Päivitetäänpä taas J:n kuulumiset. Tuntuu, että joka kerta alkaessani kirjoittaa hänestä sanon, että "meneillään on huima kehityshyppäys". Öö, se taitaa kymmenen kuukauden ikäisellä lapsella kuulua kuvioon. Mutta joka tapauksessa aika tahdilla poika oppii uusia asioita.
Konttaus on nyt J:n liikkumistapa. Välipäivinä tulivat ensimmäiset haparoivat yritykset, ja nyt neliveto kulkee hirmuista haipakkaa.
Konttauksen myötä alkoi myös jatkuva pyrkiminen seisomaan. J nousee tuolia vasten, sohvaa vasten, vessanpönttöä vasten (on pakko muistaa laittaa kansi kiinni), äidin ja isän jalkaa vasten ja kaapin ovea vasten. Päivä päivältä seisominen sujuu tanakammin. Kylvyssä saa olla tarkkana, sillä J nousee seisomaan myös ammeessa pitäen laidasta kiinni ja pärskyttää toisella jalalla vettä. Suloista, mutta nenälleen lentäminen on siinä usein turhan liki.
Kaikki esineet, mitkä ovat J:n ulottuvilla esim. pöydillä tai tuoleilla, tulevat alas. Äidin sukkalaatikko pitää tyhjentää, sohvapöydän alahyllyn sisus samaten.
Viime viikon hellyttävä uusi asia oli, kun J oppi vilkuttamaan. Nyt vilkutetaan vähän kaikelle. Isälle tietysti, kun hän lähtee töihin, mutta myös kuvakirjan hahmoille ja milloin millekin.
En tiedä kuvittelenko, mutta välillä tuntuu, että J on alkanut matkia joitakin äänteitä. Vilkuttamisen yhteydessä on aina sanottu "hei-hei" ja monesti poikakin sanoo "e-e". Selvä lapsinero.
Olemme viime viikkoina lukeneet paljon Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuuta. Humppa ja pomppa -runon yhteydessä J alkaa aina hytkyä. Riittää, kun vain avaa ko. sivun, niin poika alkaa heilua sylissä. Jaakko Vaakko Vesirotta -runon aivastukset saavat J:n hekottamaan hervottomasti. Kunnas on kyllä aivan loistokamaa. Kun sitä lukee, kaikki muut lastenkirjat tyyliä "Tässä on koira. Koira juoksee." tuntuvat onnettoman tylsiltä.
Pari viikkoa sitten sanoin, että yöt ovat alkaneet parantua. Ei olisi pitänyt sanoa, sillä nyt yöt ovat olleet pari viikkoa aika kamalia. Yöherätysten määrässä en enää ole pysynyt laskuissa. Mutta mitäpä sitä ruikuttamaan, kyllä se siitä. Enemmän päiväunia ja isompia kahvimukeja.
7 kommenttia:
Päiväunia? Kuka ottaa päiväunet? Meillä esikoinen otti päiväunet vain ulkona ja vain, jos vaunut olivat liikkeessä. No, tulipa ainakin kävelykuntoa. Joku viisas sanoi, että lasta hoitavan vanhemman univelat on kuitattu vasta, kun nuorin lapsista täyttää 10 vuotta. Vuosia laskee P.
Oottakaas, kun tulette mummeiksi. Älkää kuvitelkokaan, että mitkään yöunet tulee koskaan millään kuitattua. Nyt ei valvota lapset, ei lastenlapset vaan perkaman tietokone. Yötä myöten pitää pelata sudokua ja lukea ihmisten blogeja. Ei ehdi nukkua, kun on niin paljon tekemistä, jota haluaisi vielä tehdä ennenkuin...
Ihan oikeasti. En kadehdi pienten lasten vanhempia, joilla on kaiken arjen pyörittämisen lisäksi vastuu pienestä, joka ei anna nukkua. Se on rankkaa aikaa se. Kuopuksen 1,5 vuotiaalla pojalla on vieläkin välillä kova meno yöllä ja kun Kuopus on mennyt jo töihin, niin välillä pelottaa, miten jaksaa hän. Päivällä Vitonen (tämä 1,5 v) on aivan ihanan aurinkoinen poika, aivan kuin teidän J:nne.
Toivottavasti saat J:n päiväunien aikaan itsekin joskus uinahdettua.
Tiitiäinen on lempparilukemista.
P: Meillä onneksi sentään J nukkuu ihan paikoillaan olevissa vaunuissa. Että osaavat lapset olla erilaisia. Ja toivottavasti ne univelat saisi kuitattua vähän ennemmin...
Vallaton: Aina kun narisen huonoista öistä iskee morkkis siitä, kun tiedän, että aika monessa perheessä tilanne on vielä tuhannesti kamalampi. Tänäänkin nukuin parituntiset päiväunet, jei!
Voi miten kuullostaa tutulta tuo jatkuva kehityspyrähdys! Meillä O avaa sujuvasti vaatekaapin liukuoven ja tyhjentää sukka- ja alusvaatelaatikot. (Hän yrittää pukea päälleen kaiken, omat ja muiden vaatteet, avaimet kaulaan jne.) Pari päivää sitten sain hervottoman naurukohtauksen kun tyyppi konttasi makuuhuoneesta tyytyväisen näköisenä. Takana lattialla oli vaatekaapin alahyllyjen sisältö yhtenä sekamelskana, neidin kaulassa äidin pikkuhousut. Voi ne kaulaankin laittaa, mikäs siinä! L
L: On vain ajan kysymys, milloin täälläkin mennään kalsarit kaulassa :) Sitä olen myös ihmetellyt, miksi leipä maistuu paljon paremmalta, kun sitä syö lattialla poimien sinne tippuneet muruset kuin että sitä söisi syöttötuolissa?
Meillä taas S (pian 2,5v) huomasi viikonloppuna, että naiset ja miehet ovat anatomisesti erilaisia. Siinä sitten käytiin läpi, että miehellä on pippeli ja naisella pimppi. Myöhemmin matkalla mummolaan S alkoi kovasti pohtia, että mikä mummolla sitten on. Yritin kysyä, kumpi mummo on, mies vai nainen, mutta vastaus oli, että mummo on mummo...
Että on ne lapset vaan niin ihania.
Väikeproua
Oh, S on päässyt suurten kysymysten äärelle. Voi melkein kuulla, miten pienellä ihmisellä raksuttaa aivoissa, kun hän asiaa pohtii. Kyllä saapi aikanaan miettiä, miten sanansa asettelee näitä juttuja selvitellessä.
Ehkä mummot tosiaan ovatkin neutreja? Lapsenahan äitikin oli vain äiti ja isä vain isä. Vasta myöhemmin tajusi, että ne nainen ja mies ja että ne ovat henganneet yhdessä aika pitkään.
Lähetä kommentti