keskiviikko 19. elokuuta 2009

Kisaveikkaus on ratkennut!

Toisten huonompi päivä on toisten onni. Näin on jopa niinkin verrannollisissa asioissa kuin Gerd Kanterin kunnossa ja Lahden takana -blogin kisaveikkauksessa. Kanter jäi finaalissa hänelle kehnonlaiseen tulokseen 66,88, minkä ansiosta kaikkein lyhintä heittoa veikannut nimimerkki Golfmängija on tämänkertaisen veikkauksen voittaja.

Paljon onnea Golfmängijalle! Lähetäpä yhteystietosi osoitteeseen j.eilinen@gmail.com, niin laitamme rasva- ja sokeripitoisen palkinnon tulemaan. Suuri kiitos osallistumisesta myös kaikille muille veikkaajille! Ensi vuonna onkin taas yleisurheilun EM-kisat.

Hieno kisa miesten kiekko oli kerrassaan, ja Hartingin viimeisen kierroksen heitto oli järkyttävä. Muutoin illan kisastudiorupeamassa pisti silmään naisten 800 metrin eteläafrikkalainen voittaja, joka uutisten mukaan joutuu sukupuolitestiin. Kovasti miehinen ulkomuoto oli tällä 18-vuotiaalla juoksijalla, mutta eihän se välttämättä mitään sano.

Lisäksi olen miettinyt, että jos minä voittaisin maailmanmestaruuden, vetäisin voitontanssina kierroksen letkajenkkaa. Tuntuu niin kovasti tulleen muotiin tuo tanssahtelu ennen ja jälkeen kisasuoritusten. No, kohtahan ne veteraanisarjat kutsuvat. Täytyisi vain keksiä laji...

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Veteraanien MM-kisat olivat vast´ikään Lahdessa. Lajivalinta on tietenkin vaikeaa, kun Suomen joukkueessakin olivat mukana Antti Kalliomäki ja Arto Bryggare. Vastaan voi siis tulla arvokisamitalisteja. Sarjoissa +80 lienee jo tasavertaisempaa vastusta. Niitä päiviä odottaa P.

Unknown kirjoitti...

Kävipäs tuuri. Olympialajit eivät ole ominta osaamisaluettani, mutta tämähän muuttunee jo vuonna 2016. Kiitokset kanssakilpailijoille sekä kisajärjestäjälle ja onnittelut Viroon hienon pronssimitalin johdosta.

Kiva blogi tämä Lahden takana, hauska seurailla naapurimaan tapahtumia kun niistä taitavasti kirjoitellaan.

Golfmängija

S kirjoitti...

Jep, veteraanikisat on tuttu juttu, niissä on tullut istuttua ja kannustettua. Eikä niissä sijoitukset ole kovin tärkeintä, hyvä meininki ja rehti kisa tuntuvat oikeasti olevan tärkeämpiä. Kasikymppisten ja vanhempien sarjassa on tosiaan paremmat mahikset mitaleihin, mutta en taida sinne asti jaksaa odottaa.

Golfmängijalle kiitokset palautteesta ja sähköpostista! Paketti lähtee alkuviikosta tulemaan.

Ja häh, joko se golf valittiin olympialajiksi?

Unknown kirjoitti...

Kyllä se on käytännössä varmaa, että golf tulee 2016 kesäkisoihin. Kts. oheinen linkki:

http://www.golf.fi/portal/uutiset/kilpagolf/team_finland?bid=7947&vid=97

Siitä vaan harjoittelemaan, onnistuminen tuo olympiaurheilijan statuksen ja mielenkiintoisen reissun:

http://www.noc.fi/olympialaiset/?x32964=859919

Golfmängija

Related Posts with Thumbnails