Keltaisen sitrushedelmän tämä akka on tosiaan niellyt, mutta hapan en ole vähääkään - päin vastoin! Pääsin tänään lasten kanssa kyläilemään kotiin, jonka takapihalla kasvoi hieno sitruunapuu.
Juuri sitruunapuut ovat olleet minulle lähes suurinta eksotiikkaa täällä. Ajatella, että sitruunoita, appelsiineja ja limettejä tosiaan kasvaa oksat notkuen ihan tavallisten kotien pihoilla. Monesti on jonkin hedelmiä täynnä olevan puun ohi kävellessä tehnyt mieli ojentaa huomaamattomasti kättään ja käydä sitruunavarkaissa, mutta olen malttanut mieleni.
Tänään sain luvan kanssa poimia puusta hedelmän. Sitruuna tuoksui ihanalle ja oli mukavan pehmeäkuorinen. Talon isäntäväki kehui sitruunoita tosi mehukkaiksi, joten päätin kuoria hedelmän ja maistaa.
Sitten kävikin niin, että söin koko sitruunan, sillä se oli niin maukas ja mehukas. Hedelmän happamuus oli suunnilleen kuin greipillä.
Luulen nyt aavistavani, miltä ulkomaalaisista tuntuu Suomen mustikoita, puolukoita ja lakkoja täynnä olevissa metsissä. Sitä vain ihmettelee, voivatko marjat/hedelmät olla totta, voiko niitä syödä ja miten ne voivatkin maistua niin hyvälle. Hauskaa!
Kuvassa Palo Altossa majaileva sitruunapuu, josta sain tämänpäiväisen c-vitamiiniannokseni poimia.
2 kommenttia:
Eikö vain ole hienoa. Muistan ensimmäisen aplarini suoraan puusta, San Diegossa. Mikä fiilis!
Mutta odota kun näet ensimmäisen kolibrisi. Silloin pipa lentää. Ainakin minulla lensi. Se vaan on jotain niin eteläistä ja ihmeellistä ja kaunista ja eksoottista.
Hyviä haltioitumisen hetkiä toivotellen, sinu õde külmalt Eestimaalt.
Tiina, luulen, että näin ekan kolibrini jo toisena tai kolmantena päivänä täällä ja kyllä, se oli hieno kokemus! Tosin en uskalla sitä ihan täysillä hehkuttaa, kun en ole ihan varma, mutta kyllä minä luulen pienen hohtavan räpyttelijän kolibri olleen.
Kyllä täällä haltioitumista riittää, vaikka ensivaikutelmia hätkähtelyt laantuvatkin päivä päivältä.
Lähetä kommentti