torstai 7. heinäkuuta 2011

Ihan kuin telkkarissa

 


Kaliforniassa tuntuu usein siltä kuin eläisi elokuvassa. Jotkut paikat näyttävät oudolla tavalta tutuilta tai kliseisen "elokuvamaisilta". Luultavasti näilläkin kulmilla on kuvattu useampaakin leffaa tai televisiosarjaa. Hollywood on täältä Pohjois-Kaliforniasta kaukana, mutta samassa osavaltiossa ollaan kuitenkin.

 


Kesävieraidemme kanssa kävimme tänään Santa Cruzin hiekkarannan huvipuistossa, jossa piipahdimme perheen kesken muutama viikko sitten. "Tää on ihan kuin jostain leffasta" -tunne on rantabulevardilla erityisen vahva.

 


Santa Cruziin ajoimme huikean kiemurtelevaisia vuoristoteitä pitkin. Reitin varrella oli pikkukaupunkeja, jotka nekin olivat kuin road moviesta. Boulder Creekin kaupungissa oli Rainbow's End -niminen kahvila, jossa sai syödä valtavan suuren muffinssin ja käydä puuteroimassa nenänsä helpotuksen huoneessa, joka oli tähän mennessä koetuista Kalifornian vessoista ehdottomasti mieleenjäävin. Lisäksi hassun kahvilan keskellä, katosta läpi, kasvoi punapuu.

 


Suosittelemme lämpimästi ajamaan Piilaakson suunnasta Santa Cruziin juuri vuoristoteitä pitkin (esim. tiet 35 ja 9). Maisemat ja ajokokemus ovat huimat. Matkapahoinvointiin saa varautua. Takaisin voikin tulla moottoritietä pitkin, jos ei kestä enempää kieputusta.

Posted by Picasa

2 kommenttia:

Sussu kirjoitti...

Boulder Creek <3

S kirjoitti...

<3 todellakin, olihan aivan hurmaava paikka pienine kauppoineen ja bensa-aseman nurkilla notkuvien spurguineen! Santa Cruzista on jäänyt minulle aika muovinen vaikutelma, mutta Boulder Creek iski heti ihan täysillä.

Related Posts with Thumbnails