perjantai 12. joulukuuta 2008

Tiedonvälityksen välitila

Tunnen oloni omituiseksi, jos en puoleenpäivään mennessä ole saanut lukea päivän sanomalehteä. Ei, verkkolehti ei riitä.

Nyt on meitillä tilanne se, että olemme lopettaneet Eesti Päevalehden tilauksen ja tilanneet Postimees-lehden. EP:n tilaus loppui muutama päivä sitten eikä PM ole vielä alkanut tulla. Pientä levottomuutta ihmisessä aiheuttaa tällainen. Lisäksi huomaan, että en vielä kovin ahkerasti osaa lukea vironkielisiä verkkolehtiä. En vain saa tartuttua niihin, mutta paperilehtiä kyllä luen sujuvasti.

Edelleenkin ihmettelen, miten täkäläisissä naistenlehdissä kirjoitetaan niin kovin paljon vain nuorista ihmisistä. Uusimmassa Annessa elämästään, teoistaan ja suurista viisauksistaan kertoo pitkissä jutuissa laulaja Ithaka-Maria Rahula, 29, ohjaaja Marianne Kõrver, 28, ja tanssija Veiko Ratas, 30. Ei yhtään keski-ikäistä näyttelijää, laulajaa tai muuta julkimoa.

On myös yksi asia lehdissä, josta huomaa, että on Virossa: naisten kynsienhoitoa käsittelevät jutut. Niitä on usein, ja lehdissä esitellään manikyyrialan viimeisimmät trendit. Tuoreessa Annessa aiheesta on seitsemän sivua. Sitä ei ihminen uskoisikaan, millaisia taideteoksia rakennekynsiin pietarilaisissa kynsistudioissa voi maalata.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Keski-ikä tuntuu minustakin alkavan jo Euroopankin maissa kovin eri vaiheessa... Yksi virolainen ystäväni, nelikymppinen nainen, kertoi lueskelevansa unettomina öinä suomalaisia naistenlehtiä, koska niistä löytyy hänen mukaansa ihan toisenlaista myönteisyyttä, suvaitsevaisuutta ja elämänuskoa kuin virolaisista naistenlehdistä.

Anonyymi kirjoitti...

Eesti Naine -lehti tarjoaa mielestäni tähän vaihtelua. Siinä on oikeasti jotakin luettavaakin, eikä vain kuvia ja muotijuttuja.

S kirjoitti...

Anonyymi 1: Kiintoisa kommentti. En tiedä myönteisyydestä ja elämänuskosta, mutta tuntuisi tosiaan, että suomalaiseen naistenlehteen mahtuu hieman laajempi kirjoa erilaisia naisia kuin virolaiseen. Mutta näin lyhyen kokemuksen jälkeen mun ei vielä auttaisi sanoa mitään.

Anonyymi 2: Myös Eesti Naista on luettu. Olen vain huomannut, että siinä jutut ovat sen verran pitkiä, että tämänhetkisellä kielitaidollani ei vain ole aina jaksanut siihen tarttua. Annen kynsilakkajutut ovat olleet hyvää aloituskamaa...:)

Related Posts with Thumbnails