maanantai 1. syyskuuta 2008

Eikä sitten viedä niitä tuliaseita kisakatsomoon







Kieltotauluja maailmassa piisaa, mutta Kadriorgin stadionin kupeessa oleva kokoelma on jo melko näyttävä.

Rohkenimme kuitenkin ihan turvallisin mielin eilen stadionin katsomoon. Kadriorgissa kisattiin Viron Kuldliigan (kuten Suomen Eliittikisa-sarja) kesän viimeinen osakilpailu, ja oli pakko lähteä bongaamaan olympiavoittaja Kanter. Hän heitti siellä ekan kilpailunsa voiton jälkeen.

Kanter olikin kova sälli. Hänelle oli luvattu jokin erityisbonuspalkinto, jos hän kiskaisee paremman tuloksen kuin mikä oli Pekingin voittoheitto. Viimeisellä mies sitten heitti 69,91 ja teki muutenkin todella tiukan sarjan.

Jos eivät Suomessa yleisurheilukatsomot pullistele, niin aika hiljaista oli Tallinnassakin. Radallakaan ei ruuhkaa ollut. Esimerkiksi naisten 100 aitoihin osallistui kaksi juoksijaa. Tämän päivän Eesti Päevalehdessä myös Kanter ihmettelee asiaa. Hän kummastelee vähäistä osallistujamäärää ja toteaa, että ei pelkällä harjoittelulla kehity, kisatakin pitää. "Harjoittelun maailmanmestareita kyllä riittää", hän toteaa.

Myös kaksi suomalaista oli kisaamassa. Keihäässä oli mukana Heiko Gross (kuka lienee?) ja 1 500 metriä juoksi Matti Viren. Eikös se ole sen partasuisen kaatuilijan poika?

Yleisöä ja kilpailijoita saattoi kyllä karkottaa järkyttävän kylmä ilma. Kuten stadionin taulusta näkee, asteita oli vaivaiset kymmenen. J oli kiedottu monin kerroin villaan ja hän viihtyi matkassa hyvin nukkuen välillä vaunussa ja välillä katsoen kisoja sylistä. Meillä oli kahvia termarissa, ja lähikahvilasta napattiin eväspullat. Päästiinpähän tänä kesänä koko perheen voimin edes yhteen tapahtumaan!

Kesästä siirryttiin sujuvasti syksyyn. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä kokonaista 12 astetta, ja tänään alkavat Virossa koulut. Jälkimmäisen kunniaksi valtion virastot muuten liputtavat ja suosittavat sitä muillekin.

Kuvat ylhäältä:

- Stadionin portti kisapäivänä
- Mykistävä kieltotaulu
- Stadionin pääkatsomo
- Huomaa, että ei olla Suomessa, kun miesten keihään mittamiehet seisovat 65 metrissä!
- Lämpötila toi kesäisen urheilujuhlan tunnelmaa
- Olympiavoittja astuu kehään ja valokuvaaja etsii kuvakulmaa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heiko-poika on täältä Savosta, Vesannon Urhelijoiden nuori keihäsmies. Vissiinkin lipsahtanut jotain keskieurooppalaista verta kaveriin, nimestä päätellen ainakin. Ei ollut vielä Kalevan kisojen finaalissa, mutta ehkä jo ensi vuonna.

S kirjoitti...

OK, tämä selvä. Tuli Tallinnassa muistaakseni kolmanneksi jollakin n. 73 metrin heitolla. Kyllä se siitä.

Related Posts with Thumbnails