maanantai 17. elokuuta 2009

Veikkaus on seitsemän kauppa

Blogin kisaveikkaus on päättynyt ja veikkauksia kertyi hulppeat seitsemän kappaletta. Veikkauslukemien haitari on 68 metristä 74,12 metriin.

Huomenna tiistaina saadaan esimakua siitä, miten Gerd Kanterin käy. Viron toivo heittää ensimmäisessä karsintaryhmässä. Vähän myöhemmin voi seurata kiekon toista karsintaryhmää ja jännätä, millä tuloksella Frantz Kruger tällä kertaa karsiutuu. Minun optimismini ei vain hänen kohdallaan enää riitä. Vaan Keskisalo juoksee pisteille!

Torstai-iltana aion todellakin huolehtia, että olen telkkarin ääressä katsomassa miesten 200 metrin finaalia. Satasen loppukilpailu meni ohi, sillä niihin aikoihin keskityin voimaan pahoin Tallinkin naistenhuoneessa. Oli yksi tuulisimmista lahden ylityksistä konsanaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mille sijoille saakka niitä pisteitä nykyään lasketaan? Eikös finaalipaikka jo tuo automaattisesti pistesijan? Ihmettelee Pekka.
Taitaa käydä niin, että vain joku keihäsmiehistä onnistuu. Onhan niitä siellä neljä paikalla.

S kirjoitti...

Öö, miten mulla on sellainen kuva, että kahdeksan parasta olisivat ns. pistesijoilla? Minulla ei tosiaankaan ole mitään varmaa tietoa, jostain vain tällainen mielikuva jäänyt päähän. Olihan vaikkapa miesten kympin finaalissa juoksijoita aivan tolkuttomasti, eivätkä ne kaikki tosiaan olleet pisteillä. Heitoissa ja hypyissä 12 finalistista kolmelle viimeiselle kierrokselle pääsee 8 parasta ja heistä sanotaan, että he pääsevät pisteille. Tai näin ainakin kuvittelen.

Sitä en kyllä tajua, mitä nämä mystiset pisteet ovat. Eihän MM-kisoissa mitään sarja- tai cup-pisteitä jaeta. Mikä lie vanha jäänne.

Related Posts with Thumbnails