Rivien välistä on lukija voinut päätellä, että olen elänyt jokusen vuoden elämästäni Suomen varsinaisessa pääkaupungissa, siellä missä on romanttisia riippusiltoja.
Aikoinaan muutto sinne oli pieni kulttuurishokki. Ensinnäkin kaikki ihmiset kaduilla näyttivät niin hienoilta, laitetuilta ja tyylikkäiltä. Nuoret naiset oikeasti vaikuttivat olevan jotenkin kauniimpia - eikös Aurajoen varrelta ole tullut yksi jos toinenkin missi.
Toinen järkytyksen aihe oli varsinaissuomalainen ihmisluonne, jota minusta kaikkein parhaiten kuvaa sana "yksitotinen". Asia sanotaan töks, tuosta vain, ja vähän leppoisampaan ilmaisuun tottunut ihmettelee, miksi ollaan niin töykeitä. Vaikka eihän se sitä ole. Ajan oloon tähän piirteeseen tietysti tottui, eivätkä varsinaisen Suomen asukkaat tunnu minusta enää ollenkaan erityisen yksitotisilta.
Ehkä tämä kokemus on helpottanut Viroon sopeutumisessa. Minusta nimittäin tallinnalaiset ovat samalla tavoin yksitotisia töksäyttelijöitä kuin varsinaissuomalaiset. Ja naiset, he ovat huoliteltuja.
T:n kanssa on ollut silloin tällöin aiheesta puhe ja hän on töissään kokenut samaa. Virolainen ei kokoukseen tulleessa todellakaan käytä aikaansa pikkupuheeseen ja kuulumisten vaihtoon. Asia, hyvä tai huono, isketään pöydälle saman tien ilman pehmennyksiä.
Mutta niin Turussa kuin Tallinnassakin ihmisiin tutustuminen kannattaa ja voi huomata, että töksäyttelyn alla on yleensä aivan mukavia, sympaattisia ihmisiä. Kun yksitotisuuteen tottuu ja lopettaa ottamasta siitä itseensä, on elämä paljon helpompaa. Niin narsisti kun ei sentään tarvitse olla, että kuvittelisi kaikkien ympärillä olevien ihmisten olevan loukkaantuneita juuri minuun.
(Kuva ei liity aiheeseen mitenkään ja totesin sen vielä jo tähän laitettuani olevan epätarkka, mutta kuvitelkaa, että kehno kuvaaminen tuo otokseen mystistä tunnelmaa.)
8 kommenttia:
Olen kokenut tämän saman asian toisin päin. Kun siirryin Suomeen töihin, en ihan aluksi tajunnut, että minun täytyy alkuun rupatella niitä-näitä. Kävin heti asian kimppuun ja siitä syntyi hieman ihmetteleviä katseita ja kerran sain peräti kommentinkin kollegaltani, että vaikutan välillä hieman aggressiiviselta. Nyt nolottaa kyllä hieman :) Maassa maan tavalla, eli olen oppinut kyselemään kuulumisia ja juttelemaan säästä. Se luo toisaalta ihan hyvän pohjan kokouksessa käsiteltäville työasioille, mutta välillä silti se tuntuu muodollisuudelta, joka täytyy puoliväkisin suorittaa ennen asiaan pääsemistä.
Sanoohan virolainen sananlaskukin, että enne töö, siis lõbu! (taitaa tuo sama sananlasku löytyä tosin Suomestakin)
Maris, ihan mahtava kommentti, noin se tosiaan siis menee!
Onneksi emme asu Ruotsissa, jossa keskustelun ja pehmittelyn määrä myös työelämässä on vissiin niin suuri, että suomalainen ja baltialainen mieli tulisi siellä hulluksi.
Ja kyllä vain, suomalaisetkin tietävät, että ensin työ, sitten huvi.
Voin hyvin kuvitella sen varsinaissuomalaisen luonteen, olen sieltä itsekin kotoisin (en sentään kuitenkaan Turusta! =D). Kun muutin 600km pohjoisemmaksi niin kaikki ihmiset tuntuivat omituisilta, saattoivat vaikkapa kaupan vihannestiskillä tai kassajonossa alkaa juttelemaan. Ehkäpä mä sopeudun sitten syksyllä Tallinnaan oikein hyvin, sehän on vähän niin kuin synnyinseudulleen palaisi. =)
Kaima-S
Niin, turkulainenhan tervehtiikin kysymällä "vieläks sääki elät?"
Mitä töihin tulee niin vanha sananlasku kertoo, että "asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat".
Yksi kollega tuli takaisin Suomeen töihin todella pitkän Ruotsissa vietetyn ajan jälkeen. Pienen tovin meillä töitä tehtyään hän loihe lausumaan: Ai, kun on ihana, ettei joka aamu tarvitse pitää aamukokousta, jossa käydään läpi kaikkin työkavereiden senhetkiset huolet...
T-täti Turusta
Kaima-S, sopeudut siis mainiosti! Täälläkin välillä ihan hämmentyy, jos kohtaa lupsakkaa asiakaspalvelua.
Anonyymi, kannatan lämpimästi Ellun kana -mentaliteettiä. Töitä tehdään silloin kun on niiden aika ja sitten voikin lötväillä.
T, hee, just näin!
Eikös jonkun teorian mukaan Varsinais-Suomella ja Virolla (mitä nimiä itsestään tuolloin käyttivätkään siellä ja täällä) oli paljonkin yhteyksiä rautakauden aikaan. Se selittäisi aika paljon. Mutta kun vertaan turkulaisia porilaisiin, niin turkulaisethan ovat suorastaan hölösuita. Arvelee P, jolle on Suomi suloisin, vaan Häme siit on rakkahin.
P, just näin, ja kielitieteilijänä mun vissiin pitäisi tietää jotakin viron ja lounaismurteiden yhtäläisyyksistä, mutta en nyt ala yrittää...
Häme rules!
Lähetä kommentti