maanantai 6. heinäkuuta 2009

Vielä kansallispukujen kirjoa kulkueesta

Muutama kuva vielä näytille lauantaisesta laulujuhlien kulkueesta. Kulkue sai jälkikäteen kritiikkiä siitä, että se oli venynyt kestoltaan liian pitkäksi ja lauantai-illan konsertti oli alkanut pari tuntia myöhässä. No, sitä ei tässä kulkueen lähtöpaikalla keskustassa katsoja voinut tietää.

Melkoinen kestävyys sai juhlijoilla olla. Ensin odoteltiin kulkueen alkua, sitten käveltiin kansallispuvussa suunnilleen viiden kilometrin matka laululavalle ja sitten odotettiin omaa lauluvuoroa ehkä useampikin tunti. Saa olla aika kannustavat kuoronjohtajat ja muut ohjaajat, että saavat tsempattua esimerkiksi 6 - 7-vuotiaat laulajat jaksamaan koko pitkän päivän. Mutta siitähän se laulujuhlaperinteeseen kasvattaminen lähtee.

Eilen sunnuntaina olimme varsinaisessa laulujuhlassa, josta kuvia ja tunnelmia kunhan kerkiän. Se vasta oli E-lä-mys!

 


Hienot pitsiesiliinat näillä rouvilla.

 


Maasta ja kulttuurista riippumatta kansallispukujen päähineet ovat usein aika, öhh, kiinnostavia...

 


Tämä rouva odotteli puun alla kavereita ja kulkueen lähtöä.

 


Nämä puhaltajat soittivat "Pikku-Matin autosta on kumi puhjennut". Paras oli kuitenkin eräs stavangerilaistorviorkesteri, joka soitti marssiessaan Norjan tämänvuotista voittoisaa Euroviisu-biisiä. Se herätti ansaittua hilpeyttä.

Posted by Picasa

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se "pikku Matti" on viroksi suunnilleen "Kalle kustaa ostis pesumasina..."

jos oikein muistan

Väikis

bunsen_lamp kirjoitti...

Aijaa? No siinä tapauksessa kyseessä on vanha jenkkisävelmä "John Brown's Body."

Anonyymi kirjoitti...

Noista kansallispuvun päähineistä vielä sen verran, että ainakin Viron saarilla on pipomaisia kansallispuvun päähineitä, joissa pipo on lähes haavimaisen pitkä. Pipon pohjukassa kuljetettiin mm. kolehtirahat kirkkomatkalla. Kätevää.

Ja ainakin Muhun naiset, joiden hame on vain polviin saakka ja pukuun kuuluvat kirjaillut sukat/säärystimet, pakkasivat sukan sisään tuohta, heinää, paperia tai vaikka toiset sukat, jotta sääret näyttäisivät paksummilta. Vahvajalkainen oli tietysti hyvä työihminen ja siksi haluttua vaimoainesta.

Tietää taas Väikis, joka on käynyt kurssin "Etnograafiline tekstiil" ihan yliopistossa.

S kirjoitti...

Väikis ja bunsen, kyllä se varmasti se jenkkisävelmä alkujaan onkin. Vironkielistä versiota en ole kuullut.

Mahtavaa lisätietoutta kansallispuvuista! Pipot ovat tosiaan pitkiä eivätkä kylmässä kesäillassa ollenkaan huonompi päähineratkaisu. Ja tuo sukkajuttu oli ihan paras. Näin muuttuvat tyylit ja arvostukset. Nykyään vain koetetaan ostaa aina vain tiukempaa ja muotoilevampaa lift up -tukisukkaa.

Related Posts with Thumbnails