maanantai 7. kesäkuuta 2010

Täydestä meni

On aika huvittavaa, kun joskus minua erehdytään pitämään virolaisena. Odotin eilen satamassa autossa istuen vieraitamme ja ikkunaan tuli koputtamaan mies. Hän puhui viroa vahvalla suomalaisella aksentilla - ja hääti minut pois kielletyltä paikalta, jotta itse parkkilupineen pääsisi siihen. Suomalainen puhui suomalaiselle viroksi, mutta eipä sitä siinä nopeassa tilanteessa jääty ihmettelemään. Itse vain naureskelin jälkikäteen, että olipas taas hassua.

Hassua sen sijaan ei ollut sen älytön pyöriminen, mitä sain satamassa tehdä etsiessäni luvallista pysäköintipaikkaa. Vieraamme tulivat autolla ja tarkoitus oli, että tapaamme D-terminaalin kulmilla ja minä ajan heidän edellään kotiimme, jotta ei mäntäisi öksään (pieni murrepläjäys aamuun!).

D-terminaalin edusta vain on niin uskomaton härdelli, että sieltä ei löydä paikkaa, jossa saisi viisi minuuttia seisahtaa ja odottaa ilman, että joku tulee kyöräämään pois. Samoin terminaalin liikenne- ja risteysjärjestelyt ovat mielestäni vähintäänkin kaoottiset.

Lopulta kävi niin, että opastin vieraamme puhelimitse oikealle reitille ja kotitiellemme asti. Itse jumiuduin sataman ruuhkaan ja tulin kotiin vähän vieraitamme myöhemmin. Ihan näin ei ehkä suunniteltu, mutta haitanneeko tuo mittään.

****

Aamuvirkku neiti K herätti minut kuudelta, muu väki nukkuu, joten tässä on aikaa vaikka bloggailla, kun ei oikein viitsi rymistellä keittiössäkään. Satakieli matkii ulkona taas kerran pelikonsolia ja aurinko paistaa, vaikka viisi minuuttia sitten satoi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kieliasioista, päivää! Olin eilen jälkikasvun kanssa Seikkailupuistossa, ja siellä selvästi virolainen nuori isä puhui lapselleen koko ajan - suomea! En voi ymmärtää tämmöistä. Ok, mies puhui kieliopillisesti ihan hyvää suomea, mutta aksentti oli kuitenkin virolaisen. Miksi, oi miksi lapselta riistetään kielten rikkaus?

Ainoa jotenkin järkevä selitys voisi olla, että molemmat vanhemmat ovat virolaisia, mutta perhe asuu Suomessa, ja paremmin suomea puhuva puhuu lapselle sitä, toinen taas viroa. Perheen äitiä en puistossa havainnut, joten teoriani jäänee teorian asteelle.

Väikis

Liisa kirjoitti...

Hei, mikä oli se ravintola, jossa miehesi kanssa söit ne mehevät pihvit?

Pidän blogistasi, kiva lukea Tallinnan elosta ja olosta.

Liisa, joka pian tulee sinne ja aikoo etsiä sen torin

S kirjoitti...

Väikis, voi höh, tuollainen on niin harmillista. Tekisi mieli mennä paasaamaan, että oletteko nyt miettineet asiaa.

Liisa, ravintola oli Goodwin, osoite www.steak.ee. Toivotaan hyvää pihvituuria edelleen! Ja kiitokset kiitoksista, hyvä, jos kelpaa.

Related Posts with Thumbnails