lauantai 4. heinäkuuta 2009

Laulujuhlakulkuetta

Tässä vielä lisäroiskaisu tämänpäiväisistä tunnelmista. Oli huiman hieno kulkue ja iloisenjuhlava meininki. Tallinnan keskustan väenpaljoutta ei olisi voinut kuvitellakaan. Kuoroja riitti ja riitti. Hyvin ehti välillä käydä kahvilla, ja kun kadun varteen palasi, kuoroja ja soittokuntia vain lappasi kadulle edelleen.

Elämys!

 


Setukaisnaisilla oli hienot pölykapselit kaulassa. No ei vais! Setunaisten kansallispuvut ovat ehkä upeimmat. Ne eivät oikein pikkutytön päälle istuisi.

 


Nuoret tytöt olivat sievinä hekin.


 


Viljandin väki oli ottanut mukaan vähän järeämmän miesten kansallispuvun päähineen. Virolaismiehet ovat oikein komeita kansallispuvuissaan. Pitkät takit ja hatut tuovat kummasti ryhtiä olemukseen.


 
Posted by Picasa


Nämä juhlijat tulivat Venäjältä ja tanssivat hienosti eteenpäin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tiesitkö, että mä olen kerran ollut ko. juhlilla laulamassa ja kulkueilemassa ihan virolaisena. Kulkuessa matka taittui tosi hyvin, ja kun melko nimekkääseen porukkaan kuuluin, myös kadunvarsien yleisö jaksoi kannustaa ja kehua: "elagu Tartu tüdrukud!" Väillä laulettiin omalla porukalla tai muiden kanssa. Legendaarista oli myös yhden kaverin "rengasrikko": jalassa ollut kenkä sanoi sopimuksen irti kesken kaiken, pohja muistaakseni irtosi muusta jalkineesta ihan totaalisesti. Sitten matka jatkuikin sukkasillaan laululavalle saakka, mutta tahtia pieni välikohtaus ei paljon haitannut.

Jotenkin virolaisten suhtautuminen kansallispukuihinsa on paljon rennompaa ja luontevampaa: kyllä kansallispuvun kanssa voi ihan hyvin käyttää aurinkolaseja ja H&M:n käsilaukkua - tai D&G:n, jos varaa on! Eikä kenkienkään tarvi välttämättä olla ihan koodin mukaiset... Tämmöinen asenne helpottaa kansallispukuun pukeutumista huomattavasti ja poistaa tiettyä ryppyotsaisuutta perinteestä.

Kyllä munkin täytyy taas jonain vuonna päästä laulujuhlimaan!

Väikis

savisuti kirjoitti...

Kauniita pukua,hienoa väriloistoa! Olispa hauska päästä kerran tuonne vielä katsomaan ja kuuntelemaan.

S kirjoitti...

Väikis, olen kade! Kyllä noihin kemuihin pitäisi kuorolaisena ihan ehdottomasti päästä.

Voin hyvin kuvitella, että kenkärikko ei menoa haittaa. Lauantaina näin naisen, joka oli kulkueessa kyynärsauvoin, toinen jalka polvesta alaspäin kipsattuna. En tiedä sitten jaksoiko keskustasta laululavalle asti, mutta meininki näytti hyvältä.

Joo, kansallipukujen kanssa ollaan rennosti, mutta ei se silti epäkunnioittavalta näytä. Ja pakkohan jonnekin on nenäliinaa, nuottikansiota ja juomapulloa laittaa. Kenkiäkiäkin tosiaan näki joka lähtöön, mikä sekin on ihan tolkullista ottaen huomioon kävelyn ja seisoskelun määrän.

Savisuti, suosittelen lämpimästi, on ehdottomasti Viron-reissun väärti.

Related Posts with Thumbnails