perjantai 28. marraskuuta 2008

Löydä sisäinen balttisi

Suomalaisena on tottunut siihen, että kun sataa lunta, vaikka reippaamminkin, tulee aura-auto tai naapurin mies traktorillaan ja ajaa lumet tieltä pois, minkä jälkeen voi taas liikkua normaalisti.

Se on Suomessa se. Meitä eilen kotiin palanneita lomamatkalaisia odottivat kehnosti auratut tiet ja kotipiha, jossa loskaa on ihan aikuisten oikeesti nilkkaan asti. Eipä muuta kuin auto sen verraan esiin lumikasojen alta, että T pääsi ostamaan lumikolaa.

Koska yhteisesti järjestettyä lumenaurausta ei taloyhtiössämme ole, jokainen on lykkinyt pihansa lumia minne vain on saanut mahtumaan. Yhteistä kulkuväylää ei ole varsinaisesti siivonnut lumesta kukaan. Pihastamme ei pääse tällä hetkellä ulos ilman järeitä kumisaappaita, ja autolla saa ottaa vauhtia reippaasti, että selviää loskasta.

Kotitiemme oli kyllä aurattu, mutta auratusta kevyenliikenteenväylästä saa vain haaveilla. Ei tarvitse ihan vähään aikaan lähteä työntämään lasta vaunuissa mihinkään.

Tästä voisi tietysti menettää hermonsa, mutta olemme päättäneet olla menettämättä. Nyt etsitään pääkopasta sisäinen baltti, kohautetaan olkapäitä ja todetaan, että tämä nyt vain on näin.

Miten sitten liikkua lapsen kanssa ulkona tällä kelillä? Konsti on, siitä lisää seuraavassa postauksessa.

4 kommenttia:

Tiina Linkama kirjoitti...

Oletko seurannut virolaista televisio-ohjelmaa: Ärapanijad? Kyse on satiirisesta ohjelmasta, jossa kaksi miestä, Peter Oja ja Mart Juur kommentoivat menneen viikon uutisia. Kaivavat sieltä esiin pahimmat sammakot ja typeryydet. Ohjelma valittiin taannoin suosituimmaksi virolaiseksi tv-ohjelmaksi, ohi Tantsud ja laulud tähtedega tai Eesti otsib superstaari.

Eilen oli Ärapanijoissa vuorossa Tallinnan katulaitoksen mollaus. Olisiko ollut Tallinnan apulaiskaupunginjohtaja joka oli ylpeänä lokakuussa (!) ilmoittanut että nyt on Tallinnassa niin mainio aurauskalusto, että mitään ongelmia ei tule.

Ärapanijad sitten muistutti kaikille, jotka ovat valittaneet viimeaikaisesta katastrofaalisesta lumisotkusta Tallinnan kaduilla, että koska apulaiskaupunginjohtaja on viskaali ja tietää mistä puhuu, ovat kaikki ne jotka valittavat lumesta jota ei aurata, selkeästi väärässä.

Terv. Tiina

S kirjoitti...

Jep, muutaman kerran olen katsonut ja nauranut vääränä suomalaisia parodioivalle Sami Batman -hahmolle.

Hyvä tietää, että aurauksessa ei ole ongelmaa :) Mietin sitä, kun koetan lykätä lastenvaunut läpi kevynliikenteenväylälle tuupatun lumikasan.

T. kirjoitti...

Varsinkin Mart Juurin lehtikolumnit ovat kanssa aika teräviä.

Sami Bätmänin hahmo taisi aika voimakkaasti ottaa kyllä matskua eräästä dosentti Bäckmänistä. Vain pärähtelevät venäjänkieliset osuudet jäivät pois.

Aurausstrategiakin oli mielestäni selkeän perusbaltialainen (tai yleisliittolainen, riippuu näkökulmasta) - mitäs sitä lunta turhaan mihinkään auraamaan kun se kumminkin ennemmin tai myöhemmin sulaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ja kas, sulihan se.

Related Posts with Thumbnails