torstai 14. elokuuta 2008

Kissan pikavipistä, päivää


Jatketaan vielä hieman ulkonäköasioita sivuten.

Virosta on ymmärtääkseni tullut väkilukuun suhteutettuna varsin paljon ammattimalleja. Heistä ylivoimaisesti tunnetuin on oheisen kuvan kaunokainen Carmen Kass ('kass' tarkoittaa kissaa). Kun Googlen kuvahaulla kaivaa hänestä kuvia, huomaa, että on nähnyt hänet monta kertaa tavaratalojen kosmetiikkaosastojen mainoskuvissa.

Nyt Carmen on lähtenyt mukaan myös pikavippibisnekseen ja ulottaa toimintansa myös Suomeen. Hänen Creditmarket-niminen pikavippiyrityksensä on toiminut Virossa jo vuoden verran, ja nyt homma laajenee Suomen lisäksi myös Latviaan ja Liettuaan.

Carmen on menestynyt urallaan todella huippumalli-statuksen verran. Hän lienee osasyy siihen, että Eesti Päevaleht -lehden muutaman päivän takaisen jutun mukaan Virossa on suunnaton ylitarjonta malleista. Pikkutytöt käyvät tarjoamassa itseään mallitoimistoille, vaikka entisillekään malleille ei ole Viron pikkuruisilla markkinoilla töitä. Palkatkaan eivät päätä huimaa. EP:n haastattelema mallitoimiston edustaja kertoo, että esimerkiksi aikakauslehdet maksavat kuvauksissa käytetylle mallille noin 500 kruunua, eli noin 32 euroa. Siinä on glamour kaukana.

Hauska Carmen Kass -yksityiskohta on mielestäni se, että hän on ollut jo pitkään Viron shakkiliiton puheenjohtaja.

Ei kommentteja:

Related Posts with Thumbnails