J:n jekut

Meillä on alkanut kadota mystisesti tavaroita. T etsi eilen aromisuolapurkkia, joka löytyi portaikon alta. Minä puolestani meinasin tänään pudotan naurusta polvilleni, kun selvisi eräs J:n tempaus.

Teimme pojan kanssa lähtöä ulos. Minä säntäilin edestakaisin etsien J:n kenkiä, jotka vielä hetki sitten olivat olleet eteisen lattialla, mutta joita ei sitten ollutkaan missään. Päivittelin tilannetta tietysti myös ääneen.

Pojan kasvoille nousi velmu ilme ja hän lähti tepsuttamaan kohti eteisessä olevaa lipastoa. Ihmettelin, mitä oikein tapahtuu. J ojensi kätensä kohti yhtä ylimmäisen laatikkorivin laatikkoa ja sain sen kiskottua auki. Ja siellähän kengät olivat. Poika ei ylety ottamaan laatikosta mitään, mutta näköjään hän juuri ja juuri ylettyy laittamaan sinne asioita.

Olisittepa nähneet J:n kasvot! Heppu oli niin riemuissaan ja tohkeissaan, kun oli keksinyt tällaisen jäynän ja vielä sen päälle osasi hermostuneelle äidille lopulta asian laidan ilmaista.

Elämä yksivuotiaan kanssa ei totisesti ole tylsää.