Taannoinen Prahan-matka muistui mieleen tuoreinta Visa-laskua katsellessa. Annettakoon nyt vinkki kaupunkiin matkaaville: älkää käyttäkö Prahan lentoasemalla luottokortilla toimivaa lankapuhelinta (minun täytyi, koska olin tumpuloinut kännykän latauksen kanssa ja kaupungissa J:tä ja minua odottava T oli pakko tavoittaa)!
Luottokunnan lasku kertoi, että puhelu, joka kesti enintään 1,5 minuuttia, oli maksanut varsin kunnioitettavat 27,93 euroa. Lainaan T:n sanoja: joku on keksinyt tavan painaa rahaa.
Vaan onneksi Prahan-reissusta jäi muutoin mitä parhain mieli. Alla muutama sekalainen otos.
Kommunismin uhrien muistomerkkejä on maailmassa vaikka kuinka, mutta tämä näkemämme on meistä yksi vaikuttavimmista. Se on omistettu erityisesti niille, joilta kommunismi ei vienyt henkeä, mutta joiden elämän se muuten tuhosi. Pala palalta murentuva mies katoaa lopulta näkymättämiin. Luonnossa vielä paljon vaikuttavampi teos kuin kuvassa.
Matkaoppaasta bongaamani kahvila Savoy kuulosti niin ihastuttavan fiiniltä, että sinne oli pakko päästä. Palvelu oli briljanttia, lastenistuin löytyi ja tarjomuukset olivat verrattomat. Voisin ryhtyä kanta-asiakkaaksi.
Joskus ranskanperunan kohtalona on päätyä eläinkuljetusautoon.
Pyhän Vituksen katedraali oli niin jättimäinen, että sitä oli ihan turha koettaa kokonaisena kuvata. Katedraalin ulkoseinillä oli tietysti paljon toinen toistaan pelottavampia örkkejä suojelemassa pyhää rakennusta. Englanniksi näiden nimi on 'gargoyle', mutta minä ne on suomeksi?
9 kommenttia:
Ykkösbassoiltahan nuo näyttäisivät.
Praha on yksi lempikaupungeistani Euroopassa. (Kuullostaa aika leuhkalta, ikäänkuin olisin kaikki kaupungit kiertänyt. Kaukana siitä.)
Apropos, tällainen trivia, jos haluatte maahan, jossa ei ole ensimmäistäkään muistomerkkiä kommunismin uhreille, se löytyy tuosta itänaapurista.
Luultavasti uhreja on naapurissa ollut enemmän kuin muissa maissa yhteensä, puhumme miljoonista - mutta Stalinin ajan terrori on yhä sellainen tabu, että muistomerkit eivät tule kyseeseen.
Vähänlaisesti noita muistomerkkejä on Suomessakin. Ellei sankarihautoja lasketa.
Hauska törmätä tutunnäköisiin kuviin. Tuo kommunismin uhrien muistomerkki sykähdytti joskus heinäkuisen illan pimetessä.
Monissa liemissä keitetty, pienoinen suomi-englanti-suomeni selittää gargoylen näin: s. kattokourun nokka (irvokas ihmisen t. eläimen pää). Tyhjentävää :D.
pitkästä aikaa,
kirsikan ystävä R
Vanhan vallan aikaan vuonna 1987 otin hotellista puhelun Suomeen. Puhelu maksoi muistaakseni 50 markkaa. Paikallinen oppaamme, Göteborgissa Volvon tehtailla työssä ollut ruotsia puhuva psykologian maisteri, joka itse asiassa harjoitti salakuljetusta lännestä Prahaan, totesi, että et sinä siitä puhelusta maksanut, sinä ostit sen puhelinkeskuksen virkailijan yhdeksi yöksi. Tuotahan minä maalaispoika en tiennyt. Muistelee Pekka. Prahan alamaailma oli muuten sangen mielenkiintoinen 1980-luvulla. Kaupungissa vallitsi asuntopula, mutta silti oppaamme lainasi meille tyhjää kaupunkiasuntoaan viikoksi. Oli siis viralliset asuntomarkkinat ja epäviralliset asuntomarkkinat. Virallisesti elettiin suunnitelmataloudessa, epävirallisesti markkinaliberalismissa.
Anonyymi 1, äähh...
Tiina, kiipesi suosikkilistalle täälläkin, vaikka enpä minäkään ole montaa metropolia kiertänyt.
Ja hyvät huomiot Tiinalla ja anonyymi 2:lla noista muistomerkeistä. Itänaapurin muistomerkkien vähyyden "ymmärtää", mutta onko tosiaan niin, että Suomessa sellaista monumenttia ei ole?
R, kiitos sanakirjan käytöstä! 'Kattokourun nokkaa' kyllä täytyisi vielä hieman täsmentää, mutta onhan sekin jo jotain :)
Pekka, sulla on aina ollut ihan parhaat seikkailut!
Juu. Sen verran on setä seikkailut, että tietää, mihin vaaroihin jälkikasvu saattaa joutua reilatessaan. Tuolla samaisella Tsekkoslovakian reissulla sattui hauska tapaus. Olimme vahingossa loikata Itä-Saksaan. Patikoimme vuoristossa Tsekkoslovakian raja-alueella. Rajaa ei juuri maastossa huomannut, mitä nyt vartiotorneja oli siellä sun täällä. Vapaapäiväänsä viettämässä ollut tsekkiläinen rajavartija tuli sanomaan, että jos menette sata metriä tuohon suuntaan, niin olette loikanneet Itä-Saksaan ja varmaankin historian ensimmäisinä länsimaalaisina. Otimme kipin kapin vastakkaisen suunnan.
Minä taas olen matkaillut monissa metropoleissa, mm. Moskovassa, ja siellä on kyllä ainakin yksi pienehkö muistomerkki kommunismin kaameuksille: Kaupungissa on patsaspuisto, johon on kerätty hirveä määrä neuvostopatsaita, kaatuneita ja kaadettuja Lenineitä ym. Näiden seassa on rautalankaverkon (vai olisiko ollut jopa piikkilankaa) sisään kasattu erilaisten patsaiden päitä sikinsokin ja nurinnarin. Vaikkei se ehkä Prahan muistomerkille vedäkään vertoja, kyllä se ainakin minut veti hiljaiseksi. Minulla on siitä valokuvakin, mutta kävin Moskovassa paperikuvien aikakaudella kymmenisen vuotta sitten, joten en voi kuvaa toistaiseksi tänne linkittää.
Samaisella Moskovan-reissulla tuli muuten nähtyä myös aikamoinen Suur-Venäjän muistomerkki, jossa oli pinossa purjelaivaa ja Pietari Suurta ja mitä kaikkea, koko komeus oli useita kymmeniä metrejä korkea, pompöösi ja minun silmääni kauhea. Etenkin koko maan silloisen (ja nyky-) tilan tietäen tuntuu niin väärältä, että kamaliin monumentteihin syydetään miljoonia, mutta lapset ja mummot saavat vaikka kuolla nälkään tai kylmään.
Muisteli Väikis
Pekka, mahtava tarina! Onneksi oli lempeä rajavartija.
Väikis, juu, pompöösit monumentit osataan kaikkialla. Olen kertaalleen saanut käydä Ameriikan maalla, ja Washingtonissa meinasi kiertää vatsasta isänmaallisten muistomerkkien uskomaton koko. Esimerkiksi marmorinen Abraham Lincoln istuu sellaisessa temppelissä, että voisi kyseessä kuvitella olevan vähintäänkin universumin suurimman jumalan.
Kappas vain, että Moskovassakin patsaspuisto löytyy. Tallinnassa Maarjamäen linnan takapihalla on kuulemma neuvostopatsaat läjässä, ainakin yhden lukemani oppaan mukaan. Vieläkään en ole selvinnyt linnan takapihalle kurkkimaan.
Lähetä kommentti