maanantai 26. marraskuuta 2012

Jouluinen kuva-arvoitus


Pystyttekö arvelemaan, mikä kuvan piparkakuista on melkein kolmevuotiaan "minä iteeee!!" -apulaisen tekemä?

(Kiitos äidille reseptistä, tuli oikein hyviä. Ja minä muistin koekakun!)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Taas on asiakas häiritsemässä työntekoa

Viron ajottain surkea asiakaspalvelu alkaa olla täällä blogissa jo melko kaluttu aihe, mutta pakko jakaa episodi, johon tänään satuin. Välillä "palvelu" on niin absurdia, että melkein naurattaa.

Menin kauppakeskuksessa olevaan tee- ja kahvipuotiin ostamaan itselleni mieleistä teetä. Edelläni tiskin ääressä asioi iäkäs rouva. Myyjä oli viidenkympin tuolla puolen oleva tiukkailmeinen täti.

Tulin puotiin tilanteessa, jossa kaksikko oli ilmeisesti keskustellut hinnasta tai ylipäänsä jostakin - mitä nyt asiointitilanteessa ja tuotteista puhuessa jutellaan. Asiakas ei riehunut, huutanut tai tehnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Kuulin, kun myyjä sanoi (tietysti viroksi) asiakkaalle: "Teidän olemuksenne on niin jyrkkä. Teidän pitäisi käyttäytyä vähän rauhallisemmin."

Käännökseni on aika huono. Viroksi myyjä sanoi "Teie olete nii järsku olemusega. Peaks natuke rahulikumalt käituma."

Minulla meinasi leuka pudota lattiaan. Kuulinko oikein? Ensin ajattelin, että myyjä ja rouva ovat tuttuja keskenään. Eihän noin muutoin voisi asiakkaalle sanoa. Sitten tajusin, että myyjä oli teititellyt asiakasta. Ei kavereita Virossa teititellä.

Kuinka ihmeessä asiakasrouva pystyi kuuntelemaan rauhoittumiskehotuksen ilman, että olisi poistunut siltä seisomalta kaupasta?

Myyjä ja asiakas saivat kaupantekonsa loppuun. Minä tiesin jo tässä kohden, että minunkaan kohdalleni tuskin on luvassa elämää suurempaa asiakaspalvelukokemusta.

Myyjä kirjoitti kiukkuisesti mutisten muistivihkoonsa jotakin eikä katsonut minuun päin. Minä heläytin mahdollisimman aurinkoisesti "Tere!", jolloin rouvan pää lopulta nousi.

Kysyin myyjältä teetä, jonka nimeä en muistanut, mutta jonka koetin mahdollisimman hyvin kuvailla.

Myyjä alkoi taivastelunsa: "No enhän minä nyt pelkän kuvailun perusteella voi tietää, mitä haluatte. Kyllä pitäisi nimi tietää. Sen takia me aina laitamme teepussin kylkeen nimitarran, että ihminen voi ottaa sen pussin seuraavalla kerralla mukaan. Minulla on tässä satoja purkkeja, en minä voi tietää", täti tylytti viittoen hyllyjä.

Kiitos ja hei. Asiakkaan ongelmasta kiinnostuminen ja siihen ratkaisun löytäminen kuuluu valitettavasti todella harvojen virolaisasiakaspalvelijoiden repertuaariin.

torstai 22. marraskuuta 2012

Banaaniletut Lahden takana -blogin tapaan

Nyt kuulkaas historian siivet havisevat.

Monenlaisesta on Lahden takana -blogissa kirjoitettu, mutta ruokareseptejä en muista jaelleeni.

Virolaisessa ruokakulttuurissa hapanmaitotuotteiden käyttö on verrattomasti yleisempää kuin suomalaisessa keittiössä. Hapukoorta eli juoksevan smetanan kaltaista hapankermaa käytetään kaikkialla. Siitä on tullut myös meidän keittiömme yleismauste.

Kaikkein tyypillisin makea virolainen leivonnainen on minun mielestäni jokin rahkakakku tai rahkapiiras. Ylipäänsä rahka taipuu täällä vaikka minkälaisiin ruokiin.

Piimää käytetään resepteissä usein taikinoiden nesteenä. Vaikka juon piimää mieluusti, piimän käyttö leivonnassa on ollut minulle vieraampaa (no, hyvin monet asiat leivonnassa ovat minulle vieraita...).

Sain lääkärin odotushuoneessa käsiini banaanilettujen reseptin, jossa letun nesteenä oli maustamaton jogurtti - hapanmaitotuote tietysti sekin. Halusin kotona kokeilla lettujen tekoja, mutta jogurttia minulla ei sillä hetkellä ollut. Joten korvasin jogurtin piimällä.

Ja kas tässä lahdentakaisen gourmet-keittiön sunnuntain aamupala:


Kuva on karsea, mutta letuista tuli vallan mainioita, paksuja, kuohkeita ja hyvin ruokaisia. Jos haikailee hieman amerikkalaistyylisiä lettuja, niin nämä voisivat sellaisia olla. Letut upposivat erinomaisesti myös junioriosastoon. 

Notta tässäpä resepti teillekin. 

Banaani-kaurahiutaleletut 

- 4 dl piimää 
- 1,5 dl pikakaurahiutaleita 
- 2 dl vehnäjauhoa 
- 0,5 tl soodaa tai leivinjauhetta 
- hyppysellinen suolaa 
- 2 munaa 
- 1 rkl rypsiöljyä 
- 2 suurta kypsää banaania pieniksi paloiksi pilkottuina 

Sekoita kaurahiutaleet jogurttiin ja annan seoksen levätä 10 minuuttia. Sekoita toisessa astiassa keskenään jauho, sooda ja suola ja lisää sekoitus sitten jogurtin joukkoon. Vatkaa muna sekaisin öljyn kanssa, lisää taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää vielä koko systeemin joukkoon banaanien palat. Taikina on paaaaljon tavallista, suomalaista lettutaikinaa paksumpaa. 

Kypsennä letut paistinpannulla maltillisella lämmöllä, pohjapuolta noin 4 minuuttia ja toiselta puolelta hieman vähemmän (jokainen tietysti tietää parhaiten oman pannunsa ja hellan levyjen kuumuudet). 

Suosittelen mietoa lämpöä ja pitkää paistoaikaa, sillä huomasin, että tekemistäni letuista jotkut olivat jääneet melkein raaoiksi sisältä, sillä paksun taikinan pitää todella ehtiä rauhassa kypsyä. 

Edellisen postauksen hengessä toivotan Jõudu tööle ja sen päälle Head isu

tiistai 6. marraskuuta 2012

Riittäköön leipää ja muita viron fraaseja

Viron kielessä on muutamia hyviä toivotuksia ja sanontoja, joille ei suomen kielessä ole suoraa vastinetta. Minulla kesti aika tovin ennen kuin opin näitä luonnikkaasti käyttämään.

- Jos saavut tilanteeseen, jossa toiset ihmiset istuvat pöydän ääressä syömässä, toivota "Jätku leiba!" Suoraan suomeksi käännettynä se tarkoittaa "Jatkukoon / riittäköön leipää". Ennen ruokailua on jo toivotettu "Head isu!" eli "Hyvää ruokahalua". Sitä ei enää kesken ruokailun sanota. Kuten eräs virolainen minulle selvitti: "ruokahalua aina riittää, mutta leipää ei välttämättä aina ole ollut". Jätku leiba -toivotukseen vastataan yksinkertaisesti kiittämällä "aitäh".

Jätku leiba on suosikkini virolaisfraaseista. Siinä on jotakin komeaa vanhanaikaisuutta ja ruuan arvostamisen fiilistä.

- Jos kohtaat jonkun tekemässä mitä tahansa työtä keskittyneesti ja ahkerasti, voit toivottaa hänelle "Jõudu!" tai "Jõudu tööle!" Nämä toivotukset tarkoittavat suomeksi "Voimaa / jaksamista työhön".
Toivotuksen kohde vastaa tähän "Jõudu tarvis!" eli "Voimia tarvitaan / on tarvis".

Tästä fraasista olen muistaakseni aiemminkin kirjoittanut. Minulla kesti pit-kään, ennen kuin opin vastaamaan siihen oikealla tavalla. Alkuun vastasin "mjääh, ööh, eeh, aitäh, krhm", kunnes lopulta aloin muistaa. Jykevä, hieno fraasiparivaljakko kerrassaan!

- Jos haluat hyväntahtoisesti toivottaa toiselle menestystä ja asioiden suosiollista etenemistä, voit aina huikata "Edu!" Se tarkoittaa aika lailla samaa kuin "Menestystä!" Edua voi toivottaa päiväkotiin lähtijälle, vuoren valloittajalle, uuden asunnon etsijälle, työhakijalle yms. Edu on näppärä, positiivinen toivotus, jota kuulee usein.

- Viimeisenä sana, johon en ole oikein tottunut vieläkään. Jos suomen kielessä sanotaan "olkoon", se liittyy mielestäni usein hieman negatiivisiin tilanteisiin. "Olkoon sitten, jos ei kerran muuta" tai "Olkoon, minä en enää jaksa".

Viron kielen "olgu" on mielestäni neutraalimpi. Olgu-sana viestittää, että keskustelu on aivan juuri päättymässä. Silti - kun päässäni kummittelee suomalainen negatiivinen olkoon, en meinaa päästä eroon tunteesta, että virolaiset haluavat päättää jutteluhetket aina kovin tylysti ja lyhyesti. Myös puhelinkeskustelut voivat loppua kuin seinään pelkkään olgu-sanaan.

Totuttelen edelleen siihen, että olgu on aivan asiallinen. Sen merkitys voi olla esimerkiksi "jaha, okei" tai "selvä sitten".

Tuleeko viroa osaavilla lukijoilla muita tyypillisiä fraaseja mieleen?

maanantai 5. marraskuuta 2012

Suolaa haavoille


Aviomies tuli tänään kotiin puhisten. "Pimeyttä, räntää, vesisadetta, likaa! Onko täällä pakko asua!?" 

Marraskuu ei totisesti ole T:n eikä oikein minunkaan juttuni. Varsinkaan sen jälkeen, kun on nähnyt, millainen se voi olla. 

Koska en osaa julkaista uudelleen jo aiemmin täällä ollutta postausta, tyydyn vain linkkiin: 

Veistä syvemmälle haavaan ja rivakka pyöräytys -postaus on melko tarkkaan vuoden takaa. Marraskuuhun voivat kuulua myös kukkivat laventelit ja bougainvilleat.  

Juujuu, tunnelmoidaan ja sytytetään kynttilöitä Iittalan tuikkuihin ja käperrytään vilttin sisään sohvalle villasukat jalassa, kuten naistenlehdissä tehdään ja syödään suklaata ja luetaan kaikki kirjat, joita ei kesällä malttanut. 

Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että seuraavat viisi kuukautta on pimeää ja sataa. Kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että tulee edes luminen, kunnollinen kylmä talvi.  


sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Välitunti, paras tunti

Kuulin jokin aika sitten, että virolaiset lapset eivät käy koulupäivän aikana ulkona. Välituntisin ollaan sisällä.

En ensikuulemalta halunnut sitä uskoa. Tänään jututin aiheesta naapurin neljäsluokkalaista ja hänen vanhempiaan. Reipas naapurintyttömme käy aivan tavallista virolaiskoulua aivan tavallisessa tallinnalaisessa kaupunginosassa. Totta se oli: virolaiskoululaiset viettävät päivänsä sisällä. Ulos mennään vain niinä päivinä, jolloin on liikuntatunti ulkona.

Kouluun tullaan aamulla ja päällysvaatteet jätetään narikkaan, jota vahtii narikanhoitajatäti. Näin on kuulemma ollut neuvostoajoista asti. Naapurimme kertoivat, että neuvostoajalla yksi syy vahdittuun narikkaan oli pelko varkauksista: jos joku lapsi oli kerrankin saanut hyvät jugoslavialaiset saappaat, niitä piti vahtia tai muuten niitä ei pian ollut.

Lapset kuulemma viettävät välituntinsa käytävillä tai luokissa oleillen. Enää sentään ei tarvitse kävellä parijonossa käytävää ympäri opettajan vahtiessa, kuten naapurimme kertoi hänen lapsuudessaan tehdyn.

Onhan koulusysteemeissä eroja, mutta huomasin yllättyneeni tästä ulkoilutiedosta kovasti. Suomalaisena on niin tottunut siihen, että välitunnilla mennään ulos säällä kuin säällä.

Ja miten ihmeessä erityisesti pienet oppilaat jaksavat koulupäivänsä, jos eivät saa välillä päästellä höyryjä ulos pihalla juosten ja leikkien?

On täysin mahdollista, että tässä on koulukohtaisia eroja eri puolilla Viroa. Parinkymmenen oppilaan kyläkoulussa Viron maaseudulla voi olla aivan eri meininki kuin Tallinnan keskustan koulussa.

Joka tapauksessa - olipahan taas kiinnostava kulttuuriero!

Sitä vain mietin, missä virolaislapset oppivat leikkimään mustaamiestä, tervapataa ja kymmentä tikkua laudalla? Tai jos oppivat leikkimään päiväkodissa, niin tuleeko niitä enää kouluun lähtemisen jälkeen leikittyä?
Related Posts with Thumbnails