sunnuntai 10. elokuuta 2008

Virolainen haluaa bemarin, juo paljon ja kuolee nuorena

Ei nyt hypitä seinille siellä, otsikko on kärjistys. Eesti Päevalehden Laupäev-liitteessä oli eilen erinomaisen kiinnostava juttu Viroon liittyvistä lukemista. HU?-niminen yhtye julkaisi keväällä biisin nimeltä "Depressiivsed Eesti väikelinnad" eli "masentuneet Viron pikkukaupungit". Lehtijuttu pohtii, pitävätkö laulussa mainitut masentumisen aiheet itse asiassa paikkansa ihan koko Viroa ajatellen. Tässä muutama palanen EP:n kirjoituksesta.

Virolaismiehen keski-ikä on jutun mukaan 67 vuotta, naisten 78. Suomessa lukemat ovat 75 ja 82, kertoo Tilastokeskus. Tarkemmin juttu ei kerro, mitkä kaikki syyt aikaansaavat Viron näinkin alhaiset lukemat.

Yksi syy voi olla vaikkapa alkoholi, jota jutun mukaan virolainen juo vuodessa sataprosenttiseksi alkoholiksi muutettuna 11,35 litraa. Se ylittää jopa suomalaisten 10,3 litraa (lukema vuodelta 2006, lähteenä A-klinikkasäätiö).

Henki lähtee myös itsemurhalla, joita Virossa tehtiin viime vuonna 253. Suomen lukema on Tilastokeskuksen mukaan 1 062 vuodelta 2006.

HU?:n laulun mukaan virolaismiehen unelma on käytetty bemari. Viron autorekisterikeskuksen mukaan maassa on tällä hetkellä 334 493 bemaria.

Viron kolme yleisintä sukunimeä ovat Tamm, Saar ja Mägi. Vitosena tuleekin jo Ivanov. Parinkymmenen kärjessä on hyvin paljon luontoaiheisia nimiä, nuo kolme ensimmäistäkin osoittavat. Tällaisia ovat esimerkiksi Ilves (ilves), Karu (karhu) ja Põder (hirvi).

Omana, monena sunnuntaiaamuna tekemänäni havaintona kerrottakoon vielä, että tallinnalaiset ottavat pyhäaamuisin todella levollisesti. Olin koiran ja lapsen kanssa tunnin kävelyllä ympäri kaupunginosaamme ja joka paikassa oli täydellisen hiljaista. Vastaantulijoita taisi olla kaksi, liikkeellä olevia autoja näin yhden. Leppoisassa tunnelmassa on mukava tyydyttää uteliaisuuttaan ja kurkkia ihmisten pihoille, ihailla puutarhoja, taivastella roskia tienpientareilla, väistellä lasinsiruja teillä ja jutella aitojen takana räksyttäville vahtikoirille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo itsemurhatilasto. Mikäs onkaan maittemme välinen väkilukuero? Eli päihitämmekö virolaiset itsemurhien määrässä myös väkilukuun suhteutettuna? Mikähän mahtaa olla henkirikosten suhde? Lehdistön mukaanhan täälläpäin henkirikokset on lähes aina ulkomaalaisten tekemiä - virolaiset hyvin edustettuina siinäkin joukossa.

S kirjoitti...

Virossa asukkaita on 1,4 miljoonaa, Suomessa 5,1 vai joko on 5,2? Joku prosentteja paremmin taitava voisi laskea suhdelukuja.

Henkirikosasiaa täytyykin selvitellä, mutta perstuntuma on, että täällä puukko heiluu vähintään sen verran, mitä Suomessa.

Related Posts with Thumbnails