torstai 31. heinäkuuta 2008

Tuotesijoittelua 1930-luvulta



Päivänä muutamana tarttui vanhan kaupungin eräästä antikvariaatista matkaan kuvassa oleva pieni kirjanen, Praktiline perenaine. Suomeksi sen voisi kääntää suunnilleen nimellä "Käytännön emäntä". Vuonna 1931 ilmestyneen 48-sivuisen oppaan on kirjoittanut kotitalousopettaja Adeline Tannbaum. Kuvasta päätellen Adeline on proua, joka tietää, mitä tekee.

Praktiline perenaine on reseptivihkonen, jonka kaikissa ruuissa suositellaan käytettäväksi takakannen kuvassa mainostettua Bona-margariinia. Rouva Tannbaum ei epäröi esipuheessaan kertoa, että Bona-margariineilla tehdyt pullat ja leivokset tulevat erityisen pehmeiksi, toisin kuin monilla muilla margariinimerkeillä tehdyt leivonnaiset. Kirjoittaja myös päivittelee, miten vähän Virossa käytetään marganiinia, kun toisissa kulttuurivaltioissa, kuten Hollannissa ja Tanskassa, kulutus on huomattavasti suurempaa. Tiedoksi vain, jos joku kysyy, että Virossa syötiin vuonna 1931 margariinia 1,5 kiloa vuodessa henkilöä kohden, kun esimerkiksi Tanskassa määrä oli 20,7 kg.

Ehkäpä joku päivä teen jonkin leivonnaisen Praktilisen perenaisen oppien mukaan. Bona täytynee kuitenkin korvata jollakin 2000-lukulaisella margariinimerkillä.

Torstai-illan ovi


Tallinnan ovet -sarjan numero kakkonen olkoon tämä, Maarjamäen linnaa kiertävän aidan portti. Linnan ympärillä oli jotenkin tosi mukavan pysähtynyt tunnelma. Portti ja sen takana rehottava nähtävästi entinen puutarhan alue vain korosti lievästi rappioromanttista fiilistä.

Pinokkion haudalla






Eilispäivään kuului roppakaupalla kulttuuriekskursiota yhdessä meillä kyläilleiden T:n ja K:n kanssa.

Ensimmäiseksi pysähdyimme tutustumaan Maarjamäen linnaan, joka osoittautuikin olevan Viron historian museon toinen osa. Aivan kelpo museo, jossa kyllä kannattaa käydä jo ihan itse paikan vuoksi.

Linnan vieressä onkin Maarjamäen sotamuistomerkki, jonka varmasti kaikki Tallinnassa käyneet ovat nähneet, mutta kenties miettineet, mikä ihmeen hökötys on kyseessä. Mereltä katsoen muistomerkistä näkyy sen korkea tornimainen osa ja paljon, paljon betonia. Se kaikki on kuitenkin muistomerkkiä. Kehumastani Kantokorven Tallinna-oppaasta sain tietää, että torniosa kulkee nykyisin nuorison suussa nimellä Pinokkion hauta. Eesti Päevaleht puolestaan uutisoi jokin aika sitten, että muistomerkkikokonaisuus on tosi huonossa kunnossa ja vaatisi pikaista kunnostusta. Ei vain tunnu olevan Tallinnan kulttuuribudjetissa rahaa. Hieman epäilen, kuinka äkkiä sitä rahaa löytyykään, sillä Maarjamäen muistomerkki on neuvostosotilaiden muistoksi rakennettu.

Maarjamäestä huristelimme Piritan rantaa etsimään kenraali Laidonerin museota, joka kyllä löytyi, mutta osoittautui olevan kiinni remontin takia. Vahinko ei kuitenkaan ollut suuri, sillä aivan museon vieressä oli upea, upea antiikkiliike, jossa seurueemme naisjäsenet saivat hienoisia hepuleita. Jos on vakavasti kiinnostunut antiikkitavaroista ja -mööpeleistä, niin tänne oikeasti kannattaa tulla. Nettiosoite on hassu www.tsunftijanes.ee, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä toimi.

Kun maltoimme jättää antiikit taaksemme, lähdimme tutustumaan vielä paljon vanhempaan, eli Piritan luostarin raunioihin. Hieno paikka, kerrassaan. Luostarin kirkon seinien sisälle viriteltiin parhaillaan katsomoa elokuussa pidettävää Birgitta-festivaalia varten. Ei harmittaisi yhtään mennä kuulemaan Orffin Carminaa Buranaa Eri Klasin johtamana, mutta taitaapa jäädä näkemättä.

Kuvissa alhaalla Maarjamäen linna ja sen yllä sotamuistomerkki. Loput kuvat ovat luostarinraunioilta.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2008

Siili tuli lypsylle


Eilisiltana grillailimme ja istuskelimme takapihalla, kun puskista alkoi kuulua rapinaa. Pihaamme ilmestyi siili. Liekö se haistanut kalan, jota grillissä paistoimme. Iltapalaksi tarjosimmekin piikikkäälle kalanroippeita, joita se söi pitkän tovin vain parin metrin päässä meistä.

Koiramme I osoitti taas, miten ylivertaiset aistit sillä on. Siili seikkaili seuranamme pitkään, mutta I, tuo vaistojen Tonava, ei tajunnut mitään. Siili olisi varmaan voinut kieriä vahtimme yli eikä se olisi huomannut.

Suhnuinen kuva on otettu niin, että T osoittaa siiliä taskulampulla, kun emme viitsineet salamaa käyttää, ettei elikko säikähdä.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ei voittoa - ingen vinst




Nyt lupaamani raaputusarpa-postaus.

Mistään arvoista ei oikeasti ole kyse, vaan tallinnalaisista parkkilipuista. Ensikohtaamiseni lappusten kanssa oli hämmentävä. Sitten vain kiltisti tavaamaan käyttöohjetta lapun toiselta puolelta ja vilkuilemaan muina miehinä, mitä muut parkkipaikalle tulleet tekevät. Selvisihän se systeemi -tai ainakaan sakkoja ei tullut.

Mitä siis tehdä, jos saapuu parkkipaikalle, jossa ei ole suomalaiselle tuttua lippuautomaattia? Alueen jollakin reunalla on kioski, josta mennään ostamaan myyjätädiltä parkkilipulta niin pitkäksi ajaksi kuin tarve vaatii. Voi olla, että täti ei puhu mitään osaamaasi kieltä, joten sitten vain eleet käyttöön. Lippuja tulee kouraan eri arvoisia ja eri määriä sen mukaan, miten pitkään pysäköi. Sitten lipuista pitää raaputtaa Ässä-arvan tavoin esiin päivä, kuukausi, vuosi, tunnit ja minuutit sen mukaan, milloin on parkkipaikalle tullut. Minulle ei ole valjennut, pitääkö raaputusurakka tehdä kaikille saamilleen lipuille vai riittääkö, jos sen tekee vain yhteen esimerkiksi kolmesta lipusta. Olen raaputtanut tunnollisesti kaikista.

Raaputetut liput ikkunalaudalle ja kõik on korras, kaikki kunnossa.

Täysin mahdollista on, että olen ymmärtänyt koko jutun ihan väärin ja nyt joku asian paremmin tunteva kierii naurusta lattialla...

Tallinna uksed eli Tallinnan ovet


Ystävällämme H:lla oli pitkän aikaa seinällään juliste, jossa oli kuvia tallinnalaisten rakennusten ovista (olen jossain turistikaupassa nähnyt vastaavan ainakin Lontoon ovista). Ajatus jäi kummittelemaan mieleen ja päätin, että alanpa silloin tällöin napsia kuvia kiinnostavista ovista ja/tai portinpielistä. Painotan sanaa "kiinnostava", sillä en välttämättä hae erityisen kauniita ovia, vaan sellaisia, jotka jollakin tavalla pistävät silmään. Tosin Tallinnassa on paljon nimen omaan kauniita ovia, joten kyllä niitäkin tulee.

Ensimmäisenä esittelyyn tulee Viron oikeuskanslerin viraston ovi Toompean mäellä osoitteessa Kohtu 8. Vähän persoonaton virastohenkinen kuvasarjan avaus, mutta onhan tuo uks puukaiverruksineen ihan komea.

****

Kõige armsaim J on jäänyt vähälle huomiolle viime postauksissa. Poika porskuttaa eteenpäin yhtä hyväntuulisena kuin ennenkin. Viime aikojen saavutuksia on omien varpaiden löytäminen, joita J tutkailee välillä hyvin kiinnostuneena. Vielä varpaat eivät ole menneet suuhun, mutta eiköhän sekin aika koita. Purulelut ja helistimet ovat myös varsin kova sana. Äiti saa syödä aamiaisensa melko rauhassa, kun poika järsii sitterissä purulelua tai ravistelee äitiyspakkauksen punavalkoista helistinklassikkoa.

Ensi viikolla käymme taas Suomessa neuvolassa. Vieläkään J ei ole saanut muuta kuin äidinmaitoa ja hyvin tuntuu kasvavan. Jos neuvolan täti näyttää vihreää valoa, jatketaan maidolla edelleen, mutta kuukauden päästä pitää joka tapauksessa ryhtyä syöttämään pojalle kiinteää ruokaa.

Joko olen kaikille kertonut eräällä lääkärireissulla tapaamastani kätilöstä, jonka t-paidan teksti oli mieleenpainuva? Suuri teksti paidan rinnassa julisti "En ole gynekologi, mutta voin vilkaista". Jostakin syystä lähes kaikki miehet, joille olen paidasta kertonut, ovat todenneet haluavansa kyseisen paidan :)

lauantai 26. heinäkuuta 2008

Ettevaatust, töötsoon


Kun on tullut märistyä lähistön tietöistä, niin tässä kuva eiliseltä. Kolme eri suuntamerkkiä jalankulkijalle ja kaikki osoittavat eri suuntiin. Tämä kuva otettiin eilen alkuillasta. Myöhemmin illalla kävin lenkittämässä koiraa, jolloin merkit olivat vielä paljon sekavammin. Kyl nii paljo kärssi saa.

PS 1: Ärsyttää muuten sekin, että en vielä ole jaksanut opetella, miten saisi näissä postauksissa tekstin juoksemaan nätisti kuvien reunoilla. Ehkä joskus opin, siihen asti koettakaa jaksaa.

PS 2: Otsikko tarkoittaa, että huomiota, työmaa-alue.

Ei näkynyt kummituksia





Ei tehnyt Viron kuuluisin kummitus, Haapsalun valge daam eli valkoinen daami poikkeusta ja ilmestynyt meille tänään. Kävimme tämänhetkisten vieraidemme kanssa tänään Haapsalussa tutustumassa piispanlinnan raunioihin. Valge daam ilmestyy linnan kirkon ikkunaan joka elokuu täydenkuun aikaan, joten eipä häntä olisi voinut nähdäkään.

Ilman daamiakin linnanraunio oli oikein hieno, ja Haapsalu vaikutti sympaattiselta pieneltä kaupungilta vanhoine puukaupunginosineen. Raunioiden vallihautaan oli tehty melkoisen komea leikkialue lapsille. Kappelissa oli jokin orkesteri harjoittelemassa, joten sinne ei päässyt kurkkaamaan muualta kuin avaimenreiästä, mutta linnoituksen torniin pääsi sentään kiipeämään. Minulta meni jänö housuihin ennen viimeistä noin kymmentä askelmaa. Jyrkät, muhkuraiset ja kapeat kierreportaat ilman kunnollista kädensijaa eivät olleet ihan minun juttuni. Surkeaa.

Tornin kupeessa olevassa kahvilassa nautittiin aika hauskan nimistä jäätelöä :)

torstai 24. heinäkuuta 2008

Sumon MM-kisat Virossa!


Tänään selvisi, mitä meidän perhe tekee lokakuun 11. - 12. päivä. Olemme silloin Rakveressä, jolloin siellä kisataan sumopainin MM-kisat.

Viro ei ehkä ensimmäiseksi tule mieleen, kun ajatellaan suuria sumo-maita, mutta niin vain täältä on lähtöisin varsin kova sumotori, Kaido Höövelson (s. 1984), painijanimeltään Baruto. Hän on kotoisin juuri Rakverestä, joten siinä lienee syy kisojen sijainnille. Baruto on muuten 197 cm pitkä ja painaa 172 kiloa. Oheinen kuva on Wikipediasta.

Lähtisikö joku muukin kanssamme Rakvereen fanittamaan?

tiistai 22. heinäkuuta 2008

Reissutoipumista

J ja minä olemme palanneet takaisin Tallinnaan. Eilispäivä meni matkatessa: ensin mummolasta Jyväskylään, josta junalla Helsinkiin, josta Superseacatilla lahden yli. En siis mennyt Nordicilla, kuten edellispostauksessa veikkailin, sillä aikataulut eivät osuneet kohdilleen. Eka matkustuskerta merikissalla oli vallan hyvä kokemus. Helsingin makasiiniterminaalissa ei ollut onneksi kovin pitkiä pätkiä käveltävää, joten kaukalon raahauskin onnistui ilman hermojen menetystä.

Helsinkiin tullessa oli aikaa käydä kahvilla rautatieasemalla sijaitsevassa kahvila Elielissä. Sen olemassaolon tajusin vasta pari reissua sitten, mitä nyt harmittelen. Sehän on aivan upea paikka! Hassuinta on se, että vaikka se on aivan kaupungin ytimessä ja asemalla, siellä on tosi rauhallista, mikä on lapsen kanssa kiva juttu. Jokaisella käyntikerrallani siellä on ollut vain muutama ihminen ja niin eilenkin.

Voi liikutus: tätä kirjoittaessa J tekee leikkimatolla raivoisasti töitä koettaessaan kääntyä mahalleen. Hän jo oli pitkän tovin aivan mahallaan, mutta hermo menee toisen käden kanssa, joka jää kääntyessä vartalon alle eikä kääntyminen siten mene ihan loppuun saakka.

Palaan vielä matkustamiseen lapsen kanssa. IC-junan vessassa lapsen vaippaa vaihtessa saa nimittäin leikkiä fakiiria. Hoitopöytähän siellä on, kuten edellispostauksessa kerroin, mutta siinä ei ole laitoja. Todella älykästä. Eikö ihan oikeasti kenellekään ole tullut pöytää tehdessä mieleen, että laidoista voisi olla hyötyä? Saa lapsen kanssa olla aika notkeana, kun vaippaoperaation jälkeen kurottelee ensin pesemään toista kättään (toinen käsi on tietysti kiinni lapsessa, joka pyörii ja juna heiluu) ja sitten vaihtaa asentoa ja pesee toisen kätensä.

Tästä tuli nollasisältöpostaus. Paras lähteä J:n kanssa moppailemaan. Jatkossa tulossa mm. tarinaa jännittävistä raaputusarpa-parkkilipuista ja ihmettelyä, miksi postikortti tuli muovipussissa. Pysykää kanavalla!

perjantai 18. heinäkuuta 2008

Matkustamisen riemuja ja ajatuksia lapsiperheen palvelusta

J ja minä olemme tällä hetkellä Suomessa. Matka pojan kanssa sujui taas mainiosti. Helsingistä lähteneeseen junaan emme tällä kertaa saaneet perhehyttiä, mutta onnistui se matkaaminen ja imetys ihan tavallisessakin junan penkissä. Koska en ole aiemmin miettinyt, onko junissa lasten hoitopöytää, niin asiaa piti oikein konnarilta tiedustella. Olihan sellainen, invavessassa. Vaipanvaihto onnistui siellä mainiosti. Sanotaan VR:stä mitä sanotaan, mutta kyllä esim. IC-junissa on aivan kelvollista matkata lapsen kanssa.

Jos joku harkitsee kantavansa lasta Tallinkin Helsingin terminaalissa turvakaukalossa, niin voi saman tien lopettaa sen harkinnan. Koska reissuumme sisältyy automatkailua, oli pakko ottaa kaukalo mukaan. Sen kantaminen on lyhyilläkin matkoilla aivan vihoviimeistä hommaa ja kulminoitui Länsisatamaan, jossa laivasta poistuessa saa kävellä melkoisesti, ennen kuin on terminaalissa. Eilen aamuna olikin sitten joka paikka kipeä lapsen rahtaamisesta. Voi voi ja ruikun ruikun, mutta totuus on, että kuuppa on tarkoitettu autoon, ei kannettavaksi. Kunhan J osaa istua, niin sitten siirryn tyystin kantorepun käyttäjäksi. Kantoliina on mielestäni näin kesäaikaan liian kuuma.

Takaisin Tallinnaan mennessä en edes harkitse Tallinkia, vaan hyppäämme J:n kanssa Nordic Jet Lineen, jonka terminaalissa kävelyä ei ole juuri mitään. NJL:lle pisteet myös siitä, että siellä on aina lapsiperheille varatut pöydät, joihin henkilökunta (joista alkaa jo tulla tuttuja...) ystävällisesti perhematkaajat heti laivan ovelta ohjaa. Lastenhoitotila löytyy lukitun oven takaa, joten ei tartte pelätä, että hoitopöydällä on suomalaisturistin oksennusta.

Hyvän lastenhoitohuoneen suunnittelu julkisiin tiloihin näkyy olevan kovin haastavaa hommaa, sillä hyvin toimivaa vaipanvaihtopaikkaa ei kovin usein löydy. Ehkä paras tähän mennessä kohtaamistani vaippapisteistä oli eilen Lempäälän riistokapitalismikeskus Ideaparkissa, jossa kerrankin oli reilusti iso hoitohuone ja kunnolla pöytätilaa.

Jaahans, äitiys alkaa kehittyä jo kovin tiedostavaan ja märisevään vaiheeseen... Saahan sen vaipan vaihdettua sylissäkin.

tiistai 15. heinäkuuta 2008

Voittajafiilis!

Päiväkävely suuntautui jälleen Kantokorven oppaan vinkkien perusteella Pärnu maanteelle, josta löytyi jonkinlaisen taidesäätiön myymälä Ars. Pienessä myymälässä oli kaupan virolaisten taitelijoiden maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, astioita ja koruja. Mukava paikka, josta varmasti tulee lahja jos toinenkin hankittua. Hyvännäköinen, asiallisesti kehystetty grafiikanlehti maksoi 1 100 kroonia eli aika tarkkaan 70 euroa. Tällä kertaa ostin kuitenkin vain onnittelukortin.

Hyvän kokemuksen kruunasi iloinen myyjä, jonka kanssa kävin oikeastaan ensimmäisen kunnollisen vironkielisen keskusteluni täällä olomme aikana ja pysyin suunnilleen kärryillä. On huippua huomata, kun suusta tulee sanoja ja ilmaisuja, joista tietää, että ei ole niitä koskaan aiemmin sanonut, mutta jostain ne kuitenkin ovat päähän tarttuneet.

Myyjärouva kertoi muun muassa, että heidän liikkeensä oli aiemmin ollut keskustassa, mutta vuokrat nousivat sellaisiksi, että täytyi muuttaa toisaalle. Se ei ollut suuri vahinko, sillä keskustassa liikkeessä kävi kuulemma hirmuisesti varkaita ja huumehörhöt tulivat häröilemään. Keskustassa suurin osa asiakaskunnasta oli turisteja, mutta nykyisessä paikassa asiakkaat ovat virolaisia tai meitä, jotka ovat varta vasten lähteneet paikkaa etsimään. Varkaudet ovat kuulemma loppuneet kokonaan.

J sai myyjärouvalta kehotuksen "kasva, J, Eesti poissiks ja tule meile ostma sormus pruudile". Eli J saisi kasvaa virolaiseksi pojaksi ja tulla ostamaan morsiamelleen liikkeestä sormuksen. Virolaisuudesta en tiedä, mutta sen kuin vain menee sormuskaupoille :)

Pieni suolapala tuli nautittua (tämäkin em. oppaan vinkistä) taidemyymälän vastapuolella olleessa Pärnu Caféssa, joka oli niin tylsän muka-trendikäs ja hengetön, että ei maksa vaivaa mennä toistamiseen. Hyvät tarjoilut kyllä. Lähtiessä hermostuin autoon, joka oli pysäköity kahvilan luiskan eteen niin, että vaunuilla ei luiskasta päässyt.

J nukkuu vaunuissa, siirrynpä minäkin horisontaaliasentoon.

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Makeaa elämää

Ihmeellisen hiljainen aamupäivä, kun pitkästä aikaa talossa ei ole ketään vieraita. J pötköttelee leikkimatolla - eikä tee elettäkään pyörähtääkseen mahalleen.

Edellisessa postauksessa hehkuttamani Kantokorven matkaoppaan vinkkien perusteella otimme J:n ja koiran kanssa aamulenkillä suunnaksi Pärnu maanteen varrella olevan Kalev-suklaatehtaan tehtaanmyymälän. Liike osoittautui olevan pelottavan lähellä kotiamme, joten voi olla, että keksin toisenkin kerran syyn lähteä siellä käymään. Tarjolla on kaiketi koko Kalevin suklaatuotanto, rasioita, irtokonvehteja ja suklaahahmoja. Liikkeessä voi myös lasin takaa seurata konvehtien valmistusta. Pisteet siitäkin, että liikkeeseen oli luiska, jotta sisälle pääsee lastenvaunujen kanssa ja että koiran sai mukavasti oven lähelle puuhun kiinni. Palvelu oli erittäin miellyttävää. Ostin vain ihan pienen konvehtirasian ja nyt koetan olla syömättä sitä kerralla kokonaan.

Siskontytär kehotti mainitsemaan tässä vanhassa kaupungissa sijaitsevan Anneli Viikin suklaakahvilan (lisään myös tuonne sivupalkkiin). Kävimme siellä viikonloppuna. Oikein tyylikäs pieni paikka olematta kuitenkaan liian kylmän trendikäs. Tiskissä oli irtomyynnissä vaikka mitä konvehteja, joita testasimme aika monta. Kaikki oli hyvää ja palvelu ystävällistä. Huomiota kiinnitti myös, että kaikki astiastot olivat suomalaisia.

Höh, nyt J nukahti tuohon leikkimatolle!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2008

Suosituksia ja iik, ihqua!


Viikonloppuna kylässä olleen siskon perheen kanssa tuli taas kierrettyä kaupunkia. Aloitimme kaupungilla pyörinnän yhdeltä Tallinnan toreista, rautatieaseman (Balti jaam) takana olevalta Jaama turgilta eli aseman torilta. Ehdoton elämys, käykää! Sieltä saa aivan kaikkea ja tori näyttää ja tuntuu oikealle, arkiselle elämälle. Tori on iso ja sen kiertelyyn kannattaa varata aikaa. Tarjolla on elintarvikkeita (torialueella ovat mm. liha- ja kalahallit), vaatteita, kenkiä, kirjoja, kirpputoreja ja ihan mitä tahansa sälää, mitä vain osaa keksiä. Meidän ostossaldonamme oli rahapuun taimi (10 kroonia) ja kirsikoita. Kirsikoiden ostamiseen liittynyttä rahanvaihtohässäkkää en vieläkään tajua, mutta rahaa emme ainakaan menettäneet.

Siskon sakki on sen verran kovakuntoista, että he kipaisivat Olevisten kirkon torniin. Kovin heikkohermoisten ei kuulemma sinne kannata mennä, sillä huipulla tornia kiertävä kävelykaistale on melkoisen kapea. Minulta kiipeäminen jäi taaskin, mutta tulipahan J ruokittua kirkon eteisessä. Siunattua maitoa!

Kaupungilla oli siskon kanssa pyörähdettävä Vivian Vaun kenkäsalongissa (linkki tuolla sivupalkissa). Käynnin tuloksen näette oheisesta kovasta. Hienoista hullaantumista oli ilmoilla, kun liikkeessä oli tarjolla ihan mahdottoman hienoja klopoja. Kaikki kuvan kengät eivät ole minun! Puolustaudun myös alennusmyynnillä!

Tällä hetkellä olen (kenkien lisäksi) aivan täpinässä kahdesta todella hyvästä matkaoppaasta. Ahmin niitä parhaillaan rinnatusten. Opuksen ovat Otso Kantokorven "Sankarimatkailija Tallinnan raitiovaunuissa ja trolleybusseissa" ja "Sankarimatkailijan Neuvosto-Tallinna". Kustantaja on Like, jonka nettikaupasta kirjoja ainakin saa. Kirjoja lukiessa Tallinna on avautunut hurjan paljon enemmän, ja nyt houkuttelee kovasti lähteä kulkemaan Kantokorven suosittelemia reittejä ja etsimään hänen mainitsemiaan paikkoja. On ehkä esimerkiksi aivan pakko lähteä Tallinnan hipodroomille raveihin ja Mustamäeen etsimään blini-grilliä. Kirjasta selvisi myös, että aivan lähellä sijaitsevassa maneesissa todella on tarjolla ratsastustunteja. Ehkä heppailuharrastuksen saisi syksymmällä heräteltyä henkiin.

torstai 10. heinäkuuta 2008

Käytöskukkasia

Joskus toukokuussa bloggailin, kuinka jännää on aloittaa paikallisbussimatkailu uudessa kaupungissa. No, nyt se on jo tuttua, mutta yksi asia jaksaa yllättää ja ilahduttaa: virolaisten kohteliaisuus ja halu auttaa lastenvaunujen kanssa liikkuvaa kulkijaa.

Täällä siis on niitä matalalattiabusseja, joihin pääsee vaunujen kanssa vaivatta kyytiin. Mutta siitä huolimatta lähes poikkeuksetta bussiin tullessa tai sieltä lähtiessä vaunujen toiseen päähän ilmestyy mies (joskus nainenkin), joka yleensä mitään sanomatta nappaa vaunuista kiinni ja auttaa nostamaan ne sisään / ulos. Kerran jopa noin kymmenvuotias poikakin tuli minua tyylikkäästi auttamaan.

Suomen entisessä pääkaupungissa ehdin bussimatkailla ennen tänne muuttoa pari kuukautta eikä koskaan, ei todellakaan koskaan, kukaan tehnyt elettäkään auttaakseen. Ihmiset, jeesatkaa vaunujen kanssa liikkuvaa äitiä/isää bussissa, ovissa, portaissa yms.! Siitä on oikeasti paljon apua.

Paikallisbussilippu muuten maksaa etukäteen ostettuna yhdeksän kroonia, eli noin 58 senttiä. Jos lipun ostaa bussista, hinta on peräti 20 kruunua. Näillä hinnoilla kelpaa julkista kannattaa.

Jos bussissa autetaan, niin kaupassa tädit tulevat usein lepertelemään vaunuissa lekottelevalle J:lle. Minä nyökyttelen ja hymyilen, kun en välttämättä mitään puheesta ymmärrä (varsinkaan jos lepertelijä on venäjänkielinen babuska). Monesti olen kuullut, että vauvoista käytetään nimitystä "kõige armsaim", eli kaikkein rakkain. Sehän sopii.

****

Ilahduttavasti näihin blogisuttuihimme tulee kommentteja. Yksi pieni pyyntö olisi: olisi kiva, jos kommentin laittaja kirjaisi edes jonkin vihjeen siitä, kuka on. Mutta saahan hulluja pitää jännityksessäkin...

Meidän kõige armsaim ei ole toissapäivän jälkeen kääntynyt uudestaan mahalleen, vaikka lähellä kiepahdus toki koko ajan on. Sen sijaan pojan saa hörönauramaan, kun osaa kutittaa oikealla tavalla mahasta. Hekottaen naurava nelikuukautinen on kyllä varsin herttainen.

tiistai 8. heinäkuuta 2008

J on kääntynyt!

Suuri päivä koitti tänään: J kääntyi ensimmäistä kertaa omin voimin selältä vatsalleen. Äitiyshormonit ovat merkilliset, sillä minä lähestulkoon kyynelehdin tapauksen äärellä, kun pojan ähinä ja ponnistelu oli niin liikuttavaa. J teki käännöksensä kolme kertaa iltapäivällä. Illemmalla ei poika enää jaksanut moisia rehkiä.

Merkkitapaus on sekin, että tein elämäni ensimmäistä kertaa (joo, ihan oikeasti ekaa, en ole kovin pullantuoksuinen kotiäiti) pannukakkua ja siitä tuli aivan syötävää. Huraa! Taipaleellani kohti ruuanlaittotaitoa minua auttaa Aura Liimataisen "Parasta kotiruokaa". Se on loisto-opus kaltaisilleni, jotka tarvitsevat reseptin kananmunan keittämiseenkin. Myös Yhteishyvän ruokaliitteet olen todennut oivallisiksi.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Kesä ohi?

EP kertoi tänään, että viikonloppuna oli ollut Tallinnan Ülemisten kauppakeskuksen pihalla mansikkafestivaalit. Festareilla virolaiset mansikantuottajat saattoivat loppuun kesän mansikkasesongin.

Siis mitämitä?! Missä vaiheessa sesonki alkoi, kun se nyt jo päättyy? Olen nähnyt kaupan lähinnä espanjalaisia mansikoita. T kyynisteli, että virolaiset mansikat on viety myytäväksi Suomeen. Voipi olla totta sekin.

Oli miten oli, mansikat ja uudet perunat eivät ole täällä lainkaan sellainen juttu kuin Suomessa. Mansikanmyyntikojuja kyllä jonkin verran näkyy, mutta uusista perunoista kukaan ei puhu mitään enkä ole niitä kaupassa nähnyt.

****

Jos joku kuvittelee, että meidän arki on vain ulkona syömistä ja kaupungilla hengaamista, niin väärässä on. Tänään esimerkiksi olemme pesseet lattialta koiran oksennuksen kolme kertaa ja hyssytelleet J:tä, joka on kitissyt koko päivän. Ei hän kipeältä vaikuta, mutta tänään vain ei mikään ollut hyvin.

Kauppareissulla kiroilin jälleen työmaata, jossa oli toistaikseksi hankalimmat maastoesteet. En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun toisella puolella risteystä kyltti osoitti jalankulkijoita siirtymään vasemmalle ja vastakkaisella puolella oikealle. Joku raksasetä sentään osoitti minulle suuntia, kun ihmettelin työkoneiden välissä, mihin pitäisi mennä. Sain sitten loputa lykittyä vaunut hiekkakasojen läpi. Mur.

Päivän valopilkku oli aamulenkin varrella tehty käynti läheisessä käytettyjen vaatteiden kaupassa. Pieni kerrostalon kivijalassa sijaitseva kirppis oli siisti ja siistejä olivat myös siellä myydyt vaatteet, kengät ja laukut. Tällä kertaa ei tarttunut mitään matkaan, mutta käyn ehdottomasti toistekin. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kirppiskulttuuri on Virossa vielä aika alussa ja arvelenkin, että muutamista täällä näkemistäni kirpputoreista voi tehdä aivan tolkullisia löytöjä.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Laitapuolen kulkijoina

Tänään tuli tosissaan havahduttua ilmiöön, johon niin kovin helposti notkahtaa: samoissa paikoissa kulkemiseen. Tallinnan vanhassa kaupungissa olemme kesän mittaan käyneet monesti, mutta jotenkin sitä aina junnaa tismalleen samat kadut, Toompean maisemapaikat ja Raekojan aukion kulmat.

Päädyimme kävelemään mm. Lai-kadun satamanpuoleiseen päätyynsä saakka ja sieltä Tolli-kadun kautta Uus-katua takaisin keskustaan päin. Matkahan ei todellakaan ole kummoinen, mutta niin vain vastaan tuli aiemmin käymättömiä maisemia. Samalla huomasi myös sen, että 98 % turisteista viettää aikansa aivan Raekojan liepeillä, sillä sataman suunnalla vanhan kaupungin reunoilla oli erittäin hiljaista.

Käykääpä Lailla kävellessä vilkaisemassa Tallinnan kaupunginteatterin sisäpihalle. Siellä on sellainen hassu vähän amfiteatterin oloinen valtava ulkoalue, jossa on joku näytelmälavastus ja kahvila reunassa. Lain varrella teatterin edustalla huomasimme katuun upotettuja kaupunginteatterin esittämien näytelmien "hautakiviä". Ne olivat hauskoja: kivissä kerrottiin näytelmän nimi, mistä mihin sitä oli esitetty ja kuinka monta esityskertaa. Myös teatterin sisäänkäynti (vai oliko se lippukassa, ei valjennut) oli huisan hieno, kannattaa kurkata, jos oven sattuu huomaamaan.

Lai-kadun päässä sijaitsevan Olevisten kirkon torniin pääsee 15 kruunulla katselemaan maisemia. Se rykäys tosin vaatii hieman reisilihaksia, mutta maisemat sieltä ovat varmasti hienot. Meiltä jäi kipuaminen vielä tällä kertaa tekemättä, kun J:lle tuli siinä kohtaa nälkä.

Pikk-kadun sataman päässä voi bongata autolautta Estonian muistomerkin. Uus-kadun varrella on hassu polkupyörävuokraamo, josta voi vuokrata ns. kokouspyöriä, joilla polkee muistaakseni kuusi ihmistä samaan aikaan. Kyseessä ei ole tandem-pyörä, vaan polkijat istuvat ringissä. Jollakulla insinöörillä on ollut todellinen tähtihetki sitä suunnitellessa.

Kaikkiaan päivän toteamuksena voi sanoa, että kannattaa kierrellä vanhan kaupungin laitoja. Siellä on kuumimpaankin turistiaikaan rauhallista ja nähtävänä on hienoa kaupunginmuuria, torneja ja portteja sekä paljon kiintoisia taloja, kulmia ja porttikonkeja.

Lisäksi tiedämme nyt, että parkkisakko Tallinnassa on 480 kruunua ja että Toompealla sijaitsevan kreikkalaisen Syrtakin ravintolan viininlehtikääryleet ovat oikein hyviä ja että J ei herää, vaikka vieressä pauhaavat ortodoksikirkon muhkeat ehtookellot.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Blogissa hiljaista

Blogin päivitystahti ei ole ollut viime päivinä hääppöinen. Kuten aiemmin todettu, heinäkuussa kotimme täytyy vieraista, mikä on oikein hyvä juttu, mutta kirjoittaminen jää vähemmälle.

J:n kanssa kävimme yhden yön pikavisiitillä Suomessa, kun oli taas neuvolan aika. Neljän kuukauden iässä J painaa tasan 8 kg ja pituutta on 65 cm.

Eläintarhassakin on käyty jo toistamiseen. Korjaan hieman aiempia pahoja puheitani, sillä tarhaan oli nyt tullut ihan uudella tavalla elämää ja myös kaipaamiani oheistuotekauppiaita oli ilmestynyt. Kamelitkin näyttivät siistimmiltä, kun olivat saaneet karvanvaihtonsa loppuun :)

Radissonin kattoravintola saisi kohta antaa J:lle ja minulle alennusta, sillä olemme vieneet sinne aika monta vierasta. Maisemat vain ovat sieltä aika komeat ja katkarapu-caesar hyvää. Tämän viikonlopun vieraiden kanssa kävimme tänään Kuldse Nõtsu Kõrtsissa. Suosittelemme sitä edelleen lämpimästi, sympaattinen paikka. Jos ei oikeasti ole to-del-la kova nälkä, niin ei kannata välttämättä syödä sekä alku- että pääruokaa, niin tuhdit ovat annokset. Äijäruokaa etsiville sianpotka on täydellinen valinta. Annoksessa on syötävää varmaan kolme kiloa.

Parhaillaan mietimme, mihin huomenna viedä vieraitamme. Olisiko se Tallinnan merimuseo? Vai kenties kidutusmuseo? Joskus pitäisi katsastaa myös Toompealla oleva Alexander Nevskyn katedraali ja ainakin omalta osaltani korjata se aukko sivistyksessä, että en ole koskaan käynyt ortodoksikirkossa.

Laululavan ympärillä on tällä hetkellä käynnissä Õllesummer-festivaali. Siellä näyttäisi olevan tarjolla mahdollisuus tutustua viehkoon lajiin, striptiis-aeroobikaan, yhdessä vuoden 2003 aeroobika-kuningattaren, Katrin Välin, kanssa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Related Posts with Thumbnails