torstai 21. toukokuuta 2009

Ajelulla Venäjän ihmeellä

Taloyhtiömme leikkitelineet seisovat pienellä nurmikonpläntillä. Tänään olimme naapurin rouvan ja lapsostemme kanssa ulkona, kun totesimme, että täytyisi nurmikkoa joskus leikatakin. Naapureiden muruniiduk eli ruohonleikkuri on sähköistä mallia, jota varten olisi tarvittu pitkä piuha. Meidän leikkurimme puolestaan on mallia miekka ja sandaali eli sellainen ilman moottoria oleva härpätin, jossa terät pyörivät silleen hassusti, niinkus tiedätte. Oliko sen nimi nyt telaleikkuri vai mikä?

Hain vehkeen takapihaltamme ja aloin työnnellä yhteispihan nurmikkoa lyhyemmäksi. Naapurin rouva katsoi touhua vähän aikaa ja sanoi sitten, että hänkin haluaa kokeilla. Sitten hän leikkasikin nurmikon aivan innoissaan.

Intoon oli syynä se, että rouva ei ollut voinut uskoa, että moisella vehkeellä olisi niinkin helppo leikata nurmikkoa (sillä oikeasti on, leikkuri kulkee aivan keveästi). Hänen muistikuvissaan kyseisen kaltainen leikkuri kulki nimellä "vene ime" eli Venäjän ihme. Neuvostoaikaan kun nurmikot oli leikattu hiki otsalla juuri tuollaisilla moottorittomilla vehkeillä, paljon huonommilla vain.

Näin tuli jälleen opittua pieni palanen Viron kulttuurihistoriaa, ihan ruohonjuuritasolta.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tuota jos niihin teloihin siis laittaa vaikka kerran vuodessa rasvaa niin a vot.

Ei taitanut kuulua venemaan viisivuotissuunnitelmiin tällainen huoltotoimenpide?

Tiina L. kirjoitti...

Mistä tuollaisen ihmeen saisi? On nääs ollut mielessä vanhan käsikäyttöisen hankinta.

Paitsi että se on äänetön, se kulkee myös ylämäkeen ja alamäkeen ilman että öljyt tulevat pihalle nousukulman ylitettyä kriittisen pisteen kuten meidän vetävässä leikkurissa, jolla ei siis meidän mäissä tee yhtään mitään.

S kirjoitti...

Anonyymi, luultavasti ei. Sehän olisi vaikka voinut helpottaa työn tekemistä.

Tiina, meidän ihmeemme on ostettu viime kesänä täältä Tallinnasta, Tammsaare teen K-Raudasta.

Toimii varmasti mäissäkin, mutta kyllähän totuus on, että ei laitteella kovin montaa hehtaaria leikkele. Tällaiseen pieneen rivaripihaan se on mitä mainioin.

Jutta kirjoitti...

Kävellessämme Englannin halki näimme jokin majapaikat televisiosta ohjelman ruohonleikkureista. Kyllä, ruohonleikkureista. Ohjelman perusteella voisi arvata nurmikon (varsinkin siistin sellaisen) olevan englantilaisten sydäntä lähellä. Yhteenveto oli, että tällaisella käsikäyttöisella leikkurilla tulee saadaan paras lopputulos.

S kirjoitti...

Jutta, hee, voihan se olla, että tuolla vehkeellä saa jotenkin erilaisen tuntuman nurmikkoon. Vielä en kuitenkaan ala askarrella mitään hienoja ruudukkuja tai muita kuvioita meidän pihalänttiimme.

Anonyymi kirjoitti...

Siinä käsikäyttöisessä saattaa olla semmoinen juju, että se katkaisee korren kerralla siististi eikä murskaa sitä kuten konevoimalla teriään pyörittävä pöristin. Murskaantuneesta ruohonkorresta tulee varmasti rumempi ja lisäksi sitä kautta voi kasvitauti iskeä. Samasta syystä nykyään, kun yritetään herätellä henkiin ihania ketoja ja niittyjä, heinä niitetään viikatteella eikä konevoimalla: korsi pysyy terveenä.

Näin on asian ymmärtänyt Väikis

Pahalapsi kirjoitti...

Hei! Teen opinnäytetyötä Euroopan eri maiden täytekakuista ja tarvitsisin mahdollisimman paljon tietoa perinteisistä täytekakuista. Netistä tietoa löytyy hyvin vähän, joten kaikki tieto on hyödyksi!
Millaisia täytekakkuja siellä Virossa syödään? Tarjotaanko syntymäpäivillä tai häissä jotakin tiettyä, perinteistä täytekakkua? :) Löytyykö Virosta jotakin erityisen perinteistä täytekakkua tai sen reseptiä netistä?
Jos siulta löytyy mitään tietoa asiasta, ois mahtavaa jos pystyisit vastaamaan sähköpostiini.. :)
mestattua.teuraslihaa (ät) gmail.com

Kesäterveisin Insanity / decapitated

Related Posts with Thumbnails