torstai 3. joulukuuta 2009

Leppoisia eläkepäiviä odotellessa

Postitin tänään joulupaketteja Suomeen ja muualle yli 400 Viron kruunulla (n. 25 euroa). Summa oli isompi kuin mitä kuvittelin ja vielä isommaksi se ajatuksissani paisui, kun luin tuoreesta Eesti Päevalehdestä virolaisten eläkkeistä.

Olen tiennyt, että eläkkeet ovat täällä niin pienet, että naurattaisi, jos ei itkettäisi. EP:n pääkirjoituksesta selvisi, että kaikkein pienin eläkemäärä, virolainen kansaneläke, on 2 008 kruunua kuussa. 128 euroa kuukaudessa.

Keskimääräinen eläke on silti sentään tänä vuonna hulppeat 4 723 kruunua kuussa, 301 euroa. En ihmettele enää hetkeäkään sitä, kuinka paljon eläkeläisiä näkee täällä toreilla ja kadunkulmissa myymässä esimerkiksi kukkia ja oman puutarhansa tuotteita. On pakko.

EP:n uutinen liittyi siihen, että tulevan vuoden alusta tietynlaista sairaanhoitoa ("hooldusravi") tarvitsevat joutuvat maksamaan siitä 100 kruunua päivässä, kun se on aiemmin ollut kokonaan valtion kustantama. Valitettavasti en täysin ymmärtänyt, minkälaisesta hoidosta on kyse, mutta usein tilanteet ovat sellaisia, että vanhus sairastuu eikä pärjää yksin kotona, mistä johtuen hän on muutaman viikon tässä "hooldusravissa". Kyseessä ei ole vanhainkoti, vaan hoidon piirissä voivat olla kaiken ikäiset.

Kun yksinäinen, kansaneläkettä saava, vuokra-asunnossa asuva vanhus sairastuu ja joutuu esimerkiksi kuukaudeksi hoitoon, hän maksaa siitä 3 000 kruunua. Tyhjillään seisovan asunnon vuokrakin pitäisi maksaa ynnä kaikki muut juoksevat kulut.

Sanoisinko, että tämä yhtälö on hieman haastava.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä itsekään, mitä kautta blogiisi päädyin, mutta ajattelinpa hihkaista, että täältä Tartosta löytyy yksi pari vuotta sitten synnyttänyt nainen, joka ei ole kovinkaan iloinen kokemuksistaan. Oma kätilö olisi ollut kullanarvoinen asia, ja hyvä, jos sellaisen päätit ottaa. Minun 15 h kestäneessä synnytyksessä ikävintä oli tiedottamisen vähyys ja porukan vaihtuvuus. Henkilökuntaa lappasi sisään ja ulos ja kukaan ei kertonut mistään mitäänn, yksi jopa kysyi sisään tullessaan, jotta mitäs sitä täällä tapahtuu...

Anonyymi kirjoitti...

Tämäkin kommentti koskee ikäviä raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita.

Raskaanaolevien, koskaan raskaana olleiden tai muuten vain herkkien sielujen EI kannata katsoa tätä Ylen Ykkösdokumenttia Pietarin teiniaborteista. Onneksi ainakaan Suomessa abortilla ei yleensä tarkoiteta esim. kuudentena raskauskuukautena suoritettua synnytystä...

;(

http://areena.yle.fi/video/597226

S kirjoitti...

Anonyymi 1, kurjaa, että on ollut tuollaiset kokemukset. Tuo vahvistaa sitä, että teen oman kätilön kanssa sopimuksen.

Hauskaa kuitenkin, että olet tänne päätynyt, oli se sitten mita kautta tahansa!

Anonyymi 2, en siis katso :)

Anonyymi kirjoitti...

Suomessa alimman tukitason omaishoihoitajan korvaus on noin 330 euroa kuussa miinus verot. Tähän tietenkin tulee tapauskohtaisesti lisäksi vammaistuki, eläkkeet, asumistuki ja niin edelleen. Mutta köyhät teillä on aina keskuudessanne, sanoo kohta omaishoitajaksi siirtyvä P.

S kirjoitti...

Jep, omaishoidon tuella ei varsinaisesti rällästetä. Todella syvältä sekin.

Teillä siis tuollainen siirtymävaihe tulossa. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Related Posts with Thumbnails