Kauppoihin ja toreille ovat taas ilmestyneet suuret vesimelonilaatikot. Muistan jo viime syksynä kummastelleeni, miten paljon enemmän täällä tunnutaan kuluttavan vesimeloneja kuin Suomessa. Mikäs siinä, hyviähän ne ovat, mutta miksiköhän niin on?
Arbuusin valintaan suhtaudutaan hartaudella. Katselin tänään lähikaupassa, kun pariskunta oli melonilaatikolla. Mies käänteli ja kaiveli meloneita ja nainen seurasi vierestä, ilmeisesti valmiina huikkaamaan, milloin miehen käteen osuu sopiva hedelmä.
Sitä vain en ole tajunnut, miksi niitä pitää käännellä. Jos kaikki näyttävät ihan yhtä vihreiltä ja hyviltä, onko pakko kaivautua valtavan arbuusisiilon pohjalle hakemaan omaansa?
Tämä hedelmien ja vihannesten tarkka valikointi on kyllä muutenkin yleisempää täällä kuin Suomessa. Hedelmiä kaivellaan, pyöritellään ja punnitaan käsissä, haistellaan ja lopulta sitten otetaan ehkä se viides tomaatti. Tämäkin on minusta ihan ok, sillä kyllähän sitä haluaa ostaa laadukasta, kun joka tapauksessa ostaa. Mutta saivarteleva suomalainen minussa märisee ja toivoo, olisiko mahdollista, että niitä hedelmiä käsiteltäisiin hypisteltäessä vähän hellemmin? Ja silmämääräisestikin pystyy hedelmien ja vihannesten kuntoa aika hyvin arvioimaan ennen kuin niihin sormensa lykkää.
2 kommenttia:
Mieheni kertoi oppineensa viime viikolla saksalais-amerikkalaiselta kollegaltaan arbuusin valinnan saloja. Saapi nähdä, koska päästään tositoimiin. Myös Pieni talo preerialla -kirjasarjan osassa Farmarin lapset suhtaudutaan vesimelonin valintaan asiaankuuluvalla hartaudella, joskin siinä nuoriso valitsee arbuusinsa suoraan omalta pellolta. Niin että ehkä siinä on oikeasti joku todellinen juju, jolla parhaat melonit voi erottaa, käsittääkseni kyse on koputtelusta ja naputtelusta...
Pieni talo -sarja on muuten kirjoina aika paljon stydimpää kamaa kuin kammottava tv-sarja, joka on lälly ja imelä ja kaikkea kamalaa. Ehkä juuri siksi olen ihmetellyt kovasti myös Maija Vilkkumaan Ingalssin Laura -biisiä, sillä kirjoja lukiessa tajuaa, kuinka kova mimmi Laura oikeasti on ollut, eikä suinkaan mikään kiiltokuvatyttö, vaikka TV-sarja ehkä niin antaa ymmärtää. Maija viitannee siis lähinnä TV-Lauraan, tai sitten en ymmärrä rocklyriikoista mitään.
Pohdiskeli siiderihuuruissaan
Väikis
(alkoholitonta lipittelen tosin, joten ehkä nää olikin suklaahuuruja...)
Hitsi, sinulla onkin kotona oma arbuusi-analyytikko! Ehkä tämäkin jalo taito tosiaan olisi syytä oppia.
Pieni talo -kirjoja en ole lukenut ja telkkarisarjaa katsoin pienempänä. Nyt sitä ei oikein pysty enää katsomaan, kun se on niin tavattoman kirkasotsainen, ihan juuri kuin sanoit.
Maija V:n luulisi fennistinä lukeneen kirjatkin, mutta ehkä se tosiaan on tehnyt biisin telkkari-Laurasta, niin varmistaa, että suurin osa kuulijoista ajattelee samaa hahmoa. Sitä telkkarityyppiä minäkin ajattelen.
Lähetä kommentti