Täällä meillä päin on mahdottoman paljon kivoja, kauniita, siistejä ja hauskoin leikkialuein varustettuja puistoja, joissa ihan mielikseen viettää aikaa lastensa kanssa. Mutta idyllisimmässäkin eedenissä on käärmeensä.
Piilaakson puistojen piinaaja on orava.
Jokseenkin kaikissa puistoissa muistutetaan ensinnäkin, että oravia ei saa ruokkia. Joissakin puistoissa on myös kielletty omien eväiden syönti, sillä oravat ovat niin härskejä, että tulevat nappaamaan ruuat käsistä, jos ei ole tarkkana.
Ja jos oravat eivät ihan suoraan kädestä varasta, niin esimerkiksi lastenvaunujen korista ne käyvät takuuvarmasti tyhjentämässä kaiken syötävän, jos ei ole pakannut lastensa eväitä hyvin. Näitä ruokavarkauksia näkee melkein jokaisella puistoreissulla.
Meillä kävi viime viikolla niin, että olin pakannut kangaskassiin eväämme, jotka onneksi kaikki olivat kovissa muovirasioissa. Kassi oli lastenvaunujen alakorissa. Touhuilin puistossa J:n ja K:n kanssa, kun eräs toinen rouva huomasi, että orava kiivennyt vaunuihimme ja oli eväskassimme kimpussa. Mokoma elukka ehti tosiaan repiä kassin palasiksi ja ehti koettaa hampaitaan leipälaatikkoon (johon jäi episodista muistoksi hampaanjäljet), kunnes minä säntäsin kiljuen paikalle. Todella ällöttävää.
Vaan samapa vielä eväiden suhteen, mutta pari päivää sitten näin todella inhottavan tilanteen, kun orava kiipesi kärryissä nukkuvan lapsen (ei meidän lapsi, siis) päälle etsiessään vaunusta ruokaa. Minä satuin olemaan se, joka tilanteen huomasi ja ryntäsin suu vaahdossa eläintä häätämään. Lapsipolo tietysti mellakkaan heräsi, mutta eipähän saanut naarmuja.
Tässäpä onkin taas pieni aikuispähkinä purtavaksi, sillä tietysti haluamme opettaa lapsille, että eläimiä ei ikinä saa kiusata, mutta samalla sitten karjun söpöille pörröhännille. J tänään jo komensi minua puistossa sanoen, että en saisi kiusata oravaa. Siinä sitten sain selitellä, miksi toimin niin kuin toimin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti