maanantai 19. huhtikuuta 2010

Lapselle teetä

Vietimme naapurin rouvan kanssa verrattoman kahvi- ja maailmanparannushetken aurinkoisella etupihalla oltuamme lastemme kanssa pari tuntia ulkoilemassa. Naapuri toi pientä syötävää ja minä keittelin kahvia. Kun tuli puhe lasten juomisista, naapuri sanoi, voisinko tuoda heidän kolmivuotiaalle lapselleen teetä.

Tokihan minä toin, ja siitä ajauduimmekin keskustelemaan jälleen yhdestä pienestä kulttuurierosta Viron ja Suomen välillä. Täällä nimittäin on hyvin tavallista, että pienillekin lapsille annetaan juomaksi teetä. Muistaakseni kerran lääkärikin suositteli flunssaiselle J:lle yrttiteetä. Naapurimme jatkoi vielä, että tietää päiväkoteja, joissa lapset saavat juomaksi myös hieman kahvin kaltaista juomaa, jotakin yrttijuttua kai sekin. Täällä kauppojen lastenruokahyllyissäkin on teevalikoimaa lapsille.

Kuvittelenko vain, mutta en kyllä tiedä Suomessa yhtään sukulaista tai kaveria, jotka pienille lapsille juottaisivat ihan jokapäiväisesti teetä, saati sitten kahvia. Varsinkin kahvia on ainakin minun elinympäristössäni pidetty selkeästi aikuisten juomana ja itsekin olen sitä mieltä, että kofeiiniriippuvuuden ehtii kyllä hankkia myöhemminkin.

Vaan tämäkin oli osoitus siitä, että maailmassa kasvaa terveitä lapsia muunkin kuin suomalaisen neuvoltietouden opeilla..


****

Ja kun tuli puhe teestä, niin kysäistäänpä: tietäisikö joku Virossa asuva tai virolainen lukija, mistä voisi saada teesienen?

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä mummu kaffetta antoi ihan päivittäin jo ennen kouluikääkin. Tai olihan se vissiin lähinnä maitoa ja sokeria kahvintilkalla, mutta kumminkin.

Arse-setä

Anonyymi kirjoitti...

Juu, kyllä minäkin tiedän lähipiiristä parikin tarhaikäistä tenavaa, jotka ovat juoneet "kahvia" jo pari vuotta (siis millin verran kahvia pohjalle ja desi maitoa päälle). Mutta luulisi, että etenkin yrtti- tai vihreä tee olisivat lapsillekin kelpo juomaa, niissähän ei kai haitallisia aineita ole, mutta hyviä antioksidantteja sitäkin runsaammin. En silti tunne yhteen lasta, joka teetä joisi.

T: T Jäkestä

S kirjoitti...

Arse ja T, näinpä näin, onhan niitä pieniä sumpinjuojia.

Ja niin, miksi ei lapselle voisi antaa jotain yrttiteetä tai vaikka rooibos-teetä, ei kai siinä tosiaan mitään ihmeellistä olisi. Nämä on vain näitä veikeitä tottumusjuttuja, kun ei edes tule ajatelleeksi, että lapsi voisi juoda jotakin muuta kuin vettä, maitoa ja joskus mehua.

OnuKoo kirjoitti...

Check this
http://volgansieni.blogspot.com/
Laitoin oman tilauksen jo menemään...

Lauri kirjoitti...

Teeseent saab väidetavalt sellisest kohast:

Biokungla (Tallinnas Maneezi t. 5)

kuna ma leidsin selle info netist ja see on kontrollimata, siis vabandused, kui pood on kinni või mingi muu tõrge ilmneb

I kirjoitti...

Minä join lapsena mummolassa hopeateetä aikuisten juodessa iltateetä. Ovela juoni juottaa lapselle maitoa, vaikka ei se muutenkaan kyllä vaikeaa ollut. Nyt on muuten ikäistä vahvemmat luut - tieteellisesti todistettuna. :) Kai se joskus kouluikäisenä vaihtui mustaksi teeksi, en kyllä muista koska. Enpä ole tullut tätäkään asiaa ajatelleeksi.

Related Posts with Thumbnails