maanantai 30. elokuuta 2010

Tallinnan kaupunginosat

Olen saanut useammankin kerran sähköpostiini kyselyitä Tallinnaan muuttavilta ihmisiltä, jotka haluavat tietää, millaisia ovat Tallinnan eri kaupunginosat. Tuttu tunne - kun muutimme kaupunkiin, ei ollut mitään hajua siitä, missä puolella Rääveliä voisi olla mukava asua. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ajella kaupunkia ympäriinsä, luoda hyvin pintapuolinen mielikuva eri alueista ja sitten etsiä kotia suunnilleen järkevän matkan päästä T:n työpaikasta.

Vaan kun kerran aiheeseen on kiinnostusta ja tiedän kaupungista edes vähän enemmän kuin kaksi ja puoli vuotta sitten, koetan kuvailla, millaisia ovat eri kantit Tallinnaa.

Muistutan kuitenkin todella vakavasti, että kysymys on lähes täysin fiilispohjaisista minun omista näkemyksistäni, joita on syytä tarkastella todella kriittisesti. En tosiaan tunne Tallinnaa niin syvällisesti, että osaisin kertoa jokaisen kaupunginosan erityispiirteistä tyhjentävästi, saati edes pintapuolisesti. Tässäpä oiva mahdollisuus blogin lukijoilla täsmentää tietoja ja auttaa siten uusia kaupunkiin muuttajia, joita kaupunginosakuvaukset voivat kenties kiinnostaa!



Tallinna on todella moni-ilmeinen kaupunki, jossa on sekä aivan hillitöntä luksuskoti-prameutta että superankeaa betonighetto-surkeutta. Keskimääräinen Suomesta Tallinnaan muuttava ehkä perustaa kotinsa jonnekin noiden ääripäiden väliin. Virallisesti kaupunginosia on kaupungissa kahdeksan, kuten yllä oleva Tallinnan kaupungin nettisivuilta napattu kartta osoittaa.

Keskusta (kesklinn) ja vanhakaupunki

Ydinkeskusta on niin kuin kaupungin keskustat yleensä ovat - uudempaa ja vanhempaa kerrostaloasutusta. Minulla on tuntuma, että melko suuri osa Tallinnan suomalaisista asuu keskustassa.

Myös vanhassakaupungissa on tavallisia koteja ja mikä ettei olisi: en pistäisi pahaksi kotia upeassa ympäristössä paksujen kiviseinien sisällä vuosisatoja vanhassa rakennuksessa. Mutta nukkuvat lapseni eivät ehkä arvostaisi makuuhuoneensa ikkunan alla Borat-uikkareissaan mölisevää brittiläistä polttariseuruetta.

Kuten kartasta näkyy, keskusta ylettyy hallinnollisesti Koillis-Tallinnan merenrannoilta pitkälle etelään. Keskusta tarkoittaa siten hyvin erinäköisiä ja -oloisia paikkoja. Näin on toki kaikissa kaupunginosissa.

Keskustan alueella on mm. usein mainitsemani Kadriorg, upea kaupunginosa pitsihuviloineen, jättipuistoineen ja merenrantoineen. Hyvin virkeä alue on myös Uus maailm -niminen osa keskustaa, jossa ihmiset tuntuvat olevan kovasti yhteisöllisiä ja järjestävän vaikka mitä katujuhlaa.

Keskustan alueeseen kuuluu myös kartalla näkyvä Ülemisten järvi, josta tulee Tallinnan juomavesi. Siksi järven rannat eivät ole yleisessä ulkoilukäytössä. Välillä järven jäälle saattaa tippua puolalainen lentokone, mutta kyllä ne sieltä pois saadaan.

Põhja-Tallinn (Pohjois-Tallinna)

Põhja-Tallinn kuuluu ehkä niihin kaupunginosiin, joilla on hieman epäilyttävä maine ja joita suomalainen perussiistiin kaupunkimaisemaan tottunut katsoo arastellen. Põhja-Tallinnassa on mm. Koplin alue, jossa tosiaan taitaa asua aika paljon viinamäen miehiä, ja rakennuksetkin ovat paikoin vähän repsahtaneessa kunnossa.

Samaa kaupunginosaa on myös puutaloalue Kalamaja, joka on ymmärtääkseni ollut pitkään aika rähjäinen, mutta joka on viime vuosina alkanut nousta uuteen suosioon. Olen kuullut, että sinne ovat alkaneet muuttaa opiskelijat, kulttuuri-ihmiset ja taiteilijat. En ole ollut Kalamajassa paljon, mutta vaikuttaa todella kivalta seudulta. Tähän seutuun sopii minusta oikein hyvin kuvaus "rappioromanttinen".

Põhja-Tallinnassa on muuten tosi hieno ja lapsille mukava Stroomin uimaranta.

Haabersti

Haaberstissa tuntuu olevankaikkea. Merenrannalla asuvat raharikkaat taloissa, jollaisia en ole Suomessa nähnyt missään. Pihat ovat nuoltuja, kevyenliikenteenväylillä on siistit asfaltit rullaluistelijoiden kiitää ja kaduilla ajaa vain arvoautoja.

Toisaalta Haaberstia on myös Õismäe, ympyräasemakaavaan rakennettu hurjan suurien kerrostalojen alue, jonka keskellä on pieni tekojärvi. Õismäkeen eksyin vahingossa autolla ihan ekoina Tallinnan-viikkoinamme ja pyörin siellä melko tovin kuin pieru Saharassa. Ympyräasemakaava on ärsyttävä ajettava!

Haaberstia tunnen huonosti, en osaa sanoa sen erityislaadusta erityisemmin mitään. Osaisiko joku muu?

Mustamäe

Kaikki suomalaiset taitavat muistaa Mustamäen surullisenkuuluisan torin, jolla suomalaiset Viron itsenäistyttyä kävivät ostamassa piraatti-cd-levyjä, halpaa pellavaa ja ihmettelemässä kaupan olevia koiranpentuja.

Jos nyt joku sitä ei vielä tiedä, niin koko toria ei tosiaankaan ole enää olemassa ja mikäli olen ymmärtänyt, suunnilleen niillä seuduin on nykyisin Mustamäen Prisma.

Mustamäe on aika vankasti kerrostaloaluetta, ehkä vähän ankeaakin sellaista, mutta ei sentään sellainen kuin Lasnamäe. Mustamäe on myös virolaisen uskomattoman tekniikkaosaamisen keskus. Siellä sijaitsee Tallinnan teknillisen korkeakoulun erittäin näyttävä kampus ja monet sen liepeille syntyneet teknologiayritykset. Mustamäellä majaansa pitää myös "Viron Nokia" eli nettipuhelufirma Skype.

Nõmme

Ken haluaa nähdä todella viehättävää, pääosin hyvin hoidettua ja persoonallista puutaloidylliä, menköön Nõmmelle. Se on kuin oma kaupunkinsa Tallinnan sisällä, eikä ihme, sillä se on vielä 1900-luvun alkupuolella ollut itsenäinen kaupunki. Nõmmella on lähes loppumattomasti somia pikkukatuja, joiden varrella on kaiken kokoisia ja näköisiä puutaloja. Toki joukossa alkaa jo olla uudempaakin asutusta, mutta pääosin Nõmme taitaa olla suojelukohdetta suojelukohteen perään. Suosittelen Tallinnaan tulijaa vuokraamaan pyörän ja lähtemään fillariretkelle Nõmmelle!

Nõmmella on oma selvä kaupunginosan keskustansa, mitä muilla Tallinnan kaupunginosilla ei oikein ole. Tai no, Piritalla ehkä. Keskustassa on monesti mainitsemani Nõmmen tori, kulttuuritalo, kauppoja, rautatieasema yms. Lisäksi Nõmmella on hiihtokeskus, mäkihyppytorni ja lasten seikkailupuisto. Jos taskussani olisi ylimääräinen tukko kruunuja, ostaisin Nõmmelta pitsihuvilan ja laittaisin kuntoon - tosin ei niitä kukaan halua myydä.

Lasnamäe

Nõmmen jälkeen sitten jotakin aivan muuta. Vaikka haluaisin, minun on hankala sanoa Lasnamäestä positiivista, sillä se on betoniankeudessaan minusta hätkähdyttävän hirveä. Surullista on puhua näin, sillä siellä asuu todella iso osa Tallinnan asukkaista, ihan tavallista väkeä, enkä minä heistä tahdo pahaa sanoa. Silmänkantamattomiin jatkuvat, surkeassa kunnossa olevat jättimäiset kerrostalot vain ovat masentava näky. Lasnamäe on Tallinnan kaupunginosista venäjänkielisin.

Lasnamäen alueella on myös suuria teollisuusalueita ja yksi kiinnostavimmista rakennuskohteista Tallinnassa: betonihirvitysten lomaan rakennetaan parhaillaan ihan kunnollisen kokoista ortodoksikirkkoa. Maisemat ovat noilla kulmin melko erikoiset.

Pirita

Ja taas tunnelmasta toiseen. Lasnamäkeen verrattuna Pirita on jälleen kuin toinen maailma. Se on vahvasti merenrannan ympärille ja henkeen syntynyt kaupunginosa, oikein kaunis sellainen. 1980 kesäolympialaisten purjehduskeskus, uimarannat, kylpylä, luostarinrauniot ja Kloostrimetsan kaunis metsäalue tekevät Piritasta paikan, johon on mukava mennä käymään. Piritassa, samoin kuin Haaberstin ranta-alueilla, näkyy asukkaiden vauraus. Se täytyy kyllä sanoa, että kun virolaisella on rahaa, hän aika surutta tuntuu sitä käyttävän - niin hulppeita ovat jotkut omakotitaloratkaisut.

Kristiine

Kaupungin keskellä on Kristiinen kaupunginosa, joka minusta on Tallinnan kaupunginosista jotenkin tavallisin. Se ei pistä huikealla persoonallisuudella silmään, mutta on siisti, perusrauhallinen paikka. Kristiinessä on niin omakoti-, rivitalo- kuin kerrostaloasutustakin limittäin siten, että joka paikassa on vähän kaikkea. Kristiinessä voi bongata Viron huippu-urheilijoita treeneissään, sillä kaupunginosassa sijaitsee urheilupainotteinen yksityiskoulu Audentes, jonka tiloissa tuntuu täkäläinen urheiluosaaminen olevan.

Suomalaiset tuntevat Kristiinen ehkä parhaiten isosta kauppakeskuksesta, Kristiine-keskuksesta. Sitä laajennetaan parhaillaan enkä voi ymmärtää, miten tässä kaupungissa ja maassa riittää asiakaskuntaa näille suurille ostosparatiiseille. Mutta jos se on merkki talouden kääntymisestä parempaan, niin hyvä mikäpä siinä.

****

Noin, tällainen Tallinna-vuodatus tuli. Nyt jään odottamaan Tallinnaa tuntevien asiantuntevia täydennyksiä ja omia näkemyksiä!

lauantai 28. elokuuta 2010

Lähipäivinä tulossa

Sain lukijatoiveen esitellä tarkemmin Tallinnan eri kaupunginosia blogin lukijoille. Aiheesta tulee lähipäivinä vähän pidempi postaus, kunhan sitä pala kerrallaan saan näpyteltyä. Lapset häiritsevät luvattoman paljon äidin harrastuksia... Luvassa joka tapauksessa paljon perstuntuma-havaintoja kotikaupungistamme.

Faktapohjaisempaa tietoa halajaville suosittelen käyntiä kirjastossa ja/tai kirjakaupassa. Lukemisen arvoisia voisivat olla vaikkapa Tallinnan kaupunginosia esittelevät Jalutaja teejuht -sarjan kirjat ("Kävelijän tieopas"). Otso Kantokorven Tallinna-matkaoppaat auttavat myös tutustumaan kaupunginosiin. Kirjat löytyvät Like-kustantamon Sankarimatkailija-sarjasta.

Eläintarhassa

En tiedä, miten koko kesä onkin mennyt niin, että emme ole selvinneet tenavien kanssa eläintarhaan. Eilen J alkoi jostakin syystä puhua taukoamatta siitä, miten "huomenna mennään eläintarhaan" ja kun totesin, että mitään erityistä syytä olla menemättä ei ole, niin eläintarhaan tänään mentiin.

Tallinnan eläintarha on pinta-alaltaan tolkuttoman suuri, joten pienen ihmisen kanssa täytyy hieman miettiä, missä käy. Me kävimme kurkistamassa Lasten eläintarha -alueen ja apinat, jotka J välttämättä halusi nähdä. Oli aika jännä seurata, mikä kaksivuotiasta eläintarhassa kiinnostaa. Jostakin hän oli saanut päähänsä, että apinoita pitää nähdä, ja kaikki muu olikin sitten aika toissijaista.

Lasten eläintarhan alueella pääsi silittämään ja ruokkimaan hillittömän ylipainoisiksi paisuneita vuohia ja muita pienempiä lemmikkejä. Apinat nähtiin, samaten päiväunilla lötköttelevä leijona sekä hyvin monta "pikku pukki bää-bäätä".

Huippuhetki taisi J:lle kuitenkin olla se, kun pääsi ajamaan junalla. Eläintarhan Rocca al Maren puoleisen sisäänkäynnin lähettyvillä kun tosiaan on pieni leikkijunarata, johon pääsee 25 kruunulla kaksi kierrosta ajamaan. K:kin sattui heräämään sopivasti, joten siellä kökötimme pikku veturissa kaikki kolme ja J käänteli tohkeissaan rattia. Varsinaisesti junan liikkumisesta vastasi tietysti eläintarhan ystävällinen setä. Minä yritin kuvata tilannetta kännykkäkameralla K sylissäni, tuotokset alla. Veturin mittaristo oli aika hellyttävä.





Sisäänkäynnin liepeillä on myös hauskat isot ZOO-kirjaimet, joiden luona kaikki kävijät tietysti kuvauttavat itsensä. Kivisen karhunkin päälle J:n piti päästä. Taustalla näkyvä neuvostohenkinen betonitötterö on lipunmyyntikioski.






Tämä viikonloppu on muuten Viron koululaisten viimeinen vapaa viikonloppu ennen koulujen alkua. Opintielle lähdetään täällä aina syyskuun 1. päivä. Tarkusepäev, viisaudenpäivä, siis lähestyy aapisten jakamisineen, kukkakimppuineen ja kakkukesteineen.

perjantai 27. elokuuta 2010

Kävelyllä Kadriorgissa

Viime viikonloppuna kävivät kylässä K:n kummit ja kuten lähes aina, veimme vieraamme Kadriorgin puistoon ja sen kulmalla olevaan Park Caféhen.

Eipä näissä sen ihmeempää, aina kauniissa Kadriorgissa näytti tällä kertaa tältä, ja Park Café tarjosi varmaan tyyliinsä älyttömän hyviä leivoksia. Tuhkakupin olisi tietysti voinut rajata kuvasta pois... Lapsiperheille tiedoksi, että kahvilan ulkoterassille oli tullut keinu ja tikapuut lapsille kiipeiltäväksi. Ne tikkaat vain olivat niin jyrkät ja niin korkeat, että olin ihan paniikissa kun J tempaisi ylös.

Puistossa bongasin ekaa kertaa kahdet portaikot, joista voi kurkkia presidentinlinnan sisäpihalle. Kaunista pihaa näkyi sielläkin aitojen takana olevan ja pieni tekolampi.

 


 


 




Posted by Picasa

torstai 26. elokuuta 2010

Kaikkien alojen erityisasiantuntija

Vakioaiheeni "kyllä Viro on sitten hassun pieni ja kaikki tuntevat toisensa" saa jälleen jatkoa.

Lehtien kansia katsellessa näkee, että Viron tosi kovien julkkisten määrän voi lukea suunnilleen yhdellä kädellä.

Kovia nimiä ovat muun muassa laulajat Tanel Padar ja Maarja-Liis Ilus, hiihtäjät Smigun ja Veerpalu, kohutäti Anu Saagim ja muutama muu.

Ostin ensimmäistä kertaa Mood-nimisen lehden, jossa haastateltavana oli valtavan yllättävästi Tanel Padar. Lehden teemaan sopien häntä haastateltiin hänen suhteestaan muotiin.

Samaan aikaan kaupan lehtihyllyssä oli jokin kuntoiluun liittyvä lehti, jossa Padar oli kansikuvapoikana ja hänen kerrottiin olevan kuntoilun ystävä.

Jos olisin selannut vielä muutaman muun lehden, olisi Padarin haastatteluja varmasti löytynyt lisääkin.

Tällaiseksi se sitten menee, kun julkkiksia on niin vähän. Sama tyyppi kertoo näkemyksiään mistä tahansa elämänalasta lemmikkienhoidosta ruuanlaittoon. "Tavallisissa" naistenlehdissä Padar on tietysti vähintään kerran vuodessa kertomassa elämästään ja siitä, miltä tuntuu olla virolaisnaisten seksisymboli. Padar on muuten täyttämässä 30 vuotta, joten sanokaa minun sanoneen: odotettavissa on lukuisia "Tanel elämänsä käännekohdassa" -juttuja.

Tarkoitukseni ei ole irvailla - Tanel on minusta edelleen ihqu ja rokkaa hyvin. Käytin vain häntä esimerkkinä, koska hän on oikeastaan miesjulkkisten ykkönen. Valtakunnanpoliitikot ovat toki esillä paljon, mutta eipä heitä juuri viihdelehtien kansissa nähdä. Tai no, on siellä joskus Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar, jonka avioeroa jaksettiin puida keltaisemmissakin lehdissä.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Puusta pitkään

Nyt pitäisi hankkia jokin selkokielinen opus, jossa esitellään näillä leveysasteilla kasvavat puut. J on nimittäin innostunut tutkimaan puita ja minä olen helisemässä, kun hikisesti tunnistan tavallisimmat kuuset ja koivut. Tallinnassa kasvaa sen verran paljon erilaisia jalopuita, että minulla ei ole niistä hajuakaan. Senpä takia lasten kanssa ulkoillessa pitää kiihdyttää kävelytahtia aina minkälie-jalavien kohdalla ja tähdätä rauhallisempi kävelyvauhti vaikkapa pihlajan kohdille.

Kaksivuotiaan oppimisinto ja -kyky on kyllä melkoinen. Kun olin pari kertaa esitellyt pojalle tammen ja vaahteran lehdet, hän muisti ne seuraavalla kerralla epäröimättä.

Ja sitten puisevaan aiheeseen liittyvä loppukevennys:

Arvostettu ja kunnioitettu metsätalousinsinööri jäi eläkkeelle. Hän oli tehnyt hommansa hyvin ja työkaverit jäivät häntä lämmöllä ajattelemaan.

Yhtä asiaa kollegat kuitenkin kummastelivat. Joka aamu, kun metsätalousinsinööri oli tullut töihin, hän oli ensimmäiseksi kurkistanut kirjoituspöytänsä kirjoitusalustan alle.

Kun metsätalousinsinööri oli saanut huoneensa tyhjennettyä, kollegat päättivät käydä katsomassa, mitä kirjoitusalustan alla oli.

Ja selvisihän se.

Keltaisessa tarralapussa luki "Kuusi - lyhyet neulaset. Mänty - pitkät neulaset."

Että näin. Terveiset kaikille pölkkyopiston käyneille! ;)

maanantai 23. elokuuta 2010

Normipäivä

Joskus pari vuotta sitten muistaakseni Kansanrunousseura järjesti keräyksen, jossa suomalaisia pyydettiin kuvailemaan tavallinen päivänsä. En siihen osallistunut, mutta ajatus on hyvä. Joskus pitäisi kirjoittaa ylös, mitä on ihan tavallisena päivänä tehnyt.

Koska tässä päivässä on aineksia todella tavalliseksi päiväksi, kirjataanpa tänne, mitä tänään on tapahtunut. Saatte samalla nähdä, miten huikean eksoottista ja jännittävää on ulkomailla asuvan pikkurouvan ja hänen perheensä elämä.

K:n sängystä alkoi kuulua pulinaa klo 7.30. Minua nukutti vimmatusti ja ummistin silmäni toivoen, että pulina loppuisi. Kun se vielä puoli tuntia myöhemminkin vain jatkui, imetin tytön ja totesin, että ylös on noustava.

Aamupesujen jälkeen painuimme K:n kanssa keittiöön, jossa aloin keittää ohrahiutalepuuroa (jota olen tehnyt viimeksi ehkä pari vuotta sitten) sekä pesemään ja kuorimaan perunoita ja porkkanoita K:n ruokasoseita varten. Kun nämä kaikki olivat kiehumassa, söin oman aamiaiseni: mysliä maustamattoman jogurtin kera sekä banaanin. Ilman tätä yhdistelmää aamuni ei oikein lähde käyntiin. K hommaili hyväntuulisena lattialla lelujen kanssa, miesväki nukkui edelleen.

Noin 9.30 alkoi yläkerrasta kuulua ääniä, kun T ja J heräsivät. T:n päivittäinen työaikataulu seurailee yleensä vähän toisen aikavyöhykkeen aikaa, joten siksi hän lähtee työmaalleen vasta 10:n jälkeen.

J tuli yöpuvussaan alakertaan, antoi siskolleen aamuhalauksen ja ryhtyi leikkimään. Leikin lomassa minä kiskoin pojalta yövaatteet ja -vaipan, potalla käyntiä yritettiin. J:lle päivävaatteet niskaan ja jalkaan Salama McQueen -alushousut.

J söi keittiön pöydän ääressä puuroannoksensa. K:kin sai vähän puuroa ja hedelmäsosetta. T:n päivä käynnistyi munakkaalla (kuten aina) ja mies aloitti työnteon jo aamiaisen ohessa.

Minä soseutin keitetyt vihannekset ja laitoin ne jäähtymään. T lähti töihin. Sitten istuimme lasten kanssa sohvalle ja luimme monta Barbapapa-kirjaa sekä lauloimme läpi Kivat eläinlaulut -laulukirjan laulut (terveiset A-tädille, kirja on kovassa käytössä!). Jossakin välissä otin pyykit pois koneesta ja viikkasin jo kuivuneita vaatteita pyykkikoriin.

Ennen puoltapäivää oli K:n aika saada lounasta. Tyttö söikin kelpo annoksen perunaa, porkkanaa ja banaanimössöä. K oli tässä kohtaa jo niin väsynyt, että oli ruokailun lopuksi nukahtaa sitteriin. Laitoin tytölle vaatteet päälle ja nostin vaunuun, johon K heti nukahtikin.

Edessä oli lähtö ruokakauppaan: J:lle ulkovaatteet, kauppalistan viimeistely, selkäreppuun pari kylmäkallea ja vaunun koriin palautuspulloja.

Kävelin lasten kanssa lähimpään perusmarkettiimme, Rimiin, joka on meiltä aika tarkkaan kilometrin päässä. J käveli osan matkasta, osan istui vaunuissa (meillä on kahdelle lapselle tarkoitetut Phil and Ted's -vaunut, joita ilman en enää suostuisi elämään).

Rimissä palautin ensin pullot automaattiin, joka yllätti iloisesti: se ei ollut tukossa. Kaupassa kerättiin tavarat koriin ja J sai pitää käsissään pesuainepulloa, sillä se ei enää ostoskoriin mahtunut. Kaupassa kuulutettiin, että teknisen vian vuoksi kortilla ei saa maksaa. Minulla tietysti ei ollut yhtään käteistä. Menin infotiskille ja pyysin heitä ottamaan ostokseni siksi aikaa, että käyn hakemassa käteistä kaupan ulkopuolella olevasta automaatista. Kun sitten palasin hakemaan ostokseni ja menin kassalle, olikin korttimaksutoiminto taas kunnossa. Näppärää.

Kaupan pihalla söimme J:n kanssa puoliksi kohuke-rahkamakeisen. Se alkaa olla meillä jo jokaisen kauppareissun perinne.

Kotipihalla meitä odottivat naapurin lapset ja J pääsi heidän kanssaan leikkimään. Yhdessä lapset matkustivat "laivalla Suomeen". K nukkui edelleen. Minä juttelin naapurin isäntien kanssa. Pihalle saapui myös naapurin rouva, joka palasi töistä ensimmäistä kertaa sitten kolmevuotisen hoitovapaan. Kuulostelin hänen tuntojaan aiheesta.

Lopulta kaikille lapsille tuli aika mennä syömään ja päiväunille. Minä tarjosin J:lle makaronia, raejuustoa, tomaattia, kurkkua ja lihaleikkelettä. Pojalla oli hirveä nälkä ja ruokaa upposi kovasti. Itse söin suuren lounassalaatin höystäen sen erilaisilla jääkaapista löytyvillä jämäasioilla.

K heräsi juuri kun olin ryhtymässä syömään. Laitoin tytön leikkimään lattialle ja hän viihtyikin siinä niin kauan, että sain syötyä varsin rauhassa.

Sitten olikin J:n aika päästä päiväunille. Kun ruokailusta oli hieman toivuttu, pakkasin lapset taas vaunuihin ja lähdimme kävelylle. J nimittäin ei suostu jäämään sänkyyn päiväunille, joten kärryttely tai autoilu on ainoa vaihtoehto.

Kävelimme lähikaduilla ja suunnilleen 20 minuutin kävelyn jälkeen J nukahti ja nukkuu tätä kirjoittaessa edelleen. Kotiin tultuamme luin päivän Postimees-lehden ja keitin ison kupin kahvia. Jossakin välissä imetin taas K:n.

K pötköttelee parhaillaan lattialla ja leikkii muovikirjaimella. Minua odottavat pyykit koneessa, tiskaaminen ja ruuan laitto. Olisin tietysti voinut tehdä ne jo tähän mennessä, kun J nukkuu, mutta päädyinkin kirjoitamaan tätä.

Kohta alan kysellä Skypen välityksellä T:ltä, mihin aikaan hän meinaa tulla kotiin ja onko hänellä jokin iltameno, jotta tiedän, miten ajoitan ruokaa. J:lle täytyy virittää pieni välipala heti sen jälkeen, kun hän päiväuniltaan herää, mikä lienee aivan pian.

Tämän tavallisen päivän iltaa en siis ole vielä nähnyt, mutta ennustajaeukon kykyni tuntien uskallan väittää, että T tulee kotiin noin klo 19 ja syömme illallista noin klo 19.30, jonka jälkeen on leikkiä ja kotihommia suunnilleen klo 20.30:een asti, jolloin lähden viemään K:n kylpyyn ja sen jälkeen nukkumaan. T lähtee nukuttamaan J:n noin klo 21.30.

Kun lapset ovat nukahtaneet taidan taas tiskata ja laittaa pyykkejä, minkä jälkeen luen ja notkun netissä. Aion myös kirjoittaa kolme postikorttia Suomeen ja tarkastaa maksettavat laskut.

Koetan taas kerran mennä ajoissa nukkumaan, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, kömmin sänkyyn vasta noin 23.30. T tullee nukkumaan joskus aika paljon myöhemmin.

Aivan hyvä peruspäivä!

sunnuntai 22. elokuuta 2010

In München gibt's ein Hofbräuhaus, oans, zwoa, suffaa

Päivää taas, blogiväki!

Käväisimme Baijerissa Frau Dr. I:n vieraana, sukuloimassa ja muuten vain Münchenissä viihtymässä.

On kyllä mahdottoman kiva ja viihtyisä paikka tuo vuoden 1972 kesäolympialaisten isäntäkaupunki. Koska J ja K olivat tietysti mukanamme, matkanteko oli varsin maltillista emmekä kiertäneet tulipalovauhtia paikasta toiseen. Mutta kyllä ehdittiin ihan tarpeeksi nähdä ja kokea.

Ykköstavoitteena oli oikeastaan nauttia baijerilaisesta keittiöstä, joka sopii lihansyöntiin taipuvaiselle perheellemme varsin hyvin. Makkaralautanen, potka ja Brezen-rinkeli poikineen tulikin reissun aikana pureskeltua. Erilaiset vehnäoluet kuuluivat myös repertuaariin, paitsi imettävällä äidillä, joka nautti oluen ja limsan sekoitusta, saksalaista pyöräilijöiden juomaa Radleria, joka on jokseenkin paras janojuoma, mitä on. J puolestaan pääsi Apfelschorlen makuun, joka on omenamehun ja vissyveden yhdistelmä, mainio juoma sekin.

München on ehta suurkaupunki, jossa nähtävää riittäisi loputtomasti. Julkinen liikenne toimii loistavasti, mikä matkalaista ilahduttaa aina.

Alla pari kuvaa matkan varrelta.

Harvassa kaupungissa pääsee surffaamaan aivan ydinkeskustassa, mutta Münchenissä pääsee. Eisbach-joessa kylmäpäiset vesiurheilijat keräsivät kovasti katsojia. Katsokaapa lisää kuvia vaikka em. Frau Dr:n postauksesta.


 


Kyllähän autofirmoilla rahaa on, mutta Bemarin ympärille rakennettu BMW Welt (BMW-maailma) oli överi-näyttävyydessään ihan mykistävä. Meillä oli tarkoitus piipahtaa siellä vain vessassa, mutta jumituimmekin valtavan kolossin ekan kerroksen näyttelyitä ihmettelemään. En tiedä autoista mikään eikä varsinaisesti kiinnostakaan, mutta Bemarimaailma oli jo rakennuksena niin uskomaton, että siellä oli kiinnostava käydä. Olihan siellä niitä autojakin, joita erityisesti miesväki lasittunein katsein ihmetteli ja kuvasi.

Ylemmässä kuvassa on näkymää Bemari-temppelin ala-aulasta. Alemmassa kuvassa on näkymää ulkoa. Koko hökötys ei millään mahdu kuvaan. Oikeassa reunassa pilkottaa vähän sienen mallinen harmaa rakennus. Se on BMW-museo, joka sekään ei ole aivan pieni.


 

 


Ja sitten se tärkein eli ruokapaikat. Alakuvassa on viimeisen illan syöttölämme, Hofbräukeller, jossa oli ylivoimaisesti paras ravintolan leikkipaikka ikinä missään. J katosi pallomereä viistäen horisonttiin punaisen pomppuhevosen selässä ja me aikuiset saimme nauttia rauhaisasti jälleen yhden potkan lisää.

Saksalaiset Bierhallet ovat todella kivoja paikkoja. Ne ovat isoja, usein meluisia, mutta silti todella kodikkaita ja hyväntuulisia - ja palvelu pelaa kuin unelma. Niihin ei ole mitään ongelmaa mennä lasten kanssa. Kaiken lisäksi pienet vieraat tuntuvat ihan tervetulleilta. On lasten ruokalistat, leikkipaikkoja ja esimerkiksi Augustinerbräun ravintolassa lapsille annettiin lahjaksi oma pieni lelupussi.



 



Pakko kertoa myös se, että kirjakauppa Hugendubelista (aah, ihana paikka!) löysimme pienille saksalaistutuillemme saksaksi käännetyt Tatu ja Patu -kirjat! Germaaniksi olivat kääntyneet Tatun ja Patun unikirja sekä Tatun ja Patun oudot kojeet.

Ilo oli nähdä, että suomalainen lastenkirjallisuus upposi kuin kuuma veitsi voihin niin pieniin kuin aikuisempiin saksalaisiin lukijoihin. T ja minä jännitimme, miten Unikirjassa on käännetty "Mustavalkoinen vastamulkoinen". Hauskasti se oli käännetty - tosin en enää yhtään muista, miten.

Münchenistä jäi tosi hyvä mieli. Kaupungin harvoja miinuksia on valitettavasti sen kalleus. Erityisesti maltilliseen Viron hintatasoon tottuneelle jotkut hinnat aiheuttivat välillä nielaisuja. Mutta kun liikkuu julkisilla eikä aterioi tärkättyjen valkoisten pöytäliinojen ravintoloissa, pysyy budjetti siedettävänä.

Posted by Picasa

maanantai 16. elokuuta 2010

Reinon virolaiset kaverit

Jatketaan tohveliasioissa.

Esittelin naapurin rouvalle hienoja vaaleanpunaisia Reino-tohveleitani ja kerroin, että Reinot ovat olennainen osa suomalaista jalkinehistoriaa. Kaikki tietävät, mistä on kyse, kun puhutaan Reinoista ja lähes kaikki niitä myös käyttävät.

Naapurini kertoi, että Virossakin on kenkämalli, joka kuuluu kaikkien yhteiseen muistiin. Toisin kuin Reinot, ne ovat ulkokengät eikä niitä naapurin rouvan tietojen mukaan enää valmisteta, mutta nimi elää.

Kenkien nimi on Hüvasti noorused eli "Hyvästi nuoruudet". Ihan huippu nimi! Kuulemma nimi tuli ihan siitä, että niitä käyttivät enimmäkseen vanhat ihmiset.

Koetin vähän googlata kengistä lisää tietoa, mutta mitään ihmeitä en löytänyt. Nähtävästi kengät tehtiin huovasta ja niihin saattoi halutessaan kirjailla koristekuvioita.

Osaisiko joku mahdollinen virolainen lukija kertoa meille enemmän Hüvasti noorused -kengistä?

lauantai 14. elokuuta 2010

Virstanpylväillä - ajatuksia kirjoittamisesta

Tämä kirjoitus on muistaakseni 505:s Lahden takana -blogissa ilmestyvä postaus. Hätkähdin jokin aika sitten oikein itsekin, kun tajusin, että 500 kirjoitusta oli tullut täyteen.

Aloitin bloggaamisen pari kuukautta Tallinnaan muuton jälkeen ja sen jälkeen olen koettanut kirjoitella mahdollisimman säännöllisesti. Ensin ajattelin kirjoittavani lähinnä perheen kuulumisista, lasten kasvamisesta ja kotoisista hommista, mutta vähitellen huomasin, että en jaksa vain siinä aihepiirissä pysyä. Nyt blogi onkin täynnä täysin sekalaisia juttuja sekalaisista aiheista, joita yhdistää lähinnä se, että (lähes) kaikki liittyvät jotenkin Viroon.

Kirjoittaminen menee minulla käytännön syistä melkoisissa puuskissa, sillä rauhallisesti koneen äärelle pääsen vasta iltaisin, kun kumpikin lapsi nukkuu ja silloinkin on usein kaikkea muuta hommailtavaa tai ei vain huvita olla koneella. Jos asiaa sattuu olemaan, kirjoitan tavallisesti kaksi tai kolme postausta kerralla ja ajastan ne ilmestymään tuleville päiville. Kirjoittaisin hurjan mielelläni paljon enemmänkin, mutta nyt on mentävä sillä tahdilla, minkä arki mahdollistaa. Samoin haluaisin täällä olevan paljon enemmän kuvia, mutta siihen en vain selviä.

Bloggaus on yllättänyt minut tavattoman positiivisesti monin tavoin. Olen äimistynyt siitä, että täällä käy muitakin kuin äiti. Alun perin ajattelin, että lukemassa kävisivät korkeintaan perheenjäsenet. Blogin kautta olen tutustunut uusiin ihmisiin, joita olen sitten saanut tavata myös ihan oikeassa elämässä. Olen kommenttien avulla oppinut paljon Virosta. Sähköpostiini on silloin tällöin tullut tuntemattomilta ihmisiltä pyyntöjä auttaa Viroon muuttamiseen liittyvissä asioissa. Ja mikä tärkeintä - olen iloinen, että olen jaksanut blogia kirjoittaa, sillä tästä jää meidän perheellemme hyvä muisto ajastamme Virossa.

Tiiviimmän kirjoitustahdin ja suuremman kuvamäärän lisäksi toivoisin, että voisin käyttää blogia viron kielen opiskelun välineenä. Silloin tällöin olen viroa osaavilta lukijoilta kysellyt jotakin kieleen liittyvää asiaa, mutta olen monesti ajatellut, että pitäisi rohkaistua kirjoittamaan välillä viroksi ja sitten pyytää armoton palaute ja ottaa opiksi. Mutta ehkä ensin käyn siellä viron kielen astevaihtelukurssilla...

Olen aina kirjoittanut ja kirjoitan edelleen päiväkirjaa kaikesta mahdollisesta. Blogi on tällä hetkellä ehkä tärkein ja ahkerimmassa käytössä oleva päiväkirjani, mutta enhän minä tänne tietenkään kaikkein syvimpiä tuntoja vuodata. Niiden paikka on pöytälaatikossa tai T:n olkapäällä.

Lisäksi kirjoitan päiväkirjaa lapsilleni heidän kasvamisestaan, kirjapäiväkirjaa lukemistani kirjoista (se ei ole suuri työ, sillä lukeminen edistyy hyyyvin hitaasti) ja nykyään tavallaan pientä ruuanlaittopäiväkirjaakin: kun teen keittokirjasta jonkin ruuan sen reseptin mukaan, kirjoitan keltaiselle post-it-lapulle, kuinka ruoka onnistui. Lapun liimaan ko. keittokirjan sivulle. Tietää sitten välttää kämmäykset, jos tekee ruokaa toistekin.

Käsilaukussani minulla on aina muistivihko ja lyijykynä, ja jos on tyhjä hetki, saatan vaikka hammaslääkärin odotushuoneessa kirjoittaa, miltä siellä näyttää ja haisee ja mikä on juuri sillä hetkellä meininki. Koetan pitää mielessä, että arkea pitäisi tallentaa sen minkä suinkin ehtii, ja tällaiset "Viru-keskuksen parkkihallissa on juuri nyt kamalan kylmä" -tyyppiset merkinnät auttavat aika kivasti pitämään mielessä menneitä tapahtumia.

Matkoilla ollessa ostan yleensä pienen vihkon, johon pidän matkapäiväkirjaa. Yhdessä reissussa otettujen valokuvien kanssa tästä yhdistelmästä tulee aivan pistämättömän hyvä keino palata myöhemmin reissun tunnelmiin.

Notta tällainen välitilitys kirjallisen suoleni matamisliikkeistä. Tämän kirjoitin kaksi päivää ennen tekstin julkituloa, ja kun te tätä luette, minä istun perheineni Baijerissa nauttimassa valkoista makkaraa ja vehnäolutta ja laulamassa torvensoiton tahtiin. Auf wiedersehen!

perjantai 13. elokuuta 2010

Sehän on Reino!


Minulle tulee sähköpostilla mainoksia tallinnalaiselta kenkäliikkeeltä Vivian Vaulta. Sieltä olen muutamat klopot ostanut, sillä kaupassa on mukavasti valikoimaa meille kanoottijalkaisille (koko 42 - 43).

Eilen sain taas mainospostia ja meinasi vähän naurattaa: syksyn uutuuskengät näyttävät kovasti Reino-tohveleilta. Kaikkea sitä! Juuri näitä malleja en ehkä kenkäkaappiini ottaisi, vaikka kieltämättä leopardikuvioinen Reino-tyyli olisi varmasti näyttävä ratkaisu.

torstai 12. elokuuta 2010

Tukka hyvin, kaikki hyvin

Tulipa taasen käytyä tukan leikkuussa. K piti huolen, että reissu ei mennyt rentoutumiseksi, vaan tyttö heräsi sillä hetkellä kun istuin kampaajan tuoliin. Sitten hypitettiin ja ruokittiin lasta sylissä sillä aikaa, kun kampaaja-raukka koetti tehdä työtään.

Täkäläisellä kampaajalla olen kyllä saanut kokea hauskoja kulttuurieroja. Minun hiukseni ovat nimittäin hyvin lyhyet ja tuntuu, että kaikki kampaajat, joiden luona olen kahden vuoden aikana käynyt, jotenkin pelkäävät leikata näin lyhyitä hiuksia tai vain kerrassaan tuntuvat asiassa tottumattomilta.

Edelliskerralla tuolloinen kampaajani pyöritteli päätään, kun sanoin, että minulla on ollut 13-vuotiaasta asti lyhyet hiukset ja että niin äitini kuin siskonikin ovat täysin lyhyttukkaiset. Kampaaja totesi, että moinen lyhythiuksisuus on Virossa aika harvinaista.

Tämänpäiväinen kampaajani teki itseäni miellyttävää työtä. Kiitin häntä siitä, että hän uskalsi leikata tarpeeksi lyhyeksi. Siihen kampaaja sanoikin, että kaikki eivät tosiaan uskalla, sillä yleensä naiset pelkäävät, että kampaaja leikkaa tukkaa liian paljon. Samalla hän jatkoi, että heillä on kampaajakoulutuksissa vaikeuksia saada lyhyttukkaisia naisia "koulutuspäiksi". Siihen minä tietysti heti iskin ja sanoin, että sopii ottaa yhteyttä, jos tarvitaan hiusmallia.

Hauska hiuksenhieno kulttuuriero tämäkin. Eipä ole suomalaiskampaajilla varmasti kokemuksen puutetta lyhyiden hiusten leikkuusta.

perjantai 6. elokuuta 2010

Lasten suusta

Kotipihallamme on hetkittäin kovasti kansainvälinen tunnelma, kun pihan tenavat äityvät puhumaan sekä suomea että viroa. Naapuruston lapset ovat nimittäin jostakin syystä alkaneet viime aikoina käyttää leikeissään välillä suomea.

Sitä he ovat kuulleet lähinnä - Herra hyvästi varjele - minun suustani: lapset osaavat sujuvasti erilaisia suomenkielisiä komennuksia, kieltoja ja tuskastuneita ähkäisyjä, joita he ovat oppineet kaksivuotiaan perässä säntäilevältä äidiltä.

Kun lapset palaavat sisälle, huiskutetaan toinen toiselle sanoen "heippa, moi-moi". Suosituin sana lienee "moottoripyörä", jolla tarkoitetaan naapurin tyttöjen akkukäyttöistä pikkumönkijää, jolla J paljon ajelee. Sitä on oikein opettelemalla opeteltu, sillä yö-diftongi on virolaisen suuhun aika hankala.

Mikäpäs siinä, tämä kaikki on hauskaa ja kielitieteellisesti erityisen vänkää siitä tekee se, että lasten tavassa käyttää suomen kieltä kuuluvat jotenkin tosi hyvin suomen kielelle ominaiset piirteet. Lapset kun matkivat surutta ja arkailematta kielen ominaisuuksia (ja valitettavasti myös puhujan...) ja ne kuulostavat sitten äidinkielenään suomea puhuvalle aika hauskoilta.

Pihamme lasten suomessa l-äänteet ovat paksuja, ei ollenkaan sellaisia heliseviä etisiä älliä kuten virossa. Vokaalit ääntyvät tosi takaisina ja kumeina, ja s-kirjaimet ovat nekin jotenkin paksuja, eivät viron tapaan teräviä.

Vaan en silti oikein tiedä, itkeäkö vai nauraa, kun ekaluokkalainen virolaistyttö komentaa poikaani suomalaisin sanoin ja painottaen sanojaan täsmälleen samalla tavalla kuin huomaan itse tekeväni. Voi apua.

torstai 5. elokuuta 2010

Sanaton

En oikeastaan edes haluaisi laittaa seuraavaa linkkiä tähän näkösälle, mutta koska nettisivu tuntuu niin ällistyttävältä, teen sen silti.

Viinaa Virosta -nettisivu pitää meidät ajan tasalla siitä, mistä Tallinnassa saa halvalla miestä väkevämpää.

Mahtavaa: nyt tiedän, että Rimissä on parhaillaan Corona alennuksessa.

Voi hyvän tähden tätä elämää.

Iltaterveisin,
Kukkahattutäti

Vinkistä vaarin

Eräs blogimme lukija oli päätynyt tänne hakusanalla rjazenka, joka siis on maitotuote, josta kirjoitin keväällä.

Ensinnäkin: onpa hassua, mitä mutkia pitkin tännekin bittihöttöön ihmisiä päätyy.

Ja toiseksi: taas saan lukijavinkin avulla kertoa teille asiasta, mistä en tiennyt mitään. Helsingissä nimittäin toimii Tallinnan marketti -niminen virolaisten tuotteiden kauppa. Aiemmin se on toiminut nimellä Eestin herkut, mutta nettisivunsa nimi on tästä vuodesta lähtien tuo. Jos siis Helsingissä astelee Kolmatta linjaa takaisin (kuulevatko kaikki Fredin äänen?), niin voi käydä ostamassa ainakin kohuke-rahkamakeisia ja muitakin virolaisjuttuja.

Nuo rahkaiset kohukkeet ovat kuulemma ulkomailla asuville virolaisille vähän sama asia kuin salmiakki ulkomailla asuville suomalaisille. Tosi hyviähän ne ovatkin. J:lläkin kaikki liike lakkaa, kun pojalle ilmoittaa, että tarjolla olisi kohuke.

Huomasin muuten maininneeni kohukkeet täällä blogissa lähes kaksi vuotta sitten. Itselleni oli hauska palata tuohon postaukseen, kun siinä kirjoitteli asioista, jotka ovat nyt myöhemmin niin kovin itsestään selviä.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Toinen mahdollisuus

Viro on niin pieni, että kun jostakin asiasta kohkataan, ei muusta puhuta. Viimeisen vajaan vuoden aikana naistenlehdet ja kaikki muutkin lehdet ovat tehneet selväksi, että Solaris-kauppakeskuksessa avattu ravintola Komeet on jotakin aivan erityislaatuista. Ravintolan perustaja on 27-vuotias Anni Arro, jolla on Virossa jo useampi ravintola ja hänet tunnetaan myös mallina, keittokirjailijana ja tv-juontajana.

Kävin Komeetissa viime syksynä ja tulin myös kirjoittaneeksi käynnistäni. Olen myös antaumuksella kertonut kaikille, kuinka surkea kokemus oli, vaikka kaikki muut tuntuvat paikkaa kehuvan.

Tänään olin asioilla kaupungilla K:n kanssa ja kun tuli aika ruokkia tyttöä, päätin Matti Nykäsen tapaan, että jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja lähdin toista kertaa Komeetiin.

Ehkä tähtien asennot olivat jotenkin paremmat kuin edelliskerralla, mutta kokemukseni tänään oli todella myönteinen. Söin nimittäin luultavasti elämäni parhaimman lounassalaatin, jossa oli tavallisten vihreiden lisäksi paahdettua vuohenjuustoa, linssejä, hummus-tahnaa ja paahdettuja paprikoita. Se oli aivan käsittämättömän hyvää, ja vannotin tarjoilijaa sanomaan kokille erittäin lämpimät terveiset. Ilahduttavaa oli saada ruokaa, jossa ei ollut mitään einesmäistä, vaan kaikki maistui jotenkin aidolle. (Terveiset vanhemmalle isosiskolleni: tätä vuohenjuustoruokaa sinun on saatava)

Komeetin etuna on myös upea näkymä kaupungille, sillä ravintolan pisin seinä on lasia. Kun istuin ikkunan ääressä, tuntui siltä kuin olisin voinut asettaa jalkani Estonia-teatterin katolle.

Nyt siis uskallan suositella paikkaa ja toivoa hyvää ruoka- ja palveluonnea Komeetissa kävijöille. Muutoin Solaris-keskuksen voi minun mielestäni kiertää kaukaa. Liian meluisa, liian bling-bling (paitsi kirjakauppa).

****

Nämä yhteiskunnallisesti valtavan merkittävät ja kaikkia palavasti kiinnostavat ravintola- ja syömiskokemukseni sikseen, mutta Komeetissa istuessani en voinut olla ajattelematta taas sitä tosiasiaa, että virolaiset tuntuvat saavan aikaan paljon enemmän paljon nuorempana.

Esimerkiksi tuo Komeetin omistaja Arro on tosiaan vasta 27-vuotias ja hän on ehtinyt tehdä vaikka mitä. Minä mietin samassa iässä, jaksaisinko raahata itseni pitkäksi venyneen kuoroillan jälkeen graduseminaariin vai lähtisinkö sittenkin koiran kanssa lenkille. Ja opintotuki juoksi.

Oikeasti, välillä virolaisten parissa tuntee itsensä huomattavan laiskaksi. Toisaalta se on aika kannustavaa: jos nuokin, niin ehkä minäkin. Eihän se muuta vaadi kuin työntekoa.

sunnuntai 1. elokuuta 2010

(Kesä)aikamme kuva


Tämä viikko on oltu hyvin kesäisissä ja hyvin helteisissä tunnelmissa, toinen silmä kiinnittyneenä kisatunnelmiin Kataloniassa. Tänään taas palataan lahden taakse.

J:nkin pitää sanoa heipat mummolan pihamaalle, jossa hemmo on viilettänyt aataminasussa aamusta iltaan. Muun muassa mummon kurkkupenkki on saanut hellää hoitoa. Olen koettanut välillä muistaa ruokkia poikaa, vaikka kylkiluut kuvassa paistavatkin. Enimmäkseen J on elänyt karviaisilla ja herukoilla, joita on saanut poimia suoraan pensaasta. Välillä on kiskottu mummoa sormesta pakastinarkun luokse antamaan peltirasiasta pikkuleipä.

Toiset jo harmittelevat koulujen ja töiden alkua, mutta meillähän kesäaika vain jatkuu. T:nkin kalenteriin on ilmestynyt kesälomapäiviä, joten luvassa lienee koko perheen yhteistä lomailua. Syksyä olen ajatellut sen verran, että haaveilen pääsystä viron kielen kielioppikurssille.

Mutta sitä ennen nautitaan nyt vielä tästä ihmeellisestä ajasta, jolloin 20 asteen lämpö tuntuu hytisyttävän kylmältä.
Related Posts with Thumbnails