perjantai 30. tammikuuta 2009

Hiljaista on

Blogirintamalla on hiljaista, olemme edelleen J:n kanssa matkoilla. Lahden taus virkistyy taas joskus ensi viikolla. Luvassa ainakin suuren MM-kisaveikkauksen aloitus.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille. Me odotamme huimia pakkasia, jo nyt on mittarissa -17 astetta.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Onko Virossa Savoa?

J ja minä olemme Kuopiossa. Tänne on mukava tulla, sillä siinä kohtaa kun ihmisten puhuma kieli muuttuu levveeksi, elämänrytmi jotenkin rentoutuu. Kauppahallikahvilla viereen tulleen rouvan kanssa oli helppo taivastella viimeisimmät ninamikkoset (mikä sillä naisella on?!!), bussikuski otti täysin lunkisti, vaikka en meinannut tajuta maksaa matkasta (lastenvaunujen kanssa ei pääse täällä ilmaiseksi, nyt tiedän...) ja kangasliikkeessä sai ihmeellisen leppoisaa palvelua. Tallinnan kiire ja takakireä ilmapiiri on jossakin kaukana.

Onkohan Virolla oma Savonsa? Entä missä ovat Viron yksitotisen töksähtelevät varsinaissuomalaiset? Lieneekö Virossa hidasta Hämettä?

Vaan se oli kiintoisa huomata omassa pääkopassa, että meinasin kaupungilla alkaa puhua asiointitilanteissa viroa. Aika huimaa.

Katsokaapa muuten tämä Savon Sanomien videolinkki. Tolkutonta, että tuollaiset luisteluolosuhteet voivat olla olemassa!

perjantai 23. tammikuuta 2009

Kotiäidin taidehetki



Kun lapsi nukkuu päiväunia, äiti ottaa itselleen omaa laatuaikaa ja tekee lumiukon. (Stailaus: S, korvaläpät: eteisen laatikko, porkkana: Tallinnan keskustori, hiilet: oma takka, valokuva: S)

Lunta, jee, jee!

torstai 22. tammikuuta 2009

Ison pojan leikit

Meillä asuvan lapsineron lahjakkuus on havaittu niin ylivertaiseksi, että hänet siirrettiin musiikkileikkikoulussa vuoden ikäisten ryhmään. Noh, totta puhuen, yli puolivuotiaiden muskariryhmässä ei käynyt tarpeeksi väkeä ja pienimmät leikkijät siirrettin vuoden täyttäneiden kanssa samaan porukkaan. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa tässä isojen ryhmässä ja hyvinhän se meni. J oli ainoa, joka ei osannut kävellä, mutta se ei tahtia haitannut.

Tallinna on peittynyt kauniiseen lumikerrokseen. Voi kunpa hanget hetken aikaa säilyisivät.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Laululavalle hiihtämään

Aina kannattaa jutella naapurin rouvan kanssa. Kyselin, mahtaako Tallinnassa olla mahdollisuutta hiihtää. Hän vinkkasi käymään osoitteessa www.talvekeskus.eu. Ja todellakin, Tallinnan laululava ympäristöineen on talvisin pienimuotoinen talviliikuntakeskus.

Lavan liepeiltä löytyy pulkkamäkiä, lumilautailuopastusta ja jopa pieni hissi rinteen päälle. Hiihtämään laululavalla ei pääse, mutta se järjestyy Nõmmen spordikeskuksen radalla. Luntahan Tallinnassa ei ole juuri yhtään, mutta Nõmmelle on tykitetty 1,3 kilometrin rata.

Kun tuli laululavasta puhe, niin tiedoksi, että heinäkuun alussa emme ole kyläilemässä kenenkään luona Suomessa tai missään muuallakaan. Silloin on todellinen virolainen pakko mennä -tapahtuma eli laulu- ja tanssijuhlat. Ne pidetään 2. - 5.7. Minulta jäi viimesyksyinen Viron itsenäisyyden juhlavuoden jättimäinen yölaulujuhla väliin. Tätä en aio missata.

maanantai 19. tammikuuta 2009

Kartanoaiheinen linkkivinkki

Tiesin Viron kartanoista suunnilleen sen verran, että niitä on ja että jotkut ovat hyvässä kunnossa ja jotkut surkeassa.

Siksi oli ällistys, kun löysin todella kattavan nettisivun, www.mois.ee, joka esittelee Viron värikästä kartanohistoriaa ja sen nykytilaa. Sivustolla on hurjasti kartanotietoutta viroksi, mutta aika paljon myös englanniksi, suomeksi ja saksaksi.

Kun miettii, missä päin Viroa olisi hauska käydä, voi yhdeksi tavoitteeksi ottaa kiinnostavien kartanoiden bongaamisen. Tästä lomareissua suunnittelemaan!

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Suosikkiravintola joutui mustalle listalle

Pettymysten pettymys. Nyt on laitettava boikottiin yksi lempiravintoloistamme, tuolla sivupalkissakin kehumamme azebaidzanilaisravintola Ses-Bes. Syynä on se, että ravintolan omistajat istuvat vankilassa ase- ja huumausainerikosten takia. Aiheesta uutisoi tuorein Eesti Ekspress -lehti. Azerilainen rikollisuus ei ehkä ole juuri se kohde, mitä haluamme taloudellisesti tukea.

Todella sääli, sillä ruoka paikassa on kerrassaan mainiota ja palvelukin ok, kun vain on jaksanut venäjänkielisille tarjoilijattarille tarpeeksi kärsivällisesti selittää, mitä haluaa. Paikan hyvyyden tietävät myös lukuisat vieraamme, joiden kanssa olemme käyneet Ses-Besissä syömässä saslikeja ja dolmia.

****

Meillä alkaa olla vakava tarve sulkea portaikkoja portein. J nimittäin toissapäivänä pyyhkäisi ensimmäistä kertaa portaat ylös toiseen kerrokseen. Homma sujui kerrasta täysin sujuvasti, ja nyt portaisiin pitääkin sitten pyrkiä alituiseen. Huoh.

Tänään hämmästyimme, kun tajusimme, että J osaa näyttää sormella kuvakirjasta, missä on auringon kuva ja missä on auringon silmät ja nenä. Kyseessä on äityspakkauksen mukana tullut kirja, jota on luettu paljon ja hartaasti. Ruumiinosat alkavat muutenkin olla kohta hallussa, sillä J:stä on loputtoman hauskaa etsiä äidin napaa. Hän nostaa paidanhelman ylös ja aina se napa sieltä löytyy. Pienet asiat voivat todellakin tuoda ison ilon!

lauantai 17. tammikuuta 2009

Oletko hyvännäköinen ja haluat kuuluisaksi?

Jos vastasit myöntävästi otsikon esittämiin kysymyksiin, kannattaisi ehkä hakea alastonjuontajan paikkaa uuden virolaisen viihdenettisivuston, toptop.ee:n, alastonuutisiin.

Meinasivat jälleen kerran tyrskähtää aamujugurtit nenästä, kun näin asiaa koskevan työpaikkailmoituksen tuoreimmassa Eesti Ekspress -lehdessä. Ihan aikuisten oikeesti ilmoituksessa etsitään rohkeita, hyvännäköisiä ihmisiä, jotka haluavat kuuluisaksi Alasti Uudised -ohjelmassa. Ilmoituksen mukaan hyvät työolosuhteet ja kelpo palkka tulevat kaupan päälle.

Huh-huh. Kyllähän hommasta varmasti kuuluisuutta tulee, mutta tiedä sitten maineesta.

perjantai 16. tammikuuta 2009

J:n tuoreet seikkailut

Päivitetäänpä taas J:n kuulumiset. Tuntuu, että joka kerta alkaessani kirjoittaa hänestä sanon, että "meneillään on huima kehityshyppäys". Öö, se taitaa kymmenen kuukauden ikäisellä lapsella kuulua kuvioon. Mutta joka tapauksessa aika tahdilla poika oppii uusia asioita.

Konttaus on nyt J:n liikkumistapa. Välipäivinä tulivat ensimmäiset haparoivat yritykset, ja nyt neliveto kulkee hirmuista haipakkaa.

Konttauksen myötä alkoi myös jatkuva pyrkiminen seisomaan. J nousee tuolia vasten, sohvaa vasten, vessanpönttöä vasten (on pakko muistaa laittaa kansi kiinni), äidin ja isän jalkaa vasten ja kaapin ovea vasten. Päivä päivältä seisominen sujuu tanakammin. Kylvyssä saa olla tarkkana, sillä J nousee seisomaan myös ammeessa pitäen laidasta kiinni ja pärskyttää toisella jalalla vettä. Suloista, mutta nenälleen lentäminen on siinä usein turhan liki.

Kaikki esineet, mitkä ovat J:n ulottuvilla esim. pöydillä tai tuoleilla, tulevat alas. Äidin sukkalaatikko pitää tyhjentää, sohvapöydän alahyllyn sisus samaten.

Viime viikon hellyttävä uusi asia oli, kun J oppi vilkuttamaan. Nyt vilkutetaan vähän kaikelle. Isälle tietysti, kun hän lähtee töihin, mutta myös kuvakirjan hahmoille ja milloin millekin.

En tiedä kuvittelenko, mutta välillä tuntuu, että J on alkanut matkia joitakin äänteitä. Vilkuttamisen yhteydessä on aina sanottu "hei-hei" ja monesti poikakin sanoo "e-e". Selvä lapsinero.

Olemme viime viikkoina lukeneet paljon Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta. Humppa ja pomppa -runon yhteydessä J alkaa aina hytkyä. Riittää, kun vain avaa ko. sivun, niin poika alkaa heilua sylissä. Jaakko Vaakko Vesirotta -runon aivastukset saavat J:n hekottamaan hervottomasti. Kunnas on kyllä aivan loistokamaa. Kun sitä lukee, kaikki muut lastenkirjat tyyliä "Tässä on koira. Koira juoksee." tuntuvat onnettoman tylsiltä.

Pari viikkoa sitten sanoin, että yöt ovat alkaneet parantua. Ei olisi pitänyt sanoa, sillä nyt yöt ovat olleet pari viikkoa aika kamalia. Yöherätysten määrässä en enää ole pysynyt laskuissa. Mutta mitäpä sitä ruikuttamaan, kyllä se siitä. Enemmän päiväunia ja isompia kahvimukeja.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Hyvää talven harjan päivää!

Ihmettelen edelleen, miten aktiiviselta oman kaupunginosamme hallinto vaikuttaa. Eilen postilaatikosta putkahti kaupunginosamme seinäkalenteri, jossa on kuvia meille jo tutuista paikoista ja jossa kerrotaan, mitä tapahtumia kotinurkillamme tämän vuoden aikana tapahtuu. En tiedä, ovatko kaikki Tallinnan kaupunginosat tiedottamisessa näin innokkaita (kalenterin lisäksi tulee säännöllisesti kaupunginosan oma lehti sekä yksittäisiä tiedotteita), mutta hyvä on, että asukasta näin muistetaan.

Kalenterissa on joidenkin päivämäärien kohdalla pieni lisätieto. Ne viittaavat virolaisen kansankalenterin tärkeisiin päiviin. Esimerkiksi tänään on "taliharjapäev", eli "talven harjan päivä". Kansankalenteria esittelevän nettisivun mukaan tänä päivänä "talven selkäranka katkeaa" ja aletaan liikkua kevättä kohti.

Muita tulevia päiviä ovat mm.

9.2. Luuvalupäev
25.2. Tuhkapäev
12.3. Korjusepäev
1.4. Karjalaskepäev
14.4. Künnipäev

Jos saan aikaiseksi, koetan vuoden mittaan muistaa kertoa näistä päivistä, sillä kiintoisa niistä on lukea lisää ja kenties sen avulla tajuta taas hieman enemmän virolaisten historiasta.

maanantai 12. tammikuuta 2009

Hermo menee

Oletteko koskaan nähneet Tallinnassa ihmisiä, jotka liikkuvat pyörätuolilla? En minäkään. Siihen on selvä syy: tässä kaupungissa pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa liikkuminen on lähestulkoon mahdotonta. Vanha kaupunki on tietysti täysin toivoton, mutta myös muualla muu kuin kahdella jalalla liikkuminen on erittäin hankalaa. Kynnyksiä, kantteja, portaita, huonoa asfalttia ja luiskattomia sisäänkäyntejä riittää.

Tänään meinasin saada hepulin, kun koetin päästä Abakhan fabrics -kangasliikkeeseen Pärnu maanteen varrella, poika vaunuissa. Katutasossa olevan oven takana aukesivat jyrkät portaat ylös liikkeeseen. Luiskaa ei tietenkään ollut missään. Vaunujen nostamisessa kauppaan minua auttoi lopulta vanha rouva, joka tarttui reippaasti vaunuihin, vaikka koetin estellä ja sanoa, josko tulisi vähän nuorempia nostajia. Sisälle lopulta päästiin.

Sisällä vastaan tuli sama ongelma kuin lähes kaikissa tallinnalaisissa liikkeissä. Hyllyjen ja tavarakorien välit ovat liian ahtaat vaunuille. Vaunut pitää siis jättää johonkin väljempään kohtaan parkkiin ja sitten etsiä tarvitsemiaan tavaroita. Aikuinen ja lastenvaunut -yhdistelmällä tämä onnistuu, mutta entäs se pyörätuolissa liikkuja?

Tämän ilmiön takia suosin kauppa-asioissa yleensä suuria kauppakeskuksia, kuten Viru-keskusta ja Kristiine-keskusta. Tylsiähän moiset hallit ovat, mutta niissä ainakin pääsee liikkumaan.

Käsitän vielä jotenkin sen, että kauppojen ovilla ei ole luiskia, mutta sitä en sulata, että kaupunkilaisia palvelevissa kohteissa, kuten kirjastoissa, ei ole luiskia. Näin on vaikkapa meidän lähikirjastomme tapauksessa. Eipä kauheasti kannusta käymään.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Kronikointia

Nämä virolaiset ovat ihmeellisiä. Toisaalta niin sivistyneitä, uskomattomia elämänkohtaloita kokeneita, syvästi ajattelevia ja nokkelaa huumoria viljeleviä. Mutta kun lukee Kroonika-lehteä, joka on Viron versio 7 päivää -lehdestä, ei oikein tiedä, miten päin kääntyilisi myötähäpeästä.

Kampaajan tuolissa oli hyvää aikaa lukea talven Kroonikoita. Lehden sisällössä toistuvat aina seuraavat elementit:

- Vähintään kahden aukeaman juttu kenestä lie parikymppisestä laulaja-näyttelijä-juontaja-neitosesta, joka esiintyy jutussa useissa varsin anteliaissa alusasu- ja bikinikuvissa ja kertoo samalla kypsymisestään ihmisenä.
- Anu Saagim jossakin, jotakin tekemässä.
- Noin 25-vuotias laulaja-näyttelijä-juontaja-neitonen, jolla on edellisestä liitosta kouluikäinen lapsi ja joka nyt selvittää uutta perheonneaan ja elämänsä valintoja sylissään muutaman kuukauden ikäinen vauva uuden puolison kanssa. Samalla hän kertoo, kuinka tasapaino elämään on löytynyt feng shuista / meditaatiosta / enkeliterapiasta.
- Kaksi aukeamallista virolaisten julkkisten sanomisia parin edellisviikon ajalta. Maarja-Liis Ilus: "Housuni meinasivat tippua." Tanel Padar: "Kävin eilen uimassa." Mart Sander: "Kirja valmistuu kun on valmistuakseen." (nämä ovat hihasta vetämiäni lausahduksia, mutta niin ne todennäköisesti ovat lehdessäkin)
- Presidentin rouvan Evelin Ilveksen asuvalintojen onnistumiset ja epäonnistumiset viime ajoilta.
- Madonnan, Jennifer Lopezin, Mariah Careyn, Tom Cruisen ja Victoria Beckhamin kuulumiset.
- Sivukaupalla kuvia cocktail-tilaisuuksista Tallinnassa, joissa kaikissa pyörivät samat julkimot kerrasta toiseen. Suomessa irvistellään, kuinka julkkispiirit ovat pienet, mutta täällä ne vasta piskuiset ovatkin.

Mutta oli oikein viihdyttävä lukuhetki!

Kun sanoja ei tarvita

On se vain suomalaiselle niin rauhoittavaa huomata, kuinka linja-autolla matkustaminen veljeskansan edustajien kanssa voi olla niin tutun eleetöntä.

Tiedättehän: istut linja-autossa ikkunan puolella ja viereiselle paikalle tulee joku. Ette katso toisianne ettekä varsinkaan puhu toisillenne. Sitten tulee sinun aikasi lähteä pois. Sanoja ei tarvita. Kohennat vain hieman laukkua sylissä tai alat laittaa hanskoja käteen. Äärimmäisen eleettömyyden taitavat vain hieman vilkaisevat syrjäsilmällä oven suuntaan ja kappas vain, vieruskaveri nouseekin jo käytävälle. Missään vaiheessa katseet eivät kohtaa, sanoja ei tarvita. Kummatkin ovat tyytyväisiä, kun ei tarvinnut puhua toisen kanssa, ja bussiin vielä jäänyt matkustaja huokaisee helpotuksesta, kun voi istua rennosti ilman pelkoa siitä, että toinen kylki on liikaa kiinni vieressä istuvan kyljessä.

Käyttäkööt smalltalkia ne, joilla on siihen aihetta.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Ihan oikeesti, hei!

Menestyneet urheilijat ovat Virossa todellakin kansakunnan kaapin päällä ja heidän tekemisiään seurataan tarkasti. Ihan aina en silti jaksa ymmärtää, miten paljon palstatilaa sankareille annetaan.

Torstain Postimees-lehden etusivulla oli lähes puolen sivun kuva hiihdon maailmanmestarista ja olympiavoittajasta Kristina Smigun-Vähistä. Kuva uutisineen ei koskenut urheilua lainkaan, vaan sitä, että Smigun-Vähi on ryhtynyt Figuurisõprad-laihdutusfirman mannekiiniksi. Lehden sisäsivuilta löytyi sitten varsinainen juttu, puoli sivua, jossa aiheesta kerrottiin.

Ei siinä mitään, että hiihtäjä tienaa elantoaan mainoshommissa. Mutta että tästä päätöksestä valtakunnan päälehti kertoo isosti etusivulla ja suurella jutulla. Suomessa siis pitäisi Hesarin pääuutissivulla olla suurimpana kuvana Virpi Kuitunen, joka kertoo ryhtyneensä Painonvartijoiden mainoskasvoksi.

No, Smigun-Vähi on muutenkin ajankohtainen, sillä hän on äitiyslomalla, ja Viro odottaa henkeään pidättäen, jatkuuko huippu-urheilu vielä. Päätös tulee kai lähiaikoina.

Hiihtäjätär ei silti taida yltää sellaiseen jumalan asemaan kuin kiekonheittäjä Gerd Kanter, joka on valittu kaikissa mahdollisissa vuoden lopun äänestyksissä vuoden parhaaksi. Hän on vuoden tallinnalainen, Postimees-lehden vuoden ihminen ja tietysti vuoden urheilija. Kanterin olympiavoitto "sai meidät itkemään onnesta ja tuntemaan ylpeyttä ja kiitollisuutta", kuten Postimees-lehden palkinnon perusteissa todettiin. Olympiavoitto on suuri asia suomalaisillekin urheiluintoilijoille, mutta näin ylevät sanat taitavat kuulua enää vain Pekka Tiilikaisen aikaan.

Puhelimessa virolaisen kanssa

Tunnen itseni joka kerta kömpelöksi, kun soitan virolaiseen puhelinnumeroon. Olen nimittäin todennut, että virolaisessa puhelinkeskustelusta puuttuu yksi tervehdysfraasi, joka mielestäni auttaisi keskustelun paremmin alkuun. Annetaanpa käytännön esimerkki, jossa eräs S soittaa kampaamoon.

Kampaamo: Ilusalong Metsmesilane, tere päevast!
S: Tere päevast, S räägib.
Kampaamo: - - -
S: Ääh, öö, totanoinnii... ( ja niin edelleen, kunnes saan sanottua, että varaisin kampaaja-ajan)

Virolaiset eivät siis sano "no terve terve" sen jälkeen, kun soittaja on esitellyt itsensä. Näin mielestäni on lähes aina suomalaisessa puhelinkeskustelussa, minkä jälkeen soittajan tuntuu luontevalta aloittaa varsinainen asiansa. Minun siis pitäisi opetella, että välittömästi esittäytymiseni jälkeen alan selittää asiaani.

Myös puhelinkeskustelun lopetus tuntuu olevan Virossa paljon Suomea yksioikoisempi. Puhelun loppuun ei tule lausekaupalla keskustelun lopetus- ja kiittelyfraaseja, vaan kun asia on puhuttu, se on pam ja kuulemiin. Tähänkin on pitänyt vähän totutella eikä ottaa nokkiinsa siitä, jos tuntuu, että langan toisessa päässä suunnilleen lyödään luuri korvaan.

torstai 8. tammikuuta 2009

Viro, tuleva kriketin suurvalta?

Television eilisiltaisessa Pealtnägija-ohjelmassa oli hauska pätkä kriketin harrastuksesta Virossa. Täällä todellakin on krikettimaajoukkue, jonka komeat nettisivut ovat tässä osoitteessa.

Kovin paljon syntyperäisiä virolaisia maajoukkueessa ei tainnut olla, vaan pelaajat olivat, kuinka ollakaan, brittiläisen kansanyhteisön kasvatteja mm. Intiasta ja Australiasta. He muistuttivat, että kriketti on maailman toiseksi suurin urheilulaji, mitä ei tule ajatelleeksi, kun sitä ei näillä leveysasteilla paljon harrasteta. Mutta kun vaikkapa Intiassa on miljardi ihmistä ja laji lienee siellä lähes pyhässä asemassa, niin kyllä siinä suosiota piisaa.

Hauskaa oli myös kuulla intialaisten puhuvan viroa. On mahtanut olla melkoinen kulttuurishokki muuttaa kymmenen vuotta sitten Intiasta Viroon!

Telkkarikuvan perusteella krikettijoukkue näytti harjoittelevan urheiluhallissa, joka on meiltä kivenheiton päässä. Pitäisiköhän mennä kokeilemaan? Tosin kriketti taitaa olla niin siirtomaahenkisen miehinen laji, että kelpaisin korkeintaan teenkeittäjäksi.


****

Kuumeesta tulikuuma J nukkui viime yön kainalossani pelkkä vaippa yllään. Aamulla kuitenkin ilme oli toinen. Nenä ei vuotanut juuri lainkaan eikä kuumettakaan ollut. Nyt poika jo siivoaa lattiaa ruokapöydän alla. Kuka ompelisi pojalle ne haalarit mikrokuituliinasta?

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Sairastupa

Perheemme pojat ovat kuumeessa, minkä takia lähdettiin koko sakki käymään lääkärissä.

J asioi virolaisessa lääkärissä tänään ensimmäistä kertaa. Eipä olisi voinut parempi ensikäynti olla, sillä lääkäritäti oli aivan mahdottoman mukava ja äärimmäisen selkeäsanainen. J sai penisilliinikuurin, T lämmintä kättä ja kehotuksen juoda paljon.

Apteekissa suomalaiseen farmasiajärjestykseen tottunut joutui hieman hämilleen. Lähdin kyllä apteekista (luultavasti) oikeat tropit mukanani, mutta saamastani reseptistä minulle ei jäänyt asiakaskappaletta. Huvittavinta oli, että J:n penisilliinin annostuksen apteekin rouva kirjoitti kuulakärkikynällä paketin kylkeen. "2,5 x 3" tarkoittaa sitten vissiin kahta ja puolta milliä lääkelitkua kolme kertaa päivässä. Lääkepaketin kylkeen ei siis tullut sitä tarraa, jossa lukee lääkkeen saaja ja annostus. No, meneehän se näinkin.

Penisilliini haisi muuten tismalleen samalle kuin minun ollessani pieni. Nesteen väri oli tällä kertaa keltainen. Minun tsiljoonaa angiinaani hoidettiin aikanaan vaaleanpunaisella rohdolla. Yäk, yäk ja yäk.

Harmi, että päivä on mennyt sairasteluksi, sillä täällä on ollut upea aurinkoinen talvipäivä, muutama pakkasaste ja kevyttä lumisadetta. Missähän Tallinnassa olisi sopiva pulkkamäki?

tiistai 6. tammikuuta 2009

Uuden vuoden toiveita loppiaisen viime minuuteilla

Pari päivää sitten kerroin vuoden 2008 uudenvuodenlupauksista ja eikö vain kommenteissa tiedusteltu, onko vuodelle 2009 lupauksia.

Julkistetaan siis tässä S:n uudenvuodensuunnitelmat ja -toiveet. Lupauksista on turha puhua. Jotkut toiveista ovat kevyttä höttöä, toiset taas vähän merkityksellisempiä.

- Viron kielen opiskelu saisi olla säännöllistä. Nyt on valuttu tilaan, jossa saatan olla kuukauden tekemättä mitään ja sitten intoilen oppikirjojeni kanssa pari päivää aivan sata lasissa.
- J:n kanssa voisimme edes silloin tällöin käydä Tallinnan museoissa ja muissa nähtävyyksissä, kun meillä kerran on jatkossakin hyvää aikaa. Aikaa on siunaantunut, sillä ilmoitin työpaikalleni jääväni hoitovapaalle. Muutoinkin pitäisi saada reissattua Virossa muuallakin kuin kodin ja ruokakaupan välillä.
- Toivoisin, että vuoden päättyessä tuntisin edes muutaman virolaisen ihmisen niin hyvin, että voisin kutsua heitä silloin tällöin kahville.
- Vuoden aikana pitää lukea vähintään 12 kirjaa.
- Liikuntaharrastusten pitää jatkua säännöllisenä ja niissä voisi olla jopa jotakin tavoitteellisuutta.
- Olisi aivan huippua päästä valokuvauskurssille. Tai edes saada aikaiseksi sen verran, että opiskelisi kuvauksen perusjuttuja itse. Voisi aloittaa vaikka kameran käyttöohjeen lukemisesta.
- Loppusyksystä alkanut karkkipäiväsysteemi jatkuu, ja kahvikuppiin voisin laittaa yhden lusikallisen vähemmän sokeria. Ehkä.
- Kantapäitä tarttis ihan oikeasti rasvata tai mulla ei ole ikinä yksiäkään ehjiä sukkahousuja!
- Blogia pidän edelleen. Koetan muistaa pitäytyä Viroon liittyvissä aiheissa, vaikka välillä jaarittelenkin mitä sattuu, kuten vaikka tällaisista uuden vuoden suunnitelmista.

Korkealla näiden toiveiden yläpuolella ovat tietysti ajatukset siitä, että omalla perheellä ja läheisillä olisi mahdollisimman hyvä vuosi.

maanantai 5. tammikuuta 2009

Tuli talvihalla - ja turkit


Tallinnassa herättiin aamulla komeaan kahdeksan asteen pakkaseen. Lunta täällä ei ole yhtään, mutta onneksi siis kuiva sää.

Kaupungilla pyöriessä kylmän sään havaitsi siitä, että katukuvaan olivat tulleet turkikset. En ole Suomessa nähnyt vuoden aikana niin paljon turkkeja kuin tämän päivän parin tunnin keskustakäynnillä. Oli pitkää ja lyhyttä, minkkiä ja krimiä ja tietysti paljon erilaisia turkispäähineitä sekä -kauluksia. Täällä olisi EVR:llä sprayaamista...

J kulki mukanani kantorepussa (joka on suunnilleen parhaita ostoksia ikinä), ja kiitin Ruskovillan villa-alusvaatteita, joilla pojan saa vuorattua lämpimäksi ilman, että heppu paisuu vaatteiden määrästä pallon muotoiseksi.

Kävin asioimassa Eesti Muusika- ja Teatriakadeemian kirjastossa, kun piti etsiä eräs nuotti. Siellä törmäsin jälleen Viron teknologiaintoilun yhteen hyvään puolen. Sen sijaan, että olisin saanut lompakkoani täyttämään uuden kirjastokortin, ilmeni, että virolaista henkilökorttia voi käyttää kirjastokorttina. Nerokasta! Ajatelkaa, jos Suomessa Kela-kortti voisi toimia bussi- ja raitiovaunulippuna, kirjastokorttina, virallisena henkilöllisyystodistuksena yms.

Musiikki- ja teatterikorkeakoulun yhteydessä toimii myös musiikkitarvikeliike Concerto Grosso. Hyllyissä näkyi olevan myynnissä kaikenlaisia soittimia ja niiden tarvikkeita sekä nuotteja. En tiedä vaikkapa viulun jousien tai trumpettien hintatasoa Suomessa, mutta sellaisia tarvitsevien kannattaa ehkä tarkistaa Viron hinnat.

Oheinen kuva ei liity tämän postauksen asioihin mitenkään, vaan on muistuma jouluaatolta. Silloin törmäsimme Pärnu maanteen varrella olevaan piparkakkunäyttelyyn. Sisälle emme menneet, mutta ikkunan takaan ihailimme mm. kuvassa olevia piparirullaluistimia. Mieleen jäi myös piparkakusta tehty tiejyrä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Mitä tulikaan tehtyä

Muistin, että viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin silloin pitämääni blogiin listan asioista, jotka todennäköisesti vuonna 2008 tapahtuvat tai ainakin toivoin niiden tapahtuvan.

Tehdäänpä kartoitus, miten suunnitelmille kävi.

- "Opin puhumaan uutta kieltä kohtuullisen sujuvasti". No ei ehkä vielä sujuvasti, mutta vähän kuitenkin.
- "Opettelen laittamaan enemmän ruokaa". Tämä on toteutunut enemmän kuin hyvin! Ruuanlaiton harrastuneisuudessani on tapahtunut niin suuria hyppäyksiä, etten olisi uskonut. Kun vain on kookosmaitoa, valkosipulia, chiliä ja kanaa, niin perheemme ei näänny nälkään.
- "Yritän pitää enemmän yhteyttä ystäviin". Juu ja ei. Viroon-muuton takia ystäviä ei tietenkään näe samoin kuin ennen, mutta väitän, että moniin tulee pidettyä paremmin yhteyttä kuin aiemmin.
- "Ostan törkeän hienot korkokengät ja ehkä jopa talvihatun". Ei ainoitakaan korkokenkiä tänä vuonna, surkeaa. Ja sentään asun Virossa, kengänostajan taivaassa! Mutta eipä tässä ole korkkareille ollut käyttöä. Talvihattukin on jäänyt haaveeksi.
- "Yritän roikkua netissä aiempaa vähemmän siinä kuitenkaan onnistumatta". Netinkäyttö ei taatusti ole vähentynyt, mutta eipä varmaan lisääntynytkään. Netti on puhelimeni, sanomalehteni, vaatekauppani, kirjoitusintoilujen ylläpitäjäni ja vapaa-ajanlorvintapaikkani. Meillä katsotaan telkkaria noin kerran kuussa.
- "Ostan kotiin silloin tällöin tuoreita kukkia ihan vain siksi, että ne ovat kauniita". Näin on tapahtunut ja eittämättä siksi, että asumme Virossa. Täällä on kukkakauppoja joka paikassa ja kukkien osto vain kuuluu normaaliin arkeen.
- "Nukun syksyllä huonosti Pekingin olympiakisojen takia". En nukkunut huonosti, sillä kisathan tulivat aivan tolkulliseen aikaan. Kisojen aikaan en kyllä tehnyt mitään muuta kuin hoidin lasta ja tuijotin telkkaria. Edelleen olen hapan siitä, että Satu Mäkelä-Nummelan finaaliammunnan aikaan telkkaristamme ei kuulunut ääntä...
- "Ajattelen jälleen kerran maratonin juoksemista tai neljännestriatlonia". Kovasti on ajateltu. Tänä vuonna voisi alkaa pohtia sitä, milloin alkaisi pohtia em. asioiden toteuttamista. Yksi suunnitelmissa oleva tavoite on tämä.
- "Voisin yrittää lukea Kilven Alastalon salissa". Pah, en ole muistanut koko asiaa. Koska rauhallinen lukemisaika on muutenkin kortilla, ei kauheasti harmita, että en ole käyttänyt aikaani luultavasti maailman unettavimpaan kirjaan.
- "Nautiskelen kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, mitä vuosi mukanaan tuo". Ylevä ja koreasanainen tavoite, jossa uskon aika hyvin onnistuneeni. Välillä uusi ja ihmeellinen on ollut kaikkea muuta kuin nautittavaa, mutta selvitty on.

lauantai 3. tammikuuta 2009

Taas tultiin uuteen vuoteen

Lahden takana ollaan jälleen kotona yli viikon Suomen-reissun jälkeen. Nyt on tavattu paljon perhettä ja aivan liian vähän kavereita. Oli erittäin mukavaa. Totesimme T:n kanssa kotimatkalla yhteen ääneen, että tämä viikko päihitti komeasti marraskuisen aurinkolomamme. Oli huippua laskea pulkalla, syödä pimeässä illassa ulkotulilla grillimakkaraa, istua kavereiden kanssa saunassa, vaihtaa vuotta A-luokan puitteissa, pelata verisen totisesti lautapelejä ja syödä noin 17 rasiallista konvehteja.

Vinkiksi kaikille, jotka miettivät, miten jatkossa viettää hyvällä tavalla uudenvuodenaattoa: hankkiutukaa paikkaan, jossa on taivasalla oleva iso amme eli sellainen puinen uimapalju, johon mahtuu istumaan vaikkapa neljä ihmistä. Uikkarit päälle, pipo päähän ja muutamaksi tunniksi lojumaan lämpimään veteen puolenyön tietämillä. Kun vielä paljun sijainti on sellainen, että ympärillä on rauhaa, mutta silti näkee kauempana olevat ilotulitukset hyvin, ei uutta vuotta juuri paremmin voisi vastaan ottaa.

Suomessa sai kokea aivan liian pitkästä aikaa kunnon lumipeitteen ja reippaat pakkaset. Maailma on pahasti nyrjähtänyt, kun kymmenen asteen pakkanen on olevinaan suuri elämys ja lumihanki tuntuu aivan poikkeuksellisen hienolta. Onneksi Tallinnassakin on nyt pakkanen, ja lähiaikojen tavoitteeksi voisi ottaa pääsyn luistelemaan vanhassa kaupungissa sijaitsevalle luisteluradalle. Tästä linkistä voi lukea luistelupaikasta lisää. Varmasti hauska kohde vaikkapa viikonloppureissulla Tallinnassa pyörähtävälle.

Pyhien aikana J on alkanut kontata. Se ei vielä ole pääasiallinen liikkumistapa, mutta kun käsien ja polvien alla on sopiva kitka, poika etenee kontaten jonkin matkaa. Lisäksi hän kiipesi ensimmäistä kertaa lelulaatikon päälle ja olisi kiivennyt vielä pöydällekin. J:n nukkuminen on parantunut välipäivinä merkittävästi. Siitä ehkä kirjoittelen myöhemmine kokonaisen oman postauksen.

Matkan laivaosuuksilla huomasimme, että lapsiperhe lienee jonkinlainen luotettavuuden symboli. Sekä mennen että tullen meille vieras matkustaja pyysi meitä vahtimaan matkatavaroitaan sillä aikaa kun itse kävi jossakin. Mikäs siinä vahtiessa, ja hauska on huomata, että vielä maailmassa uskalletaan luottaa vieraiden ihmisten apuun.

Joulukortin sijaan lähetimme tänä vuonna tutuille joulukirjeen. Tässä kohtaa on pakko korjata kirjeeseen päässyt ärsyttävä virhe. Kirjeeseen kirjoitimme yhden ainoan vironkielisen lauseen ja tietysti siihen tuli moka. Hyvää uutta vuotta toivotetaan tietenkin "head uut aastat". Sitä toivomme myös kaikille niille, jotka eivät joulukirjeemme lukijakuntaan kuulu. Pilkunviilaus ja saivartelu jatkukoon myös tulevana vuonna :)
Related Posts with Thumbnails