sunnuntai 1. elokuuta 2010

(Kesä)aikamme kuva


Tämä viikko on oltu hyvin kesäisissä ja hyvin helteisissä tunnelmissa, toinen silmä kiinnittyneenä kisatunnelmiin Kataloniassa. Tänään taas palataan lahden taakse.

J:nkin pitää sanoa heipat mummolan pihamaalle, jossa hemmo on viilettänyt aataminasussa aamusta iltaan. Muun muassa mummon kurkkupenkki on saanut hellää hoitoa. Olen koettanut välillä muistaa ruokkia poikaa, vaikka kylkiluut kuvassa paistavatkin. Enimmäkseen J on elänyt karviaisilla ja herukoilla, joita on saanut poimia suoraan pensaasta. Välillä on kiskottu mummoa sormesta pakastinarkun luokse antamaan peltirasiasta pikkuleipä.

Toiset jo harmittelevat koulujen ja töiden alkua, mutta meillähän kesäaika vain jatkuu. T:nkin kalenteriin on ilmestynyt kesälomapäiviä, joten luvassa lienee koko perheen yhteistä lomailua. Syksyä olen ajatellut sen verran, että haaveilen pääsystä viron kielen kielioppikurssille.

Mutta sitä ennen nautitaan nyt vielä tästä ihmeellisestä ajasta, jolloin 20 asteen lämpö tuntuu hytisyttävän kylmältä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuva, toivottavasti mukavat muistot jää J:nkin mieleen pitkäksi aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko J lannoittanut mummon puutarhaa ilmaiseksi omilla "luonnontuotteillaan"?
T-täti

S kirjoitti...

Anonyymi, toivotaan, että muistoja jää. Ja jos ei vielä tästä kesästä, niin ehkä sitten ensi kesästä!

T-täti, mummon puutarha on luultavasti ylilannoitettu :D

Related Posts with Thumbnails