keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Pakkaustietoa ja georgialaisvitsi

Virossa maitoa ja useita muitakin maitotuotteita (kuten yleismaustettamme smetanaa) myydään edelleen muovipusseissa, kuten Suomessa oli vielä joskus 1980-luvulla. Me emme ole osanneet maitomuovipusseihin tarttua lainkaan, vaan ostamme maidot aina tölkeissä.

Tänään naapurin isäntä valaisi pakkauksiin liittyvistä tilastoista. Virossa 70 % maidosta myydään muovipusseissa. Määrä kuulemma kasvaa koko ajan. Pussiin pakattu maito on halvempaa kuin tölkkiin pakattu ja pakkausjätteen määrä on pienempi. Hapukoorista eli smetanasta 90 % myydään pusseissa.

Muovipussimaidon käyttö edellyttää kannua, jossa pussi pysyy pystyssä. Täytynee hankkia sellainen, sillä jos pussimaito on parikin kruunua halvempaa kuin tölkkimaito, kertyy säästöä vuoden mittaan sievoinen summa. Lisäksi kun pussimaitoa säilyttää jääkaapissa posliinisessa kannussa, maito pysyy pöytään nostettaessa paremmin viileänä, kun ympärillä "cooler".

Kuulin myös elämäni ensimmäisen georgialaisvitsin, joka kuvaa georgialaisten väitettyä tulisieluisuutta:

Georgialaismies käveli tiellä kantaen kummassakin kainalossaan isoa vesimelonia. Vastaan tuli nainen, joka kysyi mieheltä, missä on lähin tori. Mies pyysi naista ottamaan melonit ja levitti sitten kätensä vauhdikkaaseen viuhdontaan päivitellen, mistä hän voisi torin sijaintia tietää. Sitten hän pyysi melonit takaisin ja jatkoi matkaansa.

****

J:n ryömintäharjoitukset jatkuvat. Kun vain on tarpeeksi kiinnostava esine edessä, poika lähtee ryömimään. Äiti tai isä ei ole tarpeeksi kiinnostava, mutta esimerkiksi sanomalehti, valokuva-albumi tai tietokoneen ruutu on.

Ääh, nyt lapsi syö irrallaan olevaa lattialistaa, poistun...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maitopussivinkki, natiiveilta topittu (tietty):

Kun olet hankkinut sen kannun (paikallisilla on yleensä muoviset!) ja sijoittanut pussin sievästi uuteen kannuusi, leikkaa reikä sekä kaatonokkapuolelle (kaatamista varten) että vastakkaiseen yläkulmaan - ei lutistu pussi alipaineestaa vaan pysyy töpäkkänä ja suttaamattomana.

Ja sit kun kaataa, kannattaa huomioida, että maito todellakin tulee ulos pussista, joka pilkistää ulos kannusta ainakin muutaman sentin, eikä siis sen kannun kaatonokan kohdalta. Viime kesänä kävi kaverille (jonka rumpuja sinäkin säilyttelit, kiitos siitäkin!) melko köpelö, kun amatööri äkikseltään kuvitteli maidon tulevan ulos kaatonokasta, vaan ryökälemäinen meijerituotehan lurahtikin tietenkin pussin kulmasta ulos ja kaatajan syliin... tai ainakin pöydälle.

Että maitopussista asiaa. Ja terveiset koko joukkueelle, olis teitä niin kiva taas nähdäkin!

TeamYJP:n psta
Väikeproua

Anonyymi kirjoitti...

Pakko viä lisätä, että tänään on ollu noi varmistussanat ihan huippuja, edellinen oli runni, nyt on undai. Siitä vaan scifi-hahmoille nimiä tai vaikka uusia automalleja: tämä tässä on uusi tilava Ford Undai.

Samainen Kleinefrau

S kirjoitti...

Hee, pidämme maitopussivinkit mielessä. Todennäköisesti olisin saanut maidot syliini, jos et olisi sanonut.

Tapaaminen on erittäin mahdollista jo varsin pian, sillä lähdemme huomenna Suomeen ja minä viihdyn siellä teidänkin suunnilla useamman päivän. Soittelen!

Anonyymi kirjoitti...

Höh. Runni on vanha terveyslähde- ja kylpyläpaikka Iisalmen kupeessa. Ei mitään scifihöttöä.

terveisin Turkulaistunut savolainen L

Related Posts with Thumbnails