maanantai 31. tammikuuta 2011

Laastarikokeiluja

Minä olen aika lailla ns. kovan lääketieteen kannattaja enkä jaksa uskoa, että homeopatialla parannetaan syöpää. Mutta Virossa asuminen tekee uteliaaksi, sillä täällä kaikkeen mahdolliseen tarjotaan aina luonnonmukaisia, vaihtoehtoisia hoitoja. Tämä pätee erityisesti flunssan torjunnassa. Niinpä uteliaisuus ja kokeilunhalu ottivat voiton ja ostin sinappilaastareita.

Kyllä, sinappilaastareita. Ensimmäiset lukijat voivat nyt heittäytyä lattialle kieriskelemään naurusta.

Viime viikon alussa minä ja lapset olimme aika räkäisiä. Lapset enemmän, minä hieman vähemmän ja päätin, että nyt laitetaan kaikki peliin, jotta en sairastuisi pahemmin. Keittiö täyttyi hunajasta, valkosipulista, chilistä, tuoreesta inkivääristä, mustaviinimarjamehusta, auringonhattu-uutteesta, carmolis-tipoista ja lopulta kuvioon tulivat myös sinappilaastarit.



Sinappilaastareita myydään ruokakauppojen luontaistuotehyllyissä ja apteekeissa. Hintaa laastaripaketilla taisi olla suunnilleen euro. Yhdessä laastarissa on kuvan mukaisesti neljä "sinappilokeroa". Tuo laastari kastellaan ja sitten se asetetaan hoitoa tarvitsevan kohdan päälle. Minun tapauksessani asetin lätyn rintakehälle, kun keuhkoputket rohisivat ja röhisivät.

Laastaria pidetään ohjeiden mukaan enintään 15 minuuttia, mutta yleensä kuulemma 2 - 3 minuuttia riittää, sillä laastari polttaa ihoa aika lailla. Minulla laastari oli aika tarkkaan sen kolme minuuttia eikä enempää tosiaan olisi pystynyt. Kuumotus oli melkoinen, tosin ei sietämätön.

Tämän jälkeen ei tapahtunut mitään. Iho punoitti lievästi, mutta vartin päästä en enää edes tiennyt laastaria pitäneeni.

Vaan entä se teho, auttoiko mitään?

Minun tapauksessani planeetat ja tähdet olivat nähtävästi erinomaisessa asennossa, sillä seuraavana aamuna herätessäni olin täysin terve ilman minkäänlaista rohinaa keuhkoissa tai nuhaa. Olin oikeasti ällistynyt. Minä yleensä poden pikkuflunssia melkein kaksi viikkoa ja nyt selvisin noin neljässä päivässä.

Oli tämä sitten laastarin, valkosipulin tai plasebo-vaikutuksen ansiosta, se toimi!

Ja odottakaas, kunhan kuulette kokeiluistani pippurilaastareiden ja hanhenrasvan parissa...

(laastarien kuva täältä)

6 kommenttia:

Maris kirjoitti...

No aika jännä tarina :) Nyt vielä viinasukat jalkaan ja valkosipulia leivälle ja nenään!

Itsekin olen joskus näitä sinappilaastareita kokeillut, muistaakseni ihan lääkärin suosituksesta. En tosin muista tulosta.. ei ehkä kuitenkaan niin huimaa ihmeparantumista tapahtunut.

Samalla täytyy kommentoida aikaisempaa postaustasi "lähevad - lähtevät"-aiheesta. Se oli hauskaa luettavaa, koska mullekin käy aina välillä näin! Olen mm yrittänyt muodostaa sanoja arkitekt ja vastaavasti arhitekti :D Ja totaalinen black-out tuli silloin kun yritin taivuttaa omaa nimeäni viroksi. Noloa! Oikein olisi siis viroksi esim. Marise blogi (= Mariksen blogi), mutta jostain syystä se kuulostaa todella väärältä, joltain marinalta..? Olen niin tottunut siihen, että nimeeni tulee suomeksi k-kirjain väliin ja kaikki muut vaihtoehdot ovat erittäin outoja.

Polga kirjoitti...

Sinappilaastarit ovat olleet ennenmuinoin käytössä myös Suomessa :) Eli joskus vuonna kivi & keppi.

Virossa etsiessäni kerran apteekista hilseshampoota, sainkin (ylläri, ylläri) pussillisen peltokortetta ja jotain muuta yrttiä, josta piti tehdä "teetä" ja pestä sillä hivukset. Toimi!

S kirjoitti...

Maris, valkosipuli kuluu leivän päällä jo nyt hirveästi, nenään en ala sitä tunkea :)

Muistelen, että meillekin on perhelääkäri joskus suositellut sinappilaastareita - asia, mitä ei Suomessa varmaan tapahtuisi koskaan. Harkitsin jossain vaiheessa kokeilevani niitä myös J:lle, mutta onneksi apteekissa osattiin kieltää jyrkästi moinen. Laastari kun voisi polttaa pientä ihmistä hirveästi.

Ja niinpä menevät kielet solmuun puolin ja toisin! Melkoista, että oman nimenkin kanssa tulee tuollaista. Kyllä olet jo aika suomalainen!

Polga, kiinnostava kuulla, en ole itse missään koskaan kuullut tai lukenut, että niitä olisi myös Suomessa. Tietääkö joku muu lukija?

Apteekkikokemuksesi kuulostaa erittäin virolaiselta! Mutta hyvä tietää, että luonnonmukaisesta hoidosta oli tässäkin apua.

Anonyymi kirjoitti...

Wikipediasta löytyi mielenkiintoinen, mutta kiistanalainen tieto sinappilaastarista: "Kannabista on käytetty liike-elimistön kivun hoitamiseen jo ainakin 4000 vuotta. Vuoteen 1937 saakka käytännössä kaikki känsälaastarit, sinappilaastarit, lihassalvat ja fibroosihauteet oli tehty kannabisuutteesta tai sisälsivät sitä."
Vaikka ei nykyään siinä varmaan kannabista olisikaan, niin sinappi itsessäänkin on jonkinsortin lääkekasvi.
Selvitti P, jonka mielestä pääasia on, että hoito tehoaa vaivaan, oli sitten koululääketiedettä, homeopatiaa tai kansanlääkintää.

Mervi Hirvanen kirjoitti...

Mä olen taivuttanut suomeksi Marisin, eikä Mariksen.

Mervi Hirvanen kirjoitti...

Mä olen taivuttanut suomeksi Marisin, eikä Mariksen.

Related Posts with Thumbnails