On 1910-luvun alku ja Alva-neiti päättää tehdä saman, mitä monet muutkin pohjanmaalaiset: hän lähtee Amerikkaan. Elämä Suomessa on liian kovaa, valtameren takainen elämä siintelee mielessä täynnä mahdollisuuksia. Titaniciin ei Alva saa lippuja, mutta onneksi Atlantin yli menee muitakin laivoja.
Tie vie lopulta Kanadaan, aivan Yhdysvaltojen rajalle, Ontarion osavaltioon, Port Arthuriin, joka on nykyiseltä nimeltään Thunder Bay. Kaupunki sijaitsee aivan Yläjärven (engl. Lake Superior) rannalla.
Port Arthurissa Alva kohtaa mukavan Keski-Suomesta tulleen pojan, kihlautuu hänen kanssaan ja meneepä vielä naimisiinkin. Siitä muistoksi jää komea englanninkielinen vihkitodistus.
Sitten synnyinmaasta kuuluu kurjia. Tuoreen aviomiehen isä on vakavasti sairas. Nuoripari lähtee kiireen vilkkaa kohti Suomea. Tarkoitus on tulla myöhemmin takaisin Kanadaan.
Matkustaminen 1910-luvulla on hieman toista kuin nykyisin, ja kun pariskunta pääsee Suomeen, on Alvan appi jo haudassa.
Maailmanhistoriakin puuttuu avioparin elämään: Gavrilo Princip ampuu muutaman laukauksen, syttyy ensimmäinen maailmansota eikä Kanadaan enää palata. Maaliskuussa 1915 pariskunnalle syntyykin tytär, Elsa.
Alva, joka on yllä olevassa, Port Arthurissa otetussa kuvassa vasemmassa reunassa, on minun isoisoäitini ja Elsa siis minun mummoni.
Noin sata vuotta myöhemmin, talvella 2011, Alvan tyttärentyttären tytär tekee perheineen muuttoa. Kanadaan ei mennä, mutta samalle mantereelle kuitenkin. Etelämpään, toisenlaisiin maisemiin kuin suurten järvien rannoille.
Syyt muuttoon ovat hieman erilaiset kuin Alvalla. Ei elämä ole ylitsepääsemättömän kovaa. Perheelle on vain tarjoutunut mahdollisuus, jota ei halua olla käyttämättä. Alvaa luultavasti ajoi matkaan enemmän pakko, meitä sata vuotta myöhemmin lähtijöitä sen sijaan uteliaisuus ja halu kokea uutta. Mitään ylimaallista onnea rapakon takaa tuskin löytyy, mutta kiinnostavia kokemuksia varmasti.
Lahden takana -blogin väki siis vaihtaa maisemaa vähän isomman lahden taakse. Suuntaamme Yhdysvaltoihin, Kaliforniaan. Muutto on edessä varsin pian, huomaatte kyllä. Muuttoaikataulussa puhutaan nyt enemmän viikoista kuin kuukausista. Täällä blogissa alan vähitellen kirjoitella muuttamiseen liittyvistä jutuista.
Kyllä, jännittää, hirvittää ja innostaa. Mutta isoisoäitini selvisi muutosta ilman lentokoneita, internetiä, bloggaamista, Skypeä, Facebookia ja työsuhdeautoa, joten ehkä mekin pärjäämme.
15 kommenttia:
Tervetuloa! :)
Jaa, pitänee installeerata se Skype.
T-täti
Voi kuinka hauskaa! Tervetuloa ja paljon tsemppiä muuttojärjestelyihin!
Se on merkillistä, kuinka maailma on muuttunut sadassa vuodessa pieneksi ja helposti saavutettavaksi, ja silti Amerikkaan on edelleen pitkä ja jännittävä muuttomatka.
Sinulle on muuten tunnustuspalkinto tuolla Matkakertomus-blogin puolella.
Onnea matkaan!
A, kiitos! Meidän täytyy ehkä laittaa pystyyn seniorikuoron haarakonttori. Vielä tarttis jonkun tenorin...
T, no todellakin! :D
Anna-Kaisa, apua, iso kiitos, tämä on eka blogitunnustukseni, olen ihan otettu! Nyt täytyykin tulla lukemaan blogiasi, sillä Jenkeissä asuvien suomalaisten juttuja lukee luonnollisesti nyt aivan uudella mielenkiinnolla.
Anonyymi, kiitos kaunis!
Oikein antoisaa elämää teille sinne isomman rapakon taakse! =)
Onnea uuteen! :)
Onpa muuten tomeran näköisiä tätejä kuvassa! Ja miespolo näyttää kovin pikkupojalta. :)
J mutristaa suunsa samaan tapaan kuin isoisoäitisi.
Mielenkiintoinen oli tarinasi ja lopussa vasta yllätys olikin.
Toivotan sinulle ja perheellesi hyvää ja antoisaa matkaa! Olen varma, että avoimella asenteellasi, uteliaisuudellasi ja sosiaalisuudellasi valloitat Uuden Mantereen alta aikayksikön.
Haikeana tietenkin jään kaipaamaan tarinoitasi täältä Virosta, niitä on aina ollut mielenkiintoista lukea - on ollut ikäänkuin vertaistukea.
Vielä kerran: hyvää matkaa!
Onnea uuteen elämänvaiheeseen! Varmasti jatkan lukijanasi vaikka osoite vaihtuu ;)
Onnea matkaan Ameriikan mantereelle!
Jään kyllä kaipaamaan Viro blogiasi, mutta kirjoitat niin hyvin, että toivottavasti jatkat siellä ison rapakon takana. t. E
Oo! Pitkä on matkanne! Mutta läppärin kun siellä keittiön pöydän ääressä avaatte, niin samat ihmiset siellä on kuin Suomen tai Vironkin keittiön pöydän ääressä olisi.
Jää kuultavaksi minne päin Kaliforniaa muutatte. Huomasin muuten juuri, että sanasta Kalifornia tulee ihan ensimmäisenä mieleen 1) The Mamas & The Papas -kappale California Dreamin´ 2) auringonpaiste 3) Hollywood ja hullu viihdemaailma 4) Las Vegas (joka ei kyllä ole Kaliforniassa) 5) viiniviljelmät ja rusinat. Tuota listaa katsoessani olen melko varma, että elämänne seuraaminen tulee avartamaan näkemystäni Kaliforniasta :)
Nyt muuten alkaa olla entistäkin epätodennäköisempää, että livenä teitä sattuisi näkemään. Ja kun en naamakirjassakaan yhteyttä pitämässä ole... Menee vähän stalkkeroinnin puolelle tämä blogin lukeminen. Olen siis ylpeä stalkkeroija, koska aion varmasti yhä seurata blogianne!
Onnea matkaan!
L & pojat
Suski, iso kiitos!
I, todella, tädit ovat erittäin tiukkoina :D Hirmu sääli on, että kuvan ihmisistä tiedämme vain isoisoäitini.
Tiina, kaunis kiitos! Noita mainitsemiasi ominaisuuksia varmasti kaivataan. Voi olla, että erityisesti muuton alkuvaiheissa voi olla raskasta kaivaa itsestään kaikkea tarvittavaa reippautta, mutta eiköhän se elo siitä lähde rullaamaan.
ferrugo, kiitos! Kiva jos käyt täällä jatkossakin, minäkin jatkan käyntejä virtuaali-Unkarissa :)
E, kiitos paljon, ilman muuta bloggaaminen jatkuu ja varmasti muuttuu entistäkin tärkeämmäksi itselleni, kun tuttujen tapaamismahdollisuudet vähenevät.
L, kiitokset! Paikkakuntiin palaamme myöhemmin. Ja tosiaan, live-tapaamiseen tuskin ennen muuttoa mahdollisuutta on, sillä Suomessa käyn korkeintaan yhden pikaisen pääkaupunkiseutuvisiitin verran. Kaikin mokomin jatka stalkkerointia :)
Ja oivallinen oli tuo sinun mielikuvalistasi - tuosta sain hyvän bloggausaiheen!
Kuulin tämänsuuntaisia huhuja ja pakkohan oli tulla pitkästä aikaa katsomaan, että pitävätkö ne paikkansa... Mahtavan jännää! Tsemppiä koitokseen & ollaan yhteyksissä! :)
Lähetä kommentti