Hups, jopa onkin viikko vierähtänyt. Tätä kirjoittaessa kuuntelen ränneistä tippuvaa vettä. Eilen perjantaina maa peittyi paksuun lumikerrokseen, joka tänään muuttui paksuksi loskakerrokseksi. Eilen ja vielä tänään aamupäivällä J:n kanssa saimme nauttia talven iloista: rakensimme lumiukon ja olimme pulkkamäessä. J:lle nämä päivät olivatkin oikeastaan ensimmäiset kunnon kosketukset lumeen. Viime talvena hän oli vielä vähän liian pieni tajuamaan lumen hauskuutta. Nyt asiasta ei ollut epäselvyyttä.
****
Talven merkkejä on sekin, että vanhassa kaupungissa Harju-kadulla, aivan Nigulisten kirkon vieressä sijaitseva luistinrata avataan muistaakseni huomenna sunnuntaina. Vaikka en ole vielä kertaakaan siellä luistelemassa käynyt, uskallan lämpimästi suositella kokemusta kaikille Tallinnassa kävijöille. Harva luistelupaikka on niin hienossa paikassa kuin tuo Harjun kenttä. Paikan päältä voi vuokrata luistimia, ja radan vieressä on tietysti kahvio glögeineen.
****
Tuo edellinen sikainfluenssaa koskeva postaukseni onkin kerännyt paljon kommentteja. Keskustelu aiheesta näkyy kiihtyvän täälläkin. Tänään näin ensimmäistä kertaa lööpin, jossa käytettiin asian yhteydessä sanaa "paniikki". Äsken Postimees-lehden kautta löysin uutisen, jossa sosiaaliministeriöstä kerrotaan, että rokotetta hankitaan 200 000 kappaletta vielä tämän vuoden puolella. Seuraillaan, miten tilanne kehittyy. Vaikka haluaisinkin, minä en rokotetta täältä itselleni juuri nyt saisi - sellaista ei vain Virossa ole.
****
Minä olin tänään Suomen Viro-yhdistyen liiton järjestämässä seminaarissa, jossa pähkäiltiin kansalaisyhteiskunta-käsitettä Virossa ja Suomessa. Lähinnä siis kuulijoille luennoitiin, millaista yhdistys- ja järjestötoimintaa näissä kahdessa maassa on ollut, on ja kenties tulee olemaan.
Aivan kiintoisaa oli aiheesta kuulla. Sain mm. kuulla, että Virossa on tällä hetkellä 27 990 yhdistystä. Suomessa yhdistysten määrä on 80 000 - 90 000. Virossa yhdistysten lukumäärä on siis suhteellisesti varsin suuri (ja kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen vuosikymmenen aikana), mutta luennoitsijat tiesivät kertoa, että aktiivisia toimijoita yhdistysten parissa on kovin vähän eikä yhdistystoiminnalla ole lähimainkaan sellaista vakautta ja vakiintunutta muotoa kuin Suomessa. Siinä missä suunnilleen jokainen suomalainen on ollut jossakin ry:ssä ja on ainakin joskus kuullut käsitteet "toimintasuunnitelma" tai "vuosikertomus", ollaan Virossa näissä asioissa vielä kovasti oppimisen tiellä.
T voi omasta kokemuksestaan vahvistaa tämän. Hän toimii täällä aktiivisesti eräässä yhdistyksessä, jossa joku aika sitten pidettiin syyskokouksen tapainen. Kyllä siellä uusi hallitus ensi vuodelle saatiin kasaan, mutta suomalaisen mittapuun mukaan monikaan asia kokouksessa ei olisi ollut yhdistyslain voimainen. No, sitä on turha suomalaisen vierestä huudella ja lähteä neuvomaan. Virolaiset osaavat varmasti kehittää omat tapansa toimia.
****
J:n viime aikojen touhuista vielä sananen. Meille on nimittäin muuttamassa uusi tyyppi nimeltä Oma Tahto, jonka edustajana J näyttää toimivan. Uhmasta lienee vielä aikaista puhua, mutta pojan tahdonilmaisut ovat kyllä varsin selkeitä.
Hienoa on seurata pienen ihmisen kielen kehitystä - tai tässä tapauksessa kahden kielen. J on oppinut ongelmitta niin suomea kuin viroakin ja lähes poikkeuksetta osaa vaihtaa käyttämänsä kielen sen mukaan, minkäkielisessä ympäristössä ollaan. Viron kielen oppiminen on tietysti virolaisen lapsenhoitajamme ansiota. Jotkus sanat tahtovat jäädä J:llä paremmin mieleen viroksi. Esimerkiksi "norsu" on J:n suussa useimmiten "elevant", ja ankat puhuvat meidän perheessämme nykyään viroa sanoen "prääks-prääks" eivätkä suomalaisittain "kvaak-kvaak".
Tänään hoitajamme oli kuullut J:n suusta ensimmäisen kerran ilmaisun "tubli poiss" eli "reipas/taitava poika", kun J oli kehunut itse itseään vaipan vaihdon jälkeen. Jokseenkin monikielinen olo tulee silloin, kun poika kömpii syliin ja vaatii ensin tekemään Körö körö kirkkoon -hyppyytyksen, sitten perään saman viroksi ("Tuti-ruti-ralla, ratsasõit see algab...") ja vielä kolmantena saksankielisen, T:ltä opitun Hoppe, hoppe Reiter -leikin. Saksaa sentään ei tuota enempää meillä käytetä, ja kyllä J muutenkin osaa ehdottomasti enemmän suomea kuin viroa. Ällistyttävää vain on tuota oppimisen vaivattomuutta ihmetellä.
****
Huomenna täytyy muistaa hamstrata kaappiin herkkuja, sillä maanantai-iltana ovelle ilmestynee pieniä martteja santtimaan. Martinpäivän aattona kiertävät martit talosta taloon tarkistamassa, miten pirtissä on valmistauduttu talven tuloon. Martteja kävi meillä myös viime vuonna.
3 kommenttia:
Niinpä, viime viikon aikana myös täällä (Virossa siis) on alettu sikainfluenssasta puhumaan. Ei ihme, kun yhtäkkiä se kaukaiseksi pidetty tauti lähestyykin sekä pohjoisesta (Suomi) että etelästä (Ukraina)! ;)
Kun ne 200 000 rokotekappaletta tulee (jaaha, ehkä jouluksi?), uskoisin kyllä, että riittää kaikille, joka sitä haluavat, ei vain riskiryhmille, sillä mikäli maanmieheni tunnen, tuskin noin monet virolaiset on siitä edes kiinnostuneita. :P
Juu, Ukrainan tilanne on ollut täällä ihmeen paljon esillä. En tiedä, onko siitä Suomessa ollut puhe. Ukrainassa kuolintapauksia on vissiin ollut jopa satoja.
Hee, hauska kuulla näkemyksesi tuosta, että virolaiset eivät ehkä olisi rokotteesta kiinnostuneita. Osaatko sanoa tarkemmin, miksi näin ehkä olisi? Eivätkö täkäläiset usko taudin vaarallisuuteen vai suhtaudutaanko rokotuksiin ylipäänsä empivästi?
(Eikö ulkona olekin todella kaunista tänä aamuna? :)
Olen vähän lukenut kommentteja influenssasta ja rokotteesta kertoviin lehtijuttuihin ja tuntuu siltä, että suurin osa ei uskoo, että sikainfluenssa olisi mitenkään tavagrippiä vakavampi. Ja yleensäkin näitä talvisesonki-viruksia täällä sairastetaan enimmäkseen omahoitoisesti, ellei sit koulun tai työpaikan takia ole pakko mennä lääkäriin. Toisaalta, jos sikatauti iskee tännekin yhtä huonosti ja yhtä nopeasti kuin Ukrainaan, ja kuolonuhreja tulee montaa lyhyeen ajan sisällä, kyllä sellainen saa varmasti myös aina niin skeptisen virolaisen rokotetta haluamaan.
Lähetä kommentti