maanantai 10. toukokuuta 2010

Erilaisuudesta

Yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne kerrat, jolloin olen nähnyt Tallinnan kaduilla kehitysvammaisia, sokeita, pyörätuolia käyttäviä tai kuuroja viittomassa. Tavallisesta terveysnormista poikkeava ihminen on virolaisessa katukuvassa vieläkin erikoisuus.

Tätä pohdittiin tänään naapurin rouvan kanssa, kun jostakin syystä tuli puhe vammaisuudesta. Hänen oma tarinansa oli aika vavahduttava: naapurimme oli 12-vuotiaana päässyt johonkin Neuvostoliiton aikaiseen lomakohteeseen lomalle (sanoi kyllä paikankin, mutta ehdin jo unohtaa). Järkytys oli ollut melkoinen, kun paikassa oli paljon virolaisia kehitysvammaisia lapsia. Tuolloin teini-iän kynnyksellä ollut naapurimme kun ei ollut koskaan elämässään nähnyt vammaista ihmistä.

Näin siis Neuvostoliitossa, jossa erilaiset suljettiin omiin laitoksiinsa pois täydellistä neuvostoidylliä pilaamasta. En väitä, että suomalaisetkaan osaisivat kaikkein mutkattomimmin suhtautua erilaisuuteen, mutta kyllä tässä asiassa kahden naapurikansan välillä eroa on. Suomessa sentään "erilaiset" ihmiset ovat täysin tavallinen osa katukuvaa, enkä oikein osaa kuvitella, että 12-vuotias ei olisi koskaan nähnyt kehitysvammaista ihmistä.

Naapuri muistutti vielä, että Suomessa esimerkiksi kehitysvammaisen lapsen perhe voi saada monenlaista apua kunnalta/valtiolta/Kelalta, mutta Virossa samanlainen perhe on yksin ja vaara eristäytyä neljän seinän sisälle on ilmeinen. Naapurin rouvan mukaan perhettä, jossa on kehitysvammainen, tavallaan pelätään edelleen.

Tätä kirjoittaessa tajuan myös, että en muista juuri koskaan nähneeni virolaisissa lehdissä juttua kehitysvammaisista, heidän tarpeistaan tai elämästään.

No, neuvostoaikaa on tässä(-kin) henkisessä perinnössä helppo syyttää, mutta toivotaan, että erilaisuus voisi tulevaisuudessa olla vähän luontevampi osa virolaista elämänmenoa.

7 kommenttia:

big blue sox kirjoitti...

Totta turiset! Viikko takaperin minun piti etsiä invataksi täältä Tallinnasta, ja johan oli monen mutkan takana! Vihdoin kuitenkin sellaisen löysin googlettamalla, mutta monen linkin takaa.

Mietittiin sitten mieheni kanssa, että emme oikeasti edes ole nähneet pahemmin invatakseja, saatikka sitten niitä tarvitsevia ihmisiä, kehitysvammaisista puhumattakaan, Tallinnan katukuvassa. Tuntuu aika omituiselta.

elle s'ennuie kirjoitti...

Lehtijuttuja kyllä on, vaikka ehkä enemmän ns naisten- kuin päivälehdissä. Itse Õismäellä asuvana ja enimmäkseen Õismäe-Mustamäe-Nõmme -alueella kulkijana näen aika säännöllisesti myös pyörätuolia käyttäviä (täällä lähellä, Astangulla, on heille jonkinlainen tukikeskus). Mutta esimerkiksi Tallinnan keskustassa ei heihin todellakaan kovin usein törmää...

Anonyymi kirjoitti...

No, eipä Tallinnan keskusta ole proteesinkäyttäjällekään maailman mukavin kävelypaikka, vaikka kaunis onkin. Saati sitten pyörätuolissa matkaavalle. Mutta kyllä munkin vanhemmille vahvasti suositeltiin vammaisen lapsen "unohtamista" ja lähettämistä laitokseen Helsinkiin heti synnäriltä. Eikä siitä ole edes 40 vuotta. Eivät onneksi uskoneet lääkäreitä... T: T Jäkestä

Anonyymi kirjoitti...

No jaa, jos menee myös vaikka nykypäivän Japaniin, niin ainoa vammaisryhmä, jota oikeastaan näkee julkisilla paikoilla, ovat näkövammaiset. Kaikki muut vammaisryhmät ovat näkymättömissä eikä esim. ramppeja tai muita liikuntavammaisten elämää helpottavia juttuja näy ollenkaan. Alkoi aikoinaan itseäni oikeasti häiritä parin viikon oleskelun jälkeen vuonna 2004.
T-täti

minna kirjoitti...

Juu, kyllä Suomessa vammaisia on tottunut näkemään. Itsekin päivittäin ala-asteaikoina, jolloin erityisryhmät pyrittiin sijoittamaan muiden lasten joukkoon eikä eristykseen omaan siipeensä. Eihän siitä mitään varsinaista yhteistä säveltä syntynyt, kun ne kuitenkin "niitä vammasia" oli.

YLEhän on juuri alkanut lähettää Toisenlaiset frendit -sarjaa kehitysvammaisista (http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/toisenlaiset-frendit), seuraan mielenkiinnolla.

S kirjoitti...

bbs, tosiaan, enpä muista kaupungissa koskaan invataksia nähneeni, mutta hyvä tietää, että sellaisen periaatteessa jostain voi saada.

elle s'ennuie, totta, nyt kun sanot, muistan minäkin lukeneeni jonkin jutun varmaanki Eesti Naisesta tai Kodu ja Pere -lehdestä.

T, näinhän se on. Vanhakaupunki ja koko kaupunki muutenkin ei ole mitään esteettömyysajatusta nähnytkään. Vanhaltakaupungilta sitä ei tietysti voi odottaakaan.

Iloitsemme kovasta vanhempiesi viisaasta päätöksestä, vaikka karua on kuulla, että sama meininki oli Suomessakin.

T-täti, uh, tuollaisen olin unohtanut. Että sielläkin...

minna, sama homma minulla. Yläasteen yhteydessä toimi erityiskoulu, jossa oli aika pahastikin kehitysvammaisia. Heitä tottui näkemään päivittäin, mutta olisi hurskastelua sanoa, että heidän kanssaan oli missään tekemisissä. Mutta ainakaan en muista kenenkään heitä kiusanneen.

Terhi kirjoitti...

Hips pitkästä aikaa (ja kirjoitukseesikin nähden armottoman myöhässä)! Ystäväni toimii aktiivisesti vammaisten tasa-arvoisuutta käsityömyynnin avulla ajavassa MTÜ:ssä nimeltä Puude. Käy katsomassa www.puude.ee.

Related Posts with Thumbnails