perjantai 24. syyskuuta 2010

Ulkosuomalaisuussarja, osa 5: Kuinka paljon kannattaa sopeutua

Jokin aika sitten juttelin Ruotsissa asuvan kaverimme kanssa siitä, kuinka paljon ulkosuomalaisen tulisi sopeutua uuteen kotimaahansa. Pitäisikö koettaa asettua mahdollisimman paljon kodiksi vai voiko olla henkisesti ja fyysisesti toinen jalka aina hieman kotimaassa.

Ruotsin-kavereillamme on tästä hyvä käytännön esimerkki. Heidän kodissaan pitäisi tehdä keittiöremontti, mutta kun tiedetään, että muutaman vuoden päästä maasta lähdetään pois, alkaa miettiä, kannattaako työlääseen hommaan ryhtyä.

Toisaalta ei voi elää pitkiä aikoja "sitkussa", kun elämä on ihan tässä ja nyt. Siinäpä sitä miettimistä, pistääkö kaapistot uusiksi vai ei. (Ja jos Ruotsin-poppoo tätä lukee, niin kiitos ja anteeksi kun käytän elämäänne esimerkkinä!)

Meillä on Ruotsin-kavereihimme verrattuna siinä mielessä eri tilanne, että he ovat työkomennuksella. Me taas olemme täällä toistaiseksi - mikä tähän mennessä on kestänyt kaksi ja puoli vuotta, T:llä jo aika tarkkaan kolme.

Silti mekin mietimme kavereidemme tavoin, kannattaako joitakin asioita tehdä vai jättää tekemättä. Näkökulma vain on toinen. Koska emme voi tietää, kuinka kauan täällä olemme, tulee mietittyä, kuinka isoja juttuja kannattaa tehdä, kun lähtö voi tulla piankin.

Minä olen mielestäni päässyt aika hyvin pois sitku-ajattelusta. En tiedä, onko se seurausta ulkomailla asumisesta, mutta samapa tuo. Ajattelen, että asutaan sitten missä tahansa ja kuinka pitkään tahansa, asuinpaikasta pitää tehdä mahdollisimman nopeasti itselleen koti. Ja herranen aika, elämä on liian lyhyt siihen, että haikailisin koko ajan jotain epämääräistä muuta, kun nytkin on ihan hyvä näin.

Lapset ovat tässä kotiutumisasiassakin tehokkaana motivaattorina. Heillä täytyy olla fyysinen ja henkinen koti, jossa heillä on hyvä elää ja rauhallinen olo, vaikka meidän aikuisten mielet sitten seikkailisivatkin jossain muualla. Joten meidän tapauksessamme meidän kotimme on tällä hetkellä hyvin vahvasti Tallinnassa. Se sitten muuttuu joskus muuksi jos on muuttuakseen.

Mutta tokihan on selvä, että jos ulkomaankomennus kestää vaikka vain vuoden, niin ajatukset sopeutumisesta voivat olla ihan toiset. Samoin se, missä päin maailmaa elää, vaikuttaa luultavasti sopeutumiseen. Jos on toisella puolella maapalloa, niin on varmaan ihan paikallaan asettua kodiksi, sillä ei Suomessa kuitenkaan pääse kovin usein käymään. Tässä mielessä meillä Virossa ja vaikka Ruotsissa asuvilla olisikin mahdollisuus elämiseen jalat samaan aikaan kahdessa eri maassa, mutta kuten todettua, minä ainakaan en sitä halua.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos persuja ja demareita uskoo, sopeutumista pitäisi tehdä loputtomasti; maassa maan tavalla tai maasta pois, vai kuinka se nyt meni. Sinäkin siellä vaan teet lapsia ja kulutat virolaisia sosiaalietuuksia. Ettet häpeä! ;-) Tuumaa T Jäkestä, jota harmittaa suomalaisen maahanmuuttokeskustelun (toisinaan) ala-arvoinen taso

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Ruotsi lukee! Ihan pienenä täsmennyksenä (tosin kokonaisuuden kannalta aika merkityksetön) teimme keittiöremontin (ja monet muut kohennukset) ennen kuin muutimme sisään, nyt on siis keskusteluissa kylpyhuoneremontti. Meidänkin tavoitteena oli saada koti kodiksi heti alkuun, koska asumisen kesto on jokseenkin epävarma.

Muutenkin olemme yrittäneet ruotsalaistua (kuitenkaan muuttumatta ruotsalaisiksi): ostimme Volvon ja lapsille Bobby Carin, syömme Pågenin ja Polar bröden "leipää" ja filmjölkiä, vaihdoimme kasvismargariinit "kunnon tavaraan", yritämme olla niin positiivisia kuin suomalainen vaan osaa ja tietysti varomme jalankulkijoita autoillessa. Yritämme osallistua jatkuvaan diskuteeraukseen iloisin mielin (ja vakavalla naamalla), erityisesti silloin kun päiväkodin vanhempainillassa käydään kädenvääntöä siitä, kuinka paljon sokeria saa lapsi saada päiväkodissä.

Osittain paikallisen käytännön vastaisesti puhumme lapsille suomea, myös ulkona. Täällä on ilmeisesti paljonkin sellaisia maahanmuuttajia jotka hylkäävät äidinkielensä ja käyttävät perheessä pelkästään ruotsia kun tänne ollaan kerran tultu jäädäkseen. Asiasta oli puhetta kun kuopuksemme kävivät vielä maahanmuuttaja-päiväkotia, erityisen tavallista tämä lienee Afriikkalaistaustaisilla maahanmuttajilla. Naapurustossa asuvat ulkomaalaistaustaiset sisarukset puhuvat systamaattisesti ulkona keskenään ruotsia.

Itsekin olen aika hyvin päässyt eroo sitku-ajatusmaailmasta, silloin tällöin se tietysti nousee pinnalle kuten muutama viikko sitten naapurin kysyi että kummassa koulussa A (se vanhin niistä) aloittaa. Niin, nykyisellään muutto tuntemattomaan kohteeseen osuu esikoululuokan joululomalle. Voi tosin olla että ollaan pidempäänkin.

Aina kun lukee ekspatriaattien kirjoituksia niin vaikeinta tuntuu olevan kotimaahan paluu, suorastaan traumaattista. Lienee siis syytä pysytellä ulkomailla ;)

Luitko muuten HS:stä Annamari Sipilän Suomi-bulimiaa kirjoituksen?

Viemeöisen laivayön ja Axelbandetin juhlatunnelmien väsyttämä J

S kirjoitti...

Virossa maahanmuuttokeskustelu on Suomeen verrattuna aika yksinkertaista: kun maahanmuuttajia ei kerrassaan ole, niin ei tarvitse puhuakaan. Olikohan Viroon viime vuonna joku yksi turvapaikanhakija tai jotain ?

No, ei se nyt toki ihan noin yksioikoisesti ole, ja onhan täällä tätä kansallisuuskeskustelua virolaisten ja venäläisten välillä ihan riittämiin.

Hee, kyllä vain, Haigekassa maksaa minulle avustukset ja minä loisin kotona. Näihin ajatuksiin liittyvän postauksen koetan rustata lähitulevaisuudessa.

Tjänare, Sverige ja pahoittelut erehtymisestä remonttikohteessa! Kyllä teistä ihan kunnon kansankodin asukkaat saadaan, kun Volvokin jo on - vain villa ja vuffe puuttuvat :D

Aika hurjaa tuo kielimeininki, jos noin armottomasti unohdetaan äidinkieli.

Juu, kotimaahan paluussa on varmasti miettimisensä eikä vähiten lasten kannalta. Heille varsinkin se on hirvittävä muutos. Miten sitä oikein voisi selittää, että niitä tuttuja jokapäiväisiä leikkikavereita ei yhtäkkiä olekaan? Huh, mietitään sitä sitten joskus...

Luin Sipilän kirjoituksen! Huvitti, kyllä siinä oli jonkin verran tuttuja tuntemuksia. Ehkä näin Suomea lähellä asuvana ei tarvitse niitä Suomi-kokemuksia niin armottomasti ahmia.

Anonyymi kirjoitti...

Törmään lastenneuvolassa muutaman kerran vuodessa maahanmuuttajaperheisiin, joissa jompikumpi taikka molemmatkin ovat alkaneet puhua lapsellensa muuta kuin omaa äidinkieltään. Yritän aina välittää syvän kauhistukseni ja puhun pitkät pätkät siitä, miten tärkeää vieraiden kielten oppimisen kannalta on, että oma äidinkieli on vahva. Joskus ei ole edes kyseessä huono-osaiset pakolaisperheet, vaan työn takia muuttaneet korkeasti koulutetut ihmiset. Ei voi kuin ihmetellä.

T-täti

Oili kirjoitti...

Löysin vasta nyt sattumalta tieni blogiin. Mielenkiintoista tekstiä, etenkin nämä ulkosuomalaisuutta käsittelevät asiat. Itse Saksassa puolisentoista vuotta asuneena ja mitä ilmeiseimmin tänne jääneenä mietin säännöllisin väliajoin samoja juttuja.

Kodin kodiksi luomista pidän ehdottoman tärkeänä, varsinkin kun ulkomailla sijaitaan. Mulle on hyvin tärkeää, että kotona voin rauhoittua ja olla omien tavaroideni ympäröimä (Iittalat oli toki tuotava Suomesta;)) ilman tunnetta, että olen vain irrallinen henkilö vailla juuria. Ovesta ulos astuessa kohtaa kuitenkin edelleen välillä riittävästi haasteita.


Terveisiä Saksasta! :)

Related Posts with Thumbnails