sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Muijallekin töitä - ittestä ei oo niin väliä juu

Hassuja olette. Edellispostaukseni kotitakeista on kerännyt blogitilastojen mukaan enemmän lukijoita kuin moni muu postaus yhteensä. Nähtävästi tämä aihe on puhutellut.

Blogirintamalla on ollut hiljaista, kun Lahden takana on keskitytty tosielämään ja vietetty laatuaikaa lukuisien kesävieraiden kanssa. En tiedä, näkyykö ja tuntuuko maailman paraneminen siellä ruutujen äärellä, mutta voin vakuuttaa, että viime viikkoina kotisohvallamme on laitettu maailman asioita huolellisesti kuntoon monen eri seurueen voimin. Mikäs sen parempaa.

Lomameininki täällä jatkuu, joten en uskalla luvata raivoisaa bloggaustahtia lähiviikoillekaan.

Elokuussa kaikki sitten muuttuukin. Kotitakki pistetään narikkaan ja mietitään, onko neljän ja puolen vuoden kotiäitiyden jälkeen kaapissa enää yhtään vaatekappaletta, joka yllä voisi lähteä ihmisten ilmoille töihin.

Hellan ääreen on nimittäin kantautunut viestejä, että jotkut pienten lasten äidit käyvät myös palkkatöissä. Syksyn tullen minä liityn tähän toistaiseksi myyttiseltä vaikuttaneeseen joukkoon.

Se on uusi elämänvaihe se, ja sitä ehkä vähän puidaan täällä. Tai sitten ei.

Joka tapauksessa viime aikojen korvamato on ollut Simo Salmisen klassinen Rotestilaulu. Muija on saanut töitä, ja voi olla että vielä käydään ulkomaillakin.

Leppoisaa loppukesää kaikille!

torstai 12. heinäkuuta 2012

Kotitakki

Muistan lapsena joidenkin tuttujen vanhempien rouvien käyttäneen arkiaskareissa kotitakkia.

Tämä asia oli painunut unohduksiin, mutta palautui mieleen, kun ensimmäisen kerran kävin Tallinnan Keskustorilla.


Keskturg on kaupungin virallinen kotitakki-mekka. Siellä eri myyjien kojuissa roikkuu kymmeniä, ellei satoja erilaisia kotitakkimalleja.  On ohutta puuvillaa, tekokuitusekoitteita ja aina vavahduttavaa plyysiä. 

Kuosit ovat rohkeita, ehkä jopa iloittelevia. Malleja on pitkistä lyhyisiin, näppärän vetoketjun kanssa tai tyylikkään kietaisuleikkauksen ja vyön kera. 

Kun lapsemme olivat vielä nykyistäkin pienempiä, kuolaavampia ja sottaavampia, harkitsin välillä oman kotitakin ostamista. Olisi säästynyt monta paitaa pulppiroiskeilta. 

Vaan en ostanut. Kotitakin käyttö vaatii iän tuomaa arvokkuutta ja kypsyyttä, mitä minulla ei vielä ole. 

Sen sijaan suunnittelen, että jonakin päivänä kutsun meille kaikki kaverimme ja teemme vaelluksen Keskustorille, josta jokainen ostaa itselleen juuri persoonaansa sopivan kotitakin. Sitten takit päällä imuroimme ja laitamme ruokaa ja keitämme lopuksi kahvit. Vietämme kotitakkijuhlan.

Seuraavana päivänä voimme riisua takit ja jättää ne odottamaan aikaa, jolloin olemme niiden käyttöön oikeasti valmiita.

(kuvan kotitakit olivat esillä eilen Nõmmen piskuisessa kauppakeskuksessa)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kuristu miniloomaaed - Kuristun minieläintarha

Jokin aika sitten Virossa ilmestyi kerrassaan oivallinen opaskirja perhematkailusta Virossa. Ehedad elamused Eestimaal -kirjasta teen varmasti oman postauksensa myöhemmin. 

Kirja auttaa lukijaansa löytämään lasten kanssa matkaaville sopivia kohteita ympäri Viroa. Tutkailin ensimmäiseksi kirjassa mainittuja Tallinnan lähistöllä olevia kohteita ja löysin Kuristun minieläintarhan



Eräänä kauniina päivänä pakkasin tenavat autoon, otin kartan käteen ja lähdin etsimään Kuristua. Se löytyi hyvinkin tarkalleen puolen tunnin ajon päästä meiltä, hiekkatien päästä, peltojen välistä. 

Kuristun minieläintarha on mini kahdella tapaa. Ensinnäkin siellä on näytillä vain minikokoisia eläimiä: minipossuja, poneja, kääpiökaneja yms. 

Toiseksi itse paikka on mini. Eläintarha-nimitys on hieman liioittelua. Enemmänkin kyseessä on kotieläinpiha. Kuristu on pieni maatila, joka suomalaisen näkövinkkelistä vähän repsottaa ja kyyhöttää, mutta eläimillä näytti olevan oikein hyvät oltavat. 


Ja pieni kokohan sopii. Minikokoiset koekaniinit J ja K olivat paikasta aivan tohkeissaan (kunhan ensin oli syöty eväät. Tuskin olimme päässeet autosta ulos parkkipaikalla, kun K jo halusi reissumurkinaa). 

Mustalle kilille J ja K jaksoivat tuoda ruohoa loputtoman pitkään. 
 


Lähes kaikkia eläimiä sai silitellä ja/tai ruokkia, mutta vietnamilaiseen riippuvatsasikaan Osvaldiin eli Ossiin ei sopinut koskea. Se oli kuulemma aika vihainen. Ossi vain sanoi kumeasti "krööh". 

Ylimmässä kuvassa näkyy vaalea Bessi-possu, joka puolestaan oli niin kesy, että se tuli pihalla meitä vastaan, ja sitä sai rapsuttaa niin paljon kuin sielu sieti. 
 


Virolaisella maatilalla kun oltiin, niin puupinot olivat tietysti ojennuksessa. Näitä pyöreitä pinoja Virossa harrastetaan tosisaan. Kuristun pinot olivat pieniä. Välillä näkee julmetun suuria pinoja, jotka ovat kuin taideteoksia. 


Eläintarhan mainosgrafiikat olivat selkeät. 


Eläintarhan ympäristön maisemoinnissa oli käytetty mielenkiintoisia elementtejä. Vaan virolainen avara taivas on aurinkoisena päivänä hieno! 

Kuristuun ei ehkä kannata lähteä, jos on tulossa Tallinnaan parin päivän retkelle. Mutta jos asuu täällä päin, niin paikka on vallan mainio pieni reissukohde. Pihalla on oikein hyvä leikkipaikka ja siellä on paljon leluja. Kannattaa muistaa, että mitään kahvilaa tms. Kuristussa ei ole. Oma piknik-kori mukaan! Silloin voi itse ryystää kahvia ja katsella, kun lapset syöttävät puput porkkanoilla halkeamispisteeseen. 



Volga, Volga, rakkaus tai kuolema! 
Posted by Picasa

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kuninkaan puhe

J touhusi kynän ja paperin kanssa ja kiikutti sitten minulle työnsä tuloksen.





- "Äiti, minä kirjoitin kuninkaalle." 
- "Vai niin. No mitäs kirjoitit?"
- "Kirjoitin sille kirjeen. Siinä lukee, että kuninkaan pitää tehdä sellainen määräys, että minun ei tarvitse koskaan siivota."

Kuninkaan ja minun täytyy hieman jutella.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Taageperan linna

Viikonloppuna meillä oli ilo juhlia suomalaisen ja virolaisen kaverimme naimisiinmenoa. Juhlat pidettiin Etelä-Virossa Taageperan linnassa. Linna (tai kartanohan se on, mutta komean muotonsa takia sitä kutsutaan linnaksi) on yksi Viron suosituimpia hääjuhlanpitopaikkoja. 



Viro on pieni maa. Siihen aina havahtuu, kun lähtee ajamaan hieman kauemmaksi Tallinnasta. Taagepera on linnuntietä noin viiden kilometrin päässä Latvian rajasta. Silti ajomatka kotoamme juhlapaikalle kesti melko tarkalleen kolme tuntia. Siis vain kolme tuntia ja maa jo vaihtuu! 


Ja olipa kokemusta kerrakseen! Etelä-Virossa on mukava nähdä se, että erityisesti Viljandin seutuvilla pellot ovat hoidettuja ja viljeltyjä. Täällä Tallinnan nurkillahan on lähinnä surullisia joutomaita. 


Lisäksi (keski-)suomalaisen mieltä lämmittävät maiseman muodot. Virohan on muutoin Tanskan kaltainen pannukakku, mutta Etelä-Virossa on sentään hieman kumpareita ja mäkiä. Hetkittäin tuntui siltä kuin Suomessa ajelisi. 


Taageperan nykyinen päärakennus / linna on valmistunut 1907, mutta Wagenküllin kartanon historia ylettyy aina 1500-luvulle asti, kuten Wikipedia tietää kertoa



Linnassa on komea torni, johon hääpäivää seuraavana aamuna kiipesimme. Sieltä on näpätty nuo pari ylempää kuvaa savupiipuista ja maisemista. Linna toimi vuoteen 2000 asti keuhkoparantolana ja jonkinlaisena hermojen lepuuttamiseen tarkoitettuna sanatoriona. Maisemakuvassa näkyykin valkoisen talon kulmaa. Se on 1930-luvulla valmistunut sanatoriorakennus. 


Kuumana päivänä kissakin oli kiivennyt katolle. 


Kartanon vastaanottoaula oli hääkoristeluissa näin hieno.

Virolaiset totisesti osaavat juhlia häitä. Hääpari valitsi T:n juhlan viralliseksi maljannostajaksi, joten T sai pitää maljapuheita urakalla. 

Virolaishäissä on yleensä aina ulkopuolinen, palkattu seremoniamestari (viroksi "pulmavanem"). Niin näissäkin bileissä. Ohjelmaa ja tekemistä oli tiukkaan tahtiin. 

Morsian oli huippukaunis, tanssi jatkui ties kuinka aikaiseen aamuun ja sukulaiskansojen edustajat läimivät toisiaan olalle hyvässä hengessä.

*****

Muokkaus: Oli niin kaameasti kirjoitusvirheitä ekassa julkaisussa, että oli pakko käydä korjailemassa... 
Posted by Picasa
Related Posts with Thumbnails