maanantai 29. maaliskuuta 2010

Tere õhtust

Sanokaas nyt taas kielentaitajat, miten on asian laita: jos minulle toivotetaan viroksi "Tere jõudu", niin pitääkö minun vastata siihen samalla tavalla vai riittääkö esimerkiksi pelkkä "tere"?

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Viikon sekalaiset

Blogirintamalla on ollut hiljaista, mutta muuten on elo ollut pientä puuhaa täynnä. Tulevana viikonloppuna meillä juhlitaan K:n ristiäisiä. Aika rennosti olemme asian suhteen ottaneet, mutta toki asiaan jonkin verran liittyy järjestelyjä. Joka tapauksessa todella kivaa saada perhettä ja K:n kummit kerralla tänne meille kylään.

****

Kaksi vuotta kestänyt tuskailuni venäläistyylisten olohuoneemme verhojen kanssa päättyi lopultakin tänään. Verhokankaan sain ostettua joulukuussa Abakhanin alennusmyynnistä ja tällä viikolla kangas päätyi lastenhoitajamme suosittelemalle lasnamäkeläiselle ompelijalle. Itse en omista ompelukonetta enkä ompelutaitoa.

Tähän verhoasiaan liittyen on pakko kertoa se, että kyllä Tallinnassakin todella kannattaa katsoa, mistä maksaa. Talvella olin nimittäin verhoasiassa niin epätoivoinen, että kutsuin lähimarketin ompelimosta meille verhosuunnittelijan (ja tunsin itseni todella poroporvarillisen keski-ikäiseksi, mutta se on toinen asia...). Ei mitään, se oli kiintoisa keskustelu ja mukava rouva teki hyviä ehdotuksia. Mutta hyvät olivat hinnatkin. Varsin simppeli verhoratkaisu olisi maksanut tätä kautta yli 8 000 kruunua (yli 500 euroa). Kiitos ei.

Kiitos siskoni sisustussilmän (minulla sitä ei ole), löytyi mainitusta Abakhanista muistaakseni noin 20 euron hintaan yli viisi metriä kangasta, tuplaleveää vielä kaiken lisäksi. Käytännössä siis 10 metriä. Lasnamäkeläisrouvan ompelutyö puolestaan maksoi 475 kruunua, eli aika tarkkaan 30 euroa. Viidensadan euron sijaan sain aivan kelpo verhot 50 eurolla. Lisäksi olohuoneemme valon määrä tuplaantui.

****

Kaksivuotias J on tainnut käännähtää viime viikkoina uhmaiän puolelle. Meillä on ollut sellaisia vääntöjä, että enpä olisi moista uskonut. Mikään ei käy, mitään ei uskota ja hammasta purraan katkeraan loppuun asti. Lopulta ollaan tippa linssissä harmista ja kiukusta koko perhe. Mutta niin kai se on pienen ihmisen kasvettava pala palalta isommaksi ja vanhempien koetettava rajoja asetella, vaikka sitä saakin tehdä miljoona kertaa päivässä.

Tulevan viikonlopun juhlakalu K puolestaan on tällä hetkellä ihan liikuttavan helppo tapaus. Nukkuu hyvin, syö hyvin ja muutoin katselee tyynesti ympärillä tapahtuvaa. Tämän soisi jatkuvan - ja luultavasti huomenna on jo ihan erilainen päivä.

****

Liikuttavan helpolta tapaukselta vaikuttaa myös virolaisen veroilmoituksen täyttö. Se pitää tehdä tämän kuun loppuun mennessä, ja Virossa kun ollaan, kaikki tehdään internetissä. Minun pienet tuloni on toki helppo nakki ilmoittaa muutenkin, mutta sen vain sanon, että virolaiset osaavat tehdä virallisen asioimisen netissä varsin helpoksi. Siinä missä vatsaani alkaa vääntää pelkkä Kelan sivuilla käynti, ei virolaisen veroilmoituslomakkeen tarkasteleminen aiheuttanutkaan pelkäämääni hengenahdistusta.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Naureskellen Neuvostoliitosta

Kukaan virolainen ei taatusti tahtoisi neuvostoaikaa takaisin, se on varma. Suomalaisena on tottunut kauhistelemaan päätään pyöritellen neukkuajan menoa ja sosialistihallinnon hirmutekoja.

Siksipä olenkin ollut välillä vähän ihmeissäni, kun monet virolaiset kertovat neuvostoelosta naureskellen ja huvittuneesti. Minä olen hiljaa mielessäni ajatellut, että eihän noin sovi tehdä, teillähän piti olla kamalaa!

Lapsenhoitajamme kanssa tuli asiasta puhetta. Hän muistutti, että nyt keski-ikää lähestyvät virolaiset elivät esimerkiksi 1980-luvulla kukkeinta nuoruuttaan tai olivat juuri perustaneet perheen. Jos omaan elämään ei kohdistunut suoraa väkivallan uhkaa, niin nuoren ihmisen elämä Neuvosto-Tallinnassa saattoi olla varsin tavallista.

Ja mitkä olivat parikymppisen mielestä elämässä tärkeitä asioita? Tietenkin vastakkainen sukupuoli, rakastuminen, työn löytäminen ja vähän myöhemmin omasta lapsesta huolehtiminen. Eipä siinä paljon tullut mietittyä, mikä on itsenäistymiseen pyrkivän tulevan tasavallan tila, kun lähdettiin tyttöjen kanssa kahville tai pummaamaan tutulta tarjoilijalta tiskin alta konjakkia. Tämä on toisaalta hyvin lohdullista. Poikkeuksellisessa tilanteessa ihminen haluaa pyrkiä siihen, mikä on suunnilleen normaalia.

Lapsenhoitajamme muisteli nauraen tapausta, kuinka hän eräänä päivänä 1980-luvun lopulla lähti töistä kotiin. Normaalisti kävelyreitti rautatieasemalle kulki vanhan kaupungin ja Raatihuoneentorin läpi. Sillä kertaa torilla oli tavallista enemmän ihmisiä. Kävi ilmi, että laulava vallankumous oli alkanut! Mutta nuoren äidin huolena oli lähinnä päästä äkkiä kotiin lapsen luo. Tehkööt historiaa ne, keillä on siihen aikaa.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Isokenkäinen

Jalkani on kokoa 42 - 43 ja varustettu lisäksi opiskelijayksiön kokoisilla vaivasenluilla. Sen takia periaatteeni on se, että kun löydän sopivat kengät, ostan ne. Sopivia ja silmää miellyttäviä ei nimittäin tule liian usein vastaan.

Tallinna on suurenmoinen paikka kenkien ystävälle muutoin paitsi silloin, kun näin isojalkaisen pitäisi löytää korkokengät. Lähestyvästä perhejuhlasta sain itselleni syyn lähteä metsästämään korkkareita. Olen käynyt valehtelematta yli kymmenessä kenkäliikkeessä toteamassa, että korkokenkäkoot loppuvat numeroon 41. Kävelykenkiä ja saappaita kyllä on suuremmissa ko'oissa (Väikis, taipuuko tuo sana noin?!). Nähtävästi täkäläiset naiset ovat kerta kaikkiaan pienijalkaisempia kuin me pohjoisesta tulleet.

Pelastukseni oli jälleen kerran vanhassa kaupungissa, Rataskaevu-kadulla sijaitseva erityisesti isoja kenkiä myyvä Vivian Vau -kenkäkauppa (linkki tuolla oikean reunan palkissa). Nyt minulla on koon 43 korkkarit, jotka näyttävät hyllyssä kanooteilta, mutta jalassa mielestäni oikein kauniilta.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku

Oletetaan, että arvoisa lukija olisi tulossa Virossa järjestettävään perhejuhlaan. Mitä näistä kakuista lukija haluaisi syödä?

Entä maistuisiko jokin näistä rinkeleistä?

****

Terveiset muuten Suomesta! Uskottava se on, että Tallinnassa on lunta enemmän kuin 300 kilometriä pohjoisempana.

Kovasti jännittäen odottamani matka mummolaan yksin lasten kanssa sujui ällistyttävän hyvin. Pitkän spekuloinnin jälkeen päätin olla ottamatta laivalla hyttiä, mikä oli aivan oikea päätös. J viihtyi hienosti Superstarin leikkipaikalla ja K oli jälleen kuuliainen lapsi nukkuen koko laivamatkan ja suurimman osan autoilumatkasta. J:n kehityksessä oli tosiaan tapahtunut se mukava harppaus, että pojan perässä ei enää tarvitse leikkipaikalla juosta koko ajan, vaan hän kömpii pallomereen ja liukumäkeen ihan omatoimisesti.

Rekkamiehet olivat kilttejä ja aukoivat ystävällisesti ovia, kun liikuin reppuni (kiitos kommentoija-J:lle tärkeästä vinkistä laukkuvalinnan suhteen!) ja kahden lapsen kanssa paikasta toiseen. Ajomatkan huoltoasematauolla pyysin reteästi pöytääntarjoilua, kun en halunnut kantaa kahvikuppiani ja voipullaa sylissäni kaksi lasta.

Uskon, että lapsiperheen laivamatkailun miellyttävyyden kannalta on olennaista se, että voi matkata hiljaisemmilla päivälaivoilla eikä esimerkiksi perjantain iltalaivalla. Laivalla ja erityisesti leikkipaikalla oli tosi väljää.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Kantiksessa kebabilla

Hyvänen aika, mikä päivä: kolmas blogipostaukseni tänään! Tosin nuo kaksi on kyllä tehty aiemmin ajastuksella.

Ajattelin vain tulla kertomaan, että jos etsitte hyvää, edullista ja tunnelmaltaan leppoisaa ruokapaikkaa Tallinassa, niin kannattaa suunnata Kristiinen kaupunginosassa sijaitsevaan turkkilaisravintola Antalyaan. Ravintolassa on aina jotenkin mukavan kotoisa meininki. Samaan aikaan paikalla saattaa olla synttäriseurue, lapsiperheitä ja bisnesmiehiä salkkuineen, mutta kaikki mahtuvat luontevasti saman katon alle.

Antalyassa olemme syöneet kerran jos toisenkin. Tänään lähdimme sinne ekaa kertaa nelihenkisenä perheenä. K oli kiltti lapsi ja nukkui kaukalossaan koko ruokailusession. J puolestaan löysi leikkiseuraa muista ravintolassa olevista lapsista. Illan lopuksi hemmo tosin tippui penkiltä lattialle ja tuli suuri suru. Tarjoilijat olivat tilanteen tasalla ja kiikuttivat pojalle muhkean suklaapatukan lohdutukseksi.

Ruokalistalta voin suositella Alexander the Great -annosta, joka on joka kerta vähän erilainen, mutta aina yhtä hyvä. Tänään se oli superhyvä, samoin kuin alkuruuaksi syömämme viininlehtikääryleet.

Tarjoilijattaret ovat venäjänkielisiä, joten tilaukset saa ääntää aika huolella.

Muutoin kyllä olemme nyt elämänvaiheessa, jossa ravintolassakäynnit harkitaan tarkkaan. J on iässä (kaksi vuotta tuli täyteen tällä viikolla), jossa ympäriinsä juoksentelu kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin syöminen.

Kyydittäjän kyyneleet

Jo pelkkä torstaisen Postimees-lehden kannen kuva oli vavahduttava: vanha mies oli peittänyt kasvonsa käsillään ja itki.

Mies oli 84-vuotias Rudolf Sisask, joka Postimehen mukaan ensimmäisenä entisen Neuvostoliiton valtiollisen väkivaltakoneiston edustajana pyysi julkisesti anteeksi tekemiään kyydityksiä.

"Pyydän todella koko sydämestäni anteeksi niiltä ihmisiltä, ketkä vietiin Siperiaan. Se asia ei lähde mielestäni kuolemanikaan hetkellä. Jos minä en olisi sitä tehnyt, joku muu olisi kuitenkin. Asia painaa mieltäni niin. Hehän olivat aivan tavallisia ihmisiä, jotka vietiin täysin ilman syytä", Sisask sanoo.

Sisaskia ja monia muita kyydittäjiä kohtaan on myöhemmin nostettu syyte heidän teoistaan, mutta esimerkiksi Sisaskin syyte raukesi miehen heikon terveyden takia. Kyydittäjäthän ovat kaikki nykyisin jo vanhoja ja monet heistä ovat kuolleet. Ensimmäinen kyydittäjiä vastaan nostettu oikeusjuttu alkoi itsenäisessä Virossa vuonna 1995.

Sisaskin haastattelu nosti keskustelua muun muassa siitä, voiko kyydittäjille antaa anteeksi. Postimehen nettikyselyssä noin 60 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että voi antaa anteeksi, jos kyydityksiin osallistunut sitä todella vilpittömästi pyytää.

Sisaskin haastattelusta saa kuvan suunnattomasti kärsivästä vanhasta miehestä, jota muistot vuosikymmenien takaisista teoista piinaavat jatkuvasti. Vilpittömyyttä ei tarvinne epäillä. Historia heitti tämänkin tavallisen miehen tekemään kamalia asioita toisille tavallisille ihmisille.

Hyv' on olympiamitalistin hiihdellä

Virossa olympiamitalisti on kansallissankari. Vancouverin kisoista maa sai yhden mitalin, maastohiihtäjä Kristina Smigun-Vähin hopeisen. Sitä juhlittiin näyttävästi viime torstaina.

Vanhassa kaupungissa, Raatihuoneentorilla, oli mitalistin juhlallinen vastaanotto. Paikalla olivat - ei enempää eikä vähempää - presidentti, pääministeri, kulttuuriministeri, Tallinnan kaupunginjohtaja sekä Viron olympiakomitean ja sponsoreiden edustajat.

Presidentti kiitti puheessaan, kuinka Smigun-Vähi on "jälleen tehnyt Viron suuremmaksi kansaksi".

Kauniiden sanojen lisäksi Kiku-lempinimellä kulkeva hiihtäjä saa Haaberstin kaupunginosasta tontin sekä 1,1 miljoonaa kruunua rahaa (noin 70 000 euroa).

lauantai 6. maaliskuuta 2010

And the winner is...

Kisaveikkauksen voittaja on nyt ratkennut. Yli satakiloinen karvainen onnetar vetäisi Duplo-laatikosta lapun, jossa luki I, Saksa.

Onnea I:lle, joka muuten hänkin pitää ekspatriaatin elosta kertovaa blogia! Veikkausvoitto meni nyt hyvinkin tutulle ihmiselle. Parilla aiemmalla kerralla onni onkin suosinut meille tuntemattomia kisaajia.

Vehnäoluen ja weisswurstin kyytipojaksi I saa kuivattua tyrnirouhetta sekä tyrnimarmeladia. Näitä tuotteita tekee virolainen Tervix.

Kiitos kaikille veikkaajille! Seuraava arvuuttelu tulee taas joskus, ehkä jopa tulevan kesän jalkapallon MM-kisojen aikaan.

torstai 4. maaliskuuta 2010

Palkintoarvonta lähestyy

Koettakaa pysyä nahoissanne, erityisesti kisaveikkaukseen osallistuneet! Koska veikkauksessa ei tullut yhtään oikeaa vastausta, arvontaan palkinto kaikkien vastanneiden keskein (myös gotleria ja papukaijamerkkiä veikannut pääsee mukaan :))

Arpalipukkeet odottavat jo pöydällä, että onnetar heräisi päiväuniltaan. Ehkä jo tämän päivän aikana saamme selvyyden voittajasta.

****

Koska omassa blogissa on oikeus mainostaa ihan mitä huvittaa, mainostanpa nyt uutta olutta, jolla pistämättömän hyvä nimi: Samanlainen. Voi kuinka monta keskinkertaista vitsiä saavatkaan baarimikot tulevaisuudessa tästä nimestä kuulla! Oluen mausta en vielä tiedä, kun en ole testannut, mutta Laitilan Wirvoitusjuomatehdas on tämän tuotteen takana, joten ei se varmasti kuraa ole. Jutun uudesta wirvoikkeesta voitte lukea tästä.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Lisää lentoyhteyksiä Tallinnaan

Kevään ja kesän aikana meille pääsee entistä helpommin kylään lentämällä. Maaliskuun lopulla Air Baltic alkaa lentää Tallinnaan Tampereelta ja myöhemmin keväällä Oulusta. Mikäli ymmärsin oikein, tämä on toistaiseksi vain kesäkauden kokeilu.

Muutamat vieraat ovat meille lentäen tulleetkin ja todenneet sen sekä mukavaksi että edulliseksi. Lentokentät ovat kummassakin päässä pieniä (ellei lähde Helsinki-Vantaalta) ja lentoaika rapian puoli tuntia.
Related Posts with Thumbnails