. Onko mandariiniriippuvuus geeneissä?

Olenko hullu? Mistä voin hakea apua? Muutunko keltaiseksi?

Kiitos kun kuuntelitte. Toivottavasti tarinastani on apua mahdollisille muille kaltaisilleni. Ette ole yksin!

perjantai 15. lokakuuta 2010

Hobittien jäljille ja traktorien urille

Ken haluaa seurata taatusti kiinnostavaa ja hyvin kirjoitettua matkakertomusta Uuteen-Seelantiin, voi laittaa seurantalistaansa linkin Sinne ja takaisin -blogiin.

Maapallon toiselle puolelle lähtijä on meille hyvin tuttu, joten Lahden takanakin seurataan edesottamuksia tiiviisti.

Ja samaan syssyyn toinenkin vinkki. Jos Turun seudulla oleilevat eivät tiedä, mitä tehdä huomenna lauantai-iltana, löytyy ratkaisu tästä: Slavonic Tractorin levynjulkistuskonsertti on Akatemiatalon juhlasalissa klo 17.00. Ymmärtääkseni hieman vitsinä aikanaan perustettu lauluyhtye on nykyisin huipputasokas ja voittaa kaikki kisat, mihin menee. Lisäksi naiset ovat muutenkin ihan parhaita.

Ilmaista hupia



Tallinnan pääkirjastossa, hienossa vaaleanpunaisessa vanhassa kivitalossa Vapauden aukion nurkalla, olen käynyt paljon itsekseni, mutta vasta tänään selvisin sinne yhdessä lasten kanssa. Sillä onhan sielläkin toki oma lastenosastonsa, jonka arvelin J:tä kiinnostavan.

Ja kiinnostihan se. Vietimme kirjastossa pitkän tovin kaikenlaista lueskellen. J:n mielestä hienointa taisi olla pieni lukunurkka, jossa isoilla tyynyillä ja patjoilla köllötellen sai lukea kirjoja ja lehtiä. Äiti tosin meinasi nukahtaa Fatboy-tyynyille. Mikä parasta, lastenlehtien hyllystä löytyi Salama McQueen -lehtiä, joita hartaasti tavasimme.

Itse pohdiskelin, mitä tehdä vironkielisten kirjojen kanssa. Kun kerran kirjastossa ollaan, niin lukea pitää. Mutta samalla olen sitä mieltä, että tankero-ääntämykselläni ei olisi järjellistä pojalle kirjoja viroksi lukea. Toisaalta simultaanitulkkauskin on kömpelöä. Tänään päädyttiinkin enemmän katselemaan kuvakirjoja ja tutustumaan paikkoihin. No, ehkä otan asian liian vakavasti. Tärkeintä on se, että kirjasto tulee tutuksi ja tärkeäksi ja siellä on lasten mielestä kiva käydä.

Valitettavasti muutoin positiiviseen asiaan on pakko liittää vähän märinää. Kirjastoon pääseminen on nimittäin vaunujen kanssa todella hankalaa ja pyörätuolilla kulkijalle uskoakseni täysin mahdotonta. Kirjaston ulko-ovelle on ensin kadulta muutama porrasaskelma, ilman luiskaa. Oven takana on eteinen, jossa pitää nousta jyrkkä portaikko varsinaiseen eteiseen. Siinä on luiska kärryille, mutta jyrkkyys ja ahtaus tekee liikkumisesta hankalan. Yksinäinen pyörätuolin käyttäjä ei taatusti selviäisi siitä. Esteetön Tallinna on vielä aika kaukainen haave, kun kirjaston kaltaiseen peruspalveluunkin on noin työläs päästä.

torstai 14. lokakuuta 2010

Suuri blogikysely!

Twitter lähti, mutta testataanpa vaihteeksi näitä Bloggerin omia vimpaimia.

Huvin vuoksi oikeassa palkissa yhteiskunnallisesti merkittävä kysely. Laita rasti ruutuun! Voin sitten tehdä vastauksista armotonta nelikenttäanalyysiä ja pohtia paikkaani sosiaalisessa verkostossani.

Nyt to-del-la-kin nukkumaan, juttu huononee.

Oikea elämä yllätti bloggaajan

Syksy on tuonut mukanaan pientä muutosta arkeen ja sen myötä ajankäyttöön. Kummankin lapsen kanssa käydään nyt musiikkileikkikoulussa (edelleen erinomainen Meero), tulin hankkineeksi sen aiemmin tuskailemani kuntokeskuksen jäsenkortin ja hyvin maltillisesti olen myös aloitellut kodin ulkopuoliseen työhön liittyviä asioita.

Tästä johtuen huomaan, että on tämä blogissa notkuminenkin jäänyt vähemmäksi, mikä sinällään on oikein ja kohtuullista. Ehkä voisi vaihteeksi panostaa irl-elämään. Aion ottaa tuon Twitter-linkinkin tuolta oikeasta palkista pois. Ei kokeilusta mitään tullut, mutta onpahan testattu. Sosiaalisen median härpäkkeiden pointti on siinä, että niitä pitäisi päivittää säännöllisesti. Jos sitä ei saa aikaiseksi, on hommaa aika turha käyttää.

Haa, on muuten jännä huomata, että kaupallisten toimijoidenkin puolella näitä ulkosuomalaisten blogeja seurataan. Olen saanut viime aikoina pari yhteydenottoa, joissa minun on toivottu mainostavan niin erästä matkailuun liittyvää nettisivustoa kuin televisiokanavapalveluakin. Ja joskus aiemminkin tuli joku, jota en enää muista.

Olen hyvin vähän bisnesihminen, mutta sen tajuan, että jos kaupallinen toimija haluaa minun tekevän jotakin, niin minun pitäisi saada siitä jotakin vastineeksi. Hyvää hyvyyttäni en laita tänne yhtään linkkiä (paitsi tietysti nuo kaikki oikean palkin linkit, jotka olen itse valinnut), varsinkaan, kun en edes tuotetta tunne.

Vaan koittakaahan pysyä pystyssä loppuviikon myrskyissä ja tyrskyissä! Täällä tuulee tällä hetkellä niin kovaa, että tuntuu kuin ikkunat tulisivat sisään. Tehoa lisäävät välillä tulevat raekuurot.

Nyt hampaita tekevän tyttären viereen pötköttämään. Tai siis huolehtimaan, ettei hän öisissä seikkailuissaan tippuisi taas sängystä kuten viime yönä...

maanantai 11. lokakuuta 2010

Neiti K, 9 kuukautta

Tyttärellä on tänään merkkipäivä. Seuraa pieni tilannekatsaus.

Yhdeksän kuukauden iässä preili

- nousee jämäkästi seisomaan tukea vasten ja kävelee tukea vasten
- konttaa vauhdilla ja haaveilee portaiden juurella ylös kiipeämisestä
- istuu yleensä "merenneitomaisesti", eli irrottaa yleensä vain toisen käden lattiasta
- syö hyvin ja kaikkea. Kananmunaa lukuun ottamatta kaikkia ruoka-aineita on maistettu.
- on päiväjärjestyksessään hyvin säännöllinen. Aamuisin voi oikeastaan tarkistaa kellonsa sen mukaan, miten tytär herää. Se tapahtuu klo 7.15. Ekat päiväunet koittavat klo 10 ja kestävät kaksi tuntia. Toiset päikkärit alkavat n. klo 16 ja kestävät tunnin, puolitoista.
- pitää vanhempansa hereillä öisin. Huutamista ei ole, mutta jatkuvaa heräilyä (5-10 kertaa yössä), sängyssä seisomista ja konttaamista ja touhua, joka tavallisesti rauhoittuu imetykseen. Kahden tunnin yhtäjaksoinen uni on aina iloinen yllätys.
- mölyää. K:lla on kamalan läpitunkeva ääni, kun hän alkaa selittää jotain.
- on tosi hyväntuulinen, niin kuin on ollut aina. Kun vanhemmat ovat muistaneet huolehtia ruokkimisesta ja unensaannista, on K:lla pääosin aina hyvä meininki.
- palvoo isoveljeään. J:n perässä mennään mihin tahansa.
- on pissannut kolme kertaa pottaan.
- osaa jo tehdä jäynää. Kun tyttöä hätistää kauempaa pois kielletyn asian kimpusta, homma yleensä jatkuu. Kun sitten lähtee kohti nostamaan häntä pois touhun äärestä, K lähtee hurjaa vauhtia konttaamaan karkuun, naurusta kiljuen.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Siili menee lypsylle

Hups, mihin tämä viikko humahti! Onpa ollut vauhdikkaita ja kaikenlaisen touhun täyttämiä päivä - eikä siinä mitään, kiva, että ei ole tylsää.

Tänä aamuna pakkasin taas lapset torireissua varten. Lopputulema olikin yli kaksi tuntia kestänyt Nõmme-retki, joista torilla taidettiin olla vartti. Aina jaksan Nõmmen kaupunginosan mainita, mutta minusta se vain on niin herttainen. Käväisimme aamukahvilla Kook ja Köök -kahvilassa, löydettiin lastenvaatekaupasta J:lle sopiva pipo (kyllä, kaikki liikkeet ovat auki sunnuntaiaamupäivällä) ja ihmeteltiin hauskaa naishahmoista patsasta kastelukannun muotoisine suihkulähteineen.

Torilla päätin lopultakin mennä maitokauppaan. Siis todellakin kauppaan, jossa myydään vain maitoa suoraan tuottajan maitotankin hanasta. Näitä maidon suoramyyntipisteitä on täkäläisillä toreilla varmaan kaikilla ja olen nähnyt, että ihmiset sinne omien tyhjien maitoastioidensa kanssa menevät. Itse vain en ole saanut aikaiseksi.

Nyt menin ja aloin jutella myyjätädin kanssa, mistä hommassa oikein on kysymys. Hänellä tosiaan oli asianmukaisessa kylmätankissa ihan sitä itseään, täysin käsittelemätöntä tilamaitoa suoraan lehmän utareista. Kysyi, haluanko maistaa lasillisen ja toki halusin. Aah, se oli hyvää!

Juttelumme ohessa asiakkaita tuli ja meni. Eräs rouva kauhisteli Suomen maitotilannetta. Hänen mukaansa ainoa maito, jota Suomessa voi juoda, on punainen maito, ja sitäkin vain vaivoin. Rouva sanoi joskus maistaneensa vähärasvaisempia suomalaismaitoja ja sanoi, että häntä ne alkoivat oksettaa: "Eihän se ollut maitoa!"

En nyt varsinaisesti voi olla rouvan kanssa eri mieltä. Kun meijereitä Suomessa on enää muutama, maito kulkee ensin autossa tolkuttomia matkoja. Meijerissä maidolle sitten tehdään tuhannen erilaista käsittelyä, ettei vain olisi rasvaa ja laktooseja, minkä jälkeen juoma kuljetetaan takaisin satojen kilometrien päähän kauppoihin. Kyllähän siinä maidon kaltainen valmiste syntyy. Ja kansa piereskelee laktoosi-intoleransseissaan.

En minä voi asiassa jeesustella, yhtä lailla olen Valion rasvattomia maitotonkanpesuvesiä juonut. Mutta tuolla torilla taas aloin ajatella, että ehkä ei tarvitsisi. Ja varsinkin tuo perheen kansa kasuava voisi saada juomakseen ihan ehtaa tavaraa.

Torilta lähti mukaan kahden litran maitopullo (22 kruunua, 1,41 euroa). Taidanpa lähteä kuorimaan kermat päältä pois.

tiistai 5. lokakuuta 2010

Hääyöaie

Ehkä minä nyt tiedä, millaisia virolaiset ovat, kun luin oikein aihetta käsittelevän kirjan. Ksenofoobi käsiraamat -kirjasarjassa on ilmestynyt kirja Sellised nad on... eestlased (suom. "Sellaisia he ovat, virolaiset").

Kirja oli ihan hauska pieni luettava, mutta en tiedä, oliko siinä mitään ällistyttävää uutta Virosta ja virolaisista. Tuon kirjasarjan kirjat tosiaan kertovat pilke silmäkulmassa, mutta ystävällisesti eri maiden ihmisistä ja kulttuurista.

Minulle taisi jäädä parhaiten mieleen (tai ei mieleen, lunttaan juuri ko. kirjasta) huima vokaalien täyttämä lause:

"Äia õe uue ööõieoaaia õueuiuau".

Appiukon siskon uudesta papupellosta siinä kai jotain sanotaan. Tuota viimeistä sanaa en ymmärrä yhtään. Kuka tajusi? Ja miten viimeisessä sanassa menevät sanojen rajat? Onko siinä jotakin ulos menemisestä ja kunniasta? Mutta ihan huippua, tuossa jäivät suomen kielen hääyöaikeet kakkoseksi!

Mainittu kirja olisi ollut paikoillaan lukea heti tänne muuton jälkeen. Tosin silloin en olisi pystynyt, kun en osannut kieltä. Nyt saattoi nyökytellä monessa kohdassa, että juu, noinhan tuo menee.

Virolaisista kirjakaupoista tämän 119-sivuisen keveän pläjäyksen saa seitsemällä-kahdeksalla eurolla.

Kirjan hienoin kohta oli minusta aivan lopussa, jossa jotenkin rauhoituttiin jatkuvasta naljailusta ja kuvailtiin, mitä tarkoittaa viron kielen, nyt jo tyyliltään vanhahtava sana "ilo". Lukekaa itse.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Kiikkujat



Viikonlopun alkuun moikkaavat teitä pienet keinujamme. K kiikkuu omassa pihassa, J puolestaan ratsastaa Nõmmen torin viereisellä leikkipaikalla.

****

Edellispostauksen laulukokemukseen liittyen annan vähän täsmennystä. Vaikka toisaalta ei olisi huvittanut tietää, miten huippuhieno elämys oli tehty, en silti voinut olla googlaamatta.

Video- ja musiikki-installaatio Nimepäev oli osa Tallinnan kulttuuripääkaupunkivuoden 52 yllätystä ja ideaa -sarjaa. Viikottaisten tapahtumien avulla on tämän vuoden aikana laskettu sitä, kuinka pitkä aika on kulttuuripääkaupunkivuoden alkuun. Tallinna siis on ensi vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki, kuten on myös Suomen Turku.
Related Posts with Thumbnails