Kultakutrin kuulumisia

 

On jälleen aika päivittää, mitä kuuluu jäsenelle J, joka yli puolentoista vuoden iässään touhuaa yhtä ja toista.

Oheisessa kuvassa näkyykin yksi viime aikojen tärkeimmistä asioista: osallistuminen. Kaikessa, mitä äiti ja isä tekevät, pitää olla mukana, oli sitten kyseessä tiskaus, leivonta, ruuanlaitto, autolla ajo, pyykkien laitto narulle, astianpesukoneen tyhjentäminen, mikä tahansa. Mikäpäs siinä, hyvä kun on intoa. Vanhempien luovuuden tämä vain laittaa koetukselle, kun pitää koettaa keksiä, mikä esimerkiksi leipomisen ja ruuanlaiton yhteydessä olisi kaikille paras ja pojalle turvallisin tapa osallistua.

J puhuu kaikkien mielestä paljon ja hyvin. Itse vanhempana sitä ei oikein osaa sanoa, kun ei ole aiempaa vertailukohtaa, mutta kovasti monet väittävät, että pojan sanavarasto on melkoinen ja halu puhua kova. Arkea puhuminen kyllä helpottaa, kun ei tarvitse arpoa, haluaako poika mehua vai maitoa, onko kakka tullut vaippaan ja kenestä ihmisestä poika juuri puhuu.

Meillä kylässä käyneet ihmiset tuntuvatkin jäävän J:n mieleen hyvin. Esimerkiksi toissa viikonloppuna kyläilleet leikkikaverit A ja I ovat siitä lähtien olleet jokapäiväinen keskustelunaihe. Yli kuukausi sitten Suomessa kohdattua E:aa muistellaan samoin vieläkin. Mummosta ja vaareista puhutaan tietysti aina. Isovanhemmilla tosin on vakava kilpailija Koiramäen mummossa ja vaarissa sekä ruotiukko Hiski Piskisessä, joiden läsnäolo pitää tarkistaa Kunnaksen kirjoista kymmeniä kertoja päivässä.

Varmasti J:n elämän järisyttävimpiä muutoksia on kuvioihin tullut lapsenhoitaja R, jonka hoiviin vanhemmat poikansa silloin tällöin jättävät. Kaikki on mennyt tosi hyvin, eikä aamuisin oven taakse jää parkumaan kuin korkeintaan lapsen äiti. R puhuu J:n kanssa tietysti viroa, minkä johdosta esimerkiksi maito on J:n mielestä tätänykyä aika usein piimää ja yksi suosikkilauluista on vironkielinen "Põdra maja" eli Hirven talo, joka muuten lauletaan samalla sävelellä kuin Suomessa tuttu "Kas metsämökin ikkuna".

Viimeisen parin kuukauden aikana J:n olemukseen on myös löytynyt tahto. J tietää, mitä haluaa ja ilmoittaa sen erittäin selvästi. Jos tahto ei mene läpi, sanomista tulee. Kaikenlaista kiellettyä poika tietysti koettaa tehdä alvariina (vessan vetäminen, roskiksen tonkiminen, maitomukin sisällön levittäminen pöydälle, syöttötuolilla seisominen, esineiden piilottaminen...), mistä riittää neuvottelua päivästä toiseen.

Pääosin kuitenkin J on edelleen aurinkoinen ja hyväntuulinen tenava, joka ei turhista märise - kunhan vain on koko ajan jotakin tekemistä ja seuraa. Äidin on turha haaveilla tilanteesta, jossa lapsi leikkisi itsekseen sillä aikaa kun äiti lukee sohvalla kirjaa. Kotitöitä tuleekin nykyään tehtyä aika mukavasti, sillä poika pysyy tyytyväisenä, kun hoitaja on tasaisessa liikkeessä tekemässä jotain, vaikka ei suoranaisesti leikkisikään.

J:n lempiruokia ovat mm. keitetty peruna ja porkkana, penne-pasta, leipä ja juusto, banaanit ja muut hedelmät sekä tietysti kaikki herkut, jos niitä vain sattuu käsiinsä saamaan. Suosikkilelut ovat pysyneet aika vakiona jo jonkin aikaa. Kunnollinen päältä ajettava auto kiinnostaa aina, samoin kuin legot ja erityisesti kaikki legoeläimet. Kirjoja luetaan jatkuvasti, ja kuten mainittu, nyt ehdottomana hittinä ovat Kunnaksen Koiramäki-tarinat. Ja jos mikään muu ei kiinnosta, voi aina ottaa laulukirjan ja laulaa, laulaa ja laulaa. Tänään olen hoilannut Kilisee, kilisee, kulkusta niin monta kertaa, että tuskin sitä enää joulun aikaan laulan.

Kuten kuvasta näkyy, parturissakin pitäisi käydä. Silmille kasvaneen etutukan sain sohaistua lyhyemmäksi, mutta muutoin pojalla alkaa olla takatukkaa kuin saksalaisella jalkapalloilijalla. Kun hiukset ovat märät, kutrin ylettyvät jo lapaluihin. Meillä vain ei ole ollut sydäntä naksaista kiharoita lyhyemmäksi.