sunnuntai 17. elokuuta 2008

Mistä saa Murofushi-fanijulisteita?


Olympiakisojen ylivoimaisin urheilija on japanilainen moukarinheittäjä Koji Murofushi. Hän nimittäin pesee salskeudessa kaikki muut urheilijaäijät aivan suvereenisti. Sääli ettei mitalia tullut, mutta kunhan edestä taas kärähtää pari valkovenäläistä, niin ehkä sitten myöhemmin. Miehellä on muuten komeat omat nettisivut osoitteessa www.kojimurofushi.net. Oheisessa kuvassa Koji on kaiketi joidenkin MM-kisojen aikaisessa japanilaismainoksessa. (Kuva on täältä.)

Harvemmin on kamalan harmissaan ulkomaisten urheilijoiden puolesta, mutta jenkkiampuja Matthew Emmonsin uskomaton kämmäys sai kyllä tämän penkkiurheilijan kaikki myötätuntopisteet. Uskaltaakohan mies lähteä enää kolmansiin olympialaisiin koettamaan?

Stén - Nieminen-kaksikko oli aivan loistava! Lisäksi ovat tosi tervepäisen oloisia urheilijoita. Toivottavasti menestyvät jatkossakin ja malttavat pysyä pois Suomi Soffan (vai oliko ne Maskun?) maailman rumimmista sohvamainoksista.

****

Nyt löytyi virkkauslankaa! Erikoisliikettä ei löytynyt, mutta lähi-Prisman kodintarvikeosastolta löytyi muutaman peruslangan kokoelma. Pari kerää lähti mukaan. Yksi kuusenkoriste syntyi jo, ja toisesta väristä on pöytätabletti hyvällä alulla. Oli muuten uskomattoman paljon helpompaa virkata sileällä kunnon langalla kuin noilla pörröisillä villasukkalangoilla, joilla tämän käsityökohtauksen alkuoireita olen taltuttanut.

Eikä tässä vielä kaikki. Ostin lankojen kanssa elämäni ensimmäistä kertaa käsityölehden. Lehti oli suomalainen Moda, joka oli tällä kertaa virkkauksen erikoisnumero. Näyttää siltä, että Virossa myydään lähinnä suomalaisia käsityölehtiä. Eipä taida lukijamarkkinoissa ihan riittää massaa virolaiselle ompeluslehdelle. Tai sitten se johtui siitä, että asioin Prismassa.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kertokaapa, te muut penkkiurheilijat, miksi minulle tulee tapaus Jukka Keskisalosta mieleen tapaus Janne Immonen (Lahti 2001)?

Anonyymi kirjoitti...

Ka, japanilaisillakin on oma Olli Saarela! Hehän ovat kuin kaksi marjaa.

S kirjoitti...

Anonyymi 1: Kieltämättä vähän samankaltaisia ajatuksia tuli minullekin mieleen, vaikka en juuri Immosen tapausta muistanutkaan. No, ehkä Keskisalo tosiaan törmäili tai sitten vain alamme odotella talonmiestä ja roskiksesta löytyvää lääkärinlaukkua... Korrrostan, tämä on epäily!

Anonyymi 2: Tuo on jo vähän loukkaus! :) En kyllä mitenkään menisi rinnastamaan Kojia plösöön Saarelaan. Ehkä se on se parta.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko muuten koettanut etsiä Murofushi-julistetta esim. Kelloggs`in Murofushi-paketeista? Vai onkohan niissä vain Toni Tiikeri tai Riks, Raks ja Poks...?

Lähinnä toivottelen hyviä kisakatsomoita ja muuta sellaista. Meillekin hankittiin töllö vuoden tauon jälkeen, ja yllättäen on taas tullut katsottua olympialaisiakin, vaikkei se hankinnan päällimmäinen syy ollutkaan. Lähinnä kaipasin pääntyhjennysapuneuvoa työpäivien päälle, ja onhan mun toki tiedettävä kaikki sarjat, jotka on just nyt in, että voin kommentoida niitä töissä asiantuntevasti. Oikeestihan mä tosin katson vain dokumentteja ja ajankohtaisohjelmia sekä laatuelokuvia...

Iloa! Proua ÜJP

Anonyymi kirjoitti...

Samasta maasta löytyy myös naisurheilija, joka on omiaan aiheuttamaan sydämentykytystä ja paikallista verenpainetta. Saori Kimura, lentopalloilija, on melko uskomaton ilmestys. En ikinä olisi uskonut pitäväni aasialaista naista viehättävänä, mutta poikkeus vahvistaa säännöön. A

S kirjoitti...

Proua: Täytyypä ryhtyä tarkkailemaan muropaketteja, ehkäpä sieltä irtoaa :)

Telkkariostoksista sainkin aavistuksen Mr. Üjp:n Naamakirja-statuksesta, mutta aattelin, että ehkä se oli jokin huuli. Suosittelen Sydämen asialla -sarjaa!


Anonyymi: Tällaista böönaa en olekaan bongannut. Mahtaa olla ilmestys!

Anonyymi kirjoitti...

Keskisalo on niiiiiiin usein paikat pipinä että arvaisko tuota verrata Janne "sauva poikki" Immoseen. Vaan mistä noista tietää. Mutta onhan se vanha kikka loukkaantua ennen kisoja, jos liiton tai sponsorin laboratorio näyttää positiivista. Tuumii P.

Related Posts with Thumbnails