Hyvä palvelu - aina iloinen yllätys

Jotta en täysin muumioituisi kisastudioon, on pitänyt hieman ponnistaa ulkosallekin.

Eilen J ja minä olimme vallan tärkeillä asioilla, kun kävimme "linnaosavalitsuksessa" eli kaupunginosan asioita hallinnoivassa virastossa. Sain vihdoinkin aikaiseksi mennä hakemaan J:lle ja itselleni virolaista henkilökorttia. Tämä sirullinen "ID-kaart" on melkoinen mahtikortti, johon mm. ladataan lippuja kaupungin julkisessa liikenteessä matkaamista varten.

Virastomeininki jännitti hieman, mutta jännäfiilikset laukesivat jo ulko-ovella, kun vastaanottoaulassa oli mitä leppoisin vartijatäti, jolle piti esittää henkilöpaperit. Hän lupasi huolehti vaunuissa nukkuvasta J:stä ja punastellen kertoi, että kyllä hänkin oikeastaan muutaman sanan suomea osaa. Vieraalle ihmiselle en sentään poikaa halunnut jättää, ja kun J heräsikin jutustelumme aikana, nappasin pojan kainaloon ja rouva sai vahtia tyhjiä vaunuja.

Varsinaisella asiointitiskillä kohtasin ihailtavan asiallista ja maltillista palvelua tilanteessa, jossa huonosti kieltä osaavan maahanmuuttajan pitää täyttää aika monta lomaketta vääntyilevä lapsi sylissään. Korttiasia hoitui melkein loppuun saakka. Vielä täytyy viedä näytettäväksi vuokrasopimuksemme ja sitten korttihakemus lähtee liikkeelle.

Linnaosavalitsukselle siis pisteet, joita se on keräillyt kesän aikana muutenkin. On ilahduttavaa, että kaupunginosan asukkaita tiedotetaan heitä koskevista asioita. Kaupunginosallamme on oma sanomalehti, joka silloin tällöin ilmestyy postilaatikkoon (uutisista puolet viroksi ja puolet venäjäksi, tietty). Lisäksi valitsukselta tulee tiedotteita, kun alueella on menossa tietöitä, putkiremontteja tai muuta arkiseen elämään vaikuttavaa. Tällainen pienikin asukkaan huomiointi on hieno juttu ja auttaa osaltaan kotiutumisessa.

Tänään seikkailimme J:n kanssa oikein keskustaan asti, kun päätin lähteä metsästämään... no, arvatkaa, arvatkaa! - virkkauslankaa tietenkin! Koska minulla ei ollut hajua mistään erikoisliikkeestä, menin vain Viru Keskukseen pörräämään todetakseni, etten ainakaan tällä kertaa sieltä tai Kaubamajasta löytänyt langanpätkääkään. Todennäköisesti olin vain sokea.

Langanoston sijaan päädyin Kaubamajan kosmetiikkaosastolle ostamaan sampoota. Kyseinen osasto on, lainatakseni erään ystäväni kuvausta, vaikuttava. Uskoisin, että kriittisinkin kosmetiikankuluttaja löytää sieltä haluamansa. Sitä vain tuollaisissa paikoissa ihmettelee, onko oikeasti tarpeellista, että yksittäisellä meikkimerkillä on n. 50 eri poskipunasävyä, huulipunasävyistä puhumattakaan.

Kosmetiikan yksikköhinnathan ovat sitten aivan oma lukunsa. Kun katsoo vaikkapa pienen puuterikakkaran kilohintaa, voisi luulla, että rasiassa on vähintään kultaa.

Näitä mietin iltahetkellä, jolloin lapsi on kohtuullisen väännön jälkeen saatu nukkumaan ja uunissa paistuu viikonlopuksi lihamureketta eli kavereiden kesken elefantinköntsää. Jaksaa sitten huomenna jännätä, kuinka Evilän käy karsinnassa. Ja soutumitali tulee, siihen luotan.