Vauhdikas, erinomaisen hauska viikko alkaa kallistua loppupuolelle. Samoin alkaa meidän perheemme hautomiskausi kallistua kohti kalkkiviivoja. Siihen liittyen ajattelin kertoa kokemuksistani virolaisen neuvolatoiminnan parissa, sillä siitä ovat minulta varsin monet kysyneet. Jos et halua lukea äiti-lapsi-maha-juttua, niin lopeta lukeminen suosiolla tähän.
Tulokkaan ilmoittaessa itsestään alkoi meillä pohdinta, missä Tallinnassa oikein käydään neuvolassa ja missä synnytetään. Lähdin selvittämään asiaa ja kävi ilmi, että kaupungissa on kaksi kunnallista ja yksi yksityinen synnytyssairaala. Näiden synnärien yhteydessä toimii myös raskaana olevien neuvola.
Tutkailin, olisiko yksityisellä puolella käyminen jotenkin merkittävästi parempi asia kuin kunnallisella. Totesin, että ei, ja sitten vain lähinnä noppaa heittämällä päätin ottaa yhteyttä Pelgulinnan synnytyssairaalaan, jonka neuvolaan minut otettiin kirjoille. Viron sosiaaliturvaan kuuluvana kaikki neuvolapalvelut ovat meille maksuttomia.
Meillä oli vielä varsin hyvin muistissa ensimmäinen visiitti suomalaisessa neuvolassa, jossa lempeä neuvolan täti jututti meitä varmaan tunnin ja kuulosteli ajatuksiamme esikoisen tulosta.
Täällä meininki oli, öh, suoraviivaisempi. Ensimmäinen neuvolakäynti oli lääkärin luona eikä vierailuun kuulunut turhia hempeilyjä ja puun halailuja. Lääkäri kyseli henkilötietoni, ynnäili rivakasti lasketun ajan ja antoi seuraavan käynnin ajankohdan. Tähän ei kulunut ihan kymmentä minuuttia täyteen. Kiitos hei.
Myöhemmin olen oppinut, että täkäläisillä neuvolakäynneillä ei todellakaan jutustella puolta päivää. Edelleenkään yksikään neuvolakäynti ei ole kestänyt kymmenminuuttista pidempään.
Alkutyrmistyksestä toivuttuani olen todennut, että mikäs siinä. Pääasia on, että asialliset hommat hoidetaan - ja ne todellakin hoidetaan. Virtsa- ja verikokeet, ultraäänet ja kaikki mittaukset otetaan ihan samaan tapaan kuin Suomessakin. Minulla ei ole mitään epäilystä sen suhteen, etteikö minua lääketieteellisessä mielessä tutkittaisi riittävästi. Päänsilittelyä voin sitten hakea vaikka omalta mieheltä tai muilta äideiltä. Tosin luulen, että jos kyseessä olisi ensimmäinen lapsi, miettisin toisin. Ensimmäisessä raskaudessa se ammatti-ihmisten kanssa höpöttely oli aivan mukavaa ja järkevää.
Alkuvaiheessa uutta ja yllättävää oli se, että ensimmäiset 4-5 neuvolakäyntiä olivat lääkärin luona. Suomessahan lääkäri nähdään raskauden aikana ehkä kaksi kertaa, jos ei mitään ihmeitä ole. No, samahan tämäkin on. Lääkärimme oli järkyttävästä kiireisyydestään huolimatta asiallinen ja luottamusta herättävä, joten mikäpä siinä oli hänen luonaan käydä. Nyt kuitenkin olemme jo useamman käynnin olleet kätilön luona eikä lääkäriä varmaan enää nähdä.
Meille uusi asia on hankkia ns. oma kätilö synnytyksen ajaksi. Se tarkoittaa, että ennen synnytystä minulle nimetään kätilö, jolle me soitamme, kun minä tunnen, että synnytys on käynnistymässä. Hän tulee yhtä aikaa kanssamme sairaalaan ja hoitaa synnytyksen alusta loppuun, kesti se sitten kaksi tuntia tai kaksi päivää. Kätilöön tietysti tutustutaan etukäteen ja hänen kanssaan jutellaan omista synnytykseen liittyvistä toiveistamme.
Tämä palvelu on vapaaehtoinen ja siten maksullinen. Tallinnassa taksa on 3 900 kruunua, noin 250 euroa. Minä kohtasin eilisellä neuvolakäynnillä ekan ehdokkaan omaksi kätilöksi ja luulenpa, että juuri hänen kanssaan sopimuksen teemme. Hän oli todella mukava minua muutaman vuoden vanhempi nainen.
Eihän oma kätilö missään tapauksessa ole välttämätön ja olemmekin monta kertaa pähkäilleet, onko moinen palvelu ja rahanmeno tarpeen. Totesimme kuitenkin, että vieraassa maassa synnyttäminen on sen verran jännä asia, että on ihan kiva tietää, että synnytyksessä mukana oleva ammattilainen on jo entuudestaan tuttu ja että hänen kanssaan tulee juttuun. Eilinen tapaaminen ko. kätilön kanssa vahvisti tätä ajatusta.
Marras- ja joulukuun aikana käymme T:n kanssa tutustumiskierroksella synnytyssairaalan tiloihin ja ehkäpä myös jossakin synnytysvalmennuksessakin. Se lähinnä siksi, että synnytykseen liittyvä vironkielinen sanasto tulisi tutuksi. Olisi ihan kiva tietää, mitä on "ponnista, ponnista" tai "epiduraalipuudutus" viroksi. Luvassa on myös kolmas ultraäänitutkimus, mikä oli yllätys, kun luulin, että vain kahdella mennään.
Muutoin tässä vain odotetaan ja aletaan vähitellen kaivaa äitiyspakkauksen laatikkoa varastosta lapselle sängyksi.
Jos lukijoiden joukossa sattuu olemaan Virossa synnyttäneitä äitejä, niin kuulen mieluusti vinkkejä ja kokemuksia.
4 kommenttia:
Hei, mä olen Pelgulinnan sairaalassa syntynyt! En tosin muista kokemuksesta mitään, kun siitä on jo niin kauan... :)
Selvästikin osaavat siellä tehdä hyvää työtä!
Oikeesti, nämä jutut minua kiinnostavat kovasti, vaikkei lasta ole eikä tule.
Käyhän sitä itse kukin aika ajoin lekurilla ja yrittää tulla ymmärretyksi ja ymmärtää.
Ja sitten ihan henkilökohtaiselta puolelta, pidän tavastasi suhtautua raskauteen, ja raskauteen vieraassa maassa.
Ja muutenkin, kun en nyt aina osaa kehua, niin kehasenpa nyt kaiken kaikkiaan blogiasi, se on ensinnäkin ihanan säännöllinen, toiseksi rehellinen ja vaikka tarinat ovat ehkä alunperin suunnattu vain sukulaisille ja tuttaville, blogista löytyy koko ajan valtavasti mielenkiintoista muillekin.
Yllä olevasta lauseesta olisi jo itse Thomas Mann ollut ylpeä.
Ai niin, tämä on unohtunut sanoa monta kertaa: onnea odotukseen!
Tiina, kiitos kauniista mannilaisista sanoista! Säännölliseksi blogiani ei kyllä voi kehua. Joskus saatan rykiä monta kirjoitusta päivässä, joskus sitten on pari viikkoa taukoa. Mutta harrastushan tämä. Tekstiä tulee tasan silloin, kun on joku ajatus päässä ja kenties jopa rauhaisa hetki laittaa se tänne. Kun vielä saisi tämän kirotun ulkoasun joskus uusiksi.
Kiitos myös onnentoivotuksesta, kyllä sitä tarvitaan.
Lähetä kommentti