torstai 23. syyskuuta 2010

Ulkosuomalaisuussarja, osa 4: Miten ulkosuomalaisuus on muuttanut minua

Otsikon kysymys olettaa, että ulkomailla asuminen muuttaa ihmistä. Se voi tietysti olla vähän yksioikoinen oletus, eihän asia välttämättä niin ole. Ja miten rajata muutoksen aiheuttaja? Muuttuuhan sitä ihminen vuosien varrella muutenkin (ja hyvä niin, minä en ainakaan tahtoisi olla esimerkiksi 14-vuotias häröilevä itseni).

Mutta kuvitellaan nyt, että ulkomailla elely vaikuttaa ihmiseen jotenkin. Pitäen itseäni koe-eläimenä, pohdiskelen näin julkisesti mahdollisia omaa muuttumistani.

Eniten ulkomailla asuminen lienee vaikuttanut itsevarmuuteen - sitä luultavasti on tullut vähän lisää. Kun on pitänyt selvitä kaikenlaisista asioista vieraassa kulttuurissa ja vieraalla kielellä, ei enää jaksa hätkähtää sellaisia juttuja, jotka aiemmin tuntuivat isoilta. Huomaan esimerkiksi, että jotkut omassa työssäni (josta siis olen hoitovapaalla) olleet ongelmatilanteet tuntuvat nyt ihan pöhkön pieniltä.

Itsevarmuuden kasvua on edistänyt se, että on pitänyt tottua omaan tyhmyyteensä. Ulkosuomalaisena on täytynyt oppia elämään sen ajatuksen kanssa, että kaikki muut pitävät minua, maahanmuuttajaa, vähän hitaana ja yksioikoisena. Kun kielitaitoa ja kulttuurin syvää ymmärrystä ei ole, on aina vähän pihalla. Se on raivostuttavaa, mutta sen kanssa on elettävä. Ja kun pääsee siihen asti, että sietää tyhmyytensä, on paljon helpompi olla. Se taas näkyy lisääntyvä itsevarmuutena, kun ei enää jaksa ja viitsi kulkea pää painuksissa ja häpeillen jokaista mokaansa - muuta kun ei ehtisi tehdäkään. Mutta valitettavasti itsevarmuuden kasvu ei vieläkään ole poistanut sitä, että hermostuessani alan puhua sekavia, minulta tippuvat tavarat käsistä ja alan höheltää putkinäkö päällä...

Virossa asuvana minusta on tullut ehkä suorasukaisempi ja jotenkin kovemman oloinen kommunikoija. Täkäläiset ovat niin mahdottoman kuivan suoria keskusteluissaan, että kaikki vähäinenkin small talk jää pois. Olen aiemmin blogissa kirjoittanut esimerkiksi virolaisten tavasta puhua puhelimessa. Nyt olen tottunut siihen ja itsekin osaan ehkä olla puhelimessa vähän tiivissanaisempi.

Muutos on sekin, että olen oppinut puhumaan uutta kieltä niin, että tulen sillä aika kivasti toimeen. Ja olen kai siinä mielessä tyypillinen ulkosuomalainen, että kun on kerran ulkomaille muuton kokenut, voisi kuvitella tekevänsä sen toistekin.

Sitten yksi konkreettinen, näkyvä asia, mikä minussa on muuttunut - vannoutuneesta housuihmisestä on tullut hameihminen! Risti seinään! Osaltaan tämä on varmasti raskausaikojen tuottaman pukeutumistuskan peruja. Mutta varmasti tähän on vaikuttanut sekin, että näen päivittäin naisellisen kauniisti pukeutuneita naisia ja olen todennut, että hitsi, tuohan näyttää hyvältä! Hameen ja lenkkareita siistimpien kenkien käytöstä on tullut tavallista arkipukeutumista. (Ja pakko heti lievennellä, että en minä tosiaankaan leikkipuistossa ole piikkareissa. Ihan Kontiot jalassa ja goretakki yllä mennään.)

On kerrottava tähän kohtaan viime käynnistäni Suomessa. Kävin S-marketissa ja tajusin, että olin luultavasti kaupan ainoa ihminen, jolla ei ollut päällään tuulipukua tai verkkaria. Tosissani katselin kaupassa ympärilleni ja ihmettelin. Tunsin oloni pikkusieväksi kaupunkilaisrouvaksi, vaikka toisaalta minulla oli mielestäni ylläni minulle tavalliset kauppareissuvaatteet. Juuri tuolla kauppakäynnillä vanha klisee suomalaisista tuulipukukansana tuntui erittäin todelta.

Mutta mutta, lopuksi asian ytimeen:

Entä jos en olekaan muuttunut, vaan uskallan nyt paremmin olla sellainen kuin oikeasti olen? Olenkin muuttunut omaksi itsekseni?

Tämä ajatus nimittäin tuli vastaan monesti mainitsemassa Junkkarien ulkosuomalaisuuskirjassa. Kun ihminen muuttaa ulkomaille, saa tavallaan aloittaa ihan puhtaalta pöydältä.

Ulkomaille muuttaessa tajuaa, että siellä vastaantulevilla ihmisillä ei ole minusta mitään ennakko-oletusta. Kukaan ei entuudestaan tunne ajatusmaailmaani, harrastuksiani, koulutustani, lapsuuttani, tapaani suhtautua vihanneksiin, musiikkimakuani, lempikynsilakkaani tai yhtään mitään.

Se on helpottavaa, sillä voin olla täysin rennosti oma itseni. Mikään aiempi tekemäni tai sanomani ei ole vaikuttamassa siihen, miten kanssaihmiset toimintani ja puheeni tulkitsevat.

Väitän, että me ihmiset aika paljon elämme elämäämme sen mukaan, miten meidän oletetaan elävän. Kun tätä ennakko-oletusta ei ympärillä olekaan, on tunne aika vapauttava.

No joo, en minä sentään ole elänyt tähänastista elämääni valheessa ja hirveää roolia vetäen :) Mutta kyllä tuossa ajatuksessa totuuden siementä on.

Tällainen vuodatus tässä kohtaa. Ulkosuomalaiset lukijat, kuulostiko mikään ajatus tutulta?

****

Tämän postauksen otsikon piti oikeastaan olla "Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan", sillä legendaarisen Veikko Lavin kappale soi päässäni taukoamatta kirjoittamisen ajan. Annetaan nyt korvamato teille jakoon.

8 kommenttia:

I kirjoitti...

Kyllä, S, naulan kantaan. Päälimmäinen tunne on juuri kuin kirjoitit, vapaa. (Ja tyhmä. Vaarallinen yhdistelmä..hehee) Uusilla tuttavilla ei ole mitään ennakko-odotuksia ja onkin ollut jännä huomata, miten uusille ystäville kertoo itsestään tai harrastuksistaan ja kiinnostuksen kohteista, on kuin kuorisi kerroksia. Vapautta on lisännyt vielä se että molemmat uudet harrastukseni ovat vielä korostetusti "tittelit riisuvia" porukoita.

Minulla on vielä lisäksi lisääntynyt vapaa-aika ja yksin oloaika, joten on väkisinkin kääntynyt sisäänpäin ja tehnyt vain niitä juttuja mitä huvittaa. Siis kun ei ole ohjelmoituja iltoja tai viikonloppuja (no joo, nyt alkaa olemaan) tai siis ei ole velvoitteita. Työn lisäksi. Tämäkin on uutta.

Ja kiitos korvamadosta! Ei haittaa vaikka ei osaa sanoja tuota lausetta enempää, se on nyt siellä ja pysyy.

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti totta kaikki mitä kerroit. Ihmettelen kuitenkin että missä näet Suomessa kaupassa käydessäsi tuulipukuja kun minä täällä asuvana en ole nähnyt niitä aikoihin, en ehkä vuosiin muualla kuin ehkä lenkkipolulla.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymille vastakommentiksi, että kyllä sitä tuulipukukansaa täällä liikkuu ihan joka paikassa. Siihen on vaan silmä niin turtunut, että sitä ei huomaa ennen kuin on maasta pois vähän aikaa. T: T Jäkestä

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen anonyymin kanssa samoilla linjoilla tuosta 'tuulipukukansasta'.
Kuuluuko ihan asiaan, kun muuttaa ulkomaille, arvostella oman maan kansalaisia pukeutumisesta? Sitäpaitsi, eikö tuo ole jo kaluttu aihe.
nimim. Välillä Suomessa mutta usein muualla.

S kirjoitti...

I, se tosiaan on aika hurjaa, kun uusi tuttavuus ei välttämättä tunne edes kotimaatasi / kulttuuripiiriä josta tulet. Mistä aloittaa tutustuminen, kun mitään pohjaa ei ole? Armoton itsetutkiskelun paikka: kuka mun nimi on? Olenx mä?

Vaan sinulla on kyllä loistava vaihe elämässä, kun voit sanoa, että voit tehdä niitä juttuja, jotka itseä huvittaa. Nauti siitä!

Anonyymi 1, hee, no jos täsmällisiä ollaan, niin varmaan oikein klassista muovipussimaista tuulipukua ei tulekaan vastaan enää kuin Faktan homman Pirrellä ja Hansulla.

Enemmänkin tarkoitan sitä, että suomalaiset pukeutuvat erilaisiin urheiluvaatteisiin. On verkkaria, gore-takkia, lenkkareita yms, joita käytetään kaikkialla muuallakin kuin vain punttisalilla ja kuntoradalla. Ja tuolla Itä-Hämeen suunnalla gore-takkeja totisesti piisaa!

T, juuri noin. En minäkään sitä aiemmin ollut niin kovin katsonut, mutta jotenkin sattui juuri nyt hyppäämään silmään.

Anonyymi 2, on ehdottomasti kaluttu aihe, josta ei ole juuri uutta näkökulmaa hetkeen luettu. Aina tätä kaikki ulkosuomalaiset taivastelevat. Se vain on näkyvyydessään niin ilmeinen ja jokaista koskettava, että siitä tulee helposti mainittua.

Olen harmissani, jos annoin liian arvostelevan kuvan tuulipukukansasta - sitä samaa kansaa olen sydänjuuriani myöten minäkin eikä minulla ole mitään tarvetta sitä erityisesti arvostella. Mutta tulipahan nyt tuollainen huomio kauppareissulla tehtyä.

Olisi muuten hauska kuulla, olemmeko juuri me suomalaiset tässä asiassa erityisen kärkkäitä arvostelemaan omiamme? Miettiikö vaikkapa Ruotsista Ranskaan muuttava ihminen, että jestas sentään, kuinka nolosti siellä kotona Kiirunassa pukeudutaan?

SirpaK kirjoitti...

Itse elelen ulkomailla toista kertaa elämässäni, ja tuntemukseni ovat paljon olleet samanlaisia kuin sinulla. Toisaalta samanlaista itsetunnonkasvua/itsensä löytämistä on kyllä tullut Suomessakin ollessani ikääntymisen, perheellistymisen ja muun elämänkokemuksen myötä.

Sen miten paljon sitä todella muuttuu ulkomailla ollessa, näkee sitten jos/kun palaa Suomeen; ihminenhän on varsin erilaisiin olosuhteisiin sopeutuva eläin. Veikkaan, että ne hameet kyllä jäävät elämääsi pysyvästi ;-)

Mutta ainakin silloin Suomen näkee uusin silmin, niin positiiviset kuin negatiivisetkin puolet, näkökulma riippuu tietysti siitä millaisessa maassa on viettänyt aikaa. Matkailu avartaa... Itse en ollut kunnolla tajunnut sitä miten hyvin asiat ovat Suomessa, ennen kuin olin asustellut paljon köyhemmässä maassa. Ja toisaalta en myöskään sitä, miten vähän ihminen tarvitsee ollakseen onnellinen.

Anonyymi kirjoitti...

Muuttuvat laulut. Sävel Rauno Lehtinen, sanat Tuula Valkama. Laulu on muuten sävelletty Georg Otsille, muistelee P. Eli yhteistyötä lahden taakse jo vuonna 1969.

S kirjoitti...

SirpaK, näin varmasti on, että kotimaahan palatessa muutoksen huomaa. Hankala on omaa muuttumistaan nähdä ulkopuolisen silmin, mutta eiköhän se sitten aikanaan silmille tule, hyvässä ja pahassa. Saapa nähdä, kuinka hameiden kanssa käy :)

P, kiitos! Ja johan osasi olla tuossakin Viro-yhteys!

Related Posts with Thumbnails