Tallinna tänään

Kännykkäpostaamisen testaus jatkuu. Ei tainnut kuvakoko viimeksi oikein osua kohdilleen. Mitenkähän nyt käy?

Kuvassa Tallinnan skyline tänään noin klo 17. 

No nyt mä innostuin

Wuhuu, tämä kännykkäbloggaaminen riehaannutti nyt niin, että tässä saman tien lisää kuvia. 

Nämä räpsyt ovat Keila-Joan kartanosta. Verraton puolen päivän retkikohde noin puolen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. En osaa vielä laittaa tähän linkkiä, mutta googlatkaa Keila-Joa mõis, niin löytyy lisätietoa. 

Syyskuu? Syyskuu!

En tiedä, mitä tapahtui, mutta nyt on kuulemma syyskuu. Vastahan minä heinäkuussa kirjoitin. 

Kesä ei ota loppuakseen. Tätäkin näpytän kahvin kera aurinkoisella parvekkeella. Upea "vananaiste suvi" eli vanhojen naisten kesä, kuten virolaiset tällaisia ilmoja kutsuvat. 

Kesään kuului kesäherkkuja, paljon vieraita, paljon omia reissuja, vähän konsertteja sekä hurjasti auringosta ja merenrannasta nauttimista. 

Berliinissäkin seikkailtiin. 

Ja Dresdenissä. 

Ja uudestaan ja uudestaan kotirannoilla. 

Nyt syyskuussa onkin jo arki, töitä ja päiväkotia (joihin liittyviin moniin kysymyksiin en ole vieläkään täällä vastannut). Täällä päässä koetamme pysyä langoilla sen verran mitä arkihyörinä sallii. 

(Tätä postausta kirjoitan muuten puhelimen Blogger-sovelluksella, jonka olemassaolon vasta tajusin. Saapa nähdä, ovatko asetukset isolla ruudulla oikein)

Päiväkotipaniikki

Tallinnassa moni asia on mukavalla mallilla. 

Päivähoito ei kuulu siihen joukkoon. Kunnallinen päivähoito on täällä jokseenkin katastrofaalisessa tilassa. 

Tällä en tarkoita päiväkoteja rakennuksina saati lastentarhanopettajien osaamista. 

Ongelma on päiväkotipaikkojen määrässä. Paikkoja on naurettavan vähän. 

Meidän lapsemme lähtivät tavalliseen, kunnalliseen virolaiseen päiväkotiin viime syksynä. En oiken vieläkään tajua, miten onnistuimme paikat heille saamaan. Yksi syy oli siinä, että lapset eivät olleet päiväkodissa täyttä viittä päivää viikossa. 

Mustamäkeläinen päiväkotimme oli erinomainen. Opettajat (täällä hoitotätejä kutsutaan opettaja-nimellä) olivat loistavat, ruoka tehtiin paikan päällä päiväkodissa, piha oli suuri ja erilaisia leikkitelineitä täynnä ja kaiken kaikkiaan meininki oli erittäin tolkullista. Päiväkodissa kävi viikottain oma musiikinopettaja, joka loihti tenavien kanssa erilaisiin vuoden juhliin uskomattoman taitavia ohjemanumeroita. Täällä on musiikin ja esiintymisen opetuksessa lempeän napakka vanhan koulun meininki, ja tulokset  näkyvät. 

Tuli kevät ja me muutimme vanhasta kodistamme tänne uuteen, toiselle puolelle Tallinnaa. Päiväkotimatka kasvoi sietämättömän pitkäksi ja kävi selväksi, että tulevasta syksystä lähtien J ja K on saatava johonkin lähempänä sijaitsevaan päiväkotiin. 

Se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tallinnassa on käytännössä niin, että lapsi laitetaan päiväkotijonoon heti syntymänsä jälkeen. Silloin voi olla toivoa, että lapsen saa kunnalliseen hoitoon hänen täyttäessään kolme vuotta. Kaikkiin pääkaupungin päiväkoteihin on useiden satojen lasten jono. 

Kun lapsi on jo jossakin päiväkodissa kirjoilla, ei ole niin, että saisi automaattisesti paikan jostakin toisesta, esimerkiksi muuton takia. Lapsi otetaan pois kirjoilta vanhasta päiväkodista ja laitetaan jonottamaan uuteen. Jonoon ilmoittautuessaan voi hakemuksessaan nimetä kolme eri päiväkotia, joihin lapsensa haluaisi. 

Me olemme nyt tällaisesta tilanteessa. Kevään päätteeksi otimme J:n ja K:n pois tutuksi tulleesta mustamäkeläisestä hoitopaikasta. Nyt olemme taas jonossa - ja pienessä paniikissa. Sain pari päivää sitten tietää, että päiväkotihakemuksemme ykkösvaihtoehtoon on meitä ennen jonossa noin 300 lasta. 

Lähiviikkoina onkin luvassa paljon soittelua kesälomilla oleviin päiväkoteihin, paikalliseen opetusvirastoon sekä tutustumista sopiviin yksityisiin päiväkoteihin. Viro on siinä mielessä tuskastuttavan / riemastuttavan neuvostohenkinen maa, että mikään ei ole mahdollista, mutta moni asia voi kyllä järjestyä. 

 

Äwwän kiewwän ympäw owwen

Meillä on viime ajat ollut tapana laulaa lasten kanssa viimeisenä iltalauluna Suljen ihanan soittorasian -laulua, joka on monille lapsiperheille ja muskarikävijöille varmasti tuttu. 

Kahden säkeistön jälkeen kolmas säkeistö lauletaan lallatellen, ilman sanoja. 

Meidän K:mme, 3,5 vuotta, ei vielä osaa lausua L-äännettä. Se tulee hänen suustaan W:nä. Kun R-äännekään ei vielä luonnu, niin Kirkan (vai oliko se Sammy?) hittiä veivataan "Wawwewwa wiwwan, wawwewwa wiwwan, siewwä puutkin kewwastuu, wawwewwa wiwwan".

Eräänä iltana Soittorasia-laulua laulaessamme K hiljeni täysin kolmannen säkeistön alkaessa. Kysyin, miksi hän ei lallattele tai hyräile mukana, edes omalla tavallaan. 

K totesi vähän hämillään, että "mä en osaa tota". Tyttö oli sitä ennen hoilannut sanoin kaksi säkeistöä täysin reippaasti. 

Se oli kovin liikuttavaa. Tytär tajusi itse, että ällän sanominen on vaikeaa eikä hän siksi halunnut tai kehdannut laulaa. 

Eilen illalla liikuttumismittari kuitenkin nousi tappiin, kun kahden säkeistön jälkeen K yhtyikin lallatukseen. Näin, kuinka katse nousi laulukirjasta, tyttö tuijotti tiukasti seinään ja nosti sormensa suunpieleen, selvästi näyttääkseen kielelle, että nyt pitäisi mennä sinne ylähampaiden taakse. Ja sitten hän lauloi, aivan koko lallatussäkeistön.

Ei se vielä ihan L ollut, mutta oikeaan suuntaan. Ja ponteva, vakavan keskittynyt yritys oli sydämen sulattava. 

Tiellä Tarttoon

Tartosta viimeksi kirjoittelinkin, mutta lisäänpä jatkoksi muutaman vinkin Tallinnasta Tarttoon matkaavalle autoilijalle. 

Kylmät tosiasiat ensin: liikenne Tallinna - Tartto-maantiellä on usein aika kamalaa. Täkäläiset kuskit ovat raivostuttavia takapuskurissa roikkujia, anteeksi vain. Matkan varrella näkee härskejä, hengenvaarallisia ohituksia, kiilauksia ja kaikenlaista muuta järjetöntä sompailua. Peltipoliiseja on runsaasti ja ne toimivat. Aja rajoitusten mukaan, pidä etäisyydet ja ennakoi huolellisesti muuta liikennettä, niin pääset hengissä ja leppoisasti perille. 

Ja sitten ne hyvät jutut.  

- Varaa aikaa ruokataukoon Põhjakan kartanossa, joka on melko täsmälleen puolivälissä matkaa. Kartano on aivan valtatien varrella, joten lisämutkaa ei tule. Ruoka on sairaan hyvää. Napoleoninleivos vie tajun. 

- Bongaa manner-Viron keskipiste. Mandri-Eesti keskpunkt -kyltit opastavat pysähtymispaikalle, jossa voi todeta, että eihän tässä mitään nähtävää ole, mutta tulipa käytyä. 

- Ihaile haikaroiden pesiä. Virolainen maisema ei suomalaisen silmään ole kovin eksoottista, mutta haikarat tuovat siihen väriä, jota Suomessa ei kohtaa. Haikaroiden valtavat pesät sähkötolppien ja savupiippujen päässä ovat arkkitehtonisia mestariteoksia. Kuinka ne parisängyn kokoiset risuviritykset voivat pysyä tolpannokassa?! Alkukesästä on mainio seurata, kun päivystävän aikuisen haikaran lisäksi pesästä pilkistää pari pientä päätä. 

- Jos et syönytkään Põhjakassa, pysähdy sitten Adaveren Tuulikussa eli tuulimyllyssä, joka on helppo huomata tien varresta. Täällä ei ole hienoa ruokalistaa, vaan tavallisemmat kahvilasapuskat. Sopiva paikka taukokahville ja pienelle suolaiselle. Talvella tuulimyllyn vessassa meinaa takapuoli jäätyä istuimeen kiinni.   

- Osta sipuliletti, marjoja tai herneitä levähdyspaikoilla myyntipisteitä pitäviltä paikallisilta. 

- Vältä autoilu ja mene Tarttoon junalla tai bussilla. Bussivuoroja taitaa lähteä Tallinnasta kerran tunnissa, junia pari, kolme kertaa päivässä. Hinnat ovat suomalaisesta näkökulmasta naurettavan alhaiset. 

Seinäänpiirtelijöiden Tartto

Etsitkö sympaattista parin päivän kaupunkilomakohdetta? Mene Tarttoon.

Me vietimme Tartossa juhannuksen ja totesin taas, että en aivan heti keksi tunneltaan viihtyisämpää ja herttaisempaa kaupunkia kuin Tartto.

"Mitä varten se kiire, joka ei vie mihinkään" kysyy musta teksti. Sininen teksti "apinan takalisto Viro" palauttaa filosofoijan maan pinnalle. 

Tartossa joka paikkaan on lyhyt matka. Kaupungissa on selkeä keskusta-alue, joki, muutamia ehdottomia nähtävyyksiä sekä kivoja ravintoloita ja kahviloita. Lapsiperheelle Tartto on loistava paikka. Kaupungilla on helppo liikkua kävellen, keskustassa on mukavia leikkipuistoja, on kylpylää ja tiedekeskusta. 

Keltaisella on kirjoitettu "Otetaanpa yksi lasillinen loputtoman maailmannaurun terveydeksi!"

Ja koska Tartto on Viron ainoa oikea yliopistokaupunki, kaupungin ilme pysyy nuorekkaana kesälläkin, vaikka opiskelijoiden laumoja ei muiden vuodenaikojen tapaan näykään. 

Tätä on vähän hankala kääntää, mutta viesti on se, että pelaa vaikka pallolla, mutta älä teeskentele tyhmää. 

Tarttolaiset itse puhuvat Tarton hengestä ja siitä, kuinka Tallinna voi olla Viron pääkaupunki, mutta kuinka Tartto on kuitenkin maan henkinen sydän. Varmasti on vain satunnaisen turistin huumaakin, mutta väitän, että Tartossa fiilis on todella erilainen. Tallinnassa on vähän liikaa kaikkea, mutta Tarton tunnelma on rauhallisempi ja kyllä - ehdottomasti sivistyneempi. 

Virolainen nuori taiteilija Okeiko on käynyt tekemässä nämä hienot kuvat. 

Minä kuvasin kännykälläni Tarton tällä kertaa seinäkirjoitusten näkökulmasta. Näin henkistyneitä seinäänpiirtelyjä ei Tallinnassa näe ikinä. 

Tämä ei ole piirros, vaan normaali katukyltti. Kitsas-sana näytti vain niin mukavalta. Selvää sukuva Vanhan Rauman Kitukränn-kadulle.

Täydennystä Tallinnan rantatietoihin

Jos joku siellä ruudun toisella puolen tosissaan miettii rantalomailua Tallinnassa, löytyy tietoa rantavesien lämpötiloista helposti.

Ilmajaam.ee-sivustolla on lista monista rannoista Tallinnassa ja muualla Virossa. Luettelossa on tieto siitä, mikä on ilman lämpötila rannalla, "õhk", sekä veden lämpötila, "vesi".

Tätä kirjoittaessa ei Tallinnassa vesi ole yhdessäkään rannassa yli 15 asteen. Ja vilpoisia päiviä on loppuviikollekin luvassa. Brr.

Rantalomakohde Tallinna

Olemme olleet T:n kanssa kerran rantalomalla Kanariansaarten turistikohteessa. Olimme parissa päivässä tylsistyä kuoliaaksi. Olemme selvästi enemmän kaupunkilomaihmisiä. 

Edellä mainittu on huono aasinsilta siihen, että  olen saanut viime päivinä suuren oivalluksen: Tallinna on mitä parhain ranta- ja kaupunkiloman yhdistävä kohde. 

Oivallukseen vaadittiin näköjään muutto kaupungin sisällä. Emme ole Tallinnassa käyneet aiemmin merenrannalla loikomassa ja/tai leikkimässä kuin pari kertaa. Nyt kun uusi kotimme on lähellä hienoja hiekkoja, olen ollut aivan täpinässä. Hiekkaranta! Purjeveneitä! Keskustaan pääsee hetkessä! 

Lapset ovat rannoista onnessaan. J loikoi tänään rannalla pitkään aivan hiljaa ja omissa ajatuksissaan, kunnes lausui: "ei lähdetä täältä pois ennen kuin 15 tunnin päästä". 

Merivesi oli tänään sunnuntaina 12-asteista, mutta se ei nuorisoa haitannut.  Kuumalla hiekalla lämpeni nopeasti. 

Ainoa miinus on tietenkin se, että rantasesonki ei ole Tallinnassa aivan Epsanjan saarien pituinen. Mutta kun kelejä on (kuten nyt on kiitettävän pitkään ollut), kannattaa niistä nauttia. 

Vironkielistä tietoa Tallinnan rannoista löytyy tästä linkistä. Turistille helpoin valinta on varmasti Piritan ranta, jonne pääsee keskustasta esimerkiksi busseilla 1A ja 34A. 

Sitten leikitellään kuusen alla

Emme ole T:n kanssa olleet koskaan suurimpia puutarhatonttujen faneja. Vähän on tuntunut kitschiltä se touhuilu.

Kunnes.

Jos on niin mahtavia ystäviä, että he järjestävät yllätysjuhlat, joihin lähes jokainen tuo tuliaisiksi personoidun, itse maalatun puutarhatontun, päätyykin toteamaan, että kyllä tonttu sentään on koriste-esineistä jaloin.

Katsokaa nyt näitä!

On tonttua futiksen seurajoukkuepaidassa sekä irlantilaistunnelmissa. Toiset muistuttavat värimaailmallaan tontun antajasta itsestään. 

Opiskeluajoista muistuttavat ylioppilaslakki päässä patsastelevat tontut, joista vasemmanpuoleisella on yllään frakki ja oikeanpuoleisella erään kuoron naisten esiintymisasu. Näitä en edes raaskinut jättää ulos, kun ovat niin juhlallisia. 

Ja tässä on vain noin viidennes meidän saamistamme tontuista...

Viesti hammaskeijulle

Iltapesun aikaan se vielä oli paikoillaan, mutta isälle iltahalia antaessa J:ltä irtosi toinen maitohammas.

Viime kerralla hammaskeiju toi tyynyn alle aamuksi lakupiippuja. Nyt J päätti laittaa tyynyn alle irroneen hampaan lisäksi myös kirjeen hammaskeijulle. Esikoinen saneli minulle seuraavaa:

"S-naisen poika J toivoo hammaskeijulta Angry Birds -karkkeja."

Hammaskeiju, tee työsi!

Vielä itsepalveluostoksista

Postaukseni Selver-kauppaketjun itsepalvelusysteemistä herätti kommenteissa sen verran kysymyksiä, että täsmennetäänpä asiaa vielä.

Kyllä, systeemissä on erittäin mahdollista, että kassiin sujahtaa sellaistakin, mitä ei joko muista tai "muista" piipata. Minä olen ehtinyt tuntea itseni rikolliseksi jo monta kertaa, kun olen huomannut tunkevani vanhasta tottumuksesta ostoskoriin tavaraa ilman, että olen muistanut lukea niistä viivakoodia. Sitten hermostuneena käyn käytävällä ostoksiani läpi ja mietin, mitä jo olen piipannut ja joko vartiointiliikkeen ryhmä pian tulee kumikäsineet kädessä viemään minua kohti takahuonetta.

Panikoida ei oikeasti tarvitse, sillä lukijalaitteen näytöltä voi tarkastaa, mitkä tuotteet on skannaillut.

Ja toinen kyllä: kauppa tekee yllätystarkastuksia ihmisten kasseihin. Se käy niin, että kun on itsepalvelukassalla maksamassa, kassalaitteen ruudulle saattaa lävähtää teksti "ostukontroll" eli ostostarkistus. Silloin pitää mennä vieressä olevalle tavalliselle kassalle, latoa tavaransa hihnalle ja maksaa ostoksensa siinä. Näin on käynyt minulle kerran.

Tuolloin kysyin myyjältä, miten kontrolloitavat asiakkaat valitaan. Myyjä sanoi, että kassajärjestelmä-tietokone valikoi tarkistettavat satunnaisotannalla. Niin kai sitten. Toivottavasti satunnaisotanta ei osu kohdalleni kovin usein, sillä jos on juuri pakannut ostoskärryyn hienosti neljä kassillista ostoksia ajatellen pääsevänsä nopeasti ulos kaupasta, ottaa aika lailla päähän, jos joutuu purkamaan pakkailunsa.

Kiinnostavaa on seurailla, sattuisiko joskus silmään uutista siitä, kuinka paljon itsepalvelusysteemi tuottaa hävikkiä Selverille ja onko menetelmä tosiaan tullut jäädäkseen. Virolaiseen elän ja hengitän sähköinen laite juurtuneena käteeni -mentaliteettiin Selverin piipparit sopivat kyllä hyvin.

Retroruokailua ratikkamatkan päässä keskustasta

Kaikesta retrosta, vintagesta ja menneiden muistelusta, jopa neukkunostalgiasta, on tullut parin viime vuoden aikana ainakin Tallinnassa aivan tavattoman viileetä. Retrohenkisiä kahviloita ja ravintoloita tuntuu olevan joka paikassa, ja kaikki ovat niiiin persoonallisia ja 1980-luvun lampuin sisustettuja, että ne alkavat olla kaikki varsin samanlaisia. 

Mutta eipä niiden hauskuutta voi täysin kieltääkään. Tämän postauksen kuvissa esittäytyy ravintola Söökla, suomeksi Ruokala. Sinne päädyin vahingossa, kun minun piti eräänä aamuna odotella T:tä enkä ollut vielä saanut aamiaista. Muistin lukeneeni Sööklasta jostakin naistenlehdestä, ja kun satuin olemaan korttelin päässä paikasta, menin aamupalalle. 

Kuten näkyy, ulkoapäin ruokala ei varsinaisesti houkuttele. Ravintola on teollisuusalueen sisäpihalla, joten paikkaa pitää osata etsiä. Pieni ulkoterassikin on Sööklan eteen rakennettu, mutta merimaisemia on turha odottaa. 

Mutta sisällä onkin valoisa ja mahdottoman herttainen, kuulemma 1980-luvun neuvostoruokalan tyyliin sisustettu ruokapaikka, josta saa pikkurahalla oivallista sapuskaa. Hyvin hautunut neljän viljan puuro oli muistaakseni euron ja hedelmäsalaatti toisen euron. Lounaiden hinnat ovat 2,50 - 3 euron kieppeissä. Jos olet töissä Tallinnan poliisissa, saat vielä alennusta (poliisiasema on aivan vieressä).  

Ydinkeskustasta tänne on matkaa suunnilleen 2,5 kilometria. Retrofiilistelyyn voi yhdistää ratikkamatkan, sillä ratikat 3 ja 4 (päätepysäkki Tondi) tuovat aivan Sööklan viereen. 

Tämä oli paikka, jossa tuli hyvä mieli. Silloin ei ravintola voi olla läpeensä huono. 

Itsepalvelulypsyllä ja muutenkin itsenäisillä ostoksilla

Oheisessa kuvassa näkyy kaksi asiaa, joihin en ole suomalaisissa ruokakaupoissa törmännyt. 

Valkoinen laitos on maitoautomaatti, josta lasketaan pulloon käsittelemätöntä tilamaitoa (tai siis maitoa - kaikki tilamaito-, raakamaito-, tuoremaito- ym. nimitykset ovat melko koomisia tuotteelle, joka on sitä ihteään. Tölkeissä myytävät maidon kaltaiset valmisteet ovat kaukana siitä nesteestä, mitä tulee lehmän utareista)

Tilamaitoautomaatteja on ollut virolaisissa ruokakaupoissa nyt suunnilleen vuoden verran. Toreilla maitotilojen maitotankkeja on ollut jo pidempään.

Oranssi, kännykän näköinen vimpain on puolestaan Selver-kauppaketjun ostospiippari. Kauppaan tullessaan asiakas rekisteröi kanta-asiakaskorttinsa ja saa käteensä tuollaisen piipparin. Ostoksia kaupassa valitessaan asiakas lukee itse laitteella ostoksiensa viivakoodit.

Kun ostokset ovat korissa ja on aika mennä maksamaan, asiakas ei menekään tavalliselle kassalle, vaan "kylmälle asemalle". Oranssi härpäke laitetaan lukijaan, jonka jälkeen kassakone kertoo ostoksien kokonaissumman. Sen jälkeen ostokset maksetaan pankkikortilla.

Homma voi kuulostaa mutkikkaalta ja vaati minultakin pari kauppareissua totuttelua, mutta sen jälkeen ei enää ole vanhaan paluuta. Piipparisysteemin etu on se, että ostokset saa latoa kaupassa kiertäessään suoraan omiin ostoskasseihinsa. Ei enää kassalle jonottamista eikä maksamisen jälkeen tehtävää kuumeista tavaroiden pakkailua.

Lahden takana pian 5 vuotta

Juhhei, täällä ollaan!

LK:n edelliseen postauksen kommentteihin nakkaaman kehotuksen ansiosta heitän edes pienen elonmerkin tänne blogin puolelle.

Kännykän kamerassa on kaikenlaisia kuvia asioista, joita haluaisin teidän kanssanne jakaa, uusi kasvovesi testattu (jotta aiempi historiallinen kosmetiikkapostaus saa jatkoa) ja paljon hienoja uuden kotiseudun pyöräreittejä koeajettu.

Luvassa muun muassa kaupassakäymiseen liittyvää tekniikkaa, maitoautomaatteja sekä yleisiä meidän perheemme ja Tallinnan kuulumisia.

Onhan tässä ryhdistäydyttävä, sillä Lahden takana -blogi täyttää viikon päästä tasan viisi vuotta. Viisi!

Ikääntyminen on näköjään vähentänyt postaustahtia. Osansa lienee myös palaamisellani työelämään ynnä kevään kestäneillä muuttovalmisteluilla. Nyt laatikot on lähes kaikki saatu purettua (paitsi ne, jotka olivat viisi vuotta purkamatta ja siirtyivät entisessä kuosissa myös tähän uuteen osoitteeseen. Miten niin liikaa tavaraa?)

Tallinnassa on juuri nyt tuomentuoksuinen, hurjan kaunis kevät. Virolaiset naapurit kuopsuttavat pihoillaan niin ahkerasti, että minua hävettää hortonominen laiskuuteni. J meinaa pyörtyä nähdessään pihalla kastemadon, K taas tonkii innolla multaa. Uusien kotinurkkien satakieli laulaa vähän eri tavalla kuin aiemman kodin takapihan ööbik. Aamuisin sängyssä maaten voi päätellä verhon takana odottavan säätilan sen mukaan, kuinka paljon satamasta kuuluu laivojen sumutorvien tööttäyksiä.

Kuulemisiin pian.